Qventin Durward. Вальтер Скотт
jolla me kuljemme, on tehty vaaralliseksi, milt'ei mahdottomaksi kulkea, siihen on viritetty pauloja ja satimia, joihin on viikatteen teriä piilotettu, niin että varomattoman kävelijän jäsenet voivat taittua yhtä helposti kuin kassara katkoo orapihlajavesan. Onpa täällä vielä sankarautoja, jotka voisivat puhkoa sääresi, sekä sudenkuoppia, tarpeeksi syviä, että niihin jäisit ikipäiviksesi. Me olemme näet nyt kuninkaan asunnon lähistössä ja pianpa saamme nähdä linnan julkisivun.»
»Jos minä olisin Ranskan kuningas», sanoi nuorukainen, »enpä viitsisi vaivata itseäni satimien ja loukkojen virittämisellä, vaan koettaisin sen sijaan hallita niin hyvin, ettei kukaan ihminen uskaltaisi pahoin aikomuksin lähetä asuntoani; ja mitä rauhallisiin ja hyvänsuopiin ihmisiin tulee, niin mitä enemmän niitä saapuisi, sitä iloisempia me olisimme.»
Vanha mies katsoi ympärilleen, ikäänkuin säikähtäen, ja sanoi: »Sh, sh, herra Samettitasku Junkkari! En muistanut vielä kertoa sinulle eräästä suuresta vaarasta näillä seuduin, nimittäin siitä, että jokainen lehtikin näissä puissa on korvana, joka saattaa kaikki täällä puhutut sanat kuninkaan omaan kamariin.»
»Siitä minä vähät välitän», vastasi Qventin Durward. »Minulla on skotlantilainen kieli suussani, rohkea lausumaan ilmi ajatuksensa, vaikkapa itse Ludvig kuninkaan silmien edessä – Jumala häntä siunatkoon! – Ja mitä noihin korviin tulee, joista te puhutte, niin, jos näkisin ne jonkun ihmisen päässä, kylläpä minä karsisin niitä metsäpuukollani.»
III
LINNA
Keskellä kohoo linna ankara; sen rautaristiportit lujasti vastustelee, jos joku väkisin sisälle pyrkisi, – sen vallit jyrkkinä, vahvoina seisoo; syvään kaivanto maan poveen käy; ylt'ympär' linnan juoksee verkalleen joki; torni vartijan se paistain korkeana törröttää.
Puhellessaan noista asioista joutuivat Durward ja hänen uusi tuttavansa paikalle, jonne Plessis-les-Tours'in linnan koko julkisivu näkyi. Heillä oli nyt edessään tämä linna, jolla näinä vaarallisinakin aikoina, joina maan mahtavat ylimalkain pitivät välttämättömänä asua lujasti varustetuissa turvapaikoissa, oli se maine, että sitä vartioitiin ja varjeltiin ylenmääräisellä ja tuskallisella huolella.
Alkaen metsän reunasta, johon nuori Durward oli nyt seisahtunut kumppaninsa kanssa, katsellakseen kuninkaan asuntoa, levisi tai, pikemmin sanoen, kohosi, joskin hyvin hiljakseen, aukea lakeus, jossa ei näkynyt minkäänlaista puuta eikä pensasta, lukuunottamatta suunnattoman suurta, puoleksi jo kuivunutta vanhaa tammea. Tämä paikka oli raivattu aukeaksi, kaikkien aikakausien linnanrakennussääntöjen mukaan, siksi ettei vihollinen saisi lähestyä valleja puiden suojassa vartijoiden huomaamatta, ja siten kavuta ylös itse linnaan.
Linnalla oli kolme ympärysmuuria, joissa oli tuhka tiheässä ampumareikiä sekä torneja. Toinen valli oli ensimäistä korkeampi ja rakennettu siten, että se otti vastaan ulkonaisen hyökkäyksen, jos sattui joutumaan vihollisen käsiin; samoin kolmas ja sisin valli olivat toisen suojana. Ulkomuurin ympärille – niin kertoi vanha ranskalainen nuorelle kumppanilleen (sillä heidän seisoessaan alempana itse vallia he eivät sitä voineet nähdä) – oli kaivettu noin kahdenkymmenen jalan syvyinen vallihauta, joka sai vetensä Cher-virrassa olevasta sulusta tai pikemmin yhdestä sen haarajoesta. Keskimäistä muuria kiersi, niin hän vielä kertoi, toinen oja, joka, samoinkuin kolmaskin, joka kulki toisen ja sisimmäisen vallin välillä, oli tavattoman syvä. Kukin näistä kolminkertaisista kaivannoista oli sekä sisä- että ulkoreunaltansa vahvistettu rautaisella paalu-aitauksella, joka toimitti samaa virkaa kuin niinsanotut chevaux-de-frise't nykyajan linnoituksissa; jokaisen paalun päässä oli kimppu teräviä nauloja, niin että jokainen, joka olisi yrittänyt kiivetä niiden ylitse, olisi varmaankin syössyt suoraan surman suuhun.
Sisimmän vallin sisäpuolella kohosi itse linna, johon kuului eri-aikuisia rakennuksia, ja keskellä tätä ryhmää, siihen yhteenliitettynä, törrötti vanha ja peloittavannäköinen emätorni, joka oli kaikkia muita vanhempi ja kohosi mustan neekeri-jättiläisen kaltaisena korkealle ilmaan, nostattaen katsojassa saman vastenmielisen tunteen kuin sokea mies, sillä siinä ei ollut ainoatakaan leveämpää ikkunaa, ampumareikiä vain siellä täällä, sen mukaan kuin linnan puolustus niitä vaati. Muutkaan rakennukset eivät sen paremmin näyttäneet soveltuvan hauskoiksi asunnoiksi, sillä niiden ikkunat antoivat umpinaiseen sisäpihaan; täten koko linnan ulkoseinä oli pikemmin vankilan kuin palatsin näköinen. Tätä vaikutusta oli nykyisin hallitseva kuningas vielä enentänyt; hän näet tahtoi, että hänen teettämänsä linnoituslisäykset olivat rakennettavat sen muotoisiksi, ettei niitä helposti saattaisi eroittaa vanhimmista rakennuksista (sillä, niinkuin moni pelkuri, hän ei mielellään olisi suonut, että hänen pelkonsa tulisi tunnetuksi); siksi oli käytetty tummanruskeita tiiliä sekä mustanharmaita maakiviä sekä sekoitettu nokea kalkkiin, jotta koko linna näytti yhtä siivoomattoman ikivanhalta.
Tällä peloittavalla paikalla oli vain yksi portti; ainakaan ei Durward, tarkastellessaan linnan pitkää etusivua, nähnyt semmoista missään muualla kuin etumaisen ulkomuurin keskikohdalla, missä seisoi kaksi vahvaa tornia portin suojavarustuksena. Hän huomasi myös rautaristikko-oven ja laskusillan, jotka kuuluvat tavallisesti tämmöisiin torneihin, ja joista edellinen oli alaslaskettu, jälkimäinen ylösvedetty. Samallaisia porttitorneja oli myös toisessa ja kolmannessakin vallissa, mutta ei kuitenkaan ulkonaisen valliportin kohdalla. Tie näet ei kulkenut suoraan kaikkien kolmen muurin läpi, vaan tulijoiden oli päinvastoin pakko kulkea melkein kolmekymmentä kyynärää ensimäisen ja toisen vallin välillä, nuolien uhatessa kummaltakin puolelta, jos heidän aikomuksensa olivat vihollismielisiä; ja taasen, päästyään toisen vallin sisäpuolelle, piti heidän samalla lailla poiketa suoralta suunnalta, päästäkseen kolmannen ja sisimmän muurin portille. Täten oli, ennenkuin saattoi päästä ulkopihalle, joka kiersi itse linnarakennusten ulkoseinien ympäri, kaksi ahdasta ja vaarallista solaa läpikuljettava molemmilta sivuilta tuiskuavan tykkitulen uhkaamana, ja väkirynnäköllä tungettava peräkkäin kolmen portin läpi, jotka olivat mitä vahvimmalla, siihen aikaan tunnetulla tavalla suojatut.
Nuori Durward saapui maasta, jota ulkonaiset sodat ja sisällinen eripuraisuus yhtä suuressa määrin rasittivat, maasta, jonka epätasainen, vuorinen luonto, sen monet jyrkät kallionkolot ja vuorikosket tarjoavat niin monta linnoille sopivaa paikkaa; hän tunsi siis vallan hyvin kaikki ne laitokset, joilla ihmiset tänä ankarana aikana yrittivät turvata asuntojaan. Mutta sittenkin hän suoraan tunnusti kumppanilleen, ettei hän ollut luullut, että ihmistaito saattaisi tehdä niin paljon jonkun paikan puolustukseksi, missä itse luonto oli kovin vähän tehnyt; sillä paikka, jolla linna seisoi, niinkuin jo sanottu, ei ollut muuta kuin korkein kohta matalalla kummulla, joka alkoi kohota juuri siitä kohtaa, jolla he nyt seisoivat.
Durward'in vieläkin suuremmaksi ihmeeksi hänen kumppaninsa kertoi, että linnan koko ympäristö, lukuunottamatta sitä mutkittelevaa polkua, jota myöten turvallisesti saattoi porttia lähestyä, oli, samoinkuin tiheikkökin, jonka läpi he olivat kulkeneet, täynnä kaikellaisia salakuoppia, ansoja ja satimia, surmaksi sille raukalle, joka oppaatta uskalsi tänne tulla. Valleille oli laitettu rautahäkkejä, niinsanottuja pääskysen pesiä, joista vartijat, joutumatta itse vaaran alaisiksi, saattoivat tarkasti tähdäten ampua jokaista, joka yritti lähestyä linnaa tuntematta siksi päiväksi annettua merkkiä tai tunnussanaa. Tätä virkaa toimittivat kuninkaallisen henkivartijajoukon jousimiehet yöt, päivät, saaden siitä Ludvig kuninkaalta runsaan palkan, komeat vaatteet sekä paljon muuta kunniaa ja etua. »Ja nyt virka minulle, poikaseni», lopetti vanhus vihdoin, »oletko koskaan nähnyt näin vahvaa linnaa ja luuletko olevan miehiä olemassa, jotka uskaltaisivat väkirynnäköllä sitä valloittaa?»
Nuori mies katseli linnaa kauan ja tarkasti, sillä se näytti hänestä niin huvittavalta, että hän, nuorukaisuteliaisuutensa innossa, oli unohtanut vaatteittensa kosteudenkin. Hänen silmänsä säihkyivät ja puna nousi hänen poskillensa, niinkuin ainakin uljaan miehen, joka mietti kunniata tuottavaa tekoa, ja hän vastasi: »Vahva on linna ja tarkoin vartioitu; mutta urhoollisille miehille ei mikään ole mahdotonta.»
»Vai olisi muka sinun kotimaassasi niitä, jotka