Klondyken kuningas. Джек Лондон
jo paistaa, kaikki te Stewart-joen kullanetsijät! Päivä jo paistaa! Päivä jo paistaa! Päivä jo paistaa!"
Tällä kertaa oli kulku helpompaa. Tie oli tallattu kovemmaksi, eikä heidän tarvinnut kulkea posti-määräajan kuluessa. Päivämatkat olivat lyhyemmät samoinkuin työpäiväkin. Postia kuljettaessaan oli Päivänpaiste näännyttänyt kolme intiaania, mutta hänen nykyiset toverinsa tiesivät, etteivät he saaneet olla näännyksissä tullessaan Stewartjoen matalikolle, joten he taivalsivat hitaammin. Ja täten hitaasti kuljettaessa Päivänpaiste kokosi voimia ja lepäsi. Forty Milessa he viipyivät kaksi päivää koirien vuoksi, ja Sixty Milessa Päivänpaiste möi koiransa. Päinvastoin kuin Päivänpaiste eivät ne olleet tuon hirveän matkan jälkeen Selkirkistä Circle Cityyn voineet taipalella koota voimia. Nuo neljä miestä jatkoivat matkaa Sixty Milesta ja Päivänpaisteen reen edessä oli uusi koiravaljakko.
Seuraavana yönä he leiriytyivät Stewart-joen suussa olevalle saariryhmälle. Päivänpaiste puhui kaupunginpaikoista, ja vaikka toiset nauroivat hänelle, osoitti hän heille joitakuita korkeita metsäisiä saaria.
"Luulen, että suuri kulta-aarre löytyy Stewart-joesta", selitti hän.
"Tokkopa te olette silloin mukana ja tokkopa te silloin haluattekaan.
Mutta minä varmasti tahdon olla mukana. Teidän olisi nyt parempi tutkistella asiaa ja liittyä minuun."
Mutta toiset olivat itsepäisiä.
"Olette yhtä hupsu kuin Harper ja Joe Ladue", sanoi Joe Hines. "Tunnetteko tuon suuren tasangontapaisen Klondyke-joen alapuolella ja Moosehide Mountainin alla? No, Forty Milen tuomarin kirjuri kertoi minulle, että he valtasivat sen noin kuukausi takaperin – Harperin ja Laduen kaupunginpaikka. Hahahaa!"
Davis ja Finn yhtyivät nauruun, mutta Päivänpaiste oli ankaran totinen.
"Siellä se on!" huusi hän. "Kultalöytö on tulossa. Sen tuntee ilmassa, sanon minä teille! Minkä vuoksi he olisivat paaluttaneet niin suuren alan, elleivät olisi vainunneet kultaa. Olisittepa te paaluttaneet sen."
Hänen äänensä surullinen sävy synnytti heissä toisen naurunrähäkän.
"Naurakaa vain, naurakaa! Sepä juuri pimittää teidän järkenne. Te luulette kaikki, että kullanetsiminen on ainoa keino päästä rikkaaksi. Mutta minäpä sanon teille, että kun suuri kulta-aarre löytyy, raapitte te hiukan maanpintaa ja mutaa, mutta vähän siitä kostutte. Te nauratte elohopealle huuhdontakattilassa ja luulette, että kaikkivaltias Jumala on luonut kultahiekan vartavasten sylivauvoille ja arkajalkaisille uusille tulokkaille. Kultakimpaleita suoraan, se on teidän mielestänne ainoa mahdollinen tapa. Te ette saa puoliakaan siitä, mitä maaperässä on, ja huuhtoessanne menee teiltä siitäkin vielä puolet hukkaan. – Mutta miehet, jotka luovat maan suuruuden, perustavat kaupunkeja, suur-yhtiöitä, pankkeja…"
Tässä keskeytti hänet taas naurunremahdus. Pankkeja Alaskaan! Ajatus oli kovin hullu.
"Niin, ja perustavat pörssin…"
Miehet vääntelehtivät naurusta. Joe Hines vierähti vuoteelleen ja piteli sivujaan.
"Ja heidän jälkeensä tulevat suuret kaivoshuijarit, jotka ostavat kokonaisia kaivosalueita, missä te roposia saadaksenne olette raaputelleet kuin kanat hernemaassa. Ja he käyttävät kesällä puristettua ilmaa ja talvella höyryä…"
Sulattaa maata höyryllä! Se oli jo liikaa. Päivänpaiste oli varmasti sivuuttanut entiset ennätyksensä leikinlaskussa. Sulattaa höyryllä maata – vaikka sulattaminen puitakin polttamalla oli vain kuviteltu koe, tuulentuoma unelma!
"Naurakaa te vain, naurakaa! Ette ole vielä saaneet silmiänne auki. Olette kuin läjä pieniä naukuvia kissanpoikia. Sanon teille, että Harperista ja Laduesta tulee miljoonanomistajia, jos kulta-aarre löydetään Klondykesta. Ja jos se löydetään Stewartista, saatte nähdä Elam Harnishin kaupunginpaikalla kansainvaelluksen. Siihen aikaan te kaikki kuljette ilmaa haukkoen…" Hän huokasi alistuvasti. "No, luulen, että minun täytyy antaa teille jotakin purtavaa tai lientä nieltäväksi tai mitä hyvänsä suuhun pantavaa."
Päivänpaiste näki näyn. Hänen mielikuvituksensa oli ahdasrajainen, mutta kaiken, minkä hän näki, näki hän suuresti. Hänen ajatustapansa oli järjestelmällistä, hänen mielikuvituksensa käytännöllistä, eikä hän milloinkaan uneksinut turhia. Kun hän mielikuvituksessaan rakensi vilkasliikkeisen suurkaupungin autiolle metsän ja lumen peittämälle lakeudelle, oli sen perustuksena kultalöytö, joka teki kaupungin mahdolliseksi, ja lähinnä hän otti huomioon sataman, sahan ja varastohuoneiden paikan ja kaikki muut tällaiset seikat, jotka ovat tarpeellisia kaukaisessa kaivoskaupungissa. Mutta tämä kaikki oli vain perustana jollekin suuremmalle, nimittäin mielikuvituksen leikittelylle. Hän kuvitteli kaupunkinsa kaikki olot, sen taloudelliset ja muut suhteet. Näin sai hän laajemman alan mielikuvitukselleen, joka hipoi taivaan pilviä, rajana toisella puolen etelä ja toisella puolen revontulet. Peli kävisi suurenmoiseksi, suuremmaksi kuin kukaan Yukonin mies saattoi aavistaa, ja hän, Päivänpaiste, kyllä laittaisi itsensä tähän peliin.
Kuitenkaan ei tästä kuvittelusta ollut nyt mitään hyötyä. Kultaa oli löydettävä. Mutta sitä ennen hän saisi kestää yli-inhimillisiä ponnistuksia. Samoin kuin hän uskalsi viimeisen kultaunssinsa hyville pokerikorteille, samoin pani hän elämänsä ja ponnistuksensa kullanetsintään suuren kultalöydön toivossa. Hän ja hänen kolme toveriaan taivalsivat koirineen, rekineen ja lumikenkineen Stewartin jäätynyttä rantajäätä pitkin, taivalsivat yhä kauemmaksi valkeaan erämaahan, jonka loppumatonta hiljaisuutta eivät milloinkaan olleet häirinneet ihmisäänet, kirveeniskut tai pyssynpamaukset. He liikkuivat autiossa ja hyisessä hiljaisuudessa, pienet ihmismyyrät, ennättäen päivässä määrätyt mailit, sulattaen jäätä juomavedeksi, leiriytyen yöksi lumeen. Heidän susikoiransa kyyröttivät huurteisena, karvaisena kasana, heidän kahdeksan lumikenkäänsä törröttivät lumessa rekien vieressä.
He eivät nähneet mitään merkkejä muista ihmisistä, vaikka he kerran näkivät sauvottavan veneen, joka oli talaalla joen rannalla. Ken olikin sen sinne jättänyt, ei hän ollut milloinkaan palannut; ja he ihmettelivät sitä ja jatkoivat matkaa. Toisen kerran he saapuivat paikalle, jossa oli ollut intiaanikylä, mutta intiaanit olivat kadonneet; he olivat epäilemättä hirvenajossa Stewartin oikeanpuolisilla rantamailla. Kahdensadan mailin päässä Yukonista he löysivät nuo matalikot, joista Al Mavo oli kertonut. He rakensivat pitkäaikaisen leirin, panivat ruokatavaransa korkealle telinelle suojellakseen niitä koirilta ja ryhtyivät työhön matalikolla, kaivaen itselleen tien sorakerroksen jääpeitteen läpi.
Se oli kovaa ja alkuperäistä elämää. Suuruksen syötyään he ryhtyivät työhön harmaassa aamunsarastuksessapa kun yö ylti, keittivät he ruokansa ja tekivät muita pikkuaskareita, tupakoivat ja kertoilivat merimiesjuttuja kotvasen, kääriytyivät sitten makuuvaippoihinsa ja nukkuivat revontulien leimutessa taivaalla ja tähtien karkeloidessa avaruudessa. Heidän ravintonsa oli yksitoikkoista: hapanta leipää, silavaa, papuja ja silloin tällöin vadillinen keitettyjä riisiryynejä luumujen kera. Tuoretta lihaa heidän ei onnistunut hankkia. Eläinkunta puuttui miltei kokonaan. Harvoin he näkivät lumikengän jättämällä jäljellä jäniksen tai kärpän; ylimalkaan näytti elämä paenneen näiltä mailta. Se ei ollut heille mitään outoa, sillä kerran tai pari oli heidän elämässään sattunut, että he olivat taivaltaneet seudun kautta, jossa yhtenä vuotena vilisi metsänriistaa ja jossa vuotta tai paria myöhemmin ei ollut mitään.
He löysivät kultaa matalikoista, mutta ei niin suurissa määrin, että olisi kannattanut sitä sieltä kaivaa. Ollessaan hirvenajossa viidenkymmenen mailin päässä oli Davis huuhtonut kattilassa ison puron pintasoraa ja huomannut sen lupaavaksi. He valjastivat koirat ja ajoivat paikalle ottaen mukaan vain hiukan ruokavaroja. Täällä ja mahdollisesti ensi kerran Yukonin historiassa otettiin käytäntöön puiden polttaminen kuilua syvennettäessä. Se tapahtui Päivänpaisteen aloitteesta. Poistettuaan sammalet ja ruohon laittoivat he nuotion kuivasta kuusipuusta. Kuuden tunnin polttaminen sulatti kahdeksan tuuman paksuudelta maata. He iskivät kuokkansa siihen, ja kun multamöhkäleet oli lapioitu pois, sytytettiin uusi nuotio. He tekivät