Suomalaisen teatterin historia II. Aspelin-Haapkylä Eliel
Lehti. Mahdollisesti vaikutti tähän sekin, että odotettiin tulevia oopperanäytäntöjä. Miten lieneekään, tultuaan Viipuriin Deborah-ensi-illaksi, Bergbom katsoi parhaaksi lähettää seurueen pariksi viikoksi Haminaan ja se oli onnellinen tuuma.
Haminaan teatterijoukko saapui Blixten laivalla 10/10. Ilma oli kolkko ja vastaanottokin tuntui ensin kylmältä, kun markkinoiden tähden oli vaikea saada asuntoja; mutta näytännöt Meijerin hotellissa menestyivät oivallisesti. Sali oli miltei joka ilta kukkuroillaan väkeä, joka tungoksesta ja kuumuudesta välittämättä mitä innokkaimmin taputti käsiään Lydia Laguksen laululle, Lundahlin Viuluniekalle, Korhosen koulumestarille kappaleessa Suorin tie paras ("Kyll' oli tuo koulumestari oikeen aika mestari!" eräs talonpoika huudahti), rva Aspegrenille Työväen elämässä ja rukkasten jakelijana (Marin rukkaset) sekä samalle näyttelijättärelle, Kalliolle, Vilholle ja Korhoselle Kihlauksessa muita mainitsematta. Näytäntöjä annettiin kaikkiaan kuusi (13-21 p.).
Minkä vaikutuksen nuori teatterimme oli omansa tekemään katsojaan – jopa kokeneeseen taiteentuntijaankin – joka sydän myötätuntoisena ensi kerran näki sen esityksiä, sen saamme tietää eräästä Otto Florellin herttaisesta kirjeestä Bergbomille (15/10):
"Neljättä vuotta perheenisä, haminalainen, eikä voi olla käyttämättä nenäliinaa kun Kihlaus näytellään! Itkeä tillittänyt ilosta."
"On jotakin omituista tässä ensimäisessä suomalaisessa teatteriseurueessa. Minä, joka luulin taikka oikeammin pelkäsin olevani kyllästynyt teatteriin, koska mielestäni Ristori oli ollut liian vanha Juliaksi ja rva Raa epätodellinen Reginana (anna anteeksi vanhan ystävyytemme tähden) – minä en voi olla näissä näytännöissä ilman että kyyneleet tunkeuvat esiin. Ensi näytännössä olin vielä kriitillinen, jopa koko illan, mutta ei se haitannut. Toisena iltana olin jo mennyt mies, ja tänään – olen neljä vuotta nuorempi. – Onko se suhteeni sinuun, joka tekee arvosteluni kieroksi, vai kelpaako seurue todella johonkin? Mistä Herran nimessä tulevat nämä koronpanot, tämä täsmällisyys, tämä lämpö ja yksinkertaisuus? Rva Aspegrenista pidän paljon, ja se on enemmän kuin voin sanoa monesta kuuluisuudesta. – Himberg puhuu liian nopeasti ja teeskennellysti ja on mielestäni miltei enimmän vasta-alkaja kaikista. Lagus – myötätuntoisuutta herättävä, raitis ja luonnollinen. Oivallinen Chrimhilde-vartalo jonkun vuoden päästä taikka Jeanne d'Arc."
"Mutta ei mitään kritiikkiä, en ole ollenkaan sillä tuulella."
"Kihlausta täällä ei ymmärretä. Minusta se on kerrassaan oivallinen, esitys niinikään. Jollei Kallio näyttelisi mitään muuta, saattaisi pitää häntä humoristina. Paitse Porvaria aatelismiehenä Deland pääosassa ennen muinoin ei mikään burleskimainen komedia ole siinä määrässä ilahuttanut minua. Mutta niinkuin sanoin, nenäliinatta en tullut toimeen."
"Ja mitä sanonkaan, kolme päivää peräkkäin täysi huone suomalaisessa teatterissa Haminassa! – Tänä iltana oli Emmyllä ja minulla pari markkinamiestä vieressämme, älykkäimpiä mitä olen tavannut. Toinen oli markkinoilla ostanut Koskisen historian. Me erosimme kuin neljä hyvää ystävää. Heidän huomautuksensa kappaleista ja näyttelemisestä y.m. olivat ymmärtäviä ja selviä. Ja kuinka moni herrasmiehistämme puhuu puuta heinää!"
"En ole koskaan Uudessa teatterissamme kokenut semmoisia iltoja kuin nämät, paitse silloin kun Lea näyteltiin ensi kerran. Jumala siunatkoon sinua."
Tyytyväisenä matkaansa palasi teatteri 23/10 Viipuriin. Siellä olivat laulajat puheosaston poissaollessa antaneet konsertteja 13/10 ja 21/10; kolmas seurasi myöhemmin 30/10. Ensimäisestä sanottiin W. T: ssä, että "teatterisali oli, niinkuin saattoi odottaa, melkein reunojaan myöten täyttynyt". Sen vaikutti etupäässä Emmy Strömerin maine, mutta myöskin halu oppia tuntemaan muutkin oopperan taiteilijat. Ja "me voimme vakuuttaa, että arvostelu miltei yksimielisesti oli esiintyjille edullinen". Toisessa oli vähemmän väkeä, syystä kun kaupungin hienosto erään kuolemantapauksen johdosta katsoi olevansa estetty menemästä laulajaisiin; mutta kolmannessa laulettiin jälleen täydelle huoneelle. – Sillä välin ja edelleen jatkettiin oopperaharjotuksia, jotka vaativat paljon aikaa, puhumatta erinäisistä vaikeuksista, joita ilmaantui milloin minkinlaisia. Niin esim. oli Lucian partituuri vielä saamatta, silloin kun puheosasto palasi Haminasta. Leipzigistä sitä oli turhaan kysytty, mutta Räävelistä oli sähkösanomavaihdon kautta saatu lupaus. Jos partituuri sittekin viipyy, Achté kirjoitti Bergbomille, niin ei ole muuta neuvoa kuin lähteä sinne noutamaan. Itse asiassa tavataankin myöhemmin laskuissa erä: "Matka Rääveliin 119 mk 56 p", joka tarkoittanee samaa asiaa.
Muutoin voimme näistä oopperan valmistuksista kertoa seuraavaa: Ainoastaan neidit Strömer ja varsinkin Emmy Strömer olivat ennen perehtyneet rooleihinsa. Viime mainittu oli näet jo Parisissa opettajansa johdolla laulanut osansa, mutta muuten hän oli tutkinut sen itsekseen – niinkuin ylipäätään kaikki oopperaroolinsa – jopa koskaan näkemättä sitä taikka niitä näyttämöllä esitettävän. Päästäkseen Lucian luonteen perille hän oli ostanut Walter Scottin romaanin Lammermoorin morsian ja sitä lukien harkinnut, miten Lucia oli käyttäytyvä kussakin mielentilassa ja kohtauksessa. Tämä oli tapahtunut Norjassa Valassaarilla. Toisin oli herrojen laita, joilla oli roolinsa opittavana niin lauluun kuin näyttelemiseen nähden. Enemmän kuin muilla oli Ericssonilla työtä, hänen kun oli laulaminen osansa vieraalla kielellä. Suomenkielen lausumisessa kaikki toverit parhaimman mukaan avustivat häntä. Mutta toiseksi oli hänen oppiminen liikkumaan näyttämöllä ja näyttelemään osaansa, eikä se ollut helppoa miehelle, joka ei koskaan ollut esiintynyt teatterissa. Tässä kohden kävi opetus niin että Ericsson ensiksi lauloi seisoen paikallaan ja katsellen Bergbomia, joka mykkänä, jonkunlaisena laulajan kaksoisolijana, näytteli hänen osaansa Emmy Strömeriä vastaan. Sen jälkeen tuli Ericssonin itsensä laulaa ja näytellä yhdellä kertaa. Onneksi sattui marraskuulla, että Lucia näyteltiin Pietarissa. Kaikki herrat lähtivät silloin sinne nähdäkseen oopperan, mikä tietysti oli heille erittäin opettavaista. Emmy Strömer sitä vastoin ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja totta tosiaan hän ei sitä tarvinnutkaan. Säestäjänä alkuharjotuksissa avusti hartaasti Wächter. Mitä taasen orkesteriin tulee, niin kuului kyllä oma soittokunta Bergbomin suunnitelmaan, mutta vastaiseksi ei sitä oltu saatu aikaan. Senvuoksi oli turvauduttava viipurilaiseen, E. B. Schneevoigtin johtamaan orkesteriin. Se oli kuitenkin pieni ja vanhassa (s.o. puoli säveltä tavallista korkeammassa) virityksessä, joka tietysti tuotti vaikeuksia.
Puheosasto esitti, alottaen uutta näytäntöjaksoa, ensiksi 24/10 ja 26/10 kaksi sekaohjelmaa: Erehdykset, N. Karin (Christersonin) suomentama Ämmän toruja (G. v. Moserin huvinäytelmän Gardinenpredigten mukaelma) ja Ei ollenkaan mustasukkainen edellisenä ja Sala-ampuja ja karjatyttö, Riita-asia sekä Kihlaus jälkimäisenä iltana. Sitten tuli 30/10 Bartholdus Simonis, Lemmenjuoma jälkikappaleena. Tästä näytännöstä, joka oli erittäin omansa herättämään viipurilaisten huomiota, Suomen Lehti lausuu:
"Kärkkäämmin mielin kuin tavallisesti riensivät viipurilaiset teatteriin, sillä jotakin erinomaista oli tuleva esiin – erinomaista siinä katsannossa, että kappale oli sotahistoriallinen ja tapaukset asetetut itseensä Viipuriin. Kun tiedettiin tekijän olevan nuoren ja suomalaisessa kirjallisuudessa vielä melkein tuntemattoman miehen, niin vaatimukset eivät olleet niinkään suuren suuria. Tykyttävin mielin kuitenkin odotettiin esiripun nousua, joka oli aukaiseva nykyiselle Viipurille näön kalliista muistoistansa aina v: lta 1656 asti. Ja katso! tuossa nyt ollaan yhtäkkiä muutettuna 200 vuotta takaperin menneeseen aikaan. Kun sitten kolmen näytöksen kappale oli loppuun näytelty, niin oli tyytymys sen oivallisuudesta noussut paljon yli mitä alussa oli uskallettu odottaa. Näyttäminenkin alusta loppuun asti kulki ylimalkaan vilkkaasti ja tasaisesti. Yleisön suosionosotus oli innollinen. Toisen näytöksen lopussa huudettiin rva Aspegren esille ja kappaleen loputtua tekijä, joka ei kuitenkaan ollut näillä maillakaan. Kappaleen viehättäväisyyttä enensi paljon sekin, että näkymön koristaminen tilaisuutta varten oli sangen hyvin onnistunut, ja on siitä erittäin saapuva kiitos kaupungin arkkitehti Odenvallille, joka ei ollut säästänyt vaivojansa muodostellessaan Viipurin vanhaa linnaa näkymön perälle ja vallit niin samaan muotoon, että sekin näkö oli romantillista(!). Ylipäätään sanoen