Suomalaisen teatterin historia IV. Aspelin-Haapkylä Eliel
sillä puhumatta siitä että turnee-ohjelmistossa ei ollut tätä eikä muita samanarvoisia klassillisia rooleja, esiintyi hän kotoisella näyttämöllä turvallisemmassa ympäristössä kuin matkoilla ollessaan, ja sentähden esityskin oli tyynempi, eheämpi. – Vierailu-ohjelmiston huomattavin numero oli uusi Ibsenin näytelmä Pikku Eyolf; ensi-ilta 1/3. Ida Aalberg oli Rita, onneton rouva, joka kärsii siitä että hän on ulkopuolella miehensä, Allmersin, sisimpiä ajatuksia ja harrastuksia. Näyttelijättären esitys oli nyt samoin kuin säännöllisesti Ibsenin naisrooleissa niin hienosti ja syvästi harkittua, että henkilön sisällinen elämä ja kehitys tuli havainnollisemmaksi ja kirkkaammaksi kuin lukiessa. Vaikuttavasti näyttelivät muutkin: Ahlberg Allmersina, Olga Poppius Astana, Salo Borgheimina ja nti Lähteenoja Rotta-Ullana. Näytelmä meni neljä kertaa. – Sen jälkeen Ida Aalberg vielä esiintyi kahtena iltana Cypriennenä Erotaan pois kappaleessa ja niinikään kaksi kertaa toisessakin turnee-loistoroolissaan, jota ei ennen oltu Suomalaisessa teatterissa näytelty. Tarkotamme pääosaa A. Dumas nuor: n näytelmässä Kamelianainen, yksi niitä ranskalaisia draamoja, jotka olivat Bergbomille kovin vastenmielisiä. Ensi-ilta oli 19/3, toinen ja samalla viimeinen vierailunäytäntö 20/3. Marguerite Gautier'n rakastajaa, Armand Duvalia, näytteli Salo, ja hänen isäänsä Lindfors.
Juuri Ida Aalbergin vierailuaikana olivat arpajaiset Turussa ja Helsingissä. Mainitsemme molemmat yhdessä, koska Bergbom helmikuun lopulla kävi Turussa avustamassa arpajaistoimikuntaa. "Kaarlon matka", Emilie kirjoittaa 1/3, "ei tehnyt häntä huonommaksi, vaikka hän kyllä on sangen heikko; hänen pitäisi saada rauhassa maata muutamia päiviä, mutta mistä ottaa aikaa siihen? Viikon päästä on suuret arpajaiset täällä, ja työ niitä varten vaatii totta tosiaan sekä aikaa että voimia." Oli nimittäin niin että Bergbom-sisarustenkin, tavallisuuden mukaan, täytyi olla mukana valmistamassa rikasta iltamaohjelmaa, johon kuului draamallistakin: Miranda, draamallinen kuvaelma Z. Topeliuksen runon mukaan,21 Nukkekaupassa (Puppenfée), 1-näytöksinen tanssinäytelmä. Arpajaisissa Seurahuoneella 9/3, joiden ohjelmasta vielä mainittakoon Jean Sibeliuksen uusi, kaunis orkesterisävellys Rydbergin runoon "Skogsrået", oli mahdottomasti väkeä ja ilta kaikin puolin onnistunut. Puhdasta voittoa saatiin 13,654 mk 8 p.; Turussa oli puhdas tulo 2,645 mk 84 p.
Näytäntöjä annettiin Helsingissä vielä lähes kuukauden ajan, mutta vähemmällä menestyksellä kuin ennen tänä vuonna. Parhaimmat huoneet saatiin, kun nuo arpajaisissa ensi kerran näytellyt Miranda ja Nukkekaupassa esitettiin neljä kertaa peräkkäin (27/3-31/3); mutta sitten seuraavat premiäärit eivät saavuttaneet yleisön myötätuntoa. Ne olivat Jalmari Finnen suomentama Molièren Naisten koulu (3/4) ja L. Fuldan 3-näytöksinen komedia Toverukset (5/4). Edellisessä Lindfors oli Arnolphe ja Olga Poppius Agnes, jälkimäisessä Olga Salo Thela Hildebrandt, Rautio hänen miehensä, Halme tohtori Wulff, nti Rängman Gertrud, nti Lähteenoja Babette Seiler, nti Stenberg rouva Möbius. Kritiikki ei kieltänyt tunnustustaan, mutta yleisö oli nähtävästi väsynyt paljon tarjonneen maaliskuun jälkeen. Viimeksi tuli kaksi kansannäytäntöä 15/4. Kuinka äkäpussi kesytetään ja Elämä on unelma.
Entiseen tapaan teatteri nyt koetti onneansa maaseuduilla. Jo ennen Helsingistä lähtöä näyteltiin Tampereella (4/4-7/4) kaksi kertaa Tuulispää ja kerran Naisten koulu. Sen jälkeen mentiin Turkuun, jossa annettiin 14 näytäntöä (15/4-13/5).
Tuskin seurue Turussa oli alkanut työnsä, kun sinne Helsingistä saapui surusanoma, että yksi Suomalaisen teatterin hartaimpia ystäviä, Kaarle Fridolf Wahlström, oli kuollut 18 p. huhtik. Virkauraltaan Wahlstöm oli kameralisti ja v: sta 1890 lääninkamreeri – siis, niinkuin outo olisi arvostellut, "numerojen mies", jonka mieli tavallisesti ei ole muuhun kiintynyt kuin virkatehtäviin. Semmoinen Wahlström ei kuitenkaan ollut, joskin kyllä etevä virkamies. Samaan aikaan kuin hänen ystävänsä Antti Jalava hän oli nuorena ylioppilaana liittynyt niiden joukkoon, jotka suomalaisuuden asiaa harrastivat, ja hän pysyi yhä uskollisena nuoruuden ihanteilleen. Kaikkiin suomalaisiin pyrintöihin 1860-, 70- ja 80-luvuilla hän voimiensa mukaan otti osaa ja erittäinkin hän uhrasi aikaa ja työtä Suomalaisen teatterin palveluksessa. Vaikka se ennenkin on mainittu, muistutamme tässä, että hän 14 vuotta oli teatterin rahastonhoitajana ja 18 vuotta, kuolemaansa asti, johtokunnan jäsenenä. Syystä kun ei ollut kirjailija enemmän kuin puhujakaan, hän ei julkisesti esiintynyt eikä siis tullut laajemmalti tunnetuksi, mutta ystäväpiirissä hän vaatimattomana, suorana, tulevaisuuteen luottavana miehenä oli arvossa pidetty. Mitä hän oli ollut Bergbom-sisaruksille, näkyy seuraavista sydämellisistä sanoista, jotka Bergbom, valittaen että teatteri esti häntä tulemasta hautajaisiin, Turusta sisarelleen kirjoitti: "Wahlströmin kuolema on aina mielessäni, niin etten juuri voi muuta ajatella. Kun muistelen kuinka uskollinen hän on ollut, kuinka monesta vaikeasta hetkestä me hänen avullaan olemme suoriutuneet, kuinka hän ei koskaan ollut vaativa, vaan aina antava, esiytyy hänen rehellinen, lämmin ja kärsivällinen luonteensa niin elävässä valossa kuin entisinä aikoina; sillä oikeassa olet, että me viime aikoina tulimme kauvemmas toisistamme kuin itse olisimme tahtoneet. Levätköön hän rauhassa." – Sanat "kauvemmas toisistamme" saavat selityksensä siitä tosiasiasta, että Wahlström jo useita vuosia ennen kuolemaansa kivuloisena vetäytyi pois ystävien seurapiiristä. – Seurueen jäsenetkin oivalsivat, että he Wahlströmissä olivat menettäneet, niinkuin B. Leino kirjoittaa, "rakkaan ystävän – yhden niistä vanhoista pylväistä", ja toimittivat haudalle seppeleen "kiitollisuudella Suomalaisen teatterin näyttelijäkunnalta". —
Menestys Turussa oli keskinkertainen. Vasantasena ja Suorasuu eivät herättäneet suurempaa suosiota. Sitä vastoin Nukkekaupassa, jota Bergbom sanoo "sietämättömäksi" ja jonka "sieluton heilunta" oli hänelle varsinkin vastenmielinen kuolemantapauksen tuottamassa tunnelmassa, viehätti Turkulaisia äärettömästi. Toukokuun alussa Ida Aalberg tuli vierailemaan ja esiintyi kaksi kertaa Kamelianaisena, kerran Maria Stuartina ja kerran Cypriennenä.
Mitä Turussa teatterista sanottiin, saadaan tietää nti Elfvingin kirjeestä Emilielle (18/5):
"Tiedät jo että viimeinen ilta oli loistava kaikkeen paitse tuloihin nähden. Paras vaikutelma ja rakkaimmat muistot näyttää sentään kaikissa kansankerroksissa säilyvän Maria Stuartista. Se näytäntö mainitaan yhä edelleen jonakin aivan extraerinomaisena, jota se itse asiassa olikin. Toisella rivillä aikamiehet olivat itkeneet kilpaa naisten kanssa. Yleisö oli kauttaaltaan hyvin liikutettu. Kamelianaisesta oli eri mieliä, mutta moni, ainakin naisista, näki Margueritessä ei ainoastaan martyyrin vaan suorastaan ihanteellisen olennon, kun hän kuolee. – Hyvin hauskaa oli nähdä, kuinka vähän Kaarlo pitää siitä kappaleesta. – Yleisarvostelu sekä Idasta [Aalberg] että ylipäätään Suomalaisen teatterin näytännöistä näyttäytyy nyt niinkuin alussakin kahdenlaisena. Niin pian kun aletaan siitä puhua, huomaa kuka osaa suomea kuka ei. Ne, jotka täysin ymmärsivät kaikki, olivat, mikäli tiedän, aina tyytyväisiä, jota vastoin ne, jotka eivät osaa kieltä, tarttuivat joihinkin sivuseikkoihin nyppiäkseen niitä, niin että kokonaisvaikutelma hävisi. – Mutta miten lieneekään, joka taholta annetaan teatterille tunnustusta ja kunnioitusta – joskin eri määrässä, riippuen mielenlaadusta. Niin kauvas on päästy, että tohtori Hahlkin suuttuu, kun toinen tai toinen alkaa puhua, kuinka se taikka se näyteltiin Tukholmassa, ja sen luen hänelle kunniaksi. Kumminkin on Tukholma muutamille vielä sama Eldorado, joka se oli meille Kustaa III: n aikana. Eikö se ole käsittämätöntä!"
Turusta muutettiin Poriin, jossa Bergbom huhtikuun lopulla oli käynyt valmistamassa asioita. Siellä annettiin 7 näytäntöä 17/5-26/5. Porista taasen matkustettiin Tampereelle, jossa vielä näyteltiin 5 kertaa, 28/5-3/6. Kummassakin paikassa esitettiin Rouva Suorasuu (2 k.) ja Vasantasena pääkappaleina.
Kirjeessään Betty Elfvingille Emilie Bergbom (6/8) arvostelee näytäntökautta seuraavin sanoin:
"Teatteri päättyi tänä vuonna sangen hyvin, nimittäin taloudellisesti; taiteellisesti vuosi oli vähemmän onnellinen kuin useimmat muut. Meillä ei ollut ainoatakaan etevää kotimaista uutta kappaletta, eikä myöskin mitään ensi luokan ulkomaalaista. Suorasuu, Vasantasena ja Pikku Eyolf, ovathan ne kaikki melko hyviä, mutta ei sentään mestariteoksia." —
Vajaus
Tämän kuvaelman on Jalmari Finne laatinut suomalaiseen asuun; mutta säilyneistä käsikirjoituskatkelmista päättäen Kaarlo Bergbom on sen sommitellut taikka ollut siinä osallinen.