1
Mogulin keisari, Tamerlanin sukua, (1542-1605). Hänen valtaistuimelle nousustansa (1556) alkaa "itämainen suuruudenaika" l. "Akbarin aika". Suom. muist.
2
Tuskin olivat nämät sanat kirjoitetut, kuin, ikäänkuin loistavasti kumotakseen ne, v. 1858 tapahtuivat hallituksen vainoomiset painovapautta. Tämä epäviisas sekaantuminen valtiollisen keskustelun vapauteen ei ole kuitenkaan saanut minua muuttamaan ainoatakaan sanaa tekstissä, eikä se ole ollenkaan heikontanut minun vakaumustani, että kauhun kohtauksia lukuun ottamatta rangaistuksen ja sakon aika on valtiolliselta keskustelulta mennyt meidän maassa. Sillä ensiksikään ei vainoja jatkettu; ja toiseksi ne eivät oikeastaan olleetkaan mitään valtiollisia vainoja. Moitittu rikos ei ollut siinä, että tarkastettiin laitoksia tahi hallitsijain toimia tahi personia, vaan siinä että levitettiin epäsiveellisenä pidettyä oppia: tyranninmurhan laillisuutta.
Jos tämän luvun todisteilla on jonkunkaanlaista arvoa, niin pitäisi olla ihan täysi vapaus siveellisenä vakaumuksena tunnustaa kutakin oppia ja siitä keskustella, pidettäköön sitä kuinka epäsiveellisenä tahansa. Senvuoksi olisi hyödytöntä ja sopimatonta tässä ruveta tutkimaan ansaitseeko oppi tyranninmurhan laillisuudesta tuota nimeä vai ei. Minä tyydyn siihen, että sanon tämän asian aina olleen siveysopin ratkaisemattomia kysymyksiä. Yksityisen kansalaisen tekoa, kuin hän kukistaa rikoksellisen, joka nousemalla lain yli, asettuu ulkopuolelle laillisen rangaistuksen ja tarkastuksen piiriä, eivät kokonaiset kansakunnat eivätkä muutamat ihmisten parhaat ja viisaimmat ole pitäneet rikoksena, vaan ylevän kunnon tekona, eikä se (oikea tai väärä) ole murhan, vaan kansalaissodan luontoa. Sentähden minä pidän, että kehotus siihen on kussakin tapauksessa sopiva rankaisemisen syy, mutta ainoastaan jos selvä teko on seurannut sitä, tahi voidaan näyttää ainakin todennäköinen yhteys teon ja kehotuksen välillä. Eikä silloinkaan voi vieras hallitus, vaan juuri ahdistettu hallitus itse, itseänsä puolustaen, lain mukaan rangaista sen omaa olemista vastaan tehtyjä hyökkäyksiä.
3
"Oppineitten opettaja". Danten lausuma Aristoteleksesta. Suom. muist.
4
Thomas Pooley, Bodminin käräjät 31 p. heinäk. 1857. Seuraavassa joulukuussa hallitus hänet vapautti.
5
George Jacob Holyoake, 17 p. elok. 1857. Edward Truelove, heinäk. 1857.
6
Paroni de Gleichen. Polisioikeus Marlborough streetissä, 4 p. elok. 1857.
7
Tärkeän varotuksen saapi siitä ankarasta vainoomahimojen kiihkosta, joka yhdessä meidän kansallisluonteemme huonoimpain puolten kanssa näyttäytyi Sepoykapinassa. Fanatikkojen ja ulkokullattujen raivoa saarnastuolissa ei kannata mainitakaan; mutta evankelisen puolueen päämiehet ovat julistaneet perusohjeekseen hindulaisten ja muhamedilaisten hallituksessa, ettei valtion varoilla ole kannatettava yhtään koulua, jossa ei raamattua opeteta; ja välttämättömänä seurauksena siitä on, ettei mitään valtionvirkaa ole annettava muille kuin todellisille kristityille tahi sellaisiksi ilmoittautuneille. Erään alavaltiosihteerin kerrotaan 12 p. marrask. 1857 vaalimiehilleen pitämässään puheessa lausuneen: "Englannin hallituksen suvaitseminen heidän uskontoansa (100 miljonan Englannin alamaisen uskontoa), taikauskoa, jota he kutsuvat uskonnoksi, on hidastuttanut brittiläisen nimen valtaa, ja ehkäissyt kristinuskon onnellista varttumista… Suvaitsevaisuus oli tämän maan uskonnollisten vapauksien vankka nurkkakivi, mutta ei saa antaa väärin käyttää tuota k
1
Mogulin keisari, Tamerlanin sukua, (1542-1605). Hänen valtaistuimelle nousustansa (1556) alkaa "itämainen suuruudenaika" l. "Akbarin aika". Suom. muist.
2
Tuskin olivat nämät sanat kirjoitetut, kuin, ikäänkuin loistavasti kumotakseen ne, v. 1858 tapahtuivat hallituksen vainoomiset painovapautta. Tämä epäviisas sekaantuminen valtiollisen keskustelun vapauteen ei ole kuitenkaan saanut minua muuttamaan ainoatakaan sanaa tekstissä, eikä se ole ollenkaan heikontanut minun vakaumustani, että kauhun kohtauksia lukuun ottamatta rangaistuksen ja sakon aika on valtiolliselta keskustelulta mennyt meidän maassa. Sillä ensiksikään ei vainoja jatkettu; ja toiseksi ne eivät oikeastaan olleetkaan mitään valtiollisia vainoja. Moitittu rikos ei ollut siinä, että tarkastettiin laitoksia tahi hallitsijain toimia tahi personia, vaan siinä että levitettiin epäsiveellisenä pidettyä oppia: tyranninmurhan laillisuutta.
Jos tämän luvun todisteilla on jonkunkaanlaista arvoa, niin pitäisi olla ihan täysi vapaus siveellisenä vakaumuksena tunnustaa kutakin oppia ja siitä keskustella, pidettäköön sitä kuinka epäsiveellisenä tahansa. Senvuoksi olisi hyödytöntä ja sopimatonta tässä ruveta tutkimaan ansaitseeko oppi tyranninmurhan laillisuudesta tuota nimeä vai ei. Minä tyydyn siihen, että sanon tämän asian aina olleen siveysopin ratkaisemattomia kysymyksiä. Yksityisen kansalaisen tekoa, kuin hän kukistaa rikoksellisen, joka nousemalla lain yli, asettuu ulkopuolelle laillisen rangaistuksen ja tarkastuksen piiriä, eivät kokonaiset kansakunnat eivätkä muutamat ihmisten parhaat ja viisaimmat ole pitäneet rikoksena, vaan ylevän kunnon tekona, eikä se (oikea tai väärä) ole murhan, vaan kansalaissodan luontoa. Sentähden minä pidän, että kehotus siihen on kussakin tapauksessa sopiva rankaisemisen syy, mutta ainoastaan jos selvä teko on seurannut sitä, tahi voidaan näyttää ainakin todennäköinen yhteys teon ja kehotuksen välillä. Eikä silloinkaan voi vieras hallitus, vaan juuri ahdistettu hallitus itse, itseänsä puolustaen, lain mukaan rangaista sen omaa olemista vastaan tehtyjä hyökkäyksiä.
3
"Oppineitten opettaja". Danten lausuma Aristoteleksesta. Suom. muist.
4
Thomas Pooley, Bodminin käräjät 31 p. heinäk. 1857. Seuraavassa joulukuussa hallitus hänet vapautti.
5
George Jacob Holyoake, 17 p. elok. 1857. Edward Truelove, heinäk. 1857.
6
Paroni de Gleichen. Polisioikeus Marlborough streetissä, 4 p. elok. 1857.
7
Tärkeän varotuksen saapi siitä ankarasta vainoomahimojen kiihkosta, joka yhdessä meidän kansallisluonteemme huonoimpain puolten kanssa näyttäytyi Sepoykapinassa. Fanatikkojen ja ulkokullattujen raivoa saarnastuolissa ei kannata mainitakaan; mutta evankelisen puolueen päämiehet ovat julistaneet perusohjeekseen hindulaisten ja muhamedilaisten hallituksessa, ettei valtion varoilla ole kannatettava yhtään koulua, jossa ei raamattua opeteta; ja välttämättömänä seurauksena siitä on, ettei mitään valtionvirkaa ole annettava muille kuin todellisille kristityille tahi sellaisiksi ilmoittautuneille. Erään alavaltiosihteerin kerrotaan 12 p. marrask. 1857 vaalimiehilleen pitämässään puheessa lausuneen: "Englannin hallituksen suvaitseminen heidän uskontoansa (100 miljonan Englannin alamaisen uskontoa), taikauskoa, jota he kutsuvat uskonnoksi, on hidastuttanut brittiläisen nimen valtaa, ja ehkäissyt kristinuskon onnellista varttumista… Suvaitsevaisuus oli tämän maan uskonnollisten vapauksien vankka nurkkakivi, mutta ei saa antaa väärin käyttää tuota kallista sanaa. Hänen ymmärtääksensä se tarkoitti täydellistä vapautta kaikille, vapaata jumalanpalvelusta