Sisaret: Romaani. Georg Ebers
pyytäneet, vaan ainoastaan kohtuullisen osan siitä.
Sittenkuin hovi taas oli lähtenyt Memphiisen, ja juhlakulkue oli hajoutunut, niin sisarukset palasivat huoneesensa, Irene posket punaisina ja suu naurussa, Klea taas silmissä synkkä, melkeinpä uhkaavainen loiste.
Molempien ääneti lähestyessä huonettaan, muudan temppelin palvelija huusi vanhempaa sisarta ja pyysi häntä tulemaan ylimmäisen papin luokse, joka tahtoi häntä puhutella.
Mitään virkkamatta Klea antoi ruukkunsa Irenelle, ja hänet vietiin siihen temppelin huoneesen, jossa pyhää kalustoa säilytettiin. Siellä hän istuutui tuolille odottamaan.
Nekin miehet, jotka aamulla olivat käyneet pastophoriumissa, olivat kuninkaallisen perheen kanssa olleet juhlakulkueessa.
Juhlallisuuden päätyttyä Roomalainen Publius erosi seuralaisistaan ja astui nopeasti, jäähyväisiä sanomatta ja oikealle tai vasemmalle katsomatta, pastophoriumiin erakko Serapionin kammion luo.
Vanhus kuuli jo kaukaa nuoren miehen astunnan, joka lujilla kengän-anturoillaan polki rivakammin ja voimakkaammin kuin Serapiin hiljaa hiipivät papit, ja tervehti häntä sekä käsin että sanoin.
Publius kiitti kylmästi ja totisesti sekä sanoi sitten tylysti ja pistävän lyhyesti:
"Minun aikani on vähissä. Minä ai'on pian lähteä Memphiistä, mutta minä lupasin kuulla pyyntösi, ja pitääkseni sanani tulen luoksesi jo tänään, mutta kuten sanoin, vaan pitääkseni sanani. Ruukunkantajattaret, joista tahdot minulle puhua, eivät koske minuun. Minä huolin heistä yhtä vähän kuin pääskysistä, jotka kiitävät tuolla huoneen yläpuolella."
"Ja kuitenkin lähdit Klean tähden tän'aamuna pitkälle kävelymatkalle,"
Serapion vastasi.
"Olen usein jänistä ampuakseni lähtenyt pidemmällekin matkalle," Roomalainen vastasi. "Me miehet emme aja sen vuoksi otusta takaa, että sen saavuttaminen meitä viettelee, vaan sen vuoksi että itse ajo meitä miellyttää, mutta myöskin naisissa on taipumusta metsästykseen. Nuolen ja jousen asemasta he lähettävät tulisia silmäyksiä, ja kun he sitten luulevat tavanneensa otukseen, niin he kääntävät sille selkänsä. Tätä lajia on myöskin sinun Kleasi, ja se tän-aamuinen sievä tyttönen näyttää siltä, kuin hän mielellään antaisi itseään ajaa; minua kuitenkin miellyttää yhtä vähän olla tyttöjen otuksena kuin ajajanakin. Kolmeksi päivää minulla vielä on tekemistä Memphiissä, mutta sitten käännän ijäksi selkäni tälle narrien maalle."
"Tän' aamuna," sanoi Serapion, joka alkoi aavistaa, mikä oli herättänyt Roomalaisen sanoissa selvään ilmaantuvan vihan, "tän' aamuna ei sinulla tuntunut olleen niin kova kiire kuin nyt, jolloin sinä itse näytät minusta pakenevalta otukselta, ja Klean taas minä tunnen paremmin kuin sinä. Otuksen ajo ei ole hänen asiansa, ja vielä vähemmin hän antaa itseänsä ajaa, sillä hänellä on ominaisuus, joka sinun, Publius Scipio, ennen muita pitää tunteman ja jota sinun pitää kunnioittaman: hän on ylpeä, sangen ylpeä, ja hänen pitääkin olla, vaikkapa kuinka halveksien katsoisit, ikäänkuin tahtoisit sanoa: Kuinka voi Serapiin ruukunkantajatar, tuollainen kurja olento, joka saa huonoa ruokaa ja joka aina on palveluksessa, kuinka hän voi tulla ylpeäksi, joksi vain sillä on jotakin aihetta, joka jossakin suhteessa on etevämpi muita, kanssaan eläviä ihmisiä? Mutta tällä tytöllä, usko pois, onkin paljon aihetta pitää päätänsä pystyssä, ei ainoastaan sentähden että hän on syntyisin vapaista ja jaloista vanhemmista, että hän on harvinaisen kaunis ja että hän, vielä pienenä lapsena ollessaan, piti niinkuin parahin äiti huolta nuoremmasta siskostaan, vaan etenkin sentähden, ja sinun pitäisi paremmin kuin muiden nuorukaisten, jos oikein sinut tunnen, voivan se huomata, sentähden että hänen täytyy olla ylpeä, jott'ei hän koskaan toimittaessaan niitä alhaisia askareita, joihin hän, paha kyllä, on pakoitettu, unhoittaisi, että hän on vapaa ja jalosukuinen nainen. Sinä saatat luopua ylpeydestäsi ja jäät kuitenkin siksi, mikä olet, mutta jos hän sen tekisi ja oppisi pitämään itseänsä palvelijana, niin hän todellakin lopuksi tulisi siksi, joka hän ei ole ja joka hänen kuitenkin täytyy olla. Jalo ratsu, jota pakoitetaan kuormia vetämään, muuttuu juhdaksi, niinpian kuin se oppii kohottamasta päätänsä ja vapaasti liikuttamasta jalkojansa. Klea on ylpeä sentähden, että hänen täytyy se olla, ja jos oikein asiata mietit, niin et saata vihastua neitoon, joka kuka tiesi silmäili sinua ystävällisesti, koska jumalat ovat sinut niin muodostaneet, että voit olla vakuutettu miellyttäväsi jokaista naista, mutta jonka täytyy kieltää sinun kosintasi, koska hän pitää itseänsä liian hyvänä, antaakseen edes Corneliolaisenkaan leikkiä kanssansa, ja kuitenkin niin vähäpätöisenä, ett'ei hän koskaan voi toivoa sinunlaisesi miehen alentuvan arvostaan pyytämään häntä vaimoksensa. Ei ole epäilemistäkään, että hän on sinua loukannut; minkä kautta, sitä voin vaan aavistaa. Jos se tapahtui kylmän ylpeyden kautta, niin ei sen pitäisi sinua loukkaaman, sillä nainen on kuten sotilas, joka pukeutuu haarniskaan vaan silloin, kun häntä uhkaa vastustaja, jonka aseita hän pelkää."
Erakko oli naapureittensa tähden enemmän kuiskuttanut kuin lausunut nämät sanat ja pyyhki vaiettuansa hien otsaltaan, sillä kun jokin seikka kiihoitti hänen mieltänsä, niin hän oli tottunut antamaan valtavan äänensä kovaa kaikua, ja se, että hän niin kauvan oli sitä hillinnyt, kysyi häneltä suuria ponnistuksia.
Publius oli ensin rohkeasti katsellut häntä silmiin, mutta sitten luonut silmänsä maahan ja kuunnellut keskeyttämättä loppuun saakka hänen puhettansa. Sen ohessa hän oli häpeästä punehtunut, kuten koulupoika, ja kuitenkin hän oli jäntevä ja lujamielinen nuorukainen, joka vaikeissa tiloissa tiesi itseänsä ohjata yhtä hyvin kuin parhaassa ijässään oleva mies.
Kaikissa toimissaan hän tavallisesti tiesi, mitä hän tahtoi, ja teki haaveksimatta vain sitä, mikä hänestä näytti oikealta ja hyödylliseltä.
Erakon puheen johdosta heräsi hänessä kysymys, mitä hän sitten oikein tahtoi ruukunkantajattaresta, ja kun hänellä siihen ei ollut vastausta, niin hän tunsi itsensä epävarmaksi, ja tämä epävarmuus ja itseensä tyytymättömyys lisääntyivät lisääntymistään, kuta sattuvammalta se, mitä hän kuuli neidosta, tuntui hänestä, ja kuta vähemmän hänen sydämensä tyytyi jättämään tyttöä, jota hänen useampia päiviä yhtä mittaa ja vasten tahtoansakin oli täytynyt ajatella, jonka kuvan hän mielellään olisi poistanut sielustaan, ja joka kuitenkin erakon sanoista kävi hänelle yhä miellyttävämmäksi.
"Sinä lienet ehkä oikeassa," hän sitten vastasi, oltuaan hetkisen vaiti, ja hillitsi samalla ääntänsä, sillä hiljaiseen puhutteluun vastataan tavallisesti yhtä hiljaa. "Sinä tunnet paremmin tämän tytön kuin minä, mutta jos oikein olet häntä kuvaillut, niin on parempi, että pysyn päätöksessäni ja pakenen Egyptiä tai, sanonko sen suoraan, sinun holhottiasi, kun en kuitenkaan saavuta muuta kuin joko tappion tahi voiton, joka ei tuottaisi minulle muuta kuin katumusta. Klea on tänään välttänyt silmäyksiäni, ikäänkuin vuotaisi silmistäni myrkkyä kuten kyykäärmeen hampaasta, eikä minulla siis ole mitään tekemistä hänen kanssansa, mutta voisinhan kuitenkin tietää, kuinka hän on tähän temppeliin tullut, ja jos saatan häntä hyödyttää, niin tahdon sen tehdä – sinun tähtesi. Kerro nyt minulle, mitä tiedät, ja sano mitä minulta haluat."
Erakko nyökkäsi Publiukselle myöntyväisesti, viittasi häntä astumaan lähemmäksi, ja kumartuen alaspäin aivan lähelle Roomalaisen korvaa hän kysyi hiljaa:
"Oletko kuningattaren suosiossa?"
Kun Publius oli tämän myöntänyt, niin Serapion, ilmoitettuaan tyytyväisyyttänsä, alkoi kertoa:
"Aamulla sait kuulla, kuinka minä itse tähän häkkiin olen joutunut, ja että isäni oli temppelin viljavaraston esimies. Minun vieraita maita kierrellessäni, hän pantiin viralta pois ja olisi kuka tiesi kuollut vankeudessa, joll'ei eräs kunnon mies olisi häntä auttanut pelastamaan kunniatansa ja vapauttansa. Tämä kaikki ei koske sinua oikeastaan ensinkään, ja siis voisinkin jättää sen sikseen, mutta tämä kunnon mies oli Klean ja pikku Irenen isä; vihamies, jonka tähden isäni sai syyttömästi kärsiä, on tuo rosvo Euleus. Sinä tiedät, taikka et oikeastaan tiedäkään,