Suomalaisen teatterin historia IV. Aspelin-Haapkylä Eliel

Suomalaisen teatterin historia IV - Aspelin-Haapkylä Eliel


Скачать книгу
kolme kertaa Kirsti Fleminginä (10/3-14/3) Elinan surma kappaleessa, mutta ei missään ohjelmistolle uudessa roolissa. Menestys oli koko ajan ollut hyvä; mutta sairauden tähden, sanottiin sanomalehdissä, taiteilijatar kesken lähti Pietariin.

      Harjotettavana oli kuitenkin ollut E. Tammisen suomentama Schillerin Don Carlos, jossa Ida Aalberg oli luvannut näytellä Eboli-ruhtinattaren osaa, ja koska ei käynyt laatuun heittää työtä hukkaan, esitettiin se ilman häntä. Onneksi mainittu rooli ei olekaan määräävä draaman vaikutukseen nähden, vaikutus on enemmän näyttämöllesovittelussa ja – panossa sekä erinäisissä toisissa osissa joita varten oli olemassa sangen tyydyttäviä voimia. Ja kun Don Carlos meni ensi kerran 31/3, luettiinkin näytäntö teatterin kauneimpien iltojen sarjaan. Kaikkeen ulkonaiseen katsoen näyttämömme tarjosi "jotain aivan ihmeteltävää" W. Söderhjelm sanoo. Siinä kohden teatteri oli totuttanut yleisönsä huolelliseen ja oivalliseen, mutta viime aikoina oli vieläkin edistytty taiteellisuudessa ja vaihtelevaisuudessa. Kuninkaalliset huoneet ja henkilöitten puvut olivat hämmästyttävän kauniit ja sirot ja tyyliltään ajanmukaiset. Niinikään oli näytelmä taitavasti soviteltu näyttämölle, niin että se esiintyi melkein selvempänä kuin alkumuodossaan. – Pääroolit olivat seuraavasti edustetut: Leino – Filip-kuningas, Lindfors – kenraali-inkvisiittori, Katri Rautio – kuningatar, Axel Ahlberg – Posa, Weckman – don Carlos, nti Rängman – Eboli. Näytelmä kesti ensimäisenä iltana 5 tuntia, seuraavina vähän vähemmän. Kaikkiaan se annettiin 7 kertaa (sitä paitse Tampereella ja Viipurissa 3).

      Näytäntökauden viime viikkoina ilmestyi näyttämölle vielä kolme kotimaista alkuteosta, jotka totta kyllä eivät saavuttaneet suurta menestystä, mutta kumminkin todistavat kuinka teatteri edelleen rohkaisi kirjailijoita yrittelemään. Ensimäinen niistä oli Santeri Ingmanin 4-näytöksinen historiallinen näytelmä Juho Vesainen, jonka ensi-ilta oli 22/4 ja joka kaikkiaan meni 4 kertaa. Huolimatta sujuvasta vuoropuhelusta ja erinäisistä draamallisista kohtauksista tuntui sommittelusta, että näytelmä oli tekijän samannimisen romaanin muunnos – ja kun lisäksi kertomus oli yleisölle hyvin tuttu, niin se tietenkin vähensi mielenkiintoa, jota muutoin yhtä hyvin aihe kuin kelpo esitys olisivat ansainneet. Esiintyjät olivat: B. Leino – Juho Vesainen, Halme – Ahma, Närhi – vanha Vesainen, rva Poppius – Helinä, rva Kahilainen – Martta-muori; rva Suonio – Anni. – Toinen alkuteos oli J. Sjöströmin 4-näytöksinen näytelmä Mari, ensi-ilta 5/5; kaikkiaan 4 kertaa. Tosin se oli sommittelultaan edellistä heikompi, mutta kuitenkin oli siinä kansankuvauksena jotain alkuperäisen raikasta. Näytteleminen oli sangen kiitettävä, eikä kumma kun roolit olivat mitä tottuneimmissa käsissä. Mari oli näet rva Poppius, Martta nti Lähteenoja, Niku H. Kallio, Matti A. Rautio, Iivana Falck, Lauri Lattu, Vaari Närhi. – Kolmas näitä uutuuksia oli vihdoin Matti Kurikan 4-näytöksinen "muinaistaru" Baabelin torni,35 näytetty ensi kerran 18/3 ja kaikkiaan kolme kertaa. Tämä runoteos, jonka nimi todella tarkottaa raamatun Baabelin tornia, oli jonkinlainen itämaalainen satunäytelmä, joka teatterin koristusten sekä soiton avulla enemmän kuin toiminnallaan pyysi herättää tunnelmallista vaikutusta. Hajanaisuus ja selvien aatteiden puute esti sitä sentään syvemmin tehoamasta. – Näytännöt Helsingissä päättyivät 30/5 (Herra Ylitirehtööri). —

      Näytäntöjen jatkuessa Helsingissä oli toukokuulla osa näyttelijöitä tehnyt kiertomatkan, jolla annettiin näytäntöjä Tampereella (4-5/5), Hämeenlinnassa (6/5) ja Viipurissa (7-9/5). Ohjelmisto käsitti Herra Ylitirehtöörin ja Don Carloksen, jota jälkimäistä ei kuitenkaan voitu näytellä Hämeenlinnassa.

      Keskellä toukokuuta kohtasi teatteria suru. Kuopiosta saapui illalla 12/5 sanoma, että Minna Canth oli samana päivänä vaipunut kuoleman uneen. Se sydänvika, josta hän oli puhunut viimeisissä kirjeissään, vei hänet hautaan. Oliko hän vielä tänä vuonna jaksanut vaihtaa kirjeitä Bergbom-sisarusten kanssa, on epätietoista, ei niitä ainakaan ole säilynyt. Sen vain tiedämme, että Kaarlo lähti hautajaisiin, jotka olivat 15/5. Hän laski teatteriseurueen, johtokunnan sekä sisarensa ja omasta puolestaan seppeleitä haudalle. Ensimäisen nauhoissa oli kirjoitus: "Synnyinmaasi muistossa elät, niin kauvan kuin elää Suomen taide"; toisen: "Suomalaisen näyttämön tukipylväälle"; ja kolmannen: "Tarmokkaalle työtoverille, ylevälle ystävälle, nerokkaalle naiselle." —

      Vahinko ettei ole säilynyt ainoatakaan riviä, jossa Kaarlo Bergbom olisi ilmaissut tunteensa Minna Canthin haudalla. Kumminkin aavistamme, että hänen surunsa oli tyynempi kuin se olisi ollut, jollei hän ennen olisi läpikäynyt sitä surua, jonka Minnan "luopuminen" viisi vuotta ennen aiheutti. Sen jälkeen ystävyys ei enää voinut tulla yhtä luottamukselliseksi, joskin ulkonaisesti täydellinen sovinto oli heidän välillään syntynyt. Kaikissa tapauksissa Minna Canthin poismeno tiesi, että yksi Bergbomin elämänhistorian sisältörikkaimpia lehtiä oli täyttynyt. Kerran muinoin, se oli samaan aikaan kun hän väitti ei koskaan olleensa lapsi, Bergbom lausui tämän kirjan tekijälle seuraavat oudot sanat: "Semmoiset kuin hän [eräs toinen vielä elävä henkilö] ja minä olemme aina isiä." Sanat, jotka lausuttiin melkein surunvoittoisesti, ilman vähintäkään kerskailun ilmettä, tarkottivat ymmärtääkseni että hän alkuperäisen, syvällisen ajatus- ja tunne-elämänsä kautta oli määrätty ohjaamaan ja kasvattamaan toisia, mutta harvoin mitään toisilta saamaan. Se, joka tarkkaavasti on lukenut otteemme Minna Canthin kirjeistä, on niistä nähnyt, kuinka tämä tunnusti "tohtorin" olleen hänen henkisen elämänsä herättäjä ja kehittäjä, ja toiselta puolen on enemmittä todistuksitta selvä että Bergbomilla ei ole nerokkaampaa oppilasta ollut. Kenties käsitämme oikein tuon "luopumisen" synnyttämän tuskallisen vaikutuksen Bergbomiin, jos oletamme hänen rakastaneen Minnaa kuin henkistä lastaan, jolle hän vuosien kuluessa oli parhaansa antanut. Nyt oli, niinkuin sanoimme, lehti täyttynyt, käännetty, ja jälkeenjäänyt muisteli mitä se sisälsi valoa ja onnea, unohtaen varjopuolet.

      Mitä muutoin Minna Canthin personallisuuteen ja elämään tulee, niin ovat ne vielä kuvaamatta. Sen johdosta mitä tässä kirjassa on hänestä esiintuotu, tahdomme vain huomauttaa, että tehtävässä on kaksi yhtä mielenkiintoista puolta: toinen hänen kirjailija- ja muu julkinen toimintansa, toinen hänen luonnonlaatunsa ymmärtävä analysoiminen. Jälkimäisen suoritus on epäilemättä johtava siihen päätelmään, että hänen levoton, tarmokas, intohimoinen luontonsa oli välttämätön edellytys sille myrskyntapaiselle esiintymiselle, millä hän kuohutti seisahtuvia vesiämme, mutta että se myöskin vietteli hänet äkillisiin tekoihin, joista hän myöhemmin ehkä itse syvimmin kärsi. Omasta puolestamme olkoon lopuksi vielä julkilausuttu se vakaumus, että nerokkaalle "Kuopion rouvalle" – jonka puutteet ja erehdykset arvattavasti lähinnä johtuivat niistä pienistä oloista, siitä ahtaasta ympäristöstä, missä hän kaiken aikansa eli – kerran myönnetään kunniakkaampi sija sivistyshistoriassamme kuin vielä oikein arvataankaan.

      Näytäntökausi oli tuloihin nähden jälleen huononlainen, vaikka Kyypron prinsessa ja Ida Aalbergin vierailu yhteen aikaan olivat saaneet toivomaan parempaa. Vajaus oli taas yli 8,000 markkaa. Kun sitä paitse 3-vuotiskausi, joksi kannatusta oli merkitty, oli loppuun kulunut, ryhdyttiin keväällä uutta kannatusta hankkimaan. – Lahjana on merkittävä 6,000 mk, jotka Bergbom-sisarusten täti, tohtorinrouva Sofie Sanmark (joka ennen oli lahjottanut 10,000 mk), antoi laitokselle sillä ehdolla että siitä hänelle hänen kuolemaansa saakka suoritettaisiin korot. – Sen ohella mainitsemme, että teatteriravintolan isäntä Kustaa Hagström, joka kuoli jo 1894, oli testamentannut teatterin stipendirahastoon 5,000 mk, mikä summa vasta tänä vuonna (1897) tuli sen haltuun.

      Seurueesta oli jo syksyllä eronnut Konrad Tallroth. Tammikuulla liittyi teatteriin oppilaana nti Maria Wahlstedt, ja huhtikuulla nti Lilli Högdahl,36 josta jälkimäisestä ennen pitkää oli kehittyvä huomattava kyky, sekä Pietari Alpo,37 joka kirjailijanakin palveli taidelaitosta.

      Näytäntöjä annettiin 125 ja niissä: 15 kertaa Kyypron prinsessa; 12 Herra ylitirehtööri; 10 Rykmentin tytär, Don Carlos; 8 Orleansin neitsyt; 6 Kreivitär Kirkassilmä; 4 Kullervo, Juho Vesainen,


Скачать книгу

<p>35</p>

Tekijäpalkkiona maksettiin Juho Vesaisesta 600, Marista 400 ja Baabelin tornista 300 mk.

<p>36</p>

Lilli Högdahl, (sittemmin ottanut nimen Horsma), s. 22/6 1880 Helsingissä, rakennusmestarin tytär, käynyt Helsingin suom. tyttökoulun. Mennyt naimisiin lakit. kand. Antti Tulenheimon kanssa 1909.

<p>37</p>

Pietari Alpo, s 26/2 1878 Heinävedellä, maanviljelijän poika, ylioppilas 1896. Eronnut teatterista 1901, jonka jälkeen tehnyt ulkomaalaisen opintomatkan, toiminut maaseututeattereissa ja vsta 1907 ollut Tampereen teatterin johtaja.