Todellinen aatelismies. Weyman Stanley John
minulle, mies, mitä minun on tehtävä!" mutisin hampaitteni välistä. "Puhu! Ajattele! Keksi jotakin!"
Mutta hän pudisti päätänsä.
Päästin hänet irti mumisten kirouksen ja istuin tuolille vuoteen viereen, laskien pääni käsieni väliin. Juuri sillä hetkellä saapui kumminkin huojennus – saapui odottamattomalta taholta. Ovi avautui ja lääkäri astui sisään. Hän oli taitava ammatissaan, ja vaikka häntä paljon käytettiin hovipiireissä, oli hän siitä huolimatta hugenotti – ja juuri tämä seikka oli rohkaissut Simon Fleix'tä pyytämään hänen apuaan "Vertavuotavan sydämen" isännän kautta, mikä majatalo oli Blois'n hugenottien salainen yhtymäpaikka. Toimitettuaan tutkimuksensa aikoi hän poistua, sillä hän oli vakava ja hiljainen mies ja hänellä oli paljon työtä, mutta minä pysäytin hänet ovella.
"Kuinka hänen laitansa on, herra tohtori?" sanoin matalalla äänellä, pidellen kädelläni hänen päällysviitastaan.
"Hän on voimistunut ja voi elää pari kolme päivää", vastasi hän levollisesti. "Ehkä neljäkin, ja niin monta kuin Jumala tahtoo."
Painaen kaksi kruunua hänen käteensä pyysin häntä käymään joka päivä, minkä hän lupasikin tehdä. Sitten hän poistui. Äitini uinui yhä rauhallisesti, ja minä käännyin Simon Fleix'n puoleen; epäilyni olivat hälvenneet ja päätökseni oli tehty.
"Kuule", sanoin minä, "ja vastaa minulle lyhyeen. Me emme voi poistua yhtaikaa, se on selvä. Kuitenkin täytyy minun mennä heti paikalla sille paikalle, mistä sinä löysit tuon samettinauhan. Kuvaa se paikka minulle tarkasti, niin että voin löytää sen, äläkä tee erehdyksiä."
Hän nyökkäsi ja vastasi hetkisen mietittyään:
"Tiedättehän St. Denis'n kadun? No, menkää sitä alaspäin, jättäen 'Vertavuotavan sydämen' vasemmalle puolellenne. Kääntykää toisesta kulmauksesta samalla puolella sivuutettuanne majatalon. Kolmas talo kulmasta lukien, jälleen vasemmalla, on Pyhän ristin sairaalaan johtavan porttiaukon yläpuolella. Portin yläpuolella on kaksi ikkunaa alemmassa kerroksessa, ja niitten yläpuolella vielä kaksi. Nauha oli ensimäisen ikkunan alla, jonka kohdalle saavutte. Oletteko ymmärtänyt?"
"Täydellisesti", sanoin minä. "On hyvä joskus olla kirjamieskin, Simon."
Hän katsoi minuun miettiväisenä, mutta ei virkkanut mitään, ja minä puuhasin miekankahvani lujittamisessa ja viittani sovittamisessa kasvojeni alaosan eteen. Saatuani nämä tyydyttävästi järjestetyiksi otin esiin rahani ja laskin kolmenkymmenenviiden kruunun suuruisen summan, jonka annoin hänelle, terottaen hänen mieleensä että hänen oli välttämättä pysyttävä äitini luona, jollen sattuisi palaamaan. Sillä vaikka aioin lähteä ainoastaan tiedusteluretkelle, ottamaan, jos mahdollista, selkoa siitä, oliko neiti vielä Blois'ssa, niin tulevaisuus oli kuitenkin epävarma, ja vaikka viholliseni olivat minulle tuntemattomia, tunsivat he minut.
Terotettuani hänelle tätä velvollisuutta otin äänettömät jäähyväiset äidiltäni ja jättäen huoneen poistuin hitaasti alas portaita, äitini riutuneitten, kalpeitten kasvojen kuvan seuratessa mukanani ja antaessa, kuten minusta tuntui, pyhityksen aikomukselleni.
Kellot löivät yhtätoista, kun astuin ulos ovesta ja seisoin hetkisen kujalla katsellen kummallekin suunnalle, näkyisikö mitään vakoilun merkkejä. Mitään ei kuitenkaan ollut nähtävissä. Kuja oli autio. Ja ollen varma siitä, että olisi turhaa yrittää eksyttää vastustajiani, jotka arvattavasti tunsivat Blois'n paremmin kuin minä, en sitä koettanutkaan, vaan ohjasin tieten tahtoen kulkuni "Vertavuotavaa sydäntä" kohti St. Denis'n kadulle. Kaduilla oli sama synkän odotuksen leima, jonka olin huomannut edellisenä päivänä. Samat ryhmät seisoskelivat kadunkulmissa, samat epäluuloiset katseet kohtasivat minua niinkuin kaikkia muitakin muukalaisia, jotka näyttäytyivät ulkona; yhtä välinpitämättömän toimettomilta näyttivät kaupunkilaiset, yhtä levottoman kiireellisiltä tulevat ja lähtevät sanansaattajat. Näin, että täälläkin, ihan palatsin muurien juurella, lain ja järjestyksen siteet olivat jännitetyt miltei katkeamaisilleen, ja ajattelin, että jos milloinkaan oli Ranskassa ollut aikaa, jolloin oikeus merkitsi vähän ja vahva käsi paljon, niin sellainen aika oli nyt. Sellainen asiain tila olikin edullinen käsissä olevalle tuumalleni, ja välittämättä epäluuloisista katseista astelin päättäväisenä tietäni.
Löysin helposti sen porttikäytävän, josta Simon oli puhunut, ynnä ikkunan, jonka alta hän oli löytänyt samettisolmukkeen, Koska melkein vastapäätä avautui kapea kujanne, käytin sitä hyväkseni tarkastellakseni taloa mielin määrin, ja huomasin heti, että alempi ikkuna oli suojattu vain lujilla luukuilla, jotka nyt olivat auki, mutta ylemmän kerroksen ikkuna oli varustettu vahvalla rautaristikolla. Luonnollisesti keskitin huomioni jälkimäiseen. Talo oli vanha kivirakennus ja päältä katsoen jotensakin kunnioitettavan näköinen, enkä voinut huomata siinä mitään, mikä olisi herättänyt epäluuloani, jos nauha olisi löytynyt muualta. Sen seinässä oli erään uskonnollisen veljeskunnan vaakuna, ja portti oli arvattavasti aikoinaan ollut sen sairaalan pääsisäänkäytävänä, joka vieläkin oli sen takana, mutta nyt oli portin päällinen talo nähtävästi joittenkin säätyläisihmisten asuntona. Olivatko molemmat kerrokset samoilla vai eri asukkailla, sitä en voinut ratkaista.
Katseltuani sitä jonkun aikaa näkemättä kenenkään menevän sisään tai tulevan ulos ja keksimättä mitään, mikä jollain tavoin olisi opastanut minua, päätin uskaltautua talon sisäpuolelle, kun katu oli rauhallinen eikä talossa näkynyt mitään merkkejä, jotka olisivat osottaneet sen olevan vahvasti vartioidun. Sisäänkäytävä oli porttiholvin alla oikealla puolella olevasta ovesta. Näkemästäni tein sen johtopäätöksen, että portinvartia oli poissa, arvatenkin juoruilemassa kaupungilla valtiollisista asioista.
Johtopäätökseni näyttäytyikin oikeaksi, sillä kun olin onnellisesti päässyt kadun poikki ja pujahdin sisään puoliavoimesta ovesta, löysin ainoastaan hänen sauvansa ja hiilipannunsa häntä edustamassa. Yksi silmäys riitti vakuuttamaan minulle tämän, ja heti käännyin empimättä nousemaan ylös portaita, sillä oivalsin, että jos tahdoin saada jotakin aikaan yksinäni, niin oli minun turvattava enemmän rohkeuteen ja yllätykseen kuin varovaisuuteen ja harkintaan.
Portaisiin tuli vain niukasti valoa pihan puolella olevista tähystysaukoista, mutta ne olivat siistit ja hyvässä kunnossa. Koko talossa vallitsi hiljaisuus, jota rikkoi vain minun askelteni ääni, ja kaikki näytti niin siistiltä ja säännölliseltä, että kuta ylemmäs nousin, sitä alemmas painui menestyksen-toivoni. Päättävästi jatkoin kuitenkin kulkuani, kunnes saavuin toiseen kerrokseen ja seisoin suletun oven edessä. Nyt oli hetki, jolloin kaikki tulisi ratkaistuksi. Kuuntelin joitakin silmänräpäyksiä, mutta kun ei mitään kuulunut, kohotin varovaisesti salpaa. Vastoin odotustani ovi avautui, ja minä astuin sisään. Korkeaselustainen penkki oli sisäpuolella, estäen minua näkemästä vapaasti huoneeseen, joka näytti olevan avara ja runsaasti ja komeasti sisustettu, vaikka hiukan matala ja verrattain hämärästi valaistu, sillä sen kaksi ikkunaa olivat leveyttään matalampia. Lämmin takkatulen hohde valaisi kattoa, ja juuri kun suljin hiljaa oven, murtui jokin palanut halko liedellä niin että säkenet ratisivat, mikä ääni toi kodikasta eloa loisteliaaseen hiljaisuuteen. Heti sen jälkeen kysyi matala soinnukas ääni: "Alfons, sinäkö se olet?"
Astuin selustapenkin ympäri, ja näin edessäni kauniin naisen kyynärpäänsä nojassa sohvalla. Kuullessaan oven avautuvan hän oli kohonnut ryntäilleen. Kun hän nyt näki vieraan ihmisen edessään, hypähti hän heikosti huudahtaen pystyyn ja tuijotti minuun hämmästystä ja suuttumusta kuvastavin kasvoin. Hän oli keskikokoinen, piirteet säännölliset, vaikka hiukan lapsimaiset, kasvot erittäin kauniit. Tuuhea, kullankeltainen tukka riippui epäjärjestyksessä hänen kaulansa ympärillä, sopien hyvin hänen silmiensä syvään sineen, missä minusta näytti piilevän enemmän henkeä ja tulta kuin hänen yleiset kasvonpiirteensä panivat otaksumaan.
Hetken äänettömyyden jälkeen, minkä kestäessä hän mittaili minua kiireestä kantapäähän hyvin ylpeästi – ja minä katselin häntä uteliaana ja ihmetellen – hän lausui: "Hyvä herra, voisinko saada tietää, mikä aiheuttaa