Sampo. Gottlund Carl Axel
oisik Tursas ihte;
Jos kuollaan tahi eletään,
Niin se on muka yhtä.
Sill' minä miesi merellä,
Jos suinkin toinen löytyy;
Ja seison surman eärellä.
Jos kohta kuolla täytyy.
Niin laskem' laivat irroilleen,
Ja purjeet puihin pankee,
Jos Turri-Tursas kiroilee,
Niin luontoini ei lankee.
Sill' minä hampain pureilen.
Ja torjun häntä vastaan;
Ja jos ma mitä suruilen,
Niin se on tupakastain.
Suomalaiset
[Lauletaan kuin: "Götherna fordomdags drucko ur horn."]
Suomessa muinonkin juotiinpa nuon!
Voitettiin maitapa kaukana tuonn'.
Nytkipä viel',
Samakin miel';
Kukapa mies?
Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!
Suomessa juotiinpa nuon! —
Voitettiin maita, vieraisten luonn'.
Kukapa nyt meistä mies,
Häänpä nyt käyköönki muihenki e'es!
Muinon oli tapa, meijän moassakin, ett' laulaissamme juuva pulloimme
– ja siitten, kuin urotpa vanhat, tapeltiin nuon… Pulloini juon!
Nytkin viel',
Meill' on sama miel';
Niin uskon mie.
Miehet! kyll' löytyypi ne, jotka juuvakin voi.
Niin Sankaripa, tuo,
Hään onki mies;
Hään viep meit' ies.
Norjan Suomalaisissa
[Painettu jo ennen Suomalaisessa N: o 6; lauletaan melkeen samalla tavalla niin kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen."]
Paha sanoa,
Kipiä kärsiä.
Minä laulan laiha poika, miten täss' on laita;
Laulakohon laveampi, joka paremp' taitaa!
Totuutta on tottumatoin puhua ja kuulla;
Kehumista köyhkiämpi uskoa ja luulla.
Paljon teäll' on pahojakin, pakanoita paitti;
Vallattomuus valloillaan, ja – Laki ompi vaitti.
Kaikki teällä surkutteloo, suuret että pienet;
Vaivaisilt' on varoansa varakkaammat vieneet.
Rikkaat teällä riitelöövät, köyhät verot maksaa;
Mies on, joka lahjoillansa lakitointa jaksaa.
Puheet tästä juoksutetaan sinne että tänne;
Moni miesi huikenteloo, jok' oil vaka ennen.
Viran soap' kuin vilpistelee, kunnian kuin petteä;
Kuuluisa on jokainen kuin kunniansa jätteä.
Koiria teäll' koroitetaan, palvellaan ja kuullaan;
Uskollist' ei uskotak, ja rehellisiä luullaan.
Surma seisoo suun ovella, jos puhutaan totta,
Onni kova kohtajaa, jos tuosta selvän ottaa.
Vielä pojat poloiset hyö turvallansa uottaa,
Miehet rievut valittaa; – voan kuka heihin luottaa?
Min'en taijak taijollani heijän huolet auttaa;
Enkä taijak omin neuvoin, enkä toisen kautta.
Laulanmahan lapsillemme miten tavat taipuu;
Mutta kohta ite kuolen, ja mun eäni vaipuu.
Laulakoon siitt' lapset meijän, lapsenlasten lässä
Kuinka muinon, murheen kanssa, elivätten tässä.
Nyt ja Ennen
[Tämäkin on ennen painettu Otavan II Osassa p. 304-305.
Lauletaan kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen" &c.]
Ennen eli jokainen kuin asian oil laita;
Nyt on kukiin kelvotoin, ja itara, ja saita.
Ennen piti meijän miehet kunniansa suurin;
Nyt on rahat rakkaammat, ja kallihimmat juurin.
Ennen oli miehen sana lujempi kuin rauta;
Nyt on lupa luikkia, ja valat tuskin auttaa.
Ennen miehet hikoilivat työssä kaiket päivät;
Nyt niin viina viivyttää, ja juoksuttaa nuo räivät.
Ennen joivat jonkun kerran ystävinsä kanssa;
Nyt niin juopi joka miesi, yksin, kotonansa.
Ennen löytyi aitoissamme pellavaa ja liinaa;
Nyt ei löyvyk talossa – kuin velkoa ja viinaa.
Ennen löytyi huoneessamme tarpeheita aina;
Nyt, jos mitä tarvitaan, niin täytyy kohta lainaa.
Ennen sovun aviossa, toverit ne toivat;
Nyt ne toruu toisinaan, ja tappeloo kuin koirat.
Ennen seurais' akka aina ukkoansa myötä;
Nyt hän vieraan vuotehella viettelöökin yötä.
Ennen oli neijot nöyrät, tyynneet tytöt vainoot;
Nyt on likat ilkiät, ja ylpiät on vaimot.
Ennen kävi poika kerran tyttöänsä luokse;
Nyt