Suomalaisen teatterin historia II. Aspelin-Haapkylä Eliel
oli niin laita viimeisessä, jossa yleisö esiintoi kiitollisuutensa ensimäisestä, kauttaaltaan hämmästyttävän menestyksellisestä oopperasesongista. Runsain osa suosionosotuksia tuli tietysti Strömer-neitien osaksi. – Niin teatterissa ja niin myöskin toukokuun viime päivänä Hesperian ravintolassa toimeenpannuissa pidoissa, jossa teatterin ja varsinkin oopperan ystävät lukuisasti kokoontuneina sanoin ja maljoin ylistivät taiteilijoita ja Kaarlo Bergbomia; rva Raalle lähetettiin tervehdyssähkösanoma, niinkuin teatterijuhlissa oli tavaksi tullut.
Fra Diavolonkin esitystä nimimerkki Si arvosteli seikkaperäisellä tavallaan. Hänestä oli ymmärrettävää ja oikein, että oli alotettu helpommista italialaisista oopperoista ja että sen jälkeen oli otettu ranskalainen ooppera, joka oli vaikeampi esittää, – vasta sen jälkeen voitaisiin ajatella saksalaista. Totta kyllä, hän arveli, olisi tuskin mahdollista valita joku Wagnerin oopperoita näyteltäväksi, mutta jos lähimmässä tulevaisuudessa kävisi päinsä esittää esim. jokin Mozartin ooppera, "niin on äärettömän suuri tehtävä suoritettu, ja oopperanystävä on oleva täysin tyydytetty". – Fra Diavolon harjottamisesta tavattoman lyhyessä ajassa tuli kunnia Faltinin taidolle ja hartaudelle. Esitys luonnistui varsinkin toisena iltana oivallisesti – ensimäisenä kun näet vielä oli huomattavissa jälkiä kiireellisestä valmistustyöstä.
Emmy Strömerillä oli Zerlinana entisiä pienempi rooli, mutta silti hänen esityksensä veti puoleensa päähuomion. Hän lauloi yhtä erinomaisesti kuin ennen, mutta hänen käsityksestään saattoi olla eri mieltä. Hän oli kenties liian tunteellinen ja hiljainen roolissa, joka oikeammin olisi esitettävä vilkkaasti, vallattomasti ja keimailevasti. Mutta laulajatar noudatti luontoansa ja lahjojaan, jotka ovat suunnatut vakavaan ja traagilliseen, ja se selittää ja puolustaa hänen esitystään. – Nti Sofie Strömer näytteli oivallisesti ja tarpeellisella huumorilla lady Pamelaa. – Achté, joka ulkomuodoltaan oli erittäin sopiva Fra Diavoloksi, vaikka näytteleminen oli puutteellista, lauloi musikaalisesti samoin kuin Bergholm, joka koomillisena loordina oli aivan paikallaan ladynsä rinnalla. Ericssonin (Lorenzo) laulussa oli monta kaunista kohtaa. Ravintolan isäntänä esiintyi Aspegren sekä rosvoina Lundahl ja Himberg, kaikki sangen tyydyttävästi. Yleiseen suureen mieltymykseen vaikuttivat vihdoin ansiokkaasti köörit, joissa erittäin kauniita ääniä oli osallisina.
Tähän päättyi oopperaosaston ensimäinen toimikausi. Menestys oli ollut niin loistava, että rohkeita suunnitelmia tehtiin lähintä tulevaisuutta varten: uusia voimia oli kiinnitettävä lyyrilliseen näyttämöön, jonka ohella ajateltiin mahdollisuutta saada esiintyä soitannollisesti edullisemmassa salongissa kuin Arkadian, jossa köörit tuntuivat heikoilta, vaikka muuten olivatkin riittävän voimakkaita, ja laulaminen rasitti ja väsytti yksinlaulajia. Tämän tähden johtokunta kääntyi Ruotsalaisen teatterin johtokunnan puoleen pyynnöllä, että Suomalaisen oopperan sallittaisiin seuraavana syksynä näytellä Uudessa teatterissa kuuden viikon aikana kaksi kertaa viikossa semmoisina päivinä, jolloin ei ollut ruotsalaista näytäntöä. Pyyntöä puolusti nimimerkki O(tto) D(onner) Morgonbladetissa (16/5) kirjoituksella, josta otamme seuraavat rivit:
"Tavallista suuremmalla mielenkiinnolla kysytään, onko Ruotsalaisen teatterin johtokunta antava myöntävän vai kieltävän vastauksen? Varmaankin on ilmaantuva niitä, jotka huomauttavat harjotuksista ja yhteisten pukukammioiden käytännöstä syntyviä vaikeuksia. Ja onhan luonnollista että vaikeuksia ilmaantuu, kun samassa teatterissa annetaan kuusi näytäntöä neljän sijasta, mutta käyhän se päinsä kaikkialla suuremmissa kaupungeissa. Erikielisiäkin näytäntöjä annetaan joissakuissa teattereissa eri viikonpäivinä. Mahdotonta se siis ei ole, varsinkaan jos huoneuston käytäntö harjotuksia y.m. varten on edeltäkäsin määrätty. Jos on hyvää tahtoa ja jotain totta usein kuullussa puheessa, että toivotaan kaikkea edistystä suomalaiselle kulttuurityölle, mikäli se vaan ei polje ruotsalaista sivistystä maassamme, niin ei liene kovinkaan vaikea saada toivottua sopimusta aikaan."
"Taloudellisesti luulisi tämän järjestyksen tuottavan hyötyä kummallekin seurueelle. Nyt tapahtuu usein että molemmat näyttelevät samana iltana kilpaillen keskenään. Niin ei tulisi silloin olemaan laita, ja tietty on kuinka teatterissakäynnit lisääntyvät näytäntöjen luvun mukaan. Merkillistä on ollut huomata, että ruotsalaisella samoin kuin suomalaisella teatterilla on ollut muutamia erikoisen innokkaita ystäviä, jotka niinkuin näyttää periaatteellisesti ovat käyneet ainoastaan toisessa teatterissa. Kenties olisi toivottavissa että tällainen yksipuolisuus katoaisi, jos Ruotsalainen teatteri myöntymällä mainittuun pyyntöön osottaisi rakkautta kotimaiseen taiteeseen yleensä. Että etenkin Suomalainen ooppera ansaitsee semmoisen tunnustuksen, myöntänee jokainen puolueeton. Puhutaan niin usein jalosta kilpailusta, jonka tulee vallita suomalaisen ja ruotsalaisen sivistyksen edustajain välillä maassamme. No niin! koettakaa tehdä ulkonaiset ehdot kummallekin mahdollisen tasaiseksi; siitä on vain syntyvä sitä jalompi tulos. – Jokainen kotimaisen laulunäyttämön rehellinen ystävä olisi mielipahalla kuuleva, että Suomalainen ooppera on kielletty puhumasta yleisölle etevimmältä näyttämöltämme."
Jo seuraavana päivänä H. D. tiesi, että Ruotsalainen teatteri ei voinut suostua pyyntöön – käytännöllisistä syistä. – "Ojennetaan kättä!" lisäsi U. S.
Olojen valaisemiseksi mainittakoon, että, niinkuin Emilie Bergbom oli kertonut kirjeessään Florellille, ruotsalaisissa piireissä todella oli alettu ankarasti arvostella monivuotisen hartaan toimitusjohtajan Kiseleffin tointa. Kevätpuolella tämä tyytymättömyys tuotiin julkisuuteenkin, varsinkin nuorten kynäilijäin kirjeissä maaseutulehtiin. Valitettiin ruotsalaisen teatterin huonontumista, etevien näyttelijäkykyjen puutetta ja ohjelmiston mitättömyyttä sekä vaadittiin, että – ruotsalainen lyyrillinen näyttämö oli perustettava. – Tämän johdosta huomautettiin Morgonbladetissa (16/4), että Charlotte ja Fritiof Raan vertaisia näyttelijöitä tosin ei enää ollut, mutta silti oli teatterilla aika hyviä ja lupaavia nuorempia kykyjä eikä ohjelmistokaan ollut huonompi kuin edellisinä vuosina, jolloin siihen oli tyydytty, vaan osaksi parempikin. Mitä vihdoin viimeiseen vaatimukseen tulee, niin oli "mitä ajattelemattominta nykyään huutaa ruotsalaisen lyyrillisen näyttämön välttämättömyyttä. Ja tämän huudon takana piilee ilmeisesti jotakin muuta kuin taideharrastusta. Suomalainen teatteri tarjoaa ja on tulevanakin näytäntökautena tarjoava etevän laulunäyttämön, ja se kai pitäisi voida olla yhteinen sivistyneelle yleisölle niin laajalti kuin tämä näyttämö ulottuu. Vastaiseksi riittänee maallemme yksi lyyrillinen näyttämö, ja se joka nyt vaatii toista ei tarkoita muuta kuin olemassa olevan tukehduttamista."
Nämä viimeiset sanat olivat profeetallisemmat kuin kirjoittaja saattoi aavistaakaan. Vastedes saamme nähdä että ruotsalainen lyyrillinen näyttämö todella pantiin toimeen ja että sen tarve lakkasi niin pian kun suomalainen ooppera oli vaiennut!
Kustannusyhdistyksen vuosikokous oli 11/5 Arkadiateatterin lämpiössä. Valitsemaan johtokuntaa sekä edellisen vuoden tilintarkastajain ehdotuksen mukaan (kts. ylemp. s. 54) määräämään korotettua palkkaa toimitusjohtajalle kokous asetti lautakunnan, jonka jäseniksi tulivat O. Donner, J. Krohn, J. F. Perander, A. Hagman ja A. Almberg. Tämä lautakunta kokoontui 14/5 ja valitsi johtokuntaan entiset jäsenet, K. Bergbomin, B. O. Schaumanin sekä – Yrjö Koskisen sijaan, joka vuosikokouksessa oli ilmoittanut tahtovansa luopua – J. Krohnin. Varajäseniksi otettiin niinikään entiset: A. Järnefelt ja A. Almberg. Edelleen määrättiin toimitusjohtajalle palkaksi 3,000 ja rahaston hoitajalle kulunkirahoiksi 800 mk vuodessa.
Syksyllä (kokouksessa 18/11) esiintuoduista tileistä otamme seuraavat tiedot. Tulopuolella on suurin erä tulot 122: sta näytännöstä 76,503:84 mk (se on keskimäärin 627 mk illalta – edellisenä vuonna, jolloin ei ollut oopperaa, 431 mk), jonka ohella on huomattava: suoritettuja osakkeita 5,474, lahja Leppävirroilta 193 sekä valtioapu 8,000 mk. Vuoden alussa sisäänjätetyn anomuksen johdosta oli teatterille myönnetty 16,000 markkaa avustusta ja oli siitä puolet otettu kuluneen näytäntökauden puolelle.36 Menopuolella huomataan seuraavat tärkeimmät erät: palkkoja ja palkkioita 38,788:99, päiväkustannuksia 23,677:69, orkesteri 13,440:27, puvusto 7,721:42, kirjasto 3,445:15, matkakustannuksia 6,638:88 mk. Koko menojen summa tekee 94,739:65 mk ja on sen suoritus
Pyydetty oli 20,000 markkaa (se on 12,000 mk seuruetta ja 8,000 orkesteria varten), vaikka saatiin 16,000. Samalla korotettiin Ruotsalaisen teatterin valtioapu 24,000: sta markasta 32,000: teen! – "Siis on tässäkin asiassa havaittava kuinka isällisen kohtuullisesti hallituksen apua annetaan ruotsalaisille ja suomalaisille maassamme. Huhu kertoo kuitenkin että toinen puoli senaatin talousosaston jäsenistä oli vastustanut mainittua korotusta ja päin vastoin vaatinut, että Ruotsalaisen teatterin valtioapu alennettaisiin siihen määrään, joka Suomalaiselle myönnettiin. Puheenjohtajan ääni oli ratkaissut." (U. S. 27/1 1875).