Hyviä päätöksiä. Väikkö Vuokko
kiirettä; voit istua täällä minun seurassani. Eikö niin?
Kalle (vastenmielisesti). Voihan tuota hetkisen.
Kivinen. Nuori poika… ei kiirettä mihinkään. Toista on eukon kanssa, on se… Kuules, onko mestari minua kysynyt?
Kalle. Kyseli se.
Kivinen. Sanoiko kukaan?
Kalle. En tiedä.
Kivinen (kynsäsee korvaansa). On tullut hiukan maistetuksi!… Paha kyllä. Mutta huomenna tulen taas työhön, tulen kun tulenkin. Se on minun vahva päätökseni.
Kalle, Parasta se olisi. Mestari ottaa pian toisen.
Kivinen. Ei tarvita. Minä tulen aamulla jo.
Kalle. Hyvähän se olisi
Kivinen. Tulen minä. Mutta kuulehan, Kalle, sinä olet nuori mies ja siivo mies, et tiedä vanhan vaikeuksia etkä akan metkuja, se on tosi. Mutta hyvä mies sinä olet, hyvä kuin enkeli, sen minä tiedän.
Kalle. Älkää turhia puhuko!
Kivinen. Ei se mitään turhaa ole; työpaikalla olen sen kyllä huomannut, vaikket olekaan vielä kauvan täällä ollut. Mielellään sinä muita auttelet. (Kävelee. Hetken vaitiolo.) Tuo akan tolvana… Hiisi vie, minun pitäisi päästä ulos… (Pysähtyy.) Tahdotko auttaa minua, Kalle, tahdotko?
Kalle. Miten?
Kivinen. Lainaa minulle vähäksi aikaa takkiasi.
Kalle. Hm, en tiedä.
Kivinen. Lainaa vaan, minä en sitä kauvan tarvitse. Käväsen naapurissa tuonne kadun yli. Minun pitäisi käydä siellä, ja voisithan sinä odottaa minua täällä niin kauvan. (Pyytävästi.) Auta nyt minua sen verran tässä pulassani. (Pistää Kallen hatun päähänsä.) Hattukin sopii vallan hyvin.
Kalle (empien). Olette ehkä kauvan?
Kivinen. En millään muotoa, Siunaaman hetkeksi vaan; korkeintaan kymmenen minuuttia minä mahdan viipyä.
Kalle. Jos kumminkin viivytte kauvemmin?
Kivinen. En, en, usko pois. Heti olen taas.
Kalle (vastahakoisesti). Voisinhan tuon nyt ehkä antaa siksi aikaa. (Nousee ja riisuu hitaasti takkinsa.)
Kivinen (pukee nopeasti takin ylleen). Tässä teet minulle hyvän työn, jota en jätä palkitsematta… Jos tahdot, niin pistäydy pitkällesi siihen sohvalle, ja voithan vaikka nukkuakin.
(Menee.)
Kalle (yksin; istuu sohvalle). – Makaamaanko minä tässä rupeisin, ja nukkumaan kymmenessä minuutissa… Ha-ha-haa! Korea juttu. Eukko on kätkenyt äijänsä takin… Minkätähden?… Luulen että se oli vieläkin hutikassa, ainakin se haisi viinalle… Hän on hiukan hupsun näköinen mies, josta en suuria piittaisi; mutta pitihän tuota auttaa tuollaisessa pulassa. Kunhan ei vaan viipyisi liiaksi kauvan… Mitä jos sattuisi hänen eukkonsa tulemaan ja näkee täällä oudon miehen yksinään, ja paitahihasillaan… siitäpä soppa syntyisi… Taisinpa sittekin tehdä tuhmasti, kun päästin sen menemään. Jos tuo valehteli minulle ja menikin juopottelemaan. Tuli ja leimaus! Senkö hän tohtisi tehdä palkinnoksi hyvästä avustani. (Kopeloi taskujaan.) No nyt se vei tupakat mennessään… (hypähtää ylös ja tekee kiihkeitä hämmästyksen liikkeitä) ja rahani… rahani! (Juoksee ikkunaan.) Minun rahani! (epätoivoisesti.) Nyt se vei rahani ja hävittää ne, enkä minä voi sitä estää. (Kävelee.) Voi tätä kirottua pesää! Että minun pitikin tänne tulla tuon roiston käskystä! Kyllä se nyt rahani vei. (Pysähtyy kuuntelemaan.) Tuleeko sieltä joku vai? (Menee ovea kohden. Oskari tulee; hämmästyy.)
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.