Epäilijä. Aho Kalle
kuudessa päivässä jumala maailman loi.
ANTTI.
Siinä uskossa ei ole mitään pilkkaamista, sillä sen vaikutus on ollut suuri minuunkin ja tehnyt minusta rehellisen ihmisen.
Aivan elävänä on vielä muistissani, kuinka viidentoista vanhana näitä rappusia ensi kerran astuin herran pöydälle Saaren Ellin kanssa. Olimme silloin vielä koulussa kumpanenkin. – Niin suloista hetkeä en ole ennen enkä jälkeen tuntenut. (Katsoo kirkkoa.) Olit silloin kallisarvoinen rakennus, nyt vaan puuhuone ilman sen enempää.
Mutta katso sentään. – Eikö se ole juhlallinen? – Nuo tummaksi maalatut akkunan pielet, eikö ne näytä runollisen synkiltä?
KASI.
Ojaa, juhlallinen kirkko! Ei kumma, jos se lapsena herättikin niin suurta kunnioitusta, jonkinmoista pyhää pelon tunnetta… Ja sitten hautausmaa. Kyllä on se uskonto mestari leikittelemään ihmisen tunteiden kanssa.
(Läheneviä ääniä ja laulua kuuluu kirkon takaa.)
KARI.
Mitä se on?
ANTTI.
Luultavasti menee kylän nuoriso kokolle. Meidän sopii hyvin yhtyä heihin.
(Kylän nuorisoa ilmestyy kirkon takaa; ensinnä juoksee poikia keppien ja pallojen kanssa, niiden joukossa MUSTALAIS-SIMO ja VIULU-RYKÄMÄ; jälempänä tulevat SAAREN ELLI ja muut tytöt.)
SIMO.
Hei! Tässäpä kelpaa kuusisuolassa olla. Pojat, haudan tekoon! (Järjestyvät ja rupeavat palloa lyömään.)
ELLI.
Kas, Antti! Hyvää iltaa. (Karille.) Tekin olette jo täällä.. Terve tulleeksi!
KARI.
Kiitän. Tulin juuri ikään ja tapasin Antin tässä. Hän täällä yhä vaan suuria haaveksii.
ELLI.
Suuret mietteethän meidän maisterilla on.
ANTTI.
(Naurahtaen.) Vuoret vaikeroivat synnytystuskissaan, ja syntyy vaan naurettava hiiri.
KARI.
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, sanoo suomalainen sananlaskukin.
ELLI.
Ei toki niin pahaa ennusteta.
KARI.
Ei ennusteta, ei ennusteta, mutta niin se tavallisesti käy.
ELLI.
Ettekös tekin yhdy meidän matkaan, niin vietetään tämä ilta hauskasti?
KARI.
Tietysti, tietysti.
ELLI.
Kun itse on kansan lapsi, niin tuntee olevansa luonnollisin heidän parissaan.
KARI.
Se on tietty se.
SIMO.
(Pojille.) Lyökää te siellä palloa, minä menen näitä täällä liikuttamaan. (Juoksee tyttöjen luo.) No tytöt ja herrat, mitä nyt aijotaan?.. Eikö panna yksi polska, tässä kirkon mäen kunniaksi?
KARI.
Ka miks'ei.
SIMO.
Sitä minäkin. Rykämä, anna viulusi soida.
RYKÄMÄ.
Kirkon mäelläkö?
ELLI.
Voisimmehan mennä jonnekin muualle.
KARI.
Mitä se haittaa, ei suinkaan asia sillä pahene, tanssipa sitä vaikka kirkossa.
SIMO.
(Tarkastaa Karia.) Herrallapa taitaa olla sama usko kuin minullakin.
KARI.
No minkälainen se on?
SIMO.
Tuta riemu rinnassa ja laulaa sitä suulla.. siin' on minun uskontoni.
KARI.
Terve sitten! Saman hengen lapsia.
SIMO.
Kerranpahan minäkin yhdyin oikeaan velikultaan. Eikös se, herra, ole niin, että elämämme meille on suotu vuoksi nautinnon; sen, ken sit'ei nauti, tappakohon tauti.
(KAIKKI nauravat.)
KARI.
Se on oikein.
SIMO.
(Ottaa pullon taskustaan.) No niinpä ryypätään. (Ryyppää.) Tuossa herra.
(KARI ottaa putelin ja ryyppää, antaa sen sitten Simolle.)
SIMO.
(Katsoo sitä.) Mutta eihän tämä kulunut ollenkaan. Eipä se tainnut nautinnoksi ruvetakaan.. No liika karkeata juomaahan tämä herroille onkin. Mutta te pojat!
(Pojat kokoontuvat piiriin ja ryyppäävät kukin vuorostaan.)
KARI.
(Ottaa sillä aikaa viulun Rykämältä ja menee kirkon rappusille soittamaan.) Nyt tanssimaan.
TYTÖT.
(Katsellen toisiaan.) Voi, voi, tuota herraa, kun kirkon rappusilla..
KARI.
(Soutaessaan.) Ei soittoa saa tyhjään panna.
(Simo koettelee saada tyttöjä tanssimaan kanssaan, vaan kaikki estelevät, ei yksikään uskalla lähteä.)
ELLI.
(Antille.) Tämä menee liiaksi..
ANTTI.
Mitä vielä, iloitsipa sitä, kun kerran iloitsee, vaikka kirkon mäellä.
Pannaanpa me yksi polska ja näytetään, etteikö me uskalleta.
ELLI
En minä.
ANTTI.
Tee niinkuin tahdot, vaan en minä ymmärrä, mitä pahaa siinä olisi.
ELLI.
En pidä sopivana, että me tanssimme yhdessä tämän saman kirkon edessä, jossa ensi kerran niin pyhillä tunteilla ripillä kävimme. Se olisi liika kevytmielistä.
ANTTI.
Mutta ahdasta on ajatella tuollakin tavalla. Ei uskontokaan saa olla niin ahdasta.
ELLI.
Ja olisihan se aivan vasten äitisikin mielipidettä.
ANTTI.
Ei se tule kysymykseen, kun minullakin kerran on oma mielipiteeni.
(ELLI katsoo kummastuneena.)
ANTTI.
Niin, niin.
KARI.
(Herkiää soittamasta.) Ei se käy laatuun. Teidän täytyy tanssia. Antti, mitä sinäkin seisoksit, etkä mene tanssimaan.
SIMO.
No nyt on helvetti, kun ei kukaan lähde