Jenkkejä maailmalla II. Марк Твен
rankaisemisella voisi olla seuraaviin yrittäjiin hyvä vaikutus, kutsui heidät ulos armeijan eteen ja antoi hakata heiltä pään poikki. Ja ennenkuin oli kulunut kymmenen minuuttia hän antoi sillan toisille urakalle. Vanhat kirjailijat mainitsevat, että se toinen silta oli sangen hyvä silta. Kserkses vei viisi miljoonaansa sitä pitkin salmen yli, ja ellei sitä olisi tahallaan hävitetty, olisi se siinä luultavasti vieläkin. Jos meidänkin hallituksemme joskus kurittaisi meidän gulashiurakoitsijoitamme, voisi siitä olla paljon hyötyä. Hellespontossa näimme sen paikan, josta Leander ja lordi Byron uivat yli, toinen nähdäkseen mielitiettynsä, jota hän rakasti niin hartaasti, että vain kuolema saattoi heidät erottaa, toinen vain turhanpäiten. Olimme niinikään kiinnittäneet huomiomme kahteen hautaan. Toisella rannalla lepäsi Ajax, toisella Hekuba.
Hellesponton molemmilla rannoilla näimme vesipattereita ja linnoja, joista liehui Turkin veripunainen lippu valkoisine kuunkoukeroineen, ja silloin tällöin kylän ja joskus kameelijonon. Kaikkia näitä saimme katsella, kunnes saavuimme leveälle Marmaramerelle, ja siellä maa pian katosi näkyvistä ja alkoi taas knorrin peluu ja visti.
Huomeneksella päivän valjetessa kävimme Kultaisen sarven suuhun ankkuriin. Vain kolme tai neljä meistä oli jalkeilla näkemässä ottomaanien suuren pääkaupungin. Matkustajat eivät enää hyökkää kannelle sopimattomina aikoina kuten ennen näkemään niin varhain kuin suinkin, kun vieraat kaupungit ensi kerran kohottavat pykäliään taivaanrannan yläpuolelle. Siitä he ovat jo kokonaan päässeet. Vaikka makaisimme Egyptin pyramidien näkyvissä, eivät he tätä nykyä nousisi kannelle ennenkuin aamiainen on syöty.
Kultainen sarvi on kapea lahti, joka haarautuu Bosporosta (leveästä virran tapaisesta, joka yhdistää Marmarameren ja Mustan-meren) ja kaaren muodostaen jakaa kaupungin kahtia. Galata ja Pera ovat samalla puolella Bosporoa ja Kultaista sarvea, Stambul (muinainen Byzantion) toisella. Bosporon vastakkaisella puolella ovat Skutari ja Konstantinopolin muut esikaupungit. Tässä suuressa kaupungissa on miljoona asukasta, mutta kadut ovat niin kapeat ja talot niin yhteensullotut, ettei sen pinta-ala ole paljoa muuta kuin puolet New Yorkin pinta-alasta. Ankkuripaikalta tai Bosporolta mailin päästä tai niiltä vaiheilta nähden se on ehdottomasti kaunein kaupunki, mitä olemme nähneet. Sen taaja taloryteikkö kumpuaa veden partaalta ylöspäin ja peittää monen kukkulan laen. Ja puistot, joita kurkistelee sieltä täältä, moskeijain suuret umput ja lukemattomat minareetit, joita silmä kohtaa kaikkialla, antavat tälle pääkaupungille sen omituisen itämaisen ulkonäön, jonka kuva mieleemme piirtyy lukiessamme itämaisia matkakirjoja. Konstantinopoli on jalo taulu katsella.
Mutta maalauksellisuus onkin sen viehätysten alku ja loppu. Siitä alkaen, jolloin matkamies maalle lähtee, hamaan siihen hetkeen saakka, jona hän laivaan palaa, hän sitä sadattelee. Vene, johon hän astuu, on ihmeteltävän huonosti suunniteltu siihen toimeen, johon se on rakennettu. Se on somasti ja siististi sisustettu, mutta mahdotonta on kenenkään kuolevaisen hoitaa sitä kunnolla vuolaassa virrassa, joka Mustasta merestä tullen liukuu Bosporoa pitkin Marmaramereen, ja harva sitä kykenisi tyydyttävästi soutamaan alallisessakaan vedessä. Se on pitkä kevyt kanootti (kajikki), toinen pää leveä, toinen kaveten kuin veitsenterä. Tämä pitkä terävä pää on keula, ja voitte kuvitella, kuinka nämä pyörteiset virrat sitä kieputtelevat. Siinä on kaksi airoa ja toisinaan neljäkin eikä peräsintä ensinkään. Lähdette pyrkimään johonkin määrättyyn paikkaan ja kuljette viiteenkymmeneen eri suuntaan, ennenkuin sinne pääsette. Ensin soutaa vettä toinen, sitten toinen airo. Harvoin molemmat työskentelevät samalla haavaa. Tämmöinen venekulku on omiaan saattamaan kärsimättömän ihmisen viikossa hulluuden partaalle. Venemiehet ovat kömpelöimmät, tyhmimmät ja tietämättömimmät, mitä on maan päällä. Aivan varmaan.
Rannalla oli – niin, siellä oli kaikki ainaista sirkusta. Ihmisiä kuhisi kapeilla kaduilla tiheämmässä kuin mehiläisiä, ja miehet olivat puetut jos jonkinlaisiin hirveisiin, kummallisiin, jumalattomimpiin ja hurjimpiin pukuihin, mitä suinkin juoppohullu räätäli on kiehuvissa aivoissaan keksinyt. Ei ollut niin mieletöntä pukuhullutusta, jota ei täällä olisi suosittu, ei niin nurinkurista, ettei sitä olisi suvaittu, ei niin haaveellista ryysyistä pirullisuutta, ettei sitä olisi yritetty. Ei kahta miestä, joilla olisi ollut samanlaiset vaatteet. Joka kadulla oli jokainen tepasteleva tungos täynnään hämmästyttäviä, nopeaan hajoavia vastakohtia. Muutamilla patriarkoilla oli kunnioitusta herättävät valtavat turbaanit, mutta uskottoman lauman suuret paljoudet käyttävät tuota tulipunaista patalakkia, jota sanotaan fessiksi. Loput heidän sommittelemastaan puvusta oli semmoista, että sitä on mahdoton kuvata.
Täkäläiset puodit ovat vain kanakoppeja tai laatikoita tai kylpyhuoneita, vaatekammioita – taikka mitä muuta tahansa – kaikki ensi kerroksessa. Turkkilaiset istuvat niissä ristissä säärin ja työskentelevät, myyvät, polttelevat pitkiä piippujaan ja haisevat – kuin turkkilaiset. Niiden edustalla tunkeilee ahtailla kaduilla kerjäläisiä, jotka aina ja alati kerjäävät eivätkä koskaan saa mitään; ja ihmeellisiä rampoja, jotka ovat niin epämuotoiset, että niitä tuskin ihmisiksi tuntisi, kuormattuja aaseja ajavia laiskajaakkoja, kantajia, selässään huoneen kokoisia pakkalaatikoita, rypäleitten, kuuman vehnän, kurpitsan siemenien ja satain muitten esineitten kaupustelijoita. Ja tyytyväisinä, onnellisina, rauhallisina loikovat rientäväin jaloissa Konstantinopolin kuulut koirat. Ja ääneti ajelehtii siellä täällä parvittain turkkilaisia naisia, leuasta jalkoihin väljiin viittoihin verhottuina ja lumivalkoiset hunnut sidottuina pään ympäri, niin että vain silmät näkyvät ja kasvonpiirteistä epämääräistä hämärää aavistusta. Liikkuessaan etäällä Suuren basaarin hämärissä holvikaarroksissa ne näyttävät aivan semmoisilta kuin varmaankin ruumiskääreissään liikkuvat kuolleet näyttivät noustessaan haudoistaan niiden myrskyjen ja ukkosten ja maanjäristysten keskellä, jotka puhkesivat raivoamaan Kaivariavuorella ristiinnaulitsemisen kammon yönä. Konstantinopolin katu on näky, joka pitää nähdä kerran – ei useammin.
Ja sitten on vielä mainittava hanhikauppias – ukkeli, joka edellään ajoi satakuntaa hanhea pitkin kaupunkia, tarjoten niitä kaupan. Hänellä oli kädessään kymmenen jalan sauva, jonka päässä oli koukero, ja silloin tällöin joku hanhiyksilö murtautui ulos laumasta ja otti tuiman lähdön kulman ympäri päästäkseen, siivet puoleksi koholla ja kaula niin pitkällä kuin suinkin. Hätääntyikö hanhikauppias? Ei. Hän otti sauvansa ja tavoitteli sillä karkulaista sanoin kuvaamattoman kylmäverisesti – pisti koukeron hanhen kaulan ympäri ja kiskaisi hanhen vaivatta laumaan. Sauvallaan hän ohjasi hanhikarjaansa yhtä helposti kuin kippari jaalaansa. Muutamia tunteja myöhemmin näimme hänen istuvan kadunkulmassa kivellä keskellä hyörinää, vetäen makeita unia päiväliekkosessa ja hanhet kököttäen ympärillä tai väistellen aaseja ja ihmisiä. Palasimme takaisin tunnin kuluttua, ja nyt hän luki karjaansa nähdäkseen, oliko siitä mitään varastettu tai muutoin kadonnut. Ja hän menetteli siinä perin omintakeisella tavalla. Keppinsä pään hän pisti kuuden tai kahdeksan tuuman päähän kiviseinästä ja pakotti hanhet peräkanaa yksi erältään marssimaan sen ja seinän välitse. Siinä ei ollut helppo ainoankaan salailla itseään.
Jos teille pitää olla kääpiöitä – tarkoitan, että vain joku harva kääpiö kumman vuoksi – niin menkää Genovaan. Jos taas tahdotte ostaa niitä paljottain, vähittäismyyntiä varten, niin menkää Milanoon. Kääpiöitä on runsaasti kautta Italian, mutta Milanossa mielestäni laji kasvoi tavallista rehevämmin. Jos tahdotte nähdä hyvän monipuolisen valikoiman lajiteltuja rampoja, niin menkää Napoliin tai matkustakaa Rooman ympäristössä. Mutta jos tahdotte nähdä sekä rampain että ihmishirviöitten sydämen ja perikodin, niin menkää suoraapäätä Konstantinopoliin. Napolissa kerjäläinen, joka voi näyttää yhteen ainoaan varpaaseen ja muodottomaan kynteen sulaneen jalan, voi pitää itseään rikkaana – mutta Konstantinopolissa ei semmoinen näyttelyesine herättäisi mitään huomiota. Mies kuolisi siellä nälkään. Kuka kiinnittäisi huomiota semmoisiin vetovoimiin niiden harvinaisten hirviöiden keskellä, joita tungeskelee Kultaisen sarven silloilla tai näyttelee epämuodostuksiaan Stambulin katuojain partailla? Oi semmoista viheliäistä petturia! Mitä hän merkitsisi kolmisäärisen naisen rinnalla tai miehen rinnalla, jonka silmä on poskessa? Kuinka hänen täytyisi punastua sen miehen rinnalla, jolla on sormet kyynärpäässä?