David Copperfield II. Чарльз Диккенс
etsiä jotakin paikkaa, mihin nyt tiloittaa rahansa. Hän luuli jo olevansa viisaampi, kuin hänen asiamiehensä, joka ei ollut niin hyvä asiamies siihen aikaan, kuin hän ennen oli – minä tarkoitan teidän isäänne, Agnes – ja sai päähänsä, että hän itse tiloittaisi niitä. Niin hän vei porsaansa", lausui tätini, "muille markkinoille; ja kovin huonot markkinat ne havaittiin olevan. Ensiksi hävisi hän vuorityön toimissa, sitten hävisi hän sukellus-hankkeissa – oli määrä onkia aarteita taikka muuta Tom Tidler'in tavaraa", selitti tätini, nenäänsä hivuttaen; "ja sitten hävisi hän taas vuorityön toimissa, ja päälle päätteeksi hävisi hän pankkitoimissa. Minä en tiedä, mikä pankin osakkeitten hinta kappaleen aikaa olikaan", lausui tätini; "sata prosenttia luvattiin vähintäin, luulen minä; mutta pankki oli toisessa päässä mailmaa ja meni kuperinkeikkaa, en tiedä mistä syystä; tavalla taikka toisella se hajosi eikä koskaan tahdo eikä koskaan voi maksaa kuutta pennyä; mutta Betsey'n kuuden pennyn kappaleet olivat siinä kaikki, ja sinne ne menivät. Mitä vähemmin puhutaan siitä, sitä parempi!" Tätini päätti tämän filosofillisen katsauksen sillä, että hän jonkunlaisella voitonriemulla loi silmänsä Agnes'iin, jonka kasvoihin puna vähitellen palasi.
"Rakas Miss Trotwood, onko tässä koko kertomus?" lausui Agnes.
"Minä toivon, että siinä on kyllin, lapseni", sanoi tätini. "Jos olisi löytynyt enemmän rahoja hukata, ei suinkaan kertomus vielä olisi loppunut. Betsey olisi osannut heittää nekin toisten perästä ja epäilemättä aloittanut uutta pääkappaletta. Mutta rahaa ei löytynyt enemmän, ja sen vuoksi loppuu juttukin".
Agnes oli ensin kuunnellut pidätetyllä hengellä. Hänen kasvojensa puna tuli ja meni yhä, mutta hän hengitti alttiimmin. Minä luulin tietäväni, minkä vuoksi. Minä luulin hänen pelkäävän, että hänen isä raukkansa oli jollakin tapaa syypää siihen, mitä oli tapahtunut. Tätini otti hänen kätensä omaan käteensä ja nauroi.
"Onko tämä koko kertomus?" toisti tätini. "No, kyllä se on koko, paitsi: 'Ja hän eli aina onnellisena sen jälkeen'. Ehkä minä saan lisätä tämän Betsey'stä vielä jonakin päivänä. Nyt on teillä, Agnes, terävä pää. Niin myöskin sinulla, Trot, muutamissa asioissa, vaikk'en aina saata kehua sitä sinusta"; ja tässä tätini omituisella jäntevyydellä pudisti päätänsä minulle. "Mikä on tehtävä? Taloni tuottaa keskimäärin seitsemänkymmentä puntaa vuoteensa. Minä luulen, että saamme varmuudella laskea tulon siksi. Hyvä! – Siinä on kaikki, mitä meillä on", lausui tätini, joka, niinkuin muutamat hevoset, oli erinomainen siitä, että hän aivan äkkiä pysähtyi, kun hän näytti olevan parhaassa vauhdissansa.
"Sitten", arveli tätini levättyänsä, "on meillä Dick. Hänen kauttansa tulee sata puntaa vuoteensa, mutta tietysti täytyy käyttää ne häntä varten. Minä lähettäisin hänet mieluisammin pois, vaikka tiedän, että olen ainoa, joka panee arvoa häneen, kuin pitäisin häntä luonani käyttämättä hänen rahaansa häntä itseä varten. Kuinka nyt Trot ja minä vast'edes parhaiten tulemme toimeen varoillamme? Mitä te, Agnes, sanotte?"
"Minä sanon, täti", keskeytin minä, "että minun täytyy ruveta johonkin!"
"Ruveta sotamieheksi kaiketi?" vastasi tätini levottomasti; "taikka mennä merelle? Minä en tahdo kuulla semmoisia. Sinusta täytyy tulla proktori. Me emme tahdo mitään särjetyitä päitä meidän suvussamme, jos suvaitsette, Sir".
Minä yritin selittämään, etten tahtonut aloittaa tuommoista elatuskeinoa suvussamme, kun Agnes kysyi, olivatko huoneeni hyyrätyt pitkäksi ajaksi.
"Te osasitte oksaan, rakas tyttöni", lausui tätini. "Niistä ei pääse ainakaan puoleen vuoteen, jollei niitä saa vouratuksi pois vähempään hyyryyn, enkä minä sitä usko. Viimeinen asukas kuoli tänne. Viisi henkeä kuudesta tappaisi – tietysti – tuo nankini-nainen villaisella alushameella. Minulla on vielä vähän puhdasta rahaa; ja minä arvelen, niinkuin te, että paras asia, jonka voimme tehdä, on se, että asumme täällä, siksi kuin hyyry-aika loppuu, ja hankimme Dick'ille makuuhuoneen jossakin likellä".
Minä katsoin velvollisuudekseni viitata siihen vaivaan, jota tätini saisi nähdä, kun hänen olisi täytymys elää lakkaamattomassa guerilla-sodassa Mrs. Crupp'in kanssa; mutta hän suoritti tämän aineen lyhyesti sillä selityksellä, että hän kohta vihollisuuden ilmestyessä oli valmis kummastuttamaan Mrs. Crupp'ia koko hänen loppu-elämäkseen.
"Minä olen ajatellut, Trotwood", lausui Agnes epäillen, "että jos sinulla olisi aikaa – ".
"Minulla on paljon aikaa, Agnes. Minä olen aina vapaa kello neljän taikka viiden jälkeen, ja minulla on aikaa varhain aamulla. Tavalla taikka toisella on minulla yltäkyllin aikaa", sanoin minä, tietäen, että punehduin vähän, kun ajattelin niitä tunteja, joita olin menettänyt kuljeksiessani ympäri kaupunkia taikka Norwood'in tiellä.
"Minä tiedän, ettet halpelisi sihteerin virkaa", arveli Agnes luokseni tullen ja puhuen matalalla äänellä, joka oli niin täynnä suloa ja toivokasta huolenpitoa, että vielä nytkin kuulen sen.
"Halpelisin, rakas Agnes'ini?"
"Sillä", jatkoi Agnes, "tohtori Strong on pannut toimeen aikomuksensa luopua virastaan ja tullut London'iin asumaan; ja hän kysyi isältäni, tiedän minä, voiko hän neuvoa hänelle ketään. Etkö luule, että hän mieluisammin valitsisi vanhan lempi-oppilaansa, kuin kenenkään muun?"
"Rakas Agnes!" sanoin minä. "Mitä minä tekisin ilman sinutta? Sinä olet aina minun hyvä enkelini. Minä olen sanonut sitä sinulle ennen. Minä en koskaan katso sinua miksikään muuksi".
Agnes vastasi hupaisella naurullansa, että yhdessä hyvässä enkelissä (tarkoittaen Doraa) oli kylläksi; ja muistutti lisäksi minulle, että tohtorin oli ollut tapa työskennellä lukuhuoneessansa aamuisin ja iltaisin – ja että minun joutoaikani luultavasti sangen hyvästi sopisi yhteen hänen vaatimustensa kanssa. Se toivo, että voisin ansaita oman leipäni, tuskin ilahutti minua enemmän, kuin se todennäköisyys, että saisin ansaita sitä vanhan opettajani johdolla; lyhyeltä, Agnes'in neuvoa noudattaen istuin alas ja kirjoitin kirjeen tohtorille, esitellen asiaani ja ilmoittaen, että kävisin hänen luonansa seuraavana aamuna kello kymmenen. Kirjeen adresseerasin Highgate'en – sillä tässä minulle niin merkillisessä paikassa hän asui – menin ulos ja vein sen itse postikonttoriin hetkeäkään hukkaamatta.
Missä hyvänsä Agnes oli, näytti myöskin joku miellyttävä merkki hänen hiljaisesta läsnä-olostaan ilmestyvän. Palatessani näin, että tätini linnunhäkki riippui juuri niinkuin se oli riippunut niin kauan vierashuoneen akkunassa hänen talossaan; että minun nojatuolini oli asetettu avonaisen akkunan viereen samalla tapaa, kuin tätini paljon mukavampi nojatuoli Dover'issa; ja että yksin tuo ympyriäinen, viheriä varjostinkin, jonka tätini oli ottanut mukaansa, oli väännetty kiinni akkunan lautaan. Minä tiesin, kuka kaikki nämät muutokset oli tehnyt, siitä, että ne näyttivät hiljaisuudessa tapahtuneen itsestänsä; ja minä olisin silmänräpäyksellä tietänyt, kuka oli asettanut laiminlyödyt kirjani koulupäivieni vanhaan järjestykseen, vaikkapa olisin luullut Agnes'in olevan penikulmien päässä sen sijaan, että näin hänen puuhaavan niitten kanssa ja hymyilevän sitä epäjärjestystä, johon ne olivat joutuneet.
Tätini oli hyvin mielissään Thems'in tähden (se näytti todella sangen komealta, kun aurinko paisti siihen, vaikk'ei se ollut niinkuin meri tätini talon edessä), mutta hän ei voinut sallia London'in savua, joka, sanoi hän, "pippuroitsi kaikki". Täydellinen mullistus, jossa Peggotylla oli etevä osa, tapahtui joka nurkassa huoneissani tämän pippurin vuoksi; ja minä katselin sitä, ajatellen, kuinka vähän Peggottykin näytti saavan aikaan häärinällänsä, ja kuinka paljon Agnes sai aikaan ilman minkäänlaista häärinää, kun kuulimme ovea koputettavan.
"Minä arvaan", lausui Agnes vaaleten, "että se on isä. Hän lupasi tulla".
Minä avasin oven ja laskin sisään sekä Mr. Wickfield'in että Uriah Heep'in. Minä en ollut moneen aikaan nähnyt Mr. Wickfield'iä. Sen johdosta, mitä olin Agnes'ilta kuullut, tiesin odottaa suurta muutosta hänessä, mutta kuitenkin hänen ulkomuotonsa säikäytti minua.
Se ei ollut se, että