Bastiljin valloitus. Dumas Alexandre
siis halua tehdä työtä, herra Ange?"
"Tehdä työtä! Mitä työtä? Herra Fortier ja tätini ovat senkin seitsemän kertaa vakuuttaneet minulle, etten kelpaa mihinkään. Jospa olisivat panneet minut puusepän tai vaunusepän oppiin, sensijaan että koettivat minusta tehdä pappia! Katsokaahan, neiti Catherine, toden totta", sanoi Pitou tehden epätoivoisen liikkeen, "toden totta minua painaa kirous."
"Kyllähän", sanoi nuori tyttö, sillä hän tunsi yhtä hyvin kuin muutkin Pitoun surullisen elämäntarinan, "kyllähän kaikessa tuossa, mitä sanotte, herra Ange, on totta, mutta… mutta miksi ette menettele määrätyllä tavalla?"
"Millä tavalla?" kysyi Pitou takertuen neiti Billotin aloittamaan ehdotukseen samoin kuin hukkuva tarttuu rantapajun oksaan. "Millä tavalla?"
"Olihan teillä suosija."
"Tohtori Gilbert."
"Olittehan hänen poikansa luokkatoveri, koska hän kävi samoin kuin tekin koulua apotti Fortierin luona."
"Niin kylläkin, ja monta kertaa olen pelastanut hänet saamasta selkäänsä."
"No, miksi ette siis käänny hänen isänsä puoleen? Hän ei suinkaan jätä teitä pulaan."
"Miksen sitä tekisi, jos tietäisin, minne hän on joutunut. Mutta ehkä isänne, neiti Billot, sen tietää, koska tohtori Gilbert on hänen tilansa omistaja."
"Minä tiedän, että hän lähetti osan vuokrasta Ameriikkaan ja toisen osan eräälle asianajajalle Pariisiin."
"Oi", huokasi Pitou, "Ameriikkaan, se on kovin kaukana."
"Lähtisittekö Ameriikkaan?" virkahti nuori tyttö hätkähtäen tästä mahdollisuudesta.
"Minäkö, neiti Catherine? En koskaan, en koskaan! En. Jos vain tietäisin, mistä saan ruokaa, niin viihtyisin oikein hyvin Ranskassa."
"Se on hyvä", lausui neiti Billot.
Pitou loi katseensa maahan. Nuori tyttö oli vaiti. Tätä vaitioloa kesti jonkun aikaa. Pitou oli vaipunut unelmiin, jotka olisivat suuresti hämmästyttäneet niin loogillista miestä kuin apotti Fortieria.
Näiden unelmien alku oli hämärä, mutta sitten ne kirkastuivat, senjälkeen ne uudelleen himmenivät, vaikka leimauttivat välkettä kuin salamat, joiden alkua ei tiedä, joiden lähde pysyy salassa.
Cadet oli lähtenyt astelemaan eteenpäin, ja Pitou käveli Cadetin vieressä nojaten toisella kädellään sen selässä olevaan vasuun. Neiti Catherinekin oli mietteissään samoin kuin Pitou hän antoi ohjasten riippua pelkäämättä, että hevonen riistäytyisi karkuun. Tiellä ei ollutkaan mitään peloittavia kummituksia, eikä Cadet kuulunut Hippolytoksen hevosen luokkaan.
Pitou seisahtui koneellisesti, kun hevonenkin seisahtui. He olivat saapuneet maatilalle.
"Kas, sinäkö se oletkin, Pitou!" huudahti kookkaan näköinen mies seisoessaan lätäkön luona, josta hän juotti hevostaan.
"Minä tässä olen, hyvä Jumala, minä juuri."
"Pitou-parkaa on jälleen onnettomuus kohdannut", ilmoitti nuori tyttö hypätessään hevosen selästä, välittämättä siitä, että hame kohotessaan näytti hänen sukkanauhojensa värin.
"Täti ajaa hänet kotoaan pois."
"Ja mitä pahaa hän on tehnyt sille tekopyhälle akalle?" kysyi maanviljelijä.
"Minä en näy olevan oikein etevä kreikankielessä", vastasi Pitou.
Senkin hupakko, hän kerskaili! Hänenhän olisi pitänyt sanoa olevansa latinassa puutteellinen.
"Etkö ole kylliksi etevä kreikankielessä?" sanoi leveäharteinen mies.
"Ja miksi tahtoisit olla etevä kreikankielessä?"
"Selittääkseni Theokritosta ja kääntääkseni Iliadia."
"Ja mitä hyötyä sinulla siitä olisi, että selittäisit Theokritosta ja kääntäisit Iliadia?"
"Se auttaisi minua papiksi."
"Joutavia", sanoi Billot, "osaanko minä kreikkaa? Osaanko minä latinaa? Osaanko minä ranskaa? Osaanko minä kirjoittaa? Osaanko minä lukea? Estääkö se minua kylvämästä, leikkaamasta ja latoon kokoamasta?"
"Ei suinkaan, herra Billot, mutta ettehän te olekaan pappi, te olette maanviljelijä, agricola, niinkuin Vergilius sanoo. O fortunatos nimium…"
"No, sanohan, eikö maanviljelijä ole mustatakkisen vertainen, sinä epäkelpo kuoripoika! Varsinkin silloin, kun maanviljelijällä on kuusikymmentä tynnyrinalaa maata näkyvissä ja tuhannen kultarahaa kätkössä."
"Minulle on aina sanottu, että pappina oleminen on kauneinta maailmassa. Tottahan on", lisäsi Pitou hymyillen herttaisimmalla tavallaan, "etten ole aina ottanut kuullakseni, mitä minulle on sanottu."
"Ja siinä onkin viisaus syvä, poika hyvä. Huomaathan, että minä runoilen yhtä hyvin kuin muutkin, kun vain käyn toimeen. Minun mielestäni on sinussa aineksia joksikin paremmaksi kuin pappi olisikaan, ja onnesi vain on, ettet mene tälle alalle, ainakaan tähän aikaan. Katsohan, kun olen maanviljelijä, olen myös sääntuntija, ja nyt ei sää ole sovelias papeille."
"Mitä vielä!" sanoi Pitou.
"Kohta nousee myrsky", ennusti maanviljelijä. "Usko siis minua. Olet kunnollinen, oppinut…"
Pitou kumarsi mielissään, kun kuuli ensi kertaa elämässään saavansa oppineen nimen.
"Voithan sinä elatuksesi ansaita muutenkin", jatkoi maanviljelijä.
Neiti Billot laskiessaan maahan kanat ja kyyhkyset kuunteli tarkkaavana Pitoun ja isänsä välistä keskustelua.
"Ansaita elatukseni", sanoi Pitou; "juuri se tuntuu minusta vaikealta."
"Mitä sinä osaat tehdä?"
"Osaanhan minä virittää ansoja ja laatia koukkuja. Matkin jokseenkin hyvin lintujen ääntä, eikö totta, neiti Catherine?"
"Mitä siihen tulee, niin hän visertää kuin rastas."
"Mutta eihän tuo ole mikään toimiala", jatkoi ukko Billot.
"Sitä minäkin sanon, hitossa!"
"Sinä kiroilet, se ainakin on hyvä asia."
"Mitä, kirosinko minä", sanoi Pitou. "Pyydän anteeksi, herra Billot."
"Ei kannata pyytää", tuumi maanviljelijä, "sattuu sitä minullekin tuon tuostakin. Saakeli", sanoi hän kääntyen hevosen puoleen, "etkö siinä pysy alallasi! Näiden percheronilaisten hevosten täytyy aina saada teutaroida ja ravistella itseään. Kuulehan", jatkoi hän kääntyen Pitoun puoleen, "oletko sinä laiska?"
"En tiedä. Minä en koskaan ole tehnyt muuta kuin lukenut kreikkaa ja latinaa, ja…"
"Ja mitä?"
"Ja minun täytyy tunnustaa, etten koskaan oppinut niitäkään kunnollisesti."
"Sitä parempi", sanoi Billot; "se todistaa, ettet olekaan vielä niin typerä kuin luulin."
Pitou avasi silmänsä selkoselälleen. Ensi kerran hän kuuli sanottavan tällä tavalla, kokonaan vastoin niitä väitteitä, joita hän oli saanut tähän asti kuulla.
"Minä kysyn", pitkitti Billot, "oletko niin laiska, että sinua aina väsyttää?"
"Mitä väsymiseen tulee, niin se on ihan eri asia", sanoi Pitou.
"Minä voin marssia kymmenen penikulmaa uupumusta tuntematta."
"Hyvä, onhan sekin jo jotakin", arveli Billot; "kun vielä laihdut muutaman naulan, niin sinusta tulee oivallinen juoksija."
"Laihtua", sanoi Pitou katsellen hoikkaa varttansa, pitkiä luisevia käsivarsiaan ja vääriä pitkiä sääriään, "olenhan mielestäni jo näinkin kylliksi laiha."
"Toden totta", virkahti maanviljelijä puhjeten nauruun, "sinä, ystäväiseni, olet todellakin oikea aarre."
Ensi