Lauri Stenbäck. Aspelin-Haapkylä Eliel
elää omaistensa piirissä, ja hän jäi myöskin syyslukukaudeksi Vöyrille. Yhtenä syynä siihen, että hän ylioppilasaikanaan tuon tuostakin vietti lukukauden kotonaan, oli epäilemättä se, että hän samoinkuin toisetkin veljet sai kaiken ylläpidon isältään. Tosin olivat elatuskustannukset yliopistossa-olijalle siihen aikaan verrattomasti pienemmät kuin nyt, mutta kun ajoittain kaikki kolme poikaa yhtä aikaa oleskelivat siellä, kävi se kylläkin tuntuvaksi. Kuitenkin oli vanhin kevätlukukauden lopussa 1831 palattuaan Upsalasta seuraavana syksynä vihityttänyt itsensä papiksi, ja sitä seuraavana kevätlukukautena oli keskimmäinenkin veljeksistä suorittanut jumaluusopillisen päästötutkintonsa. Viimeksimainittu oli aloittanut papintoimensa isänsä apulaisena.
Kevätlukukaudeksi 1833 Stenbäck matkusti Helsinkiin, missä hän sai asunnon kamreeri von Bonsdorffin luona Kruununhaassa ja kirjoittautui jälleen yliopistoon.
Olot yliopistossa ja varsinkin Pohjalaisessa osakunnassa, johon Stenbäck taas tuli, olivat olennaisesti muuttuneet niinä kahtena ja puolena vuotena, jotka hän oli ollut poissa. Kesäkuun 19 p. 1832 oli korkeakoulu vihkinyt uuden kauniin talonsa Senaatintorin varrella juhlallisuudella, johon oli yhdistetty ensimmäinen promotsioni, mikä pidettiin juhlasalissa. Mutta niin tärkeää kuin yliopiston menestykselle olikin, että se oli saanut siirtää toimintansa noihin avaroihin, valoisiin saleihin, ei ollut vähemmän tärkeää, että samalla aikaa uusi henki oli alkanut päästä valtaan ylioppilasmaailmassa. Silloin eläneiden todistuksen mukaan se ensinnä ilmeni Pohjalaisessa osakunnassa vuonna 1832, josta se vähitellen varttuen levisi muihinkin ylioppilaspiireihin. Se mies taas, josta ensimmäiset uudistusriennot lähtivät, oli Juhana Vilhelm Snellman, joka nyt, juuri tultuaan filosofian kandidaatiksi, oli alkanut ottaa tehokkaammin osaa osakuntaelämään.
Tämän luvun alussa on jo viitattu siihen, että ylioppilaselämä oli hyvin vähän mieltäylentävää. Huonoihin tapoihin, joita Turusta oli siirtynyt Helsinkiin, kuului halu juominkeihin ja tappeluihin sekä rettelöihin käsityöläisten, kisällien ja puotipalvelijain ynnä muiden ei-akateemisten yhteiskunta-ainesten kanssa. Luonteeltaan vilkasten ja kuumaveristen pohjalaisten joukossa ei tietysti ollut vähin määrä ylioppilaita, jotka hillitsemättömästi nauttivat "iloista ylioppilaselämää", käsitellen nykyhetken vaatimuksia yhtä keveästi kuin tulevaisuuden. Tämän yhteydessä oli muitakin epäjärjestyksiä ja ikävää eripuraisuutta osakunnan piirissä syntynyt. Ratkaisematta jääköön, onko tämä kaikki täysin selitetty sillä R. I. Holstin väitteellä, [Minnesteckning af J. J. Östring, 1841. Tulee usein siteerattavaksi seuraavassa.] että olot olivat muuttuneet sellaisiksi, "sittenkuin patriarkallinen ja perheenomainen suhde inspehtorin ja kuraattorin toiselta sekä osakunnan muiden jäsenten välillä toiselta puolen – suhde, joka oli tehnyt kaikki kirjoitetut säännökset tarpeettomiksi – aikojen kuluessa vähitellen oli lakannut". Kuinka hyvänsä, uudistuksia oli tarpeen, ja muutamat vanhemmat osakuntalaiset, Snellman etupäässä, ottivat sen toimekseen eli, kuten Holsti lausuu, päättivät "omin päin, aprioristen käsitteiden mukaan uudestaan järjestää osakunnan". Alku tähän tehtiin kevätlukukaudella 1832 siten, että Snellmanin laatimat kurinpitosäännöt esitettiin osakunnalle sen hyväksyttäviksi tai hylättäviksi. Sääntöjen sisällyksestä mainitsee Rein seuraavaa: [J. V. Snellman, I, s. 98.] "Alku kuuluu: 'Puolestansa hyvän esimerkin kautta auttaakseen siveellisyyden edistämistä sen kunnan keskuudessa, jonka jäseniltä isänmaa odottaa vastaista menestystään, ovat allekirjoittaneet sitoutuneet seuraavasti.' Sitten esitetään kymmenessä pykälässä, että jäsenet päättävät yliopistoaikanaan olla käymättä ravintoloissa, vielä vähemmän niissä nauttia väkijuomia, lukuunottamatta ruokapaikkoja, joissa viiniäkin ateriaksi olkoon sallittu. Täten tehdyt säästöt oli käytettävä voimistelun hankkimiseksi osakuntalaisille. Osakuntahuoneissa saisi pitää kokouksia, joissa kohtuulliset juomingit olisivat luvallisia ja esitelmiä tulisi pitää, ei kuitenkaan useammin kuin kerran lukukaudessa. Kokouksissa ei lyödä korttia; kiivasta sananvaihtoa ei sallita."
Väittelyä näistä säännöksistä jatkettiin innokkaasti vielä syyslukukaudella, ja tuloksena oli niiden täydellinen hylkääminen. Syy niiden kohtaamaan vastustukseen käy ilmi Holstin sanoista: "Kun nämä säännökset, vaikka olivat hyvin harkitut, eivät kuitenkaan olleet ilmaisuna mistään itse osakunnassa elävästä periaatteesta, vaan enemmän johtuivat yksityisestä sen piirissä vaikuttavasta henkilöstä, täytyi niiden suurimmalle osalle sen jäseniä tuntua ulkoapäin annetuilta ja pakotetuilta rajoituksilta ja siteiltä." Vastapuolueen etupäässä oli Stenbäckin ystävä Östring, "joka palavasti rakasti itsenäisyyttä ja joka kouluajaltaan oli perinyt vastenmielisyyden kaikkeen kurinpitoon" sekä kannatti "itsessään oikeaa, mutta käytännössä vaarallista lausetta: että ihmistä ei koskaan voida parantaa lain kautta". Vaikka hän ei kyvyssä vetänyt vertoja vastustajalleen, johti kuitenkin vastarinta jo mainittuun tulokseen, ja siten "lakkasi se vanhempain valta, jota vanhemmat osakuntalaiset suuremman akateemisen sivistyksensä nojalla alati olivat osakunnassa käyttäneet". Niin meni Snellmanin uudistusyritys myttyyn, mutta ainoastaan – näennäisesti. Väittely oli näet saattanut, vastustajat tekemään itsellensä selkoa siitä, mitä akateeminen vapaus oikeastaan merkitsi, ja niin kävi, että se henki, josta Snellmanin ehdotus oli lähtenyt, vähitellen sai heidätkin valtaansa, ja ennenkuin vuosi oli kulunut, oli sama henki osakunnassa tullut valtaan, vaikka sääntöehdotusta ei oltu hyväksytty.
Stenbäckin palatessa Helsinkiin oli sääntökysymys jo ratkaistu, mutta se ei estänyt häntä tehokkaasti ottamasta osaa siihen korkeamman henkisyyden kannattamaan elämään, joka nyt alkoi versoa osakunnassa. Hän liittyi luonnollisesti siihen piiriin lahjakkaita nuorukaisia, jossa hänen ystävänsä Östring oli koossapitävänä, joskaan ei aina johtavana henkilönä. Tämä ryhmä pohjalaisia, johon paitsi Östringiä ja Stenbäckiä kuului Matias Aleksander Castrén, Erik Aleksander Ingman, Fredrik August Ehrström, Carl Gustaf von Essen ja Henrik Piponius, muodosti seuran, jota, vaikkapa se oli nimetön eikä ole saavuttanut mitään kuuluisuutta niinkuin lauantaiseura, kuitenkin voi katsoa sen vastineeksi. Sen jäsenet olivat kaikki nuorempia kuin Runeberg, Nervander, Snellman ja muut lauantaiseuraan kuuluvat, mutta heidän harrastuksensa aatteellisiin kysymyksiin ei ollut silti vähempi ja heidän toverielämänsä tuskin vähemmin henkevä, tuskin vähemmin hupaisan pilan ja säkenöivän sukkeluuden höystämä. Ainakin kuuluu Stenbäck vanhoilla päivillään kuvailleen tämän ylioppilaspiirin elämää sellaiseksi. Usein olivat keskustelut niin mieltäkiinnittäviä, niin hupaisia ja sukkelia, oli hän sanonut, että ne olisivat ansainneet tulla painetuiksi. Kun arvostelu koski hänen iloisinta ylioppilasaikaansa, on luonnollista, että etäinen entisyys loi siihen hohdettaan, joka vei liioitteluun, mutta luetellut nimet ovat joka tapauksessa sellaisia, ettei tarvitse tinkiä pois kovin paljoa.
Nämä toverit olivat hyvin erilaisia taipumuksiltaan ja luonteiltaan.
Östringistä on olemassa kaksi luonteenkuvausta, toinen Holstin antama, toinen Stenbäckin Holstin esityksen oikaisemiseksi.[Om "Minnesteckning af J. J. Östring af R. I. Holsti", H: fors 1841, nimim. S. Helsingfors Morgonbladissa 1842, n: ot 6-8, 24-31 p. tammik.] Molempia kuvauksia toisiinsa verratessa huomaa, että ne pikemmin täydentävät kuin vastustavat toisiaan. Erilaisuus näet johtuu perimmältään siitä, että Stenbäck arvostelee ystäväänsä myöhemmin saavuttamaltaan uskonnolliselta kannalta, joka oli Holstille vieras. Seuraavassa käytetään molempia lähteitä.
Johan Jakob Östring syntyi 22 p. toukok. 1813 Närpiön pappilassa. Hänen lapsuutensa kului, kertoo Holsti, täydellisessä kahleettomassa vapaudessa, mutta siitä huolimatta tai kenties juuri siksi tuli se tasaisuus, joka on ominaista hänen kotiseudulleen, hänen luonteensa perusjuonteeksi. Jo poikana oli hänellä sisäänpäin kääntynyt mieli ja vakava olento, samalla kuin hän myöskin saattoi päästää vapaan, hillittömän ilon valloilleen. Ankara, Östringille outo kurinpito Vaasan triviaalikoulussa ei saavuttanut tarkoitustaan hänessä, vaan hänestä tuli johtava sielu moniin koirankureihin, joille hänen kuitenkin sanotaan osanneen antaa jonkinmoista aateluutta ja joissa ilmeni ajatusta ja mielenmalttia. Ahkera hän ei ollut, mutta hyvän päänsä avulla hän oli koulun taitavimpia oppilaita ja suoritti kunnolla ylioppilastutkintonsa. Se tapahtui, kuten jo on mainittu, syyslukukaudella 1829, jolloin Stenbäck liittyi häneen. – Kuulkaamme nyt, kuinka tämä kuvaa