Lauri Stenbäck. Aspelin-Haapkylä Eliel
osanottoa puolalaisia kohtaan, ja kun kolkkona syyspäivänä sanoma kapinan kukistamisesta saapui, "huomattiin ylioppilaiden joukossa surullinen ja levoton mieliala". Suruharsoja ripustettiin ikkunoihin, ja luentosalien oviin sekä muihin paikkoihin kiinnitettiin kehoitus ylioppilaille kokoontua klo 6 illalla torille laulamaan tilaisuuteen sepitettyjä säkeitä, jotka koskivat Puolan kohtaloa. Tämän johdosta kokoontui nuorisoa lukuisammin "kuin mitä tuskin milloinkaan oli nähty", vaikka sää oli hyvin epäsuotuisa. Kuuluvalla äänellä luettiin säkeet lyhdyn valossa ja laulettiin sitten sävelellä: O, yngling, om du hjärta har. Sitten kuljettiin laulaen Linnamäelle ja Kustaa I: n muistopatsaan edessä laulettiin "ne sanat, joilta sen päivän säkeet olivat lainanneet sävelensä". Sitten huudettiin: "Eläköön niiden suurten miesten muisto, jotka ovat kaatuneet vapauden puolesta!" jota tuliset hurraahuudot seurasivat. Joukossa nähtiin myöskin useimmat professorit. Sitten kulkue palasi jälleen vapauden marsseja laulaen torille, missä erottiin.
Maaliskuussa 1831 sanomalehti avasi erityisen osaston "Suomen uutisia", joka kuitenkin jäi hyvin laihaksi ja usein kokonaan puuttui. Sitä paitsi oltiin niin varovaisia, että esim. uutinen tunnetusta kohtauksesta Helsingissä 16 p. jouluk. 1830, jolloin eräässä ylioppilasseurassa muuan ylioppilas iloisella tuulella ehdotti puolalaisten maljan, ei saanut sijaa mainitussa osastossa, vaan aloitettiin se sanoilla: "Eräässä, ei kaukaisessa yliopistossa" j.n.e. Ulkomaalaisista lehdistä otettiin perättömiä uutisia Suomessa yltyvästä levottomuudesta, että muka kapina oli ollut syttymäisillään y.m. Myöskin ne raa'at vallattomuudet, joita tehtiin venäläisenä pääsiäisyönä 1 p. toukok. 1831, mainitaan kapinallisen mieltenkuohun ilmaukseksi. [Näistä tapauksista ks. Th. Rein, Juhana Vilhelm Snellman, I.]
Minusta on ollut syytä mainita kaikki tämä, koska siitä levottomuudesta, jonka valtiolliset tapaukset herättivät opiskelevassa nuorisossa, voi päättää, että aika ei juuri ollut omansa tekemään Stenbäckin Upsalassa oloa sellaiseksi kuin hän sen oli kuvitellut. Valtiollinen suunpieksäntä kukoisti enemmän kuin "laulu", joka oli lähinnä hänen sydäntään, jota paitsi ei myöskään sellainen kiihtymys, jota politiikka herättää, hyvin vastannut sitä "raikasta elämää", jonka hän toivoi siellä kohtaavansa. Edelleen voi sanoa, että huolestuttavat kotimaan uutiset varmaankin, vaikka hän saikin kirjeissä rauhoittavia tietoja, tekivät ulkomaalla oleskelun tuskalliseksi. Ken sitä on kokenut, myöntää varmaankin, että silloin mieluimmin soisi olevansa isänmaan pohjalla, kun ajat ovat uhkaavat.
Kuitenkaan ei puutu todisteita siitä, että Stenbäckiäkin yleinen valtiollinen harrastus veti mukaansa. Hän on itse antanut muutamia kirjoituksia Correspondenteniin, joilla tässä yhteydessä, on merkityksensä.
Lopulla vuotta 1831 tapaamme ensi kerran Stenbäckin nimimerkin tässä lehdessä. Numeron 83 (12 p. jouluk.) aloittaa runoelma "Salongscen", käännös Anastasius Grünin äsken ilmestyneestä kuuluisasta kokoelmasta valtiollista tendenssilyriikkaa "Spaziergänge eines Wiener Poeten". Runoelma kuvaa kepeän ironisesti, kuinka kaikkivaltias Metternich miellyttävän kohteliaana liikkuu ihailevien vierastensa kesken loistavassa salongissaan, sillä aikaa kuin eräs "holhokki parka", Itävallan kansa, seisoo ja odottaa salin oven ulkopuolella nöyrä rukous huulillaan: "Enkö kuitenkin saisi olla hieman vapaa?" Käännös ei ole läheskään niin oivallinen kuin ne, jotka tunnemme runokokoelmasta. Kolmas stroofi lopusta on kokonaan jätetty pois, ja kahdesta viimeisestä ei käy täysin selville, että rukoilija on koko kansa eikä yksityinen henkilö. Joka tapauksessa on runoelman valinta kuvaava.
Numerossa 86 tavataan edelleen samalta nimimerkiltä "Fragment af Heine". Kappale on käännös XXIX luvusta runoilijan italialaisia "matkakuvia" ja sisältää mietelmiä Napoleonista sekä ajan vapaus- ja tasa-arvoisuuspyrinnöistä, jotka mietelmät ovat aiheutuneet käynnistä Marengon taistelukentällä. Heine alkaa ylistämällä Napoleonin neroa, mutta tuomitsee hänen tekonsa ja etupäässä sen, että hän 18 p. Brumaire-kuuta petti vapauden. Tähän tekoon saattoi hänet salainen taipumus aristokratiaan, ja sen vuoksi oli suuren suuri erehdys, että Euroopan ylimystö Englannin edustamana verisellä vihalla soti häntä vastaan. Sitten sanotaan, että "kansallisuus" on lahonnut ja kulunut [!] – ei ole enää olemassa kansoja Euroopassa, ainoastaan puolueita. Valtiopolitiikan rinnalla runoilija näkee puoluepolitiikan, jota hän, sen vuoksi että sen harrastukset ovat henkisempää laatua, tahtoisi nimittää hengen politiikaksi (Geisterpolitik). Tämä politiikka ilmenee kahden suuren puoluejoukon taistelussa ajan suuresta kysymyksestä, joka ei ole ainoastaan yksityisten sorrettujen kansallisuuksien, vaan koko Euroopan vapauttaminen "etuoikeutettujen, ylimystön talutusnuorasta". Heine ylistää ranskalaisia siitä, että he ovat aloittaneet taistelun tasa-arvoisuuden puolesta, ja lausuu lopuksi muun muassa seuraavat sanat: "Kukin aika uskoo, että sen taistelu on tärkein kaikista; se on ajan varsinainen usko, siitä se elää ja kuolee; niin tahdomme mekin elää ja kuolla tässä vapauden uskonnossa, joka kenties enemmän ansaitsee uskonnon nimen kuin tuo ontto, nukkunut sielukummitus, jota vielä on tapana uskonnoksi nimittää."
Huomattakoon, että Stenbäck vastalauseetta on kääntänyt viimeksi siteeratun lauseen, panematta siihen kuitenkaan kovin suurta painoa. Että hänen mieleensä olivat vaikuttaneet Heinen poliittiset ajatukset eikä hyökkäys uskontoa vastaan, käy ilmi pitemmästä poliittisesta kirjoituksesta, joka otsakkeella "Valtiollisia mietelmiä, joulukuun lopulla 1831" on painettuna 10: nteen n: oon 18 p. 1832. Kirjoitus on, luultavasti sen salaamiseksi, että kirjoittaja oli suomalainen, [Kuinka niitä suomalaisia, jotka tähän aikaan oleskelivat Ruotsissa, pidettiin silmällä, näkyy seuraavasta esimerkistä. Fredr. Cygnaeus aikoi 1831 matkustaa Ruotsin kautta Englantiin. Mutta hän pysähtyikin ensinmainittuun maahan ja oleskeli syksyllä Upsalassa. Siellä hän sai N. A. Gyldénin kautta mainitsemattomalta taholta annetun varoituksen oleskelemasta kauemmin Ruotsissa, missä myötätuntoisuuden osanotto Puolaa kohtaan oli niin lämmin. Ks. E. Nervander, Minne af Fredr. Cygnaeus, s. 85.] nimimerkitön, mutta kuitenkin varmasti Stenbäckin tekemä, sillä hänen jälkeenjääneissä papereissaan on melkoinen katkelma sen konseptia. Tämä kirjoitus, merkittävä todiste siitä, kuinka ajan valtiolliset kysymykset olivat sytyttäneet Stenbäckin innokkaan mielen, on kirjoitettu nuorekkaaseen tyyliin, joka toisinaan muistuttaa "ajatelmia" vuodelta 1828. Itse ajatusjuoksuun ovat Heinen edelläsiteeratut sanat suuresti vaikuttaneet. Hän aloittaa lyhyesti kuvaten Ranskan suurta vallankumousta, merkkiä ihmiskunnan vapautussotaan, ja johtuu sitten Napoleoniin. "Näistä vallankumouksen rajuista aalloista nousi Napoleon, tuo ihana mies, jonka ajatukset olivat suunnattoman suuret ja jonka kaikki teot vaikuttivat juuria myöten, – tuo jättimäinen uudistaja, jonka suuruuden edessä meidän vähäisyytemme säpsähtää. Hänellä oli kyllin yli-inhimillinen voima tyynnyttää pauhaavia aaltoja ja hillitä sekasortoisia joukkoja." – Napoleon "olisi varmaankin puhtaammassa muodossa elvyttänyt aristokratian ja despotismin sekä saattanut kansat vapaaehtoisesti polvistumaan niiden eteen[!]. Mutta kohtalo, kaitselmus, ajanhenki, uusi aika, tai miksi sitä nimitettäneenkin, kukisti hänet; se nosti häntä vastaan hänen luonnollisen liittolaisensa aristokratian, joka ihmisyydelle onnellisessa erehdyksessä ikuiseksi häviökseen liittyi kansojen kanssa taistelemaan tuon mahtavan miehen persoonallista tarmoa ja voimaa vastaan." – Aristokratia ja despotismi luulivat voittonsa täydelliseksi, kun olot olivat palautuneet vanhoilleen, mutta "kansojen yleinen riemu Napoleonin kukistumisesta oli valhe", rauha oli keinotekoista horrosta, väsähtämistä. Heinäkuun vallankumous osoitti, että vapaus ei ainiaksi ollut laskenut aseitaan, mutta mitä oli maailma voittanut tällä vallankumouksella ja muilla, jotka sen aiheuttamina syntyivät? Tekijä puhkee valittamaan: "Sinun heinäkuunpäiväsi, Ranska, olivat täynnänsä aamunriemua, mutta miksi nukuit jälleen? Vapauden kukka oli puhkeamaisillaan, mutta miksi jätit sen kuihtumaan doktrinäärien ja oikean keskitien huostaan? Kansa hehkui jaloa intoa, rohkeaa innostusta pyhän asian puolesta ja taisteli arvokkaasti kauneinta taistelua, mitä koskaan on käyty, mutta kuka on korjannut sen hedelmät?" – Sitten seuraa seikkaperäisempi silmäys Ranskan valtiollisiin oloihin ja henkilöihin ja eurooppalaisen sodan mahdollisuuteen Venäjää, "tuota antiliberaalisuuden ritaria", vastaan. Kirjoittaja ei usko sotaa mahdolliseksi, mutta ei katso myöskään valitettavaksi, jos se syttyisi. Se näet välttämättömästi jouduttaisi vapaamielisyyden voittoa – "yleisen mielipiteen voima on korkeampi kuin pistimien, ja vapauden puolustajia olisi maasta nousemalla nouseva". Sen jälkeen käännettyään