Kuningattaren kaulanauha. Dumas Alexandre
joka olisi tuolla tavoin vastannut rahakysymyksiin; raha-asiain hoitajana te olette todellakin verraton.
– Paljonko teidän majesteettinne tarvitsee? – kysyi Calonne.
– Selittäkää ensin, millä keinoin olette löytänyt rahaa, vaikka herra Neckerin vakuutuksen mukaan sitä ei ollut.
– Herra Necker oli oikeassa, madame; rahaa ei enää ollutkaan valtion kassassa, ja se on niin totta, että sinä päivänä, kun ryhdyin ministeriötäni johtamaan, marraskuun 5. päivänä 1783 – sellaisia asioita ei unohda, madame – en tavannut rahastossa enempää kuin kaksi pussia, kummassakin tuhat kaksisataa livreä, siinä kaikki.
Kuningatar alkoi nauraa.
– Entä sitten? – tiedusti hän.
– Jos herra Necker olisi jättänyt sanomatta: ei ole enää rahaa, ja sen sijaan, kuten minä, lainannut ensimäisenä vuonna sata miljoonaa, toisena sata viisikolmatta, ja jos hän olisi ollut minun tavallani varma kahdeksankymmenen miljoonan lainasta kolmanneksi vuodeksi, niin herra Necker olisi ollut todellinen rahamies. Kaikki osaavat sanoa: Kassassa ei ole enää rahaa, mutta jokainen ei osaa vastata: On kyllä.
– Sitähän juuri äsken tarkoitin, ja siitä teitä onnittelen, monsieur. Mutta kuinka voidaan maksaa, siinä pula on.
– Madame, – vastasi Calonne huulillaan hymähdys, jonka syvää, kaameata merkitystä ei ihmissilmä voinut mitata, – minä voin teille mennä siitä takaukseen, että maksetaan.
– Luotan teihin, – sanoi kuningatar, – mutta puhukaamme vielä raha-asioista. Teidän kanssanne niistä voi puhella kuin huvittavasta tieteestä; muilla se on kuin kuiva pensas, mutta teillä hedelmäpuu.
Calonne kumarsi.
– Onko teillä uusia aatteita? – kysyi kuningatar. – Jos on, niin suokaa niistä minulle esikoiset.
– Minulla on, madame, muuan aate, josta heruu kaksikymmentä miljoonaa ranskalaisten taskuihin ja seitsemän, kahdeksan miljoonaa teidän omaanne, – anteeksi, teidän majesteettinne kassaan.
– Ne miljoonat ovat kummallakin taholla tervetulleita. Mistä ne tulevat?
– Teidän majesteettinne tietänee, että kultarahojen arvo ei ole Euroopan kaikissa valtioissa sama?
– Tiedän kyllä. Espanjassa, esimerkiksi, kulta on kalliimpaa kuin Ranskassa.
– Teidän majesteettinne on aivan oikeassa, ja teidän kanssanne on hauska keskustella raha-asioista. Jo viisi tai kuusi vuotta on Espanjassa kullan arvo kahdeksantoista unssia naulaa kohti suurempi kuin Ranskassa. Senvuoksi ne, jotka Ranskasta vievät kultaa Espanjaan, voittavat joka naulasta noin neljätoista unssia hopeaa.
– Se on koko paljon! – huomautti kuningatar.
– Niin paljon, – jatkoi ministeri, – että jos rahamiehet tietäisivät, mitä minä tiedän, ei meillä vuoden päästä olisi ainoatakaan louisdoria jäljellä.
– Sen te arvatenkin estätte?
– Viipymättä, madame. Aion korottaa kullan arvoa niin paljon, että siitä saa voittoa viidennentoista osan. Teidän majesteettinne käsittää, ettei kassakirstuihin jätetä ainoaakaan louisdoria, kun tiedetään, että rahapajasta saadaan sellainen voitto, jos kulta myydään sinne. Sitten valetaan kulta uudestaan rahoiksi, ja naulasta, joka nyt vastaa kolmeakymmentä louisdoria, teemme kolmekymmentäkaksi.
– Siis voittoa sekä nyt että vastedes! – huudahti kuningatar. – Se on mainio aate ja herättää varmaan ihastusta.
– Niinpä luulen, madame, ja tunnen itseni onnelliseksi siitä, että aatteeni on niin täydellisesti saavuttanut hyväksymisenne.
– Olkoon teillä aina niin hyviä aatteita! Silloin olen varma, että maksatte kaikki velkamme.
– Sallikaa nyt, madame, – sanoi ministeri, – että palataan siihen, mitä teidän majesteettinne minulta toivoo.
– Olisiko mahdollista, monsieur, saada tällä kertaa…
– Mikä summa?
– Kenties liian suuri.
Calonnen huulille tuli hymy, joka rohkaisi kuningatarta.
– Viisi sataa tuhatta livreä.
– Ah, madame, – sanoi ministeri, – kuinka jo pelästyin! Luulin, että oli puhe jostakin varsinaisesta summasta.
– Voitteko siis hankkia?
– Tietysti.
– Niin ettei kuningas…
– Se ei käy päinsä; kaikki tilini esitetään kuninkaalle kuukausittain, mutta koskaan ei ole sattunut, että kuningas olisi niitä tarkastanut, ja sen voin kunniakseni mainita.
– Milloin voin odottaa saavani tämän summan?
– Minä päivänä teidän majesteettinne tarvitsee?
– Vasta ensi kuun viidentenä päivänä.
– Maksumääräykset laaditaan kuukauden toisena päivänä, ja kolmantena teidän majesteettinne saa rahat.
– Kiitän teitä, herra de Calonne.
– Suurin onneni on tehdä teidän majesteettinne mieliksi. Pyydän aina kursailematta käyttämään kassaani, sillä se mielistelee raha-asiainne ylihoitajan itserakkautta.
Hän oli noussut seisaalle ja kumarsi viehättävästi; kuningatar ojensi kätensä suudeltavaksi.
– Vielä yksi sana, – sanoi kuningatar.
– Kuuntelen, madame.
– Näistä rahoista minulla on tunnonvaivoja.
– Tunnonvaivoja?
– Niin. Ne käytetään erään oikkuni tyydyttämiseen.
– Sitä parempi. Ainakin puoli summaa tulee silloin todelliseksi voitoksi teollisuudelle, kaupalle tai huvituksillemme.
– Itse asiassa se onkin totta, – mutisi kuningatar. – Teillä on aivan ihastuttava tapa minua lohduttaa.
– Jumalan kiitos, madame! Älköön meillä olko muita tunnonvaivoja kuin mitä teidän majesteetillanne on; silloin saamme suoraa päätä astua paratiisiin.
– Mutta huomatkaa, herra de Calonne, että minusta olisi kovin julmaa maksattaa kansa-paralla oikkuni.
– Hyvä on, – vastasi ministeri korostaen joka sanaansa pahaenteisellä hymyllä, – älkäämme siis enää vaivatko mieltämme, sillä sen voin vakuuttaa, ettei maksajaksi koskaan joudu kansa-parka.
– Miksi ei? – kysyi kuningatar hämmästyneenä.
– Siksi, ettei kansa-paralla enää ole mitään, – selitti ministeri tyynesti, – ja missä ei mitään otettavaa ole, siinä on kuningaskin oikeutensa menettänyt.
Sitten hän kumarsi ja poistui huoneesta.
12. Uusiintuneita haaveita. Paljastunut salaisuus
Tuskin oli herra de Calonne ehtinyt mennä pylväskäytävän kautta palatakseen ministeristöönsä, kun kuningattaren huoneen ovelta kuului hiljainen naputus, ja sisään astui Jeanne.
– Madame, – sanoi hän, – hän on täällä.
– Kardinaaliko? – kysyi kuningatar hieman ihmetellen tuota sanaa "hän", joka naisen suussa merkitsee niin moninaista.
Mutta hän ei ehtinyt muuta sanoa. Jeanne oli jo saattanut sisään kardinaali de Rohanin ja jättänyt hyvästi, salavihkaa puristaen suojellun suojelijansa kättä.
Prinssi oli nyt kahden kesken kuningattaren kanssa, kolmen askeleen päässä, ja suoritti asianmukaiset kumarrukset erinomaisen kunnioittavasti. Kuningatarta