Naomi eli Jerusalemin viimeiset päivät. Annie Webb-Peploe
miestä tappoivat ensin vaimonsa ja lapsensa ja viimeksi itsensä siten välttääksensä romalaisten julmuutta.
Pelästyneenä toisten kaupunkien kohtalosta, tahtoi Giskalan asukkaat antautua, mutta etevä puolue, etupäässä Giskalan Johan, vastustivat sitä. Tito, joka lähetettiin kaupunkia valloittamaan, näki sen olevan helpon kohta valloittaa, mutta tahtoen säästää onnettomia, kehoitti hän heitä heti antautumaan. Viekas Johan oli estänyt kaikki muut paitsi hänen puoluehensa kuuluvat näyttäymästä muurilla, ja nyt lupasi hän, kaupungin antaumisen, mutta pyysi parin päivän viivytyksen, kun juutalaiset juuri viettivät erästä juhlaa. Tito myöntyi pyyntöön, ja veti joukkonsa edemmäksi kaupungista.
Tämän viivytyksen käytti Johan päästäksensä itse turvaan, ja jo samana yönä lähti hän seuraajiensa ja myös koko joukon kanssa muita matkalle Jerusalemiin. Kun Tito meni kaupunkiin ja sai kuulla petoksen, lähetti hän kohta takaa ajamaan Johan'ia, joka kuitenkin joukkonensa pääsi pakoon, kun sydämittömästi jätti tielle naisia, lapsia ja voimattomia miehiä, joita kaikkiansa kolmetuhatta ottivat romalaiset vangiksi.
Giskalan antaumisen perästä seurasivat muutamat muut kaupungit sen esimerkkiä, ja kun vuodenaika jo oli käynyt sopimattomaksi sodalle, lopetti Vespasiano vuoden sotaretken ja vetäytyi joukkonensa Caesareaan.
SEITSEMÄS LUKU
Johtajat Jerusalemissa eivät ollenkaan olleet lähettäneet apujoukkoja Galileaan eikä myöskään ryhtyneet mihinkään pontevimpiin toimiin pääkaupungin täydelliseen puolustustilaan asettamista varten. Alituiset riidat ja rettelöt eripuolueiden kesken kuluttivat ajan ja moni mahtoi myöskin ajatella, että romalaiset väsyneenä kovasta vastustuksesta Galileassa jättävät Jerusalemin rauhaan.
Huhu Giskalan Johan'in paosta nosti monessa suuren ilon, ja se seikka, että hän oli nyt vihatun Josephon kilpailija ja vihollinen, vaikutti että häntä tervehdittiin tervetulleena kun hän väkenensä tuli Jerusalemiin. Monta kyllä kummastutti hänen väkensä surkuteltava tila, mutta viekas Johan ymmärsi pian haihduttaa epäilemiset urhollisuudestansa ja rohkeudestansa ja väitti ihan julkeasti, että romalaisten voima jo oli kukistettu ja että heidän samoomisesta Jerusalemia vastaan ei tulisi mitään, sillä heidän joukkonsa olivat siksi alakuloisia ja sotaan kyllästyneitä.
Johan'in seura lisääntyi paljon kaikellaisista sotahalukkaista ja raivoista nuorista miehistä, jotka eivät tahtoneet kuulla puhuttavankaan rauhasta romalaisten kanssa. Rauha- ja sotapuolue syntyi niinmuodoin, ja nämä jakaantuivat vielä pienempiin osastoihin, jotka siitä suuressa pää-asiassa saattoivat yhtä pitää, mutta muutoin olivat omien tahtojensa ja toivojensa johtamina. Vallattomia joukkoja kuleksi ympäri kaupunkia riistäen, ryöstäen ja murhaten ja yksi sellainen pysähtyi Jerusalemiin ja lisäsi sotapuolueen voimaa. Mutta se myös lisäsi kurjuutta ja häirinkiä kaupungissa sekä vähensi tuntuvasti ruokavaroja, jotka olivat kootut tuleviksi tarpeiksi.
Viisas ja kunnon Sadok, useoiden muiden jalojen miesten kanssa, koetti saada rajan väkivallan harjoittajille, mutta mitä voivat he, kaikille näille villeille, hillimättömille joukoille. Kansa katseli välinpitämättömänä, kuinka etevimmistä miehistä yksi toisensa perästä pantiin vankiuteen tahi laitettiin tieltä pois; kansa kyllä pelkäsi tulevia aikoja, mutta niin kauan kun sai olla rauhassa pysyi se alallansa. Sitte kyllä kun rajut rauhanhäiritsijät kävivät temppelin kimppuun, puhkesi kansa raivoon. Ylimmäisen papin Ananon kiihoituksesta karkasi kansa selootien päälle, joiksi pahantekijät itsensä nimittivät, ja kun nämät sijoittuivat temppeliin, kaikui kohta pyhässä huoneessa raa'at laulut, vannomiset ja herjaukset. Kun selootit myös joukostansa valitsivat erään Mathiaan ylimmäiseksi papiksi, liittyi Sadok ja kaikki muut oikein ajattelevat papit Ananon kanssa ja kehoittivat kansaa hävittämään nämä jumalattomat joukot. Kansa nousikin kuin yksi mies ja hurja tappelu syntyi; selootit ajettiin takaisin ja pakoitettiin pois ulommaisesta temppelipihasta, mutta kun ei Anano tahtonut tappelua itse pyhässä temppelissä, käski hän kansan antamaan aseet levätä ja asetti ympäri temppeliä vartijoiksi kuusituhatta miestä.
Giskalan Johan, joka tähän asti oli olevinansa suurin vihamies selooteille, vaikka hän piti salaista yhteyttä niitten kanssa, lähetettiin nyt heidän luoksensa keskustelemaan. Hän kertoi ystävillensä, että heillä oli loppu käsissä, jos eivät pian saa apua, josta pelästyneinä he lähettivät salaisen sanan idumelaisille pyytäen heidän apuansa. Tämä villi ja sivistymätöin kansa, joka oli juutalaisten kanssa yhdistynyt yhdeksi kansakunnaksi, mutta säilytti hillitsemättömän halunsa sotaan ja seikkailuihin, kokoontui kohta 20,000 miehiseen joukkoon ja samosi Jerusalemia vastaan Lofon poikain Jaakon ja Johanin, Simonin Cathlan pojan, Phinian Clusothan pojan johdolla.
Kun tämä joukko tuli kaupungin luo, lähetettiin Jesus niminen ylimmäinen pappi heidän tykönsä sopimaan rauhasta. Hän kehoitti heitä joko rupeamaan kansan puolelle taikka aseettomina tulemaan kaupunkiin tahi myös poistumaan muurein luota. Ei ainoatakaan näistä ehdotuksista hyväksytty; Simon sanoi että olivat tulleet suojelemaan isänmaanmielistä puoluetta niitä vastaan, jotka tahtoivat heidän myydä romalaisille, eikä palaamansa takaisin ennen kuin ovat täyttäneet velvollisuutensa. Mitään aikaan saamatta täytyi Ananon lähettilään palata takaisin, ja idumealaiset leirittivät itsensä, niin hyvin kuin taisivat, ulkopuolelle kaupunkia. Mutta yöllä tuli ankara myrsky; salamat risteilivät toisiansa ja sade valui virtana, samalla kun maanjäristyksen vaikutuksesta äkkinäisiä täräyksiä kuului ja tuntui. Anano, joka muuten oli huolellinen ja tarkka, laimiin löi tänä yönä tavallisen varovaisuuden tarkastaa vartijoita ja useat selootit käyttivät tätä hyväksensä siten että kenenkään huomaamatta hiipivät ulos ja avasivat yhden portin idumealaisille, jotka kohta ryntäsivät sisälle ja pelastivat temppeliin suljetut selootit.
Verisaunaa, joka nyt alkoi, on mahdotoin kertoa ja kaikkein kauhein ihmisteurastus tapahtui ympäri temppeliä, jossa kansan asettamien vartijoiden päälle rynnättiin kummaltakin puolen ja tapettiin viimeiseen mieheen asti. Ukkosen jyrinään ja myrskyn ulvontaan sekaantui vaimojen ja lasten hätähuudot, idumelaisten julma karjunta ja aseitten kamala kalke. Ympäri temppelipihaa makasi kuolleita ruumiita ylt'ympäriinsä, ja päivän tullessa oli ruumisten luku 8,500. Mutta verisaunaa pitkitettiin kaupungissakin, eikä ketään säästetty, joka joutui näiden hurjien riiviöitten käsiin. Anano ja Jesus Gamalan poika tapettiin ja hurjat tappajat tallasivat jaloin heidän ruumiinsa. Ananon kuolemalla tehtiin kaikki toivokin rauhasta romalaisten kanssa turhaksi, ja se on tästä verisauna-päivästä kun historian kirjoittaja lukee Jerusalemin hävityksen alkavan.
Näiden verisien tapahtumien aikana, joista ainoastaan lyhyesti olemme puhuneet, oli Sadok'in perhe kovin levotoin. Muutamia päiviä ennen idumealaisten tuloa oli Naomi setänsä Amatfiah'in ja hänen vaimonsa Judithan kanssa mennyt heidän maatilalleen lähellä Bethaniaa, ja hänen piti palaaman juuri sinä päivänä kun julmat viholliset tulivat Jerusalemin ulkopuolelle. Kaupungin portit suljettiin ja kova käsky annettiin ett'ei ketään saanut kaupungista päästää ulos eikä kaupunkiin sisälle. Anano kutsui Sadok'in neuvotteluun, ja mitä kauemmin hän siellä viipyi, sitä levottomammaksi tuli Salome. Vihdoin päätti hän lähteä Ananoon saamaan sekä häneltä että Sadok'ilta neuvoa ja lohdutusta murheessansa. Tämä matka oli Salomelle erittäin vaarallinen tällaisena levottomana aikana kaupungissa, mutta onneksi olivat kaikki niin puuhissaan vaaran tähden, joka uhkasi kaupunkia kahdelta puolelta, että hänelle onnistui rauhassa kahden aseellisen palvelijan ja vanhan Deborahn kanssa päästä ylimmäisen papin asuntoon.
Sadok hämmästyi suuresti nähdessään vaimonsa niin kaukana pois kotoa. Hän oli tykkänään unhoittanut Naomin poissa olon, mutta nyt kun häntä siitä muistutettiin, kävi hän sangen levottomaksi hänen tähtensä. Hän meni kiireesti Ananon luo ja pyysi lupaa päästä jostakin kaupungin takaportista ulos hakemaan Naomia ja varoittamaan häntä sekä Amatfiahsta. Anano epi, sillä hänelle oli tarpeen Sadok'in taitavat neuvot neuvotteluissa ja ilman sitä pelkäsi hän arvokkaan ystävänsä joutuvan vihollisten käsiin; pyyntöä ei hän kuitenkaan luullut voivansa kieltääkään ja oli juuri antamassa myönnytyksensä kun Theophilo Amatfiahn poika pyysi sisällepääsyä pyytämään lupaa mennä isäänsä hakemaan. Tämä pyyntö myönnettiin heti ja kun Theophilo kohta lähti matkalle kävi Salome levollisemmaksi