Suomalaisen teatterin historia II. Aspelin-Haapkylä Eliel
Saa nähdä eikö hän vielä tulevaksi vuodeksi jää Tukholmaan, jossa hänen asemansa on niin erinomaisen hyvä? Jos hän viipyisi siellä tulevan vuoden ja tulisi tänne toukokuulla 1875, niin otettaisiin Mignon28 esitettäväksi – hän, Strömer ja Duncker yhdessä." – Tämä kirje, joka näyttää kuinka Bergbom-sisarusten elämä ja ajatukset kohdistuivat teatteriin, ei kaivanne selityksiä. Toki lisäämme siihen mitä Emilie mainitsee orkesterista, että Achtén kirjeissä Kaarlolle sama asia oli puheena. Oman orkesterin tarve oli käynyt yhä tuntuvammaksi. Viipurissa oli Schneevoigt orkesterinsa kanssa avustanut, mutta ymmärtäähän sen mitkä vastukset siitä syntyivät, kun sieltä lähdettyä ensin Turussa ja sitten Helsingissä oli työskenneltävä uuden orkesterin kanssa. Achté mainitsee Viipurissa tavanneensa henkilöitä, jotka osottivat mielenkiintoa asiaan, ja hän viittaa toivokkaasti hankkeessa olevaan erityiseen osakekirjoitukseen soittokunnan aikaansaamista varten. – Samoissa kirjeissä Achté sanoo Emmy Strömerin saaneen houkuttelevia tarjouksia Norjasta. Siellä oli L. O. Josephson, kutsuttuna teatterijohtajaksi Kristianiaan, päättänyt perustaa oopperankin ja tahtoi saada nti Strömerin primadonnaksi. "Saatuani kuulla tämän", Achté kirjoittaa, "pyysin hänen kerta kaikkiaan kehottamaan heitä luopumaan houkutteluistaan, johon hän myös näytti olevan taipuvainen." Niinkuin tiedämme laulajatar jäikin kansallisen oopperamme tähdeksi.
Keskellä elämän rientoja välähti kuoleman viikate. Kun puheosasto matkusti Pietarista Turkuun, poikkesi yksi seurueen nuorimpia jäseniä, Korhonen, Helsinkiin, mennäkseen sairaalaan. Ylempänä on ohimennen mainittu että Korhonen Pietarissa näytteli ensi iltana, "vaikka hän oli kovin sairas". Tauti joka oli iskenyt kyntensä 23-vuotiaaseen näyttelijään oli hivuttava keuhkotauti, jota levoton teatterielämä vain oli omansa jouduttamaan. Korhosen tullessa Helsinkiin hänen tilansa olikin toivoton ja jo 30 p. tammik. hän vaipui ikuiseen lepoon. Hautaus tapahtui (teatterin kustannuksella) Helsingin luterilaisella kirkkomaalla 7 p. helmik. Morgonbladetissa Bergbom omisti vainajalle seuraavat muistosanat:
– "Nuoren taiteilijan kuolema on tuottanut kotimaiselle näyttämötaiteelle tappion, joka voi näyttää keveältä, jos pitää silmällä ainoastaan mitä hän on ennättänyt aikaansaada; mutta joka on tuskallinen, jos ajatellaan niitä toiveita, joita hän herätti. Korhosen oli sallittu astua vain ensimäiset horjuvat askeleet taiteilijan uralla, mutta raitis, hyväsävyinen huumori, jolla hän käsitti ja näyttämöllä esitti useita laatukuvia todellisesta elämästä, oikeutti toivon, että hän kerran olisi kyennyt tositaiteellisesti tulkitsemaan suomalaisen komedian kansallisia luonteita. Varmaan moni Suomalaisen teatterin ystävä mielihyvällä muistelee pikku oppipoikaa Jooseppia (Kihlaus), koulumestaria (Suorin tie paras), Silmänkääntäjää, räätälinsälliä Pikistä (Hölmölän maailmanparantajat) ja kyläräätäliä Sipiä (Valtioviisas kyläräätäli) y.m. Mutta vielä enemmän myötätuntoisuutta vainaja herätti niissä, jotka tutustuivat häneen, hänen sydämelliseen, niin sanoaksemme lapsenhurskaaseen innostukseensa kaikkeen ihanteelliseen elämässä, mikäli se vain ilmaantui kauneuden tai isänmaallisuuden muodossa. Tämä innostus raivasi hänelle myöskin itseoppineen vaivaloisen tien sivistykseen. – Korhosella oli kauniita kirjallisiakin taipumuksia. Melkein kuumeentapainen fantasian rikkaus pakotti hänet alituiseen tuotteliaisuuteen. Paitse valmiita runollisia teoksia hän kyhäsi lukemattomia luonnoksia. Olisi voitu toivoa, että tämä kuohuva fantasia olisi seljennyt ja tulevaisuudessa löytänyt tyydyttävän muodon – tähän saakka hän oli tuottanut ainoastaan lupaavia, mutta kypsymättömiä kokeita. Suomalaisen teatterin ohjelmistoon on hänen teoksistaan otettu: Kosijat, komedia 2: ssa näytöksessä. Toverit häntä rakastivat ja arvossa pitivät".29
Kertoessamme Suomalaisen teatterin Turussa olosta, voimme nojata E. Nervanderin arvosteluihin, joka 1873 v: n lopulla oli sinne muuttanut ruvetakseen uuden lehden, Åbo Postenin, toimittajaksi. Hänen kirjoituksissaan kohtaamme sekä asiantuntemusta että myötätuntoista ymmärtämystä, mikä ansaitsee sitä enemmän mainitsemista kuin tavallista oli että toista tai toista puuttui.
Puheosaston näytännöt alkoivat 2/1. Yleisö, joka sinä iltana oli tullut katsomaan Viuluniekkaa, ei riittänyt täyttämään teatteria, mutta silti se lämpimästi tervehti kansallista taidelaitosta. "Ylipäätään tuntui siltä, että suomalainen näyttämö meidänkin paikkakunnallamme puhui kotimaan kieltä yleisölle, joka täysin oivalsi onnen ja kunnian että maallamme on kansallinen teatteri." Enimmät suosionosotukset sai Lundahl, jonka "sympaattinen, taiteellisesti harkittu esitys ensi hetkestä kiinnitti yleisön huomion".
Sitten seurasi kolmen viikon aikana näytäntö näytäntöä, joissa tuntemamme ohjelmisto esitettiin. Kymmenestä ensimäisestä näytännöstä olivat tulot keskimäärin 578 mk, mutta nousivat Topeliuksen syntymäpäivänä (14/1) 916 markkaan. Silloin olivat piletit loppuun myydyt ja yleisö "hienoa". Syynä oli paitse päivän merkitystä se, että nti Aura Avellan30 silloin esiintyi ensi kerran: Ohjelma oli: Saaristossa, Sotavanhuksen joulu ja Lemmenjuoma, jossa viimemainitussa kappaleessa 18-vuotias vasta-alkaja astui näyttämölle. Ja debyytti "muodostui miellyttäväksi yllätykseksi". Reipas, viehättävä laulajatar ja näyttelijätär valloitti kohta yleisön ja huudettiin esiin kaksi kertaa. Ohjelman ensi näytelmää arvosteltiin vähemmän suosiollisesti; Nervanderin mielestä esityksessä ei ollut tarpeeksi historiallista ajanväriä ynnä siihen kuuluvaa suloa ja siroutta. Mitä nti Avellaniin tulee, arvosteltiin häntä seikkaperäisemmin, kun hän oli laulanut Laululintusessakin. Hänellä on, sanoo Å. P., "raikas ja miellyttävä ja jotenkin harjotettu ääni ja jatkettuaan opintojaan hän toivottavasti on saava kunnioitetun sijan operetin alalla. Nti Avellan osaa jo sangen vapaasti liikkua näyttämöllä ja lausuu sanottavansa puhtaasti ja ilmehikkäästi, joskin liian nopeasti". – Maria Tudor näyteltiin 16/1 ja nti Heermanista sanotaan, että "hänen käsityksensä oli selvä ja varma ja että näytteleminen oli odottamattoman voimakas". Muutoin tietysti rva Aspegren täälläkin tunnustetaan ensimäiseksi naisten rivissä, samoin kuin Lundahl miesnäyttelijäin. Muista mainitaan ensi kerran Benj. Leino, hän oli, Å. P: n mukaan, muita parempi huvinäytelmässä Suuria vieraita. – Saavuttuaan Turkuun oopperaosasto oli alkanut ahkerasti harjottaa Trubaduria. Köörit olivat näet täydennettävät paikkakunnallisilla lauluvoimilla ja koko ooppera saatava käymään uuden orkesterin kanssa, jonka johtaja oli ruotsalainen professori O. Byström. Noin puolentoista viikon päästä 23/1 oli ensi näytäntö. Esitys oli silloin vielä raskaanlainen ja lennoton, mikä ei estänyt yleisöä suomasta vilkkaita suosionosotuksia esiintyville ja esiinhuutamasta Bergbomia, mutta jo toisella kerralla myönnettiin siinä olevan eloisuutta ja reippautta, loistoa ja varmuutta, jotka ansiopuolet sitten kasvamistaan kasvaen tuottivat sävelteokselle sille ominaisen, kauniin, etelämaisen hohteen. Niin sanoo Nervander, joka, kun ooppera oli näytelty viisi kertaa, laajasti eritteli esitystä. Trubaduri annettiin näet paitse mainittuna päivänä 25/1 ja 27/1 sekä 6/2, 8/2 ja 12/2. Arvostelusta, jossa ensi kerran huomautetaan samoista loistokohdista, jotka myöhemmin Helsingissäkin herättivät ihastusta, teemme seuraavat otteet:
(Mainittuaan missä kukin oopperaosaston laulajakyvyistä oli saanut musikaalisen kasvatuksensa, arvostelija jatkaa:) "Joskin, niinkuin edellisestä näkyy, Suomen ensimäisellä lyyrillisellä näyttämöllä ei puhtaasti dramaattiseen puoleen nähden ole ollut varsinaista pohjaa, on sillä kumminkin musikaalisessa suhteessa sangen otollisia edellytyksiä ansiokkaaseen toimintaan. Kaikissa tapauksissa on meillä, kiitos olkoon useille edullisille asianhaaroille, joihin etupäässä luemme näiden taiteilijain sivistyksen, ollut ilo nähdä, että nuori laulunäyttämömme jo kykenee aikaansaamaan kaikissa suhteissa esiintymiskelpoisen kokonaisuuden. Että äärettömän paljo voisi dramaattisessa suhteessa olla parempaa, sitä ei kenkään tahtonut kieltää, mutta todellisesti sietämättömiä liiotteluja ja puutteita ei suinkaan nähdä näiden vasta-alkajain esiintymisessä näyttämöllä. Päinvastoin voivat useat näistä taiteilijoista näyttämölliseenkin esitykseen nähden tyydyttää hyvin suuria vaatimuksia."
"Kun luo katsauksen niihin sattumuksiin, jotka niin merkillisellä tavalla ovat myötävaikuttaneet Suomalaisen teatterin syntyyn, niin näyttää varsinkin laulunäyttämö olleen suotuisan kohtalon
Veuve Grapin, Musta Domino, Mignon ja Nummisuutarit tulivat joko vuosia myöhemmin taikka ei koskaan (Mignon) näytellyksi. Niiden mainitseminen osottaa kuinka suunnitelmia tehtiin ja täytyikin tehdä, vaikkei aina tietty mikä oli mahdollista toteuttaa. Nummisuutarien esitys esim. lykkääntyi alempana kerrotun kuolemantapauksen johdosta; Korhosta ajateltiin näet ensiksi Eskoksi.
Paitse näitä Bergbomin jäähyväissanoja on Korhosen muistolle omistettu Fred. Cygnaeuksen sepittämä kaunis runoelma "Kaatunut etuvartija" (En stupad förpost, Saml. Arbeten IX. s. 174), joka oli painettu Morgonbladetiin samana päivänä kun vainaja haudattiin, sekä E. Nervanderin ennen mainittu kuvaelma (kts. I. s. 29).
Aura Evelina Avellan oli senaatin kamaritoimituskunnan kamreerin K. K. Avellanin ja hänen puolisonsa M. G. Ekmanin tytär. Hän meni jo 1875 naimisiin kamarikirjurin, sittemmin kruununvouti L. A. F. Thuringin kanssa ja erosi teatterista, mutta esiintyi kuitenkin seuraavina vuosina silloin tällöin pienemmissä oopperarooleissa.