Rikas eno: Laulunsekainen huvinäytelmä kahdessa näytöksessä. Blanche Fisher Wright
ikas eno: Laulunsekainen huvinäytelmä kahdessa näytöksessä
Kummellund, majuri ja kauppias. Tilda, hänen tyttärensä. Neiti Rosennase, kotiopettajatar. Vesterkvist, varatuomari. Job Kurk, Kummellundin lanko. Tuomas, renki} Brita, palvelija} Kummellundilla. Muuan kauppa-apulainen. Vieraita. Merimiehiä.
Ruotsinmaalaiset paikallisnimet ovat jätetyt pois.
Laulut suureksi osaksi vapaasti suomennettu.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS
Hyvin sisustettu huone Kummellundin luona tausta- ja sivuovineen.
ENSIMÄINEN KOHTAUS
TUOMAS ja BRITA
(seisovat tuolilla, asettaen kynttilöitä ruunuun).
Tuomas. Tuleeko paljon vieraita tänä iltana?
Brita. Kolmellekymmenelle hengelle katetaan ruokapöytä.
Tuomas. No, Brita, miltä minä nyt näytän tässä puvussa. Puolet kauluksesta on hopeaa ja toinen puoli kirkasta punasta.
Brita. Entiselle jauhonkantajalle on tuo liiaksikin hieno. Eläintarhassa olen nähnyt apinoita, jotka ovat aivan samalla tavalla puettuja ja ovat olleet hyvin sinun näköisiäsi.
Tuomas (lähestyy tuolia, jolla Brita seisoo). Tiedätkö, kenen näköinen sinä olet, kun seisot siinä tuolilla? Aivan Kaarlo XIII, sen, joka seisoo tuolla torilla.
Brita. Mutta minulla on vain yksi leijona jalkojeni juurella.
Tuomas. Kuinka oli, eikö majuri luvannut, että Brita pääsisi myyjättäreksi yhteen hänen viinamyymäläänsä.
Brita (astuen alas tuolilta). Mitä se sinuun koskee?
Tuomas. Kas, se on sillä tavalla, että majuri lupasi minulle vahtimestarin paikan raittiusyhdistyksessä, jossa hän itse on puheenjohtajana. Minusta näyttää, että me siten sovimme oikein hyvin yhteen.
Brita. Viina-mamselli ja raittiusvahtimestari, kas sepä vasta kaunis pari… Ei pidä narrata minua, se on synti!
Tuomas. Kuulepas Brita, sinähän lupasit opettaa minua polkkaa tanssimaan. Kun olen tanssiaisissa niin saan aina olla häpeilläni, kun en osaa polkkaa. Kyllä minä selkääni osaan käyristellä, mutta jalat, ne eivät tahdo totella.
Brita. Mutta nyt ei enää polkkaa tanssitakaan, hieno kansa tanssii sen sijaan vain masurkaa.
Tuomas. Masurkaa? Kuinka sitä tanssitaan, tarvitaanko siihen useampi kuin kaksi jalkaa.
Brita. Tule tänne, niin minä opetan… Ei mitään rengintemppuja nyt. (Ottaa kiinni Tuomaasta ja opettaa häntä, hyräillen masurkan säveltä. Tanssivat muutaman kerran ympäri huonetta, Tuomas käyttäytyy hyvin kömpelösti).
TOINEN KOHTAUS
EDELLISET (tanssien). KUMMELLUND ja ROSENNASE (peräovesta).
Kummellund (lyö Tuomasta kepillä selkään) Oletko hullu, ihminen?
Tuomas (koettaa selkäänsä, valittavalla äänellä). Minun piti vaan opetella masurkaa, sitä, jota hienotkin ihmiset tanssivat. (Brita juoksee ulos).
Kummellund (uudestaan lyöden Tuomasta kepillään). Minä sinulle opetan vanhoja tapoja. (ajaa hänet ulos). Luulenpa, että piru on riivannut väen nykyään. Yhtenä vuotena ne veisaavat virsiä aamusta iltaan asti, toisena taas tanssivat kuin hottentotit. Pastori Scott ja neiti Taglioni ovat aivan pilanneet kansan mielipiteet.
Rosennase. Herra majuri on ostanut uuden hevosen näin minä – Onko se vanhakin?
Kummellund. Ei voi sanoa vanhaksikaan – 25 vuotta vasta!
Rosennase. Herranen aika – aivanhan se on lapsi vielä!
Kummellund. Minulla oli hyvin tärkeää puhuttavaa neidin kanssa – Sanokaa minulle, onko aivan mahdotonta nuorelle tytölle täyttää 17 vuotta rakastumatta heti.
Rosennase. Se on luonnon laki, herra majuri.
Kummellund. Pirun laki! – Mutta se on neidin syy. Hänen kotiopettajattarenaan olisi teidän pitänyt kuvailla tyttärelleni rakkautta pahuuden hengeksi, jolla on sarvet polvissa ja otsassa, sen sijaan kun olette antanut hänen lukea vain romaaneja.
Rosennase. Vaikka kuvailisin miten hyvänsä, niin ei auta. Neiti Mathilda ei ole saanut lukea muita romaaneja kuin Bremer'in kirjoittamia ja ne on majuri itse hänelle antanut joululahjaksi.
Kummellund. Onko niissä rakkaudesta.
Rosennase. On, on, mutta kaikkein puhtaimmasta ja syvimmästä rakkaudesta.
Kummellund. No, siinä ollaan! Päättyvätkö ne avioliittoihin sitte?
Rosennase. No kuinkas muuten! Miten niiden sitte pitäisi päättyä, ellei avioliittoon.
Kummellund. Sepä juuri on kirottua asiassa, ymmärtääkö neiti, että tuo rakkaus, joka tyttärestäni on niin ihanaa, on isälle onnettomuus. Se on isä, joka saa maksaa sekä suutelot että hyväilyt. Sillä samana hetkenä, kun pappi liittää nuorten kädet yhteen, saa isä laskea tulonsa ja tehdä konkurssin. Kun minulla nyt ei ole halua siihen, niin olen minä tästä päivästä päättänyt, että kirjuri Vesterkvistiä ei tästälähin oteta vastaan meillä. Minulla ei ole halua vetää Latsarusta minun perheeseeni. Minulla on aivan tarpeeksi siinä langossa, jonka taasen olen saanut niskoilleni. Viisitoista vuotta sitte lähti hän, ja minä luulin, että Herra oli jo ottanut hänet, mutta ennenkuin minulle sanallakaan ilmoitettiin, ilmestyi hän ilmielävänä eteeni. Luulin saavani halvauksen.
Rosennase. Tyhmä merimies! Raaka ja ilman minkäänlaista sivistystä. Räyhää ja kiroilee portaissa niin että katto voisi kohota.
Kummellund. Hän ei saa pistää jalkaansa minun kynnykseni yli – minä olen käskenyt että hänen pitää syömän kyökissä palvelijain kanssa; ja ensi viikolla minä laitan hänet köyhäinhuoneeseen. Se maksaa minulle tosin vähän vaivaa, mutta pitäähän sitä omaistensa hyväksi aina toimia.
KOLMAS KOHTAUS
EDELLISET. TUOMAS
(syöksyy sisään revityin takinkauluksin).
Kummellund. Mitä tämä tahtoo sanoa? Minkä näköinen sinä olet lurjus?
Tuomas (itkien). Olen saanut niin hävyttömästi selkääni teidän tähtenne herra majuri.
Kummellund. Se on hyvä; mutta minkätähden et ensin riisunut hännystakkia päältäsi? Kuinka uskallat tuolla lailla repiä vaatteesi?
Tuomas. Ettäkö olisin riisunut takin ensin pois? Teki se kipeätä vaikka oli takki päällänikin.
Kummellund. Kuka sitte löi sinua?
Tuomas (yhä vielä itkien). Kreivillä, joka asuu tuolla ylempänä, on muuan pitkä koikelo palvelijana, ja hän on aina niin hävytön silloin, kun minulla on tämä nuttu päälläni, niin että se on kerrassaan sikamaista.
Kummellund. No, entäs sitte?
Tuomas. Äsken juuri kohtasin hänet portaissa, ja hän sanoi: eikö ole hävytöntä, että tuo käki pukee renkinsä kultakaulustakkiin?
Kummellund. Se roisto!
Tuomas. Silloin sanoin minä, ett'ei hänen tarvitse kutsua minun herraani käeksi, olkoon hän millainen tahansa.
Kummellund. Onko nyt kummia kuultu?
Tuomas. Ja minä sanoin, että minun isäntäni on yhtä hyvä kuin hänenkin. Minun isäntäni on samalla majuri ja ritari, ja hänellä on kunniamerkkiä ja nauhoja, sanoin minä.
Kummellund. Se oli hyvin sanottu, poikani; – No mitä hän siihen vastasi?
Tuomas. Eikö ole liikaa, sanoi hän, että tuonlaiselle sillinkuristajalle annetaan kunniamerkkejä ja nauhoja, sanoi hän.
Kummellund (ottaa Tuomasta