Ylpeys ja ennakkoluulo. Джейн Остин
näytti olevan jotakin tärkeää sanottavaa tälle. Darcy kävi kuitenkin suoraan Janen luo ja lausui hänelle kohteliaan onnittelunsa hänen toipumisestaan; hra Hurstkin kumarsi hänelle ja mutisi "olevansa hyvin iloinen", mutta Bingleyn tervehdys varsinkin oli iloinen ja lämmin. Hän ei tiennyt kuinka oikein osoittaa huomaavaisuuttaan herttaiselle vieraalleen. Hän rakensi oitis ison valkean salin uuniin toipilaan lämpimiksi ja vaati hänen istumaan sen toiselle puolelle, jotta ei tuntuisi ovivetoa, istahti sitten itse hänen viereensä ja puheli tuskin ollenkaan toisten kanssa. Elizabeth, joka istui käsitöineen vastakkaisessa uuninsopessa, iloitsi sisarensa onnellisesta mielentilasta.
Teen juotua hra Hurst huomautti kälylleen pelipöydän esiinkantamisesta – mutta turhaan. Nti Bingley oli saanut vihiä, että hra Darcylla ei ollut halua kortinlyöntiin, ja hänen lankonsa sai kelmeän kiellon, joten hänellä ei ollut muuta neuvoa kuin viskautua sohvalle ja koettaa narrata nukkumattia. Darcy otti käteensä kirjan, nti Bingley teki oitis samoin ja rva Hurst, joka etupäässä kulutti iltaansa leikkimällä sormuksillaan ja rannerenkaillaan, otti jolloinkin osaa veljensä ja nti Bennetin keskusteluun.
Nti Bingleyn huomio kohdistui ainakin yhtä paljon hra Darcyn kirjaan kuin omaansa, ja alinomaa hän häiritsi tätä joko kyselyillään tai vilkumalla hänen kirjansa lehdille. Hänen ei kuitenkaan onnistunut taivuttaa kavaljeeriaan puheenpitoon, tämä vastaili yksikantaan hänen kysymyksiinsä ja luki edelleen. Vihdoin hän ikävystyi kirjaansa, jonka hän oli valinnut vain senvuoksi, että se oli toinen nide Darcyn käsissä olevaa teosta, haukotteli hartaasti ja julisti muulle seuralle: "Voiko tämän rattoisammin viettääkään iltaansa! Kaikkeen muuhun väsyy ennemmin kuin lukemiseen. Kun minä kerran saan oman talon, niin tuntisin oloni kurjaksi ilman hyvää kirjastoa."
Kellään ei ollut siihen vastattavaa. Hän haukotteli uudelleen, viskasi kirjansa syrjään ja rupesi katselemaan ympäri salia löytääkseen muuta rattoa. Kuullessaan veljensä mainitsevan nti Bennetille jotain tanssiaisista hän yhtyi kohta puheluun ja sanoi:
"Kesken puhein, Charles, aiotko sinä oikein tosissasi toimeenpanna nuo lupaamasi tanssiaiset täällä Netherfieldissä? Minä neuvoisin sinua, ennenkuin ratkaiset asian, tiedustelemaan ensin nykyisen seuramme mieltä. Jollen erehdy, on täällä joukossamme joku, jolle sellainen huvi olisi pikemminkin rasitukseksi kuin ratoksi."
"Jos tarkoitat Darcya", vastasi hänen veljensä, "niin käyköön hän maata ennen sen alkua, jos mielii, mutta tanssiaiset ovat päätetty asia, ja kohtapuoleen lähetän kutsukortit ympäri seutua."
"Omasta puolestani pitäisin tanssiaishuveista äärettömän paljon enemmän", vastasi sisar, "jos niissä huviteltaisiin toisella tapaa. Varmastikin olisi paljon järkevämpää viettää ilta seurustellen kuin tanssimalla."
"Paljon järkevämpää kyllä, Caroline, mutta mitkä tanssiaiset ne sellaiset huvit sitten olisivatkaan!"
Nti Bingley ei vastannut, ja pian hän nousi pystyyn ja lähti kävelemään ympäri huonetta. Hänellä oli korkea, notkea vartalo ja hän astui sirosti; mutta Darcy, jonka huomiota hänen tarkoituksenaan oli kiinnittää itseensä, ei tuntunut kerkiävän irroittamaan katsettaan kirjasta. Harmissaan ja loukattuna hän teki vielä epätoivoisen yrityksen; hän pysähtyi Elizabethin eteen ja sanoi:
"Neiti Eliza Bennet, tehkääpä niinkuin minä ja lähtekää kävelemään kanssani. Ette usko kuinka se virkistää, kun on istunut niin kauan samassa asennossa."
Elizabeth hämmästyi hiukan tästä kehoituksesta, mutta noudatti sitä oitis. Nti Bingleyn kohteliaisuus kantoi hedelmää, hra Darcy silmäsi ylös kirjastaan. Hän näytti yhtä hämmästyneeltä tuosta kohteliaisuudesta kuin Elizabeth ja painoi huomaamattaan kirjansa kiinni. Hän sai kehoituksen liittyä mukaan, mutta kieltäytyi sanoen, että naisten kävelyyn hän voi huomata vain kaksi aihetta, jotka auttamattomasti häiriytyisivät, jos hän tulisi mukaan. Mitähän hän tuolla tarkoittikaan? Nti Bingley oli aivan tuskissaan uteliaisuudesta – ja kysyi Elizabethilta, käsittikö tämä hra Darcyn mieltä.
"En vähääkään, mutta olkaa varma siitä, että hänen tarkoituksenaan on vain tehota mahtipontisesti meihin. Ja paras keino saada hänet pettymään on se, ettemme lainkaan kysele hänen mieltään."
Nti Bingley ei kuitenkaan voinut sallia hra Darcyn pettyvän missään asiassa, vaan rohkaisihe vaatimaan häneltä itseltään selitystä.
"En minä mitenkään tahdokaan pitää ajatustani salassa", vastasi Darcy, kohta kun toinen antoi hänelle suunvuoroa. "Te näitte parhaaksi viettää iltaa kävelemällä joko sen vuoksi, että teillä oli kahdenkeskisiä salaisuuksia kuiskailtavana toisillenne, tahi koska tiesitte sirojen vartaloidenne esiintyvän parhaiten edukseen kävellessänne. Edellisessä tapauksessa olisin ollut tiellä, ja jälkimmäisessä tapauksessa voin parhaiten ihailla teitä täältä istualtani."
"Oh, kuinka hirveä mies!" huudahti nti Bingley. "Onko moista röyhkeyttä koskaan kuultu! Kuinka me oikein rankaisemme häntä julkeudestaan?"
"Mikään ei ole sen helpompaa", sanoi Elizabeth, "jos teillä vain todella on halua siihen. Kaikkihan me osaamme kiusata ja rangaista toisiamme. Härnätkää häntä – naurakaa hänelle. Niin läheisiä ystäviä kuin te olette, pitäisi teidän hyvin tietää, miten se parhaiten käy päinsä."
"Mutta ihan totta, sitä minä en tiedä. Vakuutan teille kunniani kautta, ettei läheinen ystävyytemme ole vielä opettanut minulle tuota asiaa. Kuinka noin kylmäveristä ja itsensähillitsevää luonnetta voisikaan härnätä! Ei, ei, minä tunnen, että hän nujertaisi kohta meidät. Ja mitä nauramiseen tulee, niin kuinka hänelle voisi nauraa? Ei, me olemme aivan avuttomat."
"Eikö herra Darcylle voisi nauraa?" huudahti Elizabeth. "Sehän on kerrassaan tavaton etuoikeus, ja tavattomana toivon sen pysyvänkin, sillä minua surettaisi, jos minulla olisi paljon sellaisia tuttavia. Minun suurin iloni on saada nauraa."
"Neiti Bingley on puhunut hiukan liikaa minun puolestani", sanoi hra Darcy. "Viisaimmat ja parhaatkin ihmisistä – ei, vaan ihmisten viisaimmat ja parhaat teot saattavat joutua naurettaviksi, kun niitä pääsee ivailemaan henkilö, jonka suurimpana mielihaluna on toisten naurattaminen."
"Varmastikin on sellaisia henkilöitä", vastasi Elizabeth, "mutta minä toivon, etten kuulu niihin. Minä toivon, etten koskaan tee naurunalaiseksi sitä, mikä elämässä on viisasta ja hyvää. Mutta hullutukset ja höperyys, oikullisuus ja epäjohdonmukaisuus todella huvittavat minua ja niille nauran, missä vain niitä näen. Mutta näiden ominaisuuksien arvaan olevan aivan vieraita teille."
"Ehkäpä ne eivät ole vieraita yhdellekään ihmiselle. Mutta koko elämäni ajan olen pyrkinyt välttämään sellaisia heikkouksia, jotka usein tekevät ihmisen naurunalaiseksi tuntemattomien silmissä."
"Sellaisia kuin esimerkiksi turhamaisuus ja ylpeys?"
"Niin – turhamaisuus on todella heikkous. Mutta ylpeys – missä ylpeys on ylvään mielenlaadun ilmaus, siellä se aina pysyy sopivien rajojen sisällä eikä joudu vaaraan tulla naurettavaksi."
Elizabeth kääntyi syrjään salatakseen hymynsä.
"Joko te olette kylliksenne tarkastellut herra Darcyn ominaisuuksia?" kysyi nti Bingley. "Ja saako tietää tuloksen?"
"Olen varmasti vakuutettu, ettei hra Darcyssa ole vähintäkään vikaa ja heikkoutta. Hän myönsi itsekin suoraan sen tosiasian."
"Eihän", vastusti Darcy, "niin julkea en toki ole. Minulla on kylläkin vikani, mutta toivon, että ne eivät ole naurettavia. Kiivasta luonteenlaatuani en rohkene käydä puolustamaan. Se lienee tosin paha vika – paha varsinkin maailman sovinnaisten käsitteiden mukaan. Minä en voi hevillä unohtaa toisten hupsutuksia ja puheita niin pian kuin minun ehkä tulisi, enkä myöskään kärsimiäni loukkauksia. Minun tunteeni eivät myöskään kuohahda jokaisesta yrityksestä vaikuttaa niihin. Arvaan, että luonteenlaatuani voidaan ehkä sanoa pitkävihaiseksi. Mutta mikä on kerran kadottanut arvonsa minun silmissäni, se on kadottanut sen tyyten ja ikipäiviksi."
"Se on tosiaankin vika!" huudahti Elizabeth. "Leppymätön, pitkävihainen ärtymys on luonteenvika. Mutta te olette