Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II. Dumas Alexandre
vaihtaa sinne?"
"Sain tänä aamuna tiedon, että se on saapunut kaksi viikkoa takaperin."
"Ja sitä on erityisesti kohditeltu?"
"Mitä parhaalla tavalla."
"Entä vanha varusväki, – mihin se on joutunut?"
"Se on noussut maihin Sarzeaussa ja heti siirretty Quimperiin."
"Tiedättekö tarkemmin uusien miesten mielialasta?"
"He ovat jo meidän puoluettamme."
"Oletteko varma vakuutuksestanne, hyvä herra piispa?"
"Ehdottomasti; sitäpaitsi saatte itse kuulla, miten siellä on järjestelty."
"Belle-Isle on vain ollut kaikista linnoituspaikoista ikävin soturien katsantokannan mukaan."
"Sen tiedän ja otin myös toimiakseni sikäli. Siellä on ahdasta, ei ole yhteyttä muun maailman kanssa, ei naisia, ei peliseuraa; ja on ihan surkeata nähdä – " lisäsi Aramis hymyillen omituiseen tapaansa – "kuinka suuressa määrin nuoret miehet nykyaikana etsiskelevät huvittelua ja kuinka herkkiä he sen johdosta ovat mieltymään henkilöihin, jotka heille kustantavat sellaista ajanvietettä."
"Mutta jos he saavat hupia Belle-Islellä?"
"Jos se tapahtuu kuninkaan toimesta, niin he rakastavat kuningasta, mutta jos kuningas jättää heidät ikäviinsä ja herra Fouquet toimittaa heille hauskutusta, niin he kiintyvät rahaministeriin."
"Ja te olitte neuvonut isännöitsijääni, että hän heti heidän tultuaan…"
"Ei, heidän annettiin ensin viikkokausia kärsiä rauhassa ikävää, ja he alkoivat nurkua väittäen, että edelliset upseerit olivat saaneet huvitella enemmän kuin he. Silloin heille vastattiin, että heidän edeltäjänsä olivat osanneet laittautua herra Fouquetin ystäviksi ja että jos herra Fouquet voisi ajatella heistä samaa, pitäisi hän kyllä erityisenä huolenaan, että hänen alueellaan viihdyttäisiin. No, se pani heidät miettimään. Mutta isännöitsijä lisäsi heti, että hän herra Fouquetin käskyjä rikkomatta tunsi herransa kyllin hyvin, tietääkseen jokaisen kuningasta palvelevan aatelismiehen herättävän hänen harrastustaan, ja että hän tulokkaita tuntemattakin tahtoi tehdä heidän hyväkseen yhtä paljon kuin toisillekin oli oltu huomaavaisia."
"Mainiota! Ja toivoakseni toiminta seurasi sanoja? Tiedättehän, etten soisi nimessäni luvattavan mitään toteuttamatonta."
"Kyllä: upseerien käytettäväksi luovutettiin meidän molemmat kaapparialuksemme ja teidän hevosenne, ja he saivat päärakennuksen avaimet, niin että he nyt pääsevät metsästämään ja ratsastusretkille, täydentäen seurueitaan niistä Belle-Islen ja ympäristön naisista, jotka eivät pelkää tulevansa merikipeiksi."
"Ja Sarzeaussa ja Vannesissahan on paljon sellaisia naisia, teidän korkea-arvoisuutenne?"
"Oh, pitkin koko rannikkoa", vastasi Aramis tyynesti.
"Ja miten on sotamiesten laita?"
"Järjestely on tietenkin ollut suhteellista; sotamiehille tarvittiin viiniä, hyviä ruokavaroja ja korkeata palkkaa."
"Aivan oikein! Ja tuloksena siis on…?"
"Että nyt voimme luottaa tähän varusväkeen, joka on jo paremmalla kannalla kuin entinen."
"Hyvä!"
"Ja tällaisesta menettelystä on jatkuvaa etua: jos on Jumalan tahto, että varusväkeä vaihdetaan aina kahdenkin kuukauden väliajoilla, tulee kolmisen vuoden kuluessa kokonainen armeijakunta siten vaikuteltavaksemme; yhden rykmentin sijasta saamme viisikymmentätuhatta miestä puolellemme."
"Niin, tiesin hyvin", sanoi Fouquet, "ettei kukaan muu kuin te voisi osoittautua niin suuriarvoiseksi ja palkitsemattomaksi ystäväksi, herra d'Herblay. Mutta näissä puuhissahan", lisäsi hän nauraen, "me kokonaan unohdimme kelpo parooni du Vallonin; mihin hän onkaan joutunut? Minun täytyy tunnustaa, että oleskellessani kolme viime päivää Saint-Mandéssa en ollenkaan tullut ajatelleeksi ystäväämme tai muutakaan hyödyllistä."
"Minä en unohda häntä!" vastasi Aramis. "Portos on Saint-Mandéssa hänkin ja lihoo päivä päivältä; hänellä on aina mieliruokia ja parhaita viinejä tarjolla, ja kävelypaikaksi olen hänelle myöntänyt pikku puiston, jonka te olette muuten pidättänyt samaan tarkoitukseen itsellenne. Hän alkaakin jo taas olla jalkeilla ja harjoittelee voimiaan taivuttelemalla nuoria saarnipuita tai pirstaamalla vanhoja tammia kuten Krotonin Milon,1ja kun puistossa ei ole jalopeuroja, niin tapaamme hänet varmaankin ihan eheänä. Portoksemme on oikea urho."
"Kyllä, mutta vähitellen hänen täytyy ikävystyäkin."
"Ei, siitä saamme olla huoletta."
"Hän voi ryhtyä tiedustelemaan?"
"Hän ei tapaa ketään."
"Mutta lopultakin hän kai odottaa tai toivoo jotakin?"
"Minä olen antanut hänelle toiveen, jonka me jonakuna päivänä toteutamme, ja hän elää sen elvyttelemänä."
"Mikä hänen toivomuksensa on?"
"Tulla esitellyksi kuninkaalle."
"Ohoh! Millä perusteella?"
"Belle-Islen insinöörinä, pardieu!"
"Onko se mahdollista?"
"Ihan totta."
"Kas vain! Mutta eikö hänen pitäisi nyt palata Belle-Islelle?"
"Välttämättömästi, ja ajattelenkin lähettää hänet sinne niin pian kuin suinkin käy laatuun. Portoksella on paljon esiintymiskykyä; hän on mies, jonka heikkouden tunnemme vain d'Artagnan, Atos ja minä. Portos ei milloinkaan menetä malttiaan; hän käyttäytyy aina peräti arvokkaasti, ja upseerien silmissä hän tuntuu aivan ristiretkien aikuiselta ritarilta. Hän juo pöydän alle koko esikunnan, itse tuntematta humaustakaan päässänsä; hän kykenee herättämään heissä kaikissa ihailua ja mieltymystä. Ja jos meillä myöhemmin sattuu joku määräys pantavaksi täytäntöön, niin Portos toteuttaa sen kirjaimellisesti, – hän ei anna minkään esteen silloin häiritä suoraa suuntaansa."
"Lähettäkää hänet siis takaisin."
"Sitä olen jo aikonut, – mutta vasta jonkun päivän päästä sen teen, sillä minun täytyy sanoa teille eräs seikka: minä epäilen d'Artagnania. Hän ei ole Fontainebleaussa, kuten kenties olette huomannut, ja d'Artagnan ei ole milloinkaan huvikseen syrjässä tai jouten. Nyt saatuani omat asiani kuntoon yritänkin ottaa selville, mitä d'Artagnanilla on hommanaan."
"Olette saanut asianne kuntoon, sanotte?"
"Niin."
"Siinä tapauksessa olette onnellinen mies; minä soisin voivani sanoa samaa omasta asemastani."
"Ettehän toki ole enää levoton?"
"Hm!"
"Kuningas kohtelee teitä mitä parhaiten."
"Kyllä niin."
"Ja Colbert antaa teidän olla rauhassa?"
"Jokseenkin."
"Niin ollen", sanoi Aramis seuraten ripeätä ajatusjuoksuaan, joka oli hänen vahva puolensa, "niin ollen voimmekin miettiä eilistä ehdotustani sen tyttösen suhteen."
"Kenestä puhuittekaan?"
"Oletteko jo unohtanut?"
"En todellakaan muista."
"Huomautin neiti de la Vallièresta."
"Kas, totta kyllä!"
"Oletteko siis vastahakoinen käännyttämään tyttöä puolellenne?"
"Siinä on haittana se, että sydämeni on toisaalla; en tunne minkäänlaista mieltymystä siihen lapsukaiseen."
"Hohoi!" vastasi Aramis; "sydämenne vetää teitä toisaanne, sanotte?"
"Niin."
"Diable,
Muinainen voimailija.