Ivanhoe. Вальтер Скотт
olisi vanhalla iällään jäänyt yksinäisen tammen kaltaiseksi, joka ojentaa pirstottuja ja suojattomia oksiansa myrskyn riehuntaa vastaan!» Tämä ajatus näytti muuttavan hänen ärtymyksensä surumielisyydeksi. Hän pani pois keihäänsä, kävi jälleen istumaan, loi katseensa maahan ja näytti vaipuvan alakuloisiin mietteisiin.
Näistä mietteistä Cedrikin yht'äkkiä herätti torven toitotus, joka sai kaikki tuvassa olevat koirat sekä kaksi- tai kolmekymmentä talon muissa osissa olevaa vastaamaan äänekkäällä ulvonnalla ja haukunnalla. Valkea keppi sai hetken aikaa tehdä virkaansa ja palvelijat koettaa parastansa, ennenkuin koirien meteli saatiin vaikenemaan. »Portille, pojat!» käski saksilainen kiireesti, niin pian kuin meteli oli asettunut sen verran, että palvelijat saattoivat kuulla hänen äänensä. »Käykää katsomaan, mitä sanomia tuolla torvella on tuotavana – epäilemättä se ilmoittaa, että jokin ryöstö ja rosvotyö on minun maillani tehty.»
Tuskin kolmen minuutin kuluttua eräs henkivartijoista palasi ja ilmoitti, »että Jorvaulx'n abotti Aymer ja kelpo ritari Brian de Bois-Guilbert, urhoollisen ja kunnianarvoisan Temppeliherrain ritariston komentaja, pienen seurueensa kanssa pyytävät vieraanvaraa ja suojaa yhdeksi yöksi, ollen matkalla turnajaisiin, jotka ylihuomenna pidetään Ashby-de-la-Zouchen lähistöllä».
»Aymer, Aymer-abotti? Brian de Bois-Guilbert?» mutisi Cedrik. »Normanneja kumpainenkin – mutta olkoot normanneja tai saksilaisia, vieraanvaraisuutta on Rotherwoodissa noudatettava. Olkoot tervetulleet, koska ovat katsoneet hyväksi poiketa tänne – vaikka kernaammin olisin suonut, että he olisivat jatkaneet matkaansa. Mutta arvotonta olisi nurista yhden yön suojasta ja yhden illan ruoasta; tottahan normannilainen osannee vieraana ollessaan hillitä hävyttömyyttänsä. – Mene, Hundebert», lisäsi hän hovimestarintapaiselle palvelijalle, joka seisoi hänen takanansa valkea sauva kädessä; »ota mukaasi kuusi renkiä ja saata tulijat vierashuoneisiin. Pidä huolta heidän hevosistaan ja muuleistaan, ja katso, ettei heidän väeltään mitään puutu. Anna heille kuivia vaatteita, jos he sellaisia pyytävät, laita valkea ja toimita heille pesuvettä ja viiniä ja olutta. Ja käske keittäjäin lisätä illalliseemme jotakin, mitä kiireessä voivat, ja tuotakoon se pöytään, niin pian kuin nuo vieraat ovat valmiit tulemaan ruoalle. Sano heille, Hundebert, että Cedrik itse tulisi heitä vastaanottamaan, mutta häntä sitoo vannomansa vala, ettei hän astu enempää kuin kolme askelta tupansa kunniakorokkeelta ketään vastaan, paitsi jos vieras on saksilaista kuningassukua. Joudu! Katso, että heitä pidetään hyvänä. Älkööt he saako ylpeydessään sanoa, että saksilaismoukka on ilmaissut heille yht'aikaa sekä köyhyytensä että itaruutensa.»
Hovimestari läksi useampien palvelijain kanssa isännän käskyjä täyttämään. »Aymer-abotti!» kertasi Cedrik, Oswaldiin katsoen, »hänhän on, jollen erehdy, Giles de Maulevererin, nykyisen Middlehamin herran, veli?»
Oswald kumarsi kunnioittavasti vastaukseksi. »Hänen veljensä asuu linnassa ja anastaa perinnön, joka oikeastaan kuuluu jalommalle suvulle, Middlehamin Ulfgareille; mutta niinhän jokainen muukin normannilaisherra tekee. Tämän abotin sanotaan olevan vapaa ja iloinen mies, joka enemmän pitää viinimaljasta ja metsätorvesta kuin kellonsoitosta ja kirjasta. Hyvä on, tulkoon vain, terve tultuansa. Kuinka sanoittekaan temppeliherran nimen olevan?»
»Brian de Bois-Guilbert.»
»Bois-Guilbert!» sanoi Cedrik yhä samalla miettiväisellä, arvelevalla äänellä, johon hän alustalaistensa parissa eläen oli tottunut ja joka kuulosti pikemmin itsekseen juttelevan kuin ympärillään oleville puhuvan miehen ääneltä. »Bois-Guilbert! Siitä nimestä on maine laajalti kertonut sekä hyvää että pahaa. Hän kuuluu olevan yhtä urhoollinen kuin ritarikuntansa parhaat, mutta hänellä on myös heidän tavalliset virheensä: hän on ylpeä, röyhkeä, julma ja irstas. Hän on kovasydäminen mies, joka ei pelkää maata eikä taivasta. Näin juttelevat harvat Palestiinasta palanneet soturimme. – No, yhdeksi yöksi hän vain on tullut; olkoon tervetullut hänkin. – Oswald, aukaise vanhin viinitynnyri; tuo pöydälle parasta simaa, väkevintä olutta, oivallisinta moratia, vaahtoisinta omenaviiniä, tuoksuvinta pigmentiä!7 Täytä suurimmat juomasarvet – temppeliherrat ja abotit pitävät hyvistä viineistä ja runsaista mitoista. – Elgitha, sano emännällesi, ettemme tänä iltana odota häntä saliin tulevaksi, jollei hän erityisesti sitä halua.»
»Mutta hän haluaa sitä erityisesti,» vastasi suulaasti Elgitha; »sillä hän tahtoo aina mielellään kuulla uusimmat sanomat Palestiinasta.»
Cedrik loi nenäkkääseen tyttöön kiivaan, närkästyneen katseen; mutta Rowenaan ja hänen palvelijoihinsa Cedrikin vihastus ei milloinkaan kohdistunut. Hän siis vastasi ainoastaan: »Vaiti, tyttö! Kielesi on kerkeämpi kuin ymmärryksesi. Vie sanomani emännällesi, ja tehköön hän mielensä mukaan. Tässä talossa ainakin Alfred-kuninkaan jälkeläinen hallitsee yhä vielä ruhtinattarena.» Elgitha läksi ulos.
»Palestiinasta!» toisti saksilainen. »Palestiinasta! Voi kuinka moni korva on harras kuulemaan juttuja, joita irstaat ristiritarit tai ulkokullatut toivioretkeläiset tuovat tuosta maasta! Minäkin voisin kysyä – minäkin voisin tiedustella – minäkin voisin sykkivin sydämin kuunnella noita satuja, joita ovelat maankuljeksijat keksivät, houkutellakseen meitä anteliaiksi. Mutta ei! – Poika, joka ei ole tahtonut totella käskyjäni, ei ole enää minun poikani. En välitä hänen kohtalostaan enempää kuin kaikkein halvimmasta niiden lukemattomien joukossa, jotka, kiinnitettyään ristin olkapäähänsä, ovat syöksyneet irstaisuuteen ja verityöhön, sanoen sitä muka Jumalan tahdon täyttämiseksi.»
Hän rypisti kulmiaan ja loi silmänsä hetkeksi maahan. Kun hän ne jälleen nosti, paiskattiin kaksipuolinen ovi salin toisessa päässä juuri seposelälleen, ja vieraat astuivat sisään seuraten hovimestaria, jolla oli valkea sauvansa kädessä, ynnä neljää palvelijaa, jotka kantoivat tulisoihtuja.
NELJÄS LUKU
Vuos veret takkukarvain vuohien,
iskettiin maahan sonni vihainen:
Jo paistit kypsyi; ruoka tarjottiin,
punainen viini maljaan laskettiin.
Pöytäänpä kolmijalkaan istuttaa kuningas Odysseynkin,
mut hän saa istuimen matalamman —
Aymer-abotti oli, käyttäen hyväkseen hänelle suotua puvunmuuttamistilaisuutta, vaihtanut matkapukunsa vielä kallisarvoisempiin vaatteisiin, heittäen päällimmäiseksi omituisesti kirjaillun kaavun. Paitsi paksua, kultaista sinettisormusta, joka ilmaisi hänen kirkollista arvoansa, oli hänellä sormissaan vielä useita jalokivisormuksia, vaikka niiden käyttäminen oikeastaan oli kanoonisessa laissa kielletty. Hänen jalkineensa olivat hienoimmasta Espanjan nahasta tehdyt. Parta oli keritty niin sieväksi kuin hänen munkistonsa säännöt suinkin sallivat, ja ajetun päälaen peitti tulipunainen, upeasti kirjailtu lakki.
Temppeliherrankin ulkomuoto oli muuttunut. Vaikka hänen pukunsa ei ollutkaan niin ylen huolellisesti koristettu, oli se kuitenkin yhtä kallisarvoinen ja hänen ulkonäkönsä paljoa mahtavampi kuin kumppanin. Rautarengas-paidan hän oli vaihtanut ihonuttuun, joka oli tumman purppuran väristä silkkiä ja turkiksilla päärmätty; sen yli laskeutui lumivalkoinen, pitkä viitta levein laskoksin. Kahdeksankärkinen risti, joka oli hänen järjestönsä merkkinä, oli mustasta sametista ommeltu olkapäähän. Otsaa ei enää peittänyt korkea lakki, vaan sitä varjosti vain lyhyt, kiharainen, sysimusta tukka, joka hyvin soveltui miehen muutenkin tavattoman tummaan kasvojenväriin. Hänen käyntinsä ja koko ryhtinsä olisi ollut sulavan majesteetillinen, jollei niissä olisi ollut käskevän kopeaa ilmettä, mikä rajoittamattoman käskyvallan käyttäjälle usein on ominainen.
Näiden molempien arvohenkilöiden jäljessä seurasivat heidän palvelijansa, ja vielä jäljempänä astui nöyrästi opas, jonka ulkonäössä ei ollut mitään muuta merkillistä, kuin mikä kuului tavalliseen toivioretkeläispukuun. Karkeasta, mustasta sarssista tehty kaapu tai viitta verhosi koko hänen vartalonsa. Hihojen sijasta olivat irtonaiset kangaskaistat käsivarsien
Nämä olivat saksilaisten mielijuomia. Morat tehtiin hunajasta ja mulperimarjain mehusta. Pigment oli ryydeillä höystettyä viiniä, myöskin hunajalla sekoitettua.