Hedelmällisyys. Emile Zola
vaan myöskin leikkuukoneen. Hänen piti lähteä kotiinsa Evreuxiin yhdeksän ja kaksikymmentä junalle, ja kun kello löi yhdeksän, onnistui Beauchênen, jolla nyt oli hyvin tärkeätä päästä erilleen hänestä, saamaan hänen ottamaan ajuri Saint-Lazaren asemalle, vaikka sinne oli ainoastaan muutamia askelia.
Kun Beauchêne jäi Mathieun kanssa kahden käytävälle, otti hän päästään hatun ja vilvoitteli hetkisen polttavan kuumaa päätään toukokuun illan ihanassa ilmassa.
"Oh, nyt se on tehty!" sanoi hän nauraen. "Mutta helposti se ei käynyt. Minun täytyi tuottaa sisään mitä kalliimpia viinejä saadakseni tuon tyhmeliinin sinne, minne hänet tahdoin. Ja sen lisäksi olin minä suuresti levoton, että hän ei menekään vaan pakoittaa minun lyömään laimiin kohtaukseni."
Nämät sanat, jotka pääsivät häneltä, puolihumalassa kun oli, näyttävät tehneen hänen äkkiä avomieliseksi. Hän pani hatun päähänsä ja sytytti uuden sikaarin, tarttui sitten Mathieun käsivarteen ja kulki hänen kanssaan hiljalleen eteenpäin kansaa täynnä olevalla ja tulta sädehtivällä bulevardilla.
"Meillä on hyvää aikaa, minua ei odoteta ennen kello puoli kymmentä, ja täältä on vaan pari askelta sinne. Tahdotteko sikaarin? Ei, tehän ette polta koskaan."
"En koskaan."
"Niin, ystäväni, olisi tyhmästi esiintyä salaperäisenä teitä kohtaan, sillä te näitte minut aamupäivällä. Ja se, mikä minulle tapahtui, oli tyhmästi, sen tunnustan minä mielelläni, minä tiedän aivan hyvin, ett'ei se ole sopivaa eikä viisasta, että isäntä pitää työläisnaistaan jalkavaimonaan. Sillä on aina huonot seuraukset, se on sillä tavalla kuin liike kukistetaan, ja tähän asti olen minä ollut kylliksi varuillani koskemasta yhteenkään niistä, sen voin minä teille vakuuttaa. Mutta tuo pitkä vaaleanverinen tyttö on sytyttänyt tulen vereeni; hän näyttää väliin paljaan ihonsa sieltä ja täältä, ja sitten on hänellä sellainen tapa nauraa kuin häntä kutitettaisiin."
Se oli ensi kerran, kun hän uskoi Mathieulle jotakin tähän alaan kuuluvaa; hän oli tavallisesti rehellinen sanoissaan aivan kuin muutamat juopot puhuvat vastenmielisesti viinistä. Aina siitä asti kuin Mathieu naimisensa kautta Mariannen kanssa tuli hänen sukulaisekseen, tiesi hän, että Mathieu on niin vakava ja uskollinen vaimolleen, että hän luultavasti olisi hyvin vastenmielinen kuuntelija. Mutta nyt oli hän uhallakin uskaltanut, hänellä oli oma uskottunsa rakkausseikkailuissaan, eikä hän päästänyt Mathieutä, hän kuiskasi salaisuutensa hänen korvaan hieman käheällä äänellä, aivan kuin koko bulevardi olisi voinut kuulla sen.
"Se sattui luonnollisesti vasten tahtoani. Tyttö liikuskeli ympärilläni, heitteli koukkuja eteeni. Minä ajattelin: 'Sinä poltat hiilesi hukkaan, tyttöseni, kaduilla on tarpeeksi paljon muita, joita minä voin käyttää, jos siihen halua on!' Mutta siitä huolimatta tartuin minä koukkuun tänä aamuna, ja nyt on hetkisen kuluttua kaikki valmista, sillä hän on suostunut kohtaamaan minua illalla eräässä pienessä asumuksessa, joka on minun hallussani. Se on tyhmyyttä, mutta sitä ei voi auttaa … ihminenhän ei ole puusta. Kun minä alan himoita jotakin naista, tulen aivan hulluksi. Vaaleaveriset eivät muuten juuri ole minun likööreitäni. Mutta tätä voi olla hauska katsella lähempää. Mitä te hänestä ajattelette? Hän on varmaan hupaisa."
Sitten lisäsi hän aivan kuin olisi unohtanut jonkun tärkeän asian:
"Se on tiettyä … tyttö on jo ollut mukana vähän yhdessä ja toisessa. Minä olen tiedustellut; kun hän oli kuudentoista vuotias, oli hän kiemailuissa viinikaupanapulaisen kanssa, joka oli Moineaudin vuokralaisena. Viattomuudet eivät sovi minun makuuni, ja muuten ei pidä antautua tekemisiin sellaisten kanssa, se on liian vaarallista."
Mathieu, joka kuulusteli hieman häpeissään, kysyi:
"No, mutta teidän vaimonne?"
Beauchêne pysähtyi äkkiä käytävälle ja tuli hieman noloksi.
"Vaimoniko? Mitä te sillä tarkoitatte? Hän on luonnollisesti kotona, hän menee maata ja odottaa minua tultuaan vakuutetuksi, että pikku Maurice nukkuu hyvin. Vaimoni on kunniallinen nainen; mitä hänestä muuta voisi sanoa?"
Hän jatkoi kävelyä, tuli yhä hellämielisemmäksi ja avomielisemmäksi ruuan ja viinin vaikutuksesta.
"Kas niin, emmehän me ole lapsia, me olemme vanhoja miehiä, tuhannen vietävä, ja elämä on nyt kerran sellaista kuin se on. Minun vaimoni! Ei ole ainoatakaan ihmistä maailmassa, jota minä kunnioittaisin niinkuin häntä. Kun minä menin naimisiin hänen kanssaan niin ikävinä liikeaikoina, te muistatte, en minä rakastanut häntä, kuten tiedätte, en ainakaan aistillisesti, te ymmärrätte. Minun kunnioitukseni häntä kohtaan ei alennu, vaikka minä huomaan, että hän on minun makuuni verraten aivan liian laiha, ja sen hän on itsekin nähnyt, hän on koettanut kaikkea mahdollista tullakseen lihavammaksi, mikä muuten on aivan epäonnistunut. Mutta eihän kukaan mene naimisiin naisen kanssa tehdäkseen hänestä itselleen rakastajattaren. Minä tunnen häntä kohtaan samaa syvää kunnioitusta kuin jokainen perheenisä tuntee poikansa äitiä kohtaan. Kotia ei niinkään tehdä epäpuhtaaksi, ja vaikka minä en olekaan mikään uskollinen aviomies, on minulla kuitenkin se puolustuksenani, ett'en minä ole koskaan tahtonut kuulua niihin, jotka turmelevat vaimonsa. Minä luulen, että se on todistus minun kunnioituksestani häntä kohtaan, että minä tyydytän eläimellisen himoni kodin ulkopuolella."
Hän hymyili aivan kuin hän olisi mielestään puhunut hyvin hienotunteisesti.
"Ja tunteeko Constance nämä kauniit periaatteet?" kysyi Mathieu. "Hyväksyykö hän ne, antaako hän teidän käydä kodin ulkopuolella, niinkuin sanotte?"
"Ei, ei, älkää viekoitelko minua puhumaan tyhmyyksiä. Päinvastoin, Constance oli hyvin mustasukkainen avioliittomme ensi aikoina. Oi, kuinka monenlaisia juttuja minun on täytynyt ladella hänelle päästäkseni ulos iltasin! Muuten olin minä ihan pulassa siihen aikaan, hän saatti minut ihan epätoivoon, niin ikävä hän oli, tuo kiltti, kunnon ihminen. Sitten otti hän järkensä vangiksi, minä luulin havainneeni, että hän jotenkin tyytyi välttämättömyyteen ja katsoi väliin läpi sormiensakin. Eräänä iltana yllätti hän minut melkein yhdessä erään ystävättärensä kanssa, ja hänellä on niin paljon hienotunteisuutta, ett'ei ole sanonut sanaakaan siitä. Se loukkaa kuitenkin häntä, jos minä hakkailen hänen ystävättäriään, katunymfejä taas, noita tuntemattomia … ne eivät luonnollisesti koske häneen niin läheltä. Esimerkiksi tämä tyttö tänä iltana, mitä Constance hänestä välittää? Minä en rakasta tuota tyllykkää, minä otan hänet ja päästän hänet taas pois, ja kaikki tämä tapahtuu niin kaukana vaimostani niin syvällä hänen alapuolellaan, että se ei voi vaikuttaa häneen. Mutta Constancellakin on hänen virheensä, jos minä tahdon olla avomielinen. Minä olen luonnollisesti samaa mielipidettä kuin hänkin siinä, että me tyydymme yksistään pikku Mauriceen. Mutta te kuulitte hänet aamulla, hän on suorastaan peloittava. Te ette voi ajatellakaan, millaisia varovaisuuskeinoja hän käyttää, se on oikein inhoittavaa."
Hän pureskeli sikaariaan ja hengästyi yhä sitä enemmän mitä arkaluontoisempiin asioihin hänen luottamuksensa alkoi mennä. Hän ei arkaillut kertoa mistään alkoovisalaisuuksistaan, hän puhui niistä pienimpiin yksityisseikkoihin asti.
"Katsokaapas kahdenneljättä vuotias mies, joka on tuomittu tyytymään aviolliseen perheruokaan, kyllästyy pian siihen, jos hänellä on verta suonissaan; ja minä tyytyisin kuitenkin tuohon perheruokaan, jos se olisi vahvaa ja ravitsevaa ja jos sitä saisi niin paljon kuin haluttaa. Mutta voitteko ajatella, tässä eräänä yönä…"
Ja hän jatkoi juttuaan kuiskaamalla ja nauroi surkuttelevasti vaimoaan, joka luuli, että sen seikan piti olla juuri niin.
"Minä en ole paha, ja minä joutuisin epätoivoon, jos tietäisin, että olen suututtanut häntä. Minua ilahuttaa se, että hän alkaa tulla ymmärtäväiseksi ja katsoo sormiensa läpitse. Kun tämä vaan tapahtuu kodin ulkopuolella, niinkuin sen pitääkin, ja ei tule liian kalliiksi, niin en voi ymmärtää, että se tekee hänelle mitään vahinkoa. Eräällä ystävälläni on aivan merkillinen vaimo, niin, kunnollisin vaimo kuin minä tunnen,