Naomi eli Jerusalemin viimeiset päivät. Annie Webb-Peploe
luonto ja selvä ymmärrys, jotka antoivat hänelle voimaa hallita tunteitansa, ja myöskin äitinsä, joka oli hänen uskottunsa niin surussa kuin ilossakin, luuli hänen jo tykkänään unhoittaneen tuon nuoren romalaisen.
Klaudian takaisin tuleminen Jerusalemiin Sadok'in huoneesen turvaan, kun äitinsä kuoleminen teki mahdottomaksi oleskelemisen leirissä Rufon luona, oli ilon lähde Naomille, mutta myös senkautta heräsi monta haihtumaisillaan olevaa muistoa. Monesti hän mielihyvällä kuunteli Klaudian kertomuksia veljestänsä, ja ystävällisiä tervehdyksiä häneltä, mutta koskaan ei hän puhunut hänestä muuna kuin lapsuuden ystävänä, jota varmaan ei hän enää milloinkaan saisi nähdä.
Ehkäpä myöskin erillaisuus Marcellon ja hänen oman veljensä Javanin välillä oli hänen silmissään saattanut ensin mainitun omaisuudet parempaan arvoon. Jo lapsena oli Javani ollut luonnoltansa julma ja ynseä; hänen vallanhimoinen luontonsa oli usein synnyttänyt riitoja hänen ja Marcellon kesken, joka aina puolusti niitä, joita Javani oli sortanut. Naomin taipumus Marcelloon nosti hänessä mielikarvautta ja kateutta; hän usein varoitti häntä ystävyydestä epäjumalan palvelijaa kohtaan, ja Marcelloa vastaan ei hän säästänyt solvaussanoja, jotka ehkä olisivat saattaneet loppua verisellä kahakalla, jollei sisaret olisi väliin menneet.
Kun Javani kasvoi, niin pikemmin pahentui kuin parantui hänen häijy luontonsa. Kaikkein enin sitä vielä lisäsi hurja uskon vimma sielussansa; uskonnon pyhät opit eivät nöyryttäneet ja pehmittäneet hänen sydäntänsä, vaan niiden varjossa tuli sydämensä kylmäksi, kovaksi ja tekohurskaaksi. Isänsä Sadok kuului farisealaiseen lahkokuntaan ja oli senvuoksi ankara ja tarkka kirkkomenois-la'in seuraaja. Mutta hän ei kuitenkaan ollut sellainen tekohurskas, ulkokullattu farisealainen, joista meidän Vapahtajamme seitsenkertaisesti lausui: "voi teitä!" Ulkonainen tunnollisen tarkka lain-määräysten seuraaminen kyllä oli vaikuttanut jossakin määrässä koko käytökseensä, mutta hän oli kuitenkin rehellisesti hurskas ja nöyrä mies, joka yhtä useasti yksinäisessä kammarissa vuodatti sydämensä rukouksessa kuin pappien ja farisealaisten tavan mukaan seisoi ja rukoili katujen kulmissa ja torilla.
Javani kilvoitteli myös ja miltei voitti isänsä lain kaikkein pienimpienkin määräyksien tarkassa täyttämisessä. Hän teki kaikki laissa määrätyt ja muistossa pidetyt pesennät; hän maksoi kymmenyksen puutarhan mintuista, tillistä ja kuminoista, mutta, onnetonta kyllä, häneltä tykkänään puuttui isänsä todellinen hurskaus; ja hänen hillitön, ylpeä luontonsa oli syynä hellän äitinsä ainaiseen suruun.
Salome oli luonnoltansa paljon toisellainen kuin muut perheenjäsenet. Hän oli lempeä, ujo ja myödenantavainen, ja miehensä johtikin häntä kaikessa, mutta miehensä ollessa pois kotoa virkatoimilla oli hän kykenemätöin hallitsemaan Javania ja Naomia; hänen myödenantavaisuutensa olikin syynä moneen luonnevirheesen molemmissa lapsissa. Naomin hellä rakkaus äitiinsä, luonnollinen jalous ja oikeuden tunto tekivät, että hän ei vallattomasta vapaudesta, mikä heillä oli, niin paljon pilaantunut kuin jäykkäluontoinen veljensä. Hän oli sydämellisesti kiintynyt äitiinsä ja oppi häneltä hänen luonteensa merkillisimmät puolet, hurskauden ja laupiuden, vaikka hän pontevan sielunsa puolesta oli paljon äitiänsä etevämpi käsityksessä ja toimekkaassa velvollisuuksien täyttämisessä.
Naomi oli vanhempiensa ylpeys ja ilo, ja heidän mielihyvänsä, joka, vaikkapa vasten tahtoansakin, osoittivat hänelle, myös tavallansa lisäksi katkeruuden herättämistä Javanin sydämessä. Naomi koetti kaikin keinoin saavuttaa veljensä suosion, vaikka onnistui huonosti. Hän kutoi hänelle mitä kauniimpia tupsuja hänen juhlapukunsa liepeiden kaunistukseksi, samallaisia kuin Herra oli Moosekselle käskenyt, ja jokaiseen tupsuun liepeessä hän kiinitti purpurasinisen nauhan (4 Room. 15: 38). Hän kirjaili Raamatunlauseita valkeoille pergamenttikaistaleille, joita Javani kantoi ajatelmina käärittynä otsansa ja rannettensa ympäri, sen väärän selityksen mukaan, jonka farisealaiset antoivat 2 Moos. 13: 9. Kun hän tuli kotio nyreänä ja tyytymättömänä, oli Naomilla tapana ottaa harppunsa ja laulaa hänelle laulun kuninkaallisen psaltari laulajan lauluista, ja usein vaikutti laulunsa veljellensä saman kuin nuoren lammaspaimenen Sauliin; pahahenki pakeni hänestä. Mutta ne eivät olleet parannus- ja kiitos-psaltaria, joita Javani enin rakasti; riemu- ja voittolaulut tahi ennustukset kostosta, joita on psaltareissa siellä ja täällä, olivat enemmin yhtäpitävät nuoren juutalaisen mielen kanssa ja veivät hänen sielunsa silmät nykyisestä surkeudesta tuleviin loistaviin aikoihin, jolloin hänen kansansa kunnia olisi koroitettava ja viholliset rangaistavat.
Sadok ja hänen oppineimmat virkatoverinsa kokoontuivat usein varsinaisesti tutkimaan niitä kohtia pyhässä kirjassa, jotka selvästi todistavat juutalaisten tulevasta onnesta ja messialaisesta valtakunnasta kuin myös päästäksensä selville, voipiko pian odottaa heidän tulevan kuninkaansa ja vapahtajansa tuloa. Javani oli aina saapuvilla näissä kokouksissa; hänen innokkaat muistutuksensa ja rohkeat arvaamisensa vaikuttivat, että vakavat ja luonnoltansa tyynet rabbinit niiden johdosta toisinaan lausuivat mieltymyksensä ja toisinaan moitteensa, kuitenkin aina suuresti kiittäen hänen ahkeruuttansa ja intoansa Raamatun tutkimisessa. Hän oli syvällisesti tutkinut vanhan testamentin kirjoituksia ja oli useammat niistä jäljentänyt pergamenttikääryille, jotka siihen aikaan olivat kirjojen sijaisina. Sadok'illa oli useoita kalliita käsikirjoituksia, sisältäviä Vanhimpain Asetukset, joita farisealaiset pitivät yhtäsuuressa, jopa milt'ei suuremmassa arvossa kuin Raamatun, ja näitä pergamenttikääryjä tutkisteli Javani ahkeraan, saadaksensa kerran maailmassa kunnian päästä Rabbin eli opettajan arvoon.
Tähän perheesen, jonka jäsenten luonteet olemme koettaneet kuvata, oli Klaudia, pakanallinen tyttö, tuotu ja otettu kuin tyttäreksi. Lukijasta ehkä tuntuu kummalliselta, että hänen isänsä, joka oli epäjumalan palvelija, antoi hänen siten seurustella juutalaisten kanssa, mutta asia oli, että Rufo oli epäjumalan palvelija kasvatuksensa puolesta, eikä sentähden että hän olisi katsonut kumartamisen Jupiteria ja Mars'ia järjellisemmäksi kuin Jehovan palvelemisen. Alituinen sotapalveluksensa oli kääntänyt hänen huomionsa uskonnollisista asioista ja hänestä oli itse asiassa sama, mille jumalallisuudelle suurin kunnioitus annettiin. Ei hän tahtonut tyttärensä kääntyvän juutalais-uskoiseksi ja mahdottomana pitikin hän, että tyttärensä suosisi uskontoa, joka hänen mielestänsä oli sekä ankara että naurattava; senvuoksi ei hän vastustanut tyttärensä harrasta halua päästä äitinsä kuoleman jäljestä muuttamaan Jerusalemiin sellaiseen perheesen, jota hänkin kunnioitti ja piti arvossa.
TOINEN LUKU
Seuraavana päivänä, kun edellä mainittu keskustelu tapahtui, oli suuri ilopäivä Jerusalemissa. Silloin vietettiin Lehtimajan juhlaa, jolloin esikoiset vuodentulosta vietiin polttouhriksi Herralle ja Israelin lapset olivat iloiset Herran edessä, he ja heidän poikansa, tyttärensä, palvelijansa, palvelijattarensa, leviitat, muukalaiset, orvot ja lesket, kuin heidän porteissansa olivat (5 Moos. 16: 14). Tänä juutalaisten kansallisjuhlana, joka oli yksi kolmesta, kun vuodessa vietettiin, kokoontui Jerusalemiin kansaa kaikista Juudanmaan kaupungeista ja kylistä niin paljon, että kaduilla oli ahdinko, vaikka olot maassa olivat levottomat ja monta oli liittynyt kapinallisten joukkoon Galileassa, tahi varustautui odotettavaan sotaan. Soittoa kuului kaikkialla ja monet joukkiot nuoria miehiä ja naisia nousivat temppeliin astuen juhlallisesti tahdissa samalla laulaen ihania hymniä säestettynä psaltareilla ja harpuilla.
Naomin sydän riemuitsi ilosta ja koko siinä nuorukaisjoukossa, jossa hän oli, ei ollut kenenkään askeleet niin kevyet, eikä kenenkään ääni niin suloinen kuin hänen – niin ainakin hänen äitinsä ja ystävättärensä ajattelivat, jotka muitten seurassa menivät komeaan, loistavaan temppeliin. Klaudia ei ottanut osaa seremoniaan, mutta kuitenkin tunsi hän liikutuksen nähdessään tämän lukemattoman ihmispaljouden, joka oli kokoontunut yhdellä sydämellä ylistämään Jumalaa ja uhraamaan hänen alttarillansa esikoista äskenkootusta rikkaasta vuodentulosta.
Tämä pulskea temppeli, joka yhdisti linnan lujuuden pyhän huoneen komeuden kanssa, oli Makkabealaisten ajan jälestä paljon suurennettu ja kaunistettu ja muodosti nyt neliön, ottaen allensa koko vuoren huipun. Vuoren jyrkät seinät olivat vuoratut mahdottoman suurilla kivillä ja luultavasti ovat ne nämät suunnattoman suuret kivet, erinomaisen hyvästi toisiinsa yhdistetyt,