Kolme muskettisoturia: Historiallinen romaani. Dumas Alexandre
ojensihe yhä suoremmaksi; hevoiskaupan ansio se oli, että hän alkoi uransa neljää écu'tä rikkaampana kuin herra de Tréville oli alkanut.
– Teidän on siis, sanon minä, tarvis säästin mukaan pidellä mitä teillä on, olkoon summa kuinka suuri hyvänsä; vaan teidän on tarvis samalla vaurastua niissä harjoituksissa, jotka aatelismiehelle kuuluvat. Vielä tänäpäivänä kirjoitan minä kirjeen kuninkaallisen akatemian tirehtörille ja huomispäivänä ottaa hän teidät laitokseen maksuttomasti. Elkää hyljätä tätä pientä etua. Ylhäisimmät ja rikkaimmat aatelismiehemme kilvoittelevat sitä toisinaan voimatta sitä saavuttaa. Te opitte ratsastamaan, miekkailemaan ja tanssimaan, teette hyviä tuttavuuksia, ja silloin tällöin käytte luonani sanomassa, kuinka teidän kulkee ja voisinko jotain tehdä hyväksenne.
D'Artagnan, hovitapoihin tottumattomanakin, huomasi tämän kohtelun kylmäksi.
– Totta tosiaan, herra, sanoi hän, nyt näen, kuinka tarpeen minulle olisi ollut isäni suosituskirje tällä hetkellä.
– Onpa se oikeastaan minuakin kummastuttanut, vastasi herra de Tréville, että olette lähteneet näin pitkälle matkalle ilman tuota välttämätöntä evästä, meidän béarnelaisten ainoata apukeinoa.
– Kyllä se minulla oli, herra, ja, jumalankiitos, semmoinen kuin olla pitää, huudahti d'Artagnan, vaan se minulta kavaluudella anastettiin.
Ja nyt kertoi hän koko Meung'in jutun, kuvasi tuntemattoman herran mitä tarkimmasti, ja kaiken tuon innolla ja totuudella, joka ihastutti Tréville'ä.
– Onpa se kummallista, virkkoi hän miettiväisesti; te siis puhuitte minusta aivan kovaa?
– Niin, herra, kyllähän tein niin ajattelemattomasti; vaan mitäs tehdä, olihan nimi semmoinen kuin teidän minulle kilpenä matkalla: päättäkää itse, olenko minä sitä väärin käyttänyt!
Imarrus oli siihen aikaan hyvin tavallista, ja herra de Tréville suosi semmoista yhtä paljon kuin kuningas tai kardinaali. Hän ei voinut salata hymyänsä ja silminnähtävää mielihyväänsä; vaan hymy katosi pian ja, palaten omasta itsestänsä Meung'in tapaukseen, hän jatkoi:
– Sanokaapas, eikö sillä herralla ollut vähäistä arpea poskessa?
– Oli, aivan kuin luodin hipaisemisesta.
– Eikö hän ollut pulskannäköinen mies?
– Oli.
– Pitkäkasvuinen?
– Niin.
– Kalpeakasvoinen ja mustatukkainen?
– Juuri semmoinen hän oli. Kuinkas te, herra, tunnette sen miehen? Ah, jos minä milloin vielä kohtaan hänet uudestaan – ja minä kohtaan hänet, niin vannon teille, että vaikka se olisi hornan kidassa…
– Hän odotti erästä naista? jatkoi Tréville.
– Ainakin lähti hän matkoihinsa sittenkuin oli hetkisen puhutellut häntä.
– Ettekö tiedä mikä heillä oli puheenaineena?
– Hän jätti naiselle rasian, sanoen sen sisältävän hänen määräyksensä ja epäsi häntä avaamasta rasiaa ennenkuin Lontoossa.
– Oliko nainen englantilainen?
– Hän puhutteli naista milady'ksi.
– Se on hän, mutisi Tréville, se on samainen mies! ja minä kun luulin hänen vielä olevan Brysselissä!
– Oh, herra, jos te tiedätte kuka se mies on, huudahti d'Artagnan, niin ilmoittakaa minulle, kuka hän on ja mistä hän on, ja minä päästän heti teidät kaikesta, jopa lupauksestannekin, ottaa minut muskettisoturiksi; sillä ennen kaikkea tahdon minä kostaa.
– Varokaa itseänne semmoisesta, nuori mies, huudahti Tréville; jos te sitävastoin näette hänen tulevan samalla puolen katua, niin poiketkaa toiselle puolelle! Elkää törmätkö semmoiseen kallioon; se musertaa teidät kuin lasin.
– Se ei estä, väitti d'Artagnan, jos minä vaan hänet kerran vielä tapaan…
– Kunnes niin käy, virkkoi Tréville, olkaa hakematta häntä, sen neuvon antaisin teille.
Siinä tuokiossa pysähtyi Tréville, saaden yht'äkkiä epäluulon päähänsä. Eiköhän tuo suuri viha, jota nuori matkustaja noin ankarasti julisteli sitä miestä kohtaan joka, – mikä näytti varsin vähän uskottavalta – oli muka ryöstänyt hänen isänsä kirjeen, eiköhän tuo viha peitellyt jotakin petosta? mitäs, jos tuo nuori mies oli Hänen ylhäisyytensä lähettämä? ehkä hän tuli virittämään jotakin paulaa? Kenties tuo d'Artagnan'in nimellä kulkeva oli kardinaalin kätyri, jota koetettiin saada hänen taloonsa ja jota toimitettiin hänen lähistöönsä keinottelemaan itselleen hänen luottamuksensa, ja sitten syöstäisiin hänet perikatoon, niinkuin tuhansia kertoja maailmassa ennenkin oli tehty! Hän tähtäsi d'Artagnan'ia vielä terävämmin tällä toisella kertaa kuin ensimäisellä. Häntä varsin vähän rauhoitti nuo muodon eleet, joissa näkyi hilpeys ja kavaluus ynnä teeskennelty nöyryys.
– Tiedän kyllä, että hän on gaskonjalainen, mietti hän; mutta sitä voipi hän olla yhtä paljon kardinaalin hyväksi kuin minunkin. Ystäväni, lausui hän hitaasti, minä tahdon vanhan ystäväni pojalle – sillä minä uskon todeksi kertomuksenne kirjeen katoamisesta – minä tahdon, sanon minä, korjatakseni sen kylmyyden, jota te alussa huomasitte kohtelussani, paljastaa teille meidän politiikkamme salaisuudet. Kuningas ja kardinaali ovat mitä parhaimmat ystävät; heidän näennäiset riitaisuutensa ovat vaan olemassa tyhmien pettämiseksi. Minä en tahdo, että maamieheni, kelpo aatelismies, reipas nuorukainen, joka on luotu nousemaan, antaisi noiden teeskentelemisten häikäistä silmiänsä ja hullautuisi satimeen, niinkuin monet muut, jotka siinä ovat hukkansa saaneet. Huomatkaa se tarkkaan, että minä olen noiden kumpaistenkin valtaherrojen ystävä ja että minä vakavilla toimillani en koskaan tarkoita muuta kuin palvella kuningasta sekä kardinaalia, joka on loistavimpia neroja, mitä Ranskanmaa ikinä on synnyttänyt.
Ja nyt, nuori mies, menetelkää sen mukaisesti, ja jos teillä, olkoon sitte perheseikat tai muut suhteet, tai vaikkapa oma vaistomainen tunto siihen syynä, on kardinaalia vastaan jotakin vihamielisyyttä jommoista näemme meikäläisten jalosukuisten seassa ilmestyvän, sanokaa minulle jäähyväiset ja erotkaamme. Minä autan teitä missä suinkin voin, mutta ilman kiinnittämättä teitä itseeni. Toivon, että avomielisyyteni on kaikessa tapauksessa saattanut teidät ystäväkseni; sillä te olette tähän saakka ainoa nuori mies, jolle minä olen puhunut niinkuin teille.
Tréville mietti mielessään:
– Jos kardinaali on lähettänyt kimppuuni tuon nuoren ketunpojan, hän, hyvin kyllä tietäen kuinka minä häntä inhoon, ei suinkaan ole jättänyt vakoojallensa sanomatta, että paras keino, millä hän pääsee minun suosiooni, on puhua minulle hänestä mitä pahinta; kaiketi tuo kavala velikulta vastaa minulle, huolimatta kaikista vakuutuksistani, että hän inhoo Hänen ylhäisyyttänsä.
Mutta aivan toistapa tulikin, mitä Tréville oli odottanut; d'Artagnan näet vastasi mitä yksinkertaisimmasti:
– Herra, minä tulen Pariisiin aivan samoilla ajatuksilla. Isäni antoi minulle kehoituksen, etten sietäisi mitään keltään muulta kuin kuninkaalta, kardinaalilta ja teiltä, joita hän pitää Ranskanmaan kolmena etevimpänä miehenä.
Niinkuin näkyy, liitti d'Artagnan lisäksi noihin kahteen herra de Tréville'n nimen; mutta hän arveli, ettei tuo lisä ensinkään pilaisi asiaa.
– Minä tunnen siis mitä syvintä kunnioitusta herra kardinaalia kohtaan, jatkoi hän, ja pidän hänen toimiansa mitä suurimmassa arvossa. Sitä parempi minulle, jos te, herra, niinkuin sanotte, puhutte minulle avomielisesti; sillä silloin suotte minulle kunnian osoittaa panevani arvoa tälle myötätuntoisuuden yhtäläisyydelle; vaan jos teillä on ollut epäluuloja minua kohtaan, mikä muutoin olisi vallan luonnollista, niin näen kyllä, että minä vahingoitan itseäni sanomalla totuuden; mutta