Liukas-kielinen. Friedrich von Schiller
ett'ei hänestä voi sanoa muuta kuin joka on hänelle kunniaksi.
Mikko. Niin tosiaan. Nyt minä muistan! kuulkaapas! hän etsii pienoista asuntoa esi-kaupungissa yhdelle.
Selicour. Todella? ja kelle?
Mikko. Sen saatte kuulta. Vaan elkää virkkako, Jumalan tähden … kuulkaa!
Selicour. Varjelkoon minua, herra Mikkel!
Mikko. Nuoruudessaan hän rakasti…
Selicour. Luuletteko että hänellä on nytki…
Mikko. Ei juuri sitä, vaan…
Selicour. Noh! Olkoon se mitä hyvänsä! Te hänen uskollinen palveliansa olette velvollinen sen kristillisesti peittämään, eikös niin Mikkel! Ja miks ei se jota hän salaa voisi olla joku kristillinen työ, miks ei se voi niin olla, herra Mikkel! Minä vihaan kaikkea panettelemista … kuin kuolemaa, niin minä sitä vihaan. Meidän pitää aina ajatella hyvää esi-miehistämme. No, no, se on hyvä herra Mikkel! Annattehan te anteeksi minun erheykseni. Me tapaamme useammin toisiamme. Minua hävettää kun teitä niin kohtelin (Ojentaa hänelle kätensä.)
Mikko (peräytyen). Ohoh! eihän toki, herra Selicour! minä tunnen siani ja tiedän hävetä.
Selicour. Mitä turhia, minä olen teidän ystävänne, antakaa nyt minun, herra Mikkel!
Mikko. Sitä en koskaan rohkene, minä olen paljas palvelia.
Selicour. Ystävä, ystävä! ei mitään eroitusta meidän kesken. Antakaa minun kuitenki … herra Mikkel!
(Molemmin puolin kumarrellen syvästi, esirippu lankee.)
TOINEN NÄYTÖS
Ensimäinen kohtaus.
Narbonne ja Selicour (istuen).
Narbonne. Olemmeko me nyt viimenki kahden kesken.
Selicour (pelolla). Niin olemme!
Narbonne. Tästä puhelemisesta jotain toivon. Minä pidän jo entuudesta teistä hyvin paljon, herra Selicour, ja luulen että ennen kun tästä eroamme minä rakastan teitä vielä enemmän. Minulle on sanottu että te olette hyvin tottunut valtakunnan asioihin.
Selicour. Minä olen niissä tehnyt paljon työtä ja ehk' en niinkään turhaan. Vaan sitä en pidä juuri suuressa arvossa.
Narbonne. Se on hyvä! Sanokaa minulle ensiksi mitä vaatimuksia te pidätte tärkeempinä kuin kysymys on hyvästä lähettiläästä?
Selicour (hämmästyen). Kaikista esinnä hänen tulee olla tottunut asioihin.
Narbonne. Tottunut, mutta aina lujemmalla rehellisyydellä.
Selicour. Se se onkin minun meininkini.
Narbonne. Ja sitte.
Selicour. Ja siinä vieraassa maassa jossa hän elää, hänen tulee olla rakastettu.
Narbonne. Se on tosi, vaan sentähden ei unhottaa omaa arvoansa. Hän pitäköön vaarin oman maansa kunniasta ja arvosta ja ansaitkoon omalla käytöksellä sille kunnioituksen.
Selicour. Se se oliki jota minä tahdoin sanoa. Hän elköön antako kenenkään käskeä itseänsä ja tietäköön itsensä pitää arvossa.
Narbonne. Arvossa, vaan ilman ylpeydettä.
Selicour. Se se on minunki meininkini.
Narbonne. Hänen tulee tarkata kaikki mitä…
Selicour (keskuuttaen). Tapahtuu siellä, hänen pitää tietää salaisimmat asiat.
Narbonne. Olematta mikään nuuskia.
Selicour. Sitähän minä meinasinki, ja ettei häntä luultaisi pejuoniksi.
Narbonne. Ja ettei hän se ole. Hänen pitää tietää olla vait eikä puuttua asioihin mitkä…
Selicour. Häneen eivät koske; hänen pitää olla kuin sinetillä lukittu kirje, jonka sisällystä kukaan ei tunne.
Narbonne. Vaan hän ei sentähden saa olla mikään kummitus, jota kukaan ei ymmärrä.
Selicour. Niin minä ajattelinki.
Narbonne. Hänen tulee olla rauhan mies ja kaikkea eri-puraisuutta hänen tulee kokea…
Selicour. Estää niin paljon kuin mahdollista.
Narbonne. Kas se on oikein! Hänellä tulee olla tarkka tieto erinäisistä maista, niiden kansan paljoudesta…
Selicour. Niiden hedelmistä ja tuotteista, niiden kaupasta ja teollisuudesta.
Narbonne. Se on oikein, se on oikein!
Selicour (yhä luetellen). Niiden asetuksista, niiden liitoista, niiden varoista, niiden sota-voimasta, niiden aseista, niiden tavoista…
Narbonne. Esimerkiksi: jos teitä lähetettäisiin Venäelle tahi Ruotsiin, vissisti te jo tuntisitte näiden maiden tilaisuuden.
Selicour (hämmästyen). Minun täytyy sanoa että minä olen lukenut enemmän Italian asioita. Pohjoisia maita minä tunnen vähemmän.
Narbonne. Vain niin! hm!
Selicour. Vaan minä olin juuri rupeemassa niistä lukemaan.
Narbonne. No Italiasta sitte!
Selicour. Cesarein maa oli minulle mieluisempi, se veti minun luoksensa. Ja siellähän se oli taitojen ja tietojen kehto, sankarein isän-maa, kaiken suuruuden koti.
Narbonne. Hyvä hyvä, vaan jälle meidän puheesen.
Selicour. Kuin suaitsette! Ah! ne ihanat taidot, ne ovat niin mieluiset muistella. Niistä voisi ajatella kokonaisen päivän, niissä on niin rikas…
Narbonne. Se on Venesia johon minä olen teitä arvellut…
Selicour. Venesia! Oikein! juuri sama paikka josta olen alkanut kirjoittaa pitempää ainetta, missä kaikki ajatukseni tulevat esiin … minä juoksen heti sen noutamaan. (Nousee seisalleen.)
Narbonne. Ei, ei, malttakaa, malttakaa vähän!
Toinen kohtaus.
Entiset. Mikko.
Mikko. Ulkona on joku joka hyvin tärkeässä asiassa tahtoo kahden keskiseltä puhella.
Selicour (kiireesti). Minä en tahdo teitä estää.
Narbonne. Ei, istukaa, Selicour, se joku voipi ainaki jonkun hetkisen odottaa.
Selicour. Vaan jos se en hyvin tärkeää.
Narbonne. Tärkein kaikista on meidän puhe.
Selicour. Jos suotte nyt minun…
Mikko. Se on tehty kahdessa minutissa, sanoi minulle se herra, vaan että sillä on hyvin kiiru. (Selicour juoksee ulos.)
Narbonne. Tulkaa heti jälle, niin pian kuin olen yksinäni.
Selicour. Minä oon teidän vallassa.
Narbonne (Mikolle). Anna hänen tulla.
Kolmas kohtaus.
Narbonne. Laroche.
Laroche (alinomaa kumartaen). Minä olen hyvin … minä luulen … että se olette te … jonka edessä … herra ministeri!
Narbonne. Minä olen ministeri. Tulkaa lähemmäksi!
Laroche. Rukoilen anteeksi … minä … minä tulen … se on … minun piti … vaan minä olen niin hämmästynyt … minä olen alhainen…
Narbonne. Noh, olkaa sitte rohkeampi ja asiaan. Mitä te tahdotte sanoa?
Laroche. Minä antaisin teille vähän viittausta.
Narbonne. Puhukaa!
Laroche. Te olette uskoneet yhtä kunnotointa miestä.
Narbonne. Ja se mies on?
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст