Miten Uli-renki tulee onnelliseksi. Gotthelf Jeremias
isäntä tuli pikkutuvasta, kysyi emäntä häneltä, kuten tavallisesti: "Mitä sinä sille sanoit, mitä se vastasi?" "En minä voinut sille mitään", vastasi isäntä. "Uli pullikoi vielä kovasti vastaan, ei ollut nukkunut päätään selväksi; olisi ollut parempi, jos olisin puhunut hänelle vasta huomenna tai illalla kun kupariseppä on hänet pehmentänyt. Nyt annoin hänelle miettimisaikaa ja odottelen mitä tulee."
Uli meni ulos hyvin äissään, kuten olisi hänelle tehty törkeää vääryyttä. Hän paiskeli työkaluja kuten aikoen ne tuhota ja karjui elukoille niin että isännän selkää karmi; mutta isäntä pysyttelihe levollisena; yhden ainoan kerran hän vain sanoi: Siivolla! Muun palvelusväen pariin ei Uli mennyt, vieläpä heille murjottelikin. Kun isäntä ei ollut muiden kuullen lukenut lakia hänelle, ei hän voinut keventää sydäntään muille Ja kun muut eivät olleet syypäitä kuten hän, ajatteli hän, että muut ovat isännän puolella ja hänen vastustajiaan, tuon syvästi todellisen lauseen mukaan: se joka ei ole minun puolestani, on minua vastaan. Kestään ei hän siis saanut kuulijaa pöyhkeilläkseen ja hänellä ei ollut tilaisuutta kerskuilla: piru hänet vieköön, jos hän on täällä hetkeäkään kauempaa kuin määräaikansa loppuun.
Vähitellen lähtivät viinin ja muut paholaiset hänestä ja yhä veltommiksi kävivät uroon jäsenet. Äskeisen jännityksen sijalle tuli sietämätön väsymys. Mutta tämä väsymys ei vallannut pelkästään ruumista, vaan myös sielun. Ja kuten väsyneelle ruumiille on raskasta ja kiduttavaa kaikki mitä se tekee, niin tuntuu myös väsyneestä sielusta kaikki raskaalta, mitä se on tehnyt ja millä sitä tulevaisuus uhkaa. Mille se äsken nauroi, se sitä nyt itkettää, ja mikä sitä ennen viehätti ja riemastutti, se on nyt harmia ja murhetta. Sen vuoksi, jonka yli se äsken hypähteli kevyisin jaloin, haluaisi se nyt repiä hiukset päästään, vaikkapa koko pää-pahan paikoiltaan. Kun tällainen mieliala asustaa ihmisen sielussa, on se vastustamaton ja kaikkeen, mikä ihmisen mieleen tulee ja mitä hänelle tapahtuu, heittää se synkeän hohteensa.
Vaikka Uli silloin, kun hänen päänsä oli viiniä täynnä, oli äkäillyt isännälleen, niin haihtui hänestä nyt kiukku itsestään viinin kerällä. Hän ei harmitellut enää isännälleen, joka oli moittinut häntä hutiloimisesta, vaan itselleen siksi, että oli hutiloinut. Hänen mieleensä johtuivat nuo 23 batzia2, jotka hän yhtenä iltana oli hukannut. Sitä summaa ansaitakseen täytyisi hänen nyt tehdä työtä lähes kaksi viikkoa ennenkun ne olisivat hänellä jälleen koossa. Hän oli kiukuissaan, kun saisi niiden vuoksi tehdä niin paljon työtä, oli kiukuissaan viinille, jonka oli juonut, kapakoitsijalle, joka sen oli hänelle tuonut j.n.e. Hän mietti isännän sanoja Gnäggerlerin Anna Liisasta, ja hän tuskastui niin että hiki tunkihe hänen otsalleen. Nyt alkoi häntä moni seikka tässä tytössä epäilyttää. Ja ehkä hänen on se vielä naitava? Hänen täytyi nyt alituiseen tuota asiaa aprikoida, tuumia sitä puoleen ja toiseen. Väliin hän otsansa hiessä tuli muka vakuutetuksi siitä, ettei koko seikka ollut minkään arvoinen, että vaara oli kaukana. Ja kuitenkin mietiskeli hän jo pätevät syyt, joilla vaaran sattuessa ja Anna Liisan tullessa häntä hakemaan, voisi kieltäytyä lähtemästä.
Silloin näki hän tuhannen askeleen päästä jonkun naisen lähenevän taloa, luuli sitä Anna Liisaksi: ja heti hänen syynsä, suunnitelmansa ja lohduttelunsa hupenivat kuten kourallinen korsia, jotka joutuvat tuleen. Jalkansa alkoivat täristä pelosta ja hän pakeni talliin tahi riiheen. Hän näki joka pensaan takana Anna Liisan ja jos joku koputti talon ovelle, vavahti hän kuin haavan lehti ja ajatteli, että Anna Liisa se seisoo ulkona ja aikoo kutsua häntä puheilleen. Mitenkä hän voisi mennä naimisiin? Eihän hänellä ole yhtään rahaa, hän on viimeisestä puvustaankin vielä velkaa räätälille ja kauppiaalle. Hänellä on vain kolme kelvollista paitaa ja neljä kehnoa. Ja kukapa haluaisi lainata hänelle häärahoja, kuka maksaa häätamineet? Miten voisi hän elättää vaimon ja lapset, ja maksaa velat, kun hän ei nyt yksinäänkään jaksa tulla toimeen? – Näiden aatosten vuoksi joutui hän ihan suunniltaan, unohti kaiken ja teki kaikki nurin päin. Elämänsä oli kiusallista. Hän oli tyytymätön itseensä ja siksi myös tyytymätön kaikkiin muihin, koko maailmaan. Hän ei lausunut kenellekään niin kelpo sanaa ja mikään ei ollut hänestä paikallaan. Hänestä tuntui kuin keittäisi emäntä tahallaan kaikki ruuat kehnosti ja juuri niitä lajeja, joista hän ei pitänyt. Hänestä tuntui siltä kuin isäntä kiusaisi häntä tarpeettomalla työllä, hevoset kaikki olisivat laiskimuksia ja lehmät vartavasten hänelle vastuksina: pölkkypäisimpiä ruohon purijoita koko Jumalan taivaan alla.
Jos hänellä olisi ollut rahaa eikä olisi pelännyt tavata Gnäggerlerin Anna Liisaa, olisi hän uhkapäissään ja tuskissaan lähtenyt viinin juontiin, hukuttaakseen siihen kiukkunsa, harminsa ja alakuloisuutensa. Nyt täytyi hänen pysytteleidä kotosalla, näyttäytyä ihmisille niin vähän kuin mahdollista ja pistäytyä vähän väliä talliin, kun näki jonkin naisihmisen etäämpää. Jos ketä nyt ehkä hämmästyttää se, että Uli näin pelkäsi Anna Liisaa, että Ulin rakkaus tyttöön näytti näin pian haihtuneen, sille täytyy minun huomauttaa, ettei Uli Anna Liisaa lainkaan rakastanutkaan. Hän oli vain noita kovin tavallisia poikia, jotka mahtailun halusta heittäytyvät öisten kohtausten vapaille tavoille niin aikaisin kuin mahdollista ja ryhtyvät ilman omantunnon vaivaa, voisinpa melkein sanoa, hituistakaan ajattelematta, kaikkeen, mitä vain haluavat ja mitä tilaisuus tarjoo. Vaaraa aavistamatta he liihoittelevat tulen ympärillä kuten kärpäset ja melkein uskomattomalla tavalla, ellei heidän ajattelemattomuuttaan tuntisi, he sitten pelästyvät kun nuo välttämättömät, luonnolliset seuraukset tulevat ilmi, ja tytöt syyttävät heitä isyydestä. Silloin he pelästyvät kuten ihmiset ainakin, jotka side silmillä on viety syvän kuilun äyräälle ja joilta peite otetaan pois vasta kun heidät syöstään kuiluun. Rakkaus haihtuu heistä heti kun tyttö heitä syyttää. He pakenevat tyttöjä, joiden kanssa ennen rupesivat niin hempeihin väleihin ja joita usein kestitsivät. Vieläpä he heitä oikein vihaavatkin. Ja tätä eivät tytöt tuhatkertaisesta kokemuksesta huolimatta ota tajutakseen, nuo tytöt, jotka paheellisella alttiudellaan, jopa lähentelemiselläänkin luulevat hellyyttä ja rakkautta itselleen hankkivansa ja saavansa.
Isäntä ja emäntä antoivat Ulin olla omillaan, näyttipä siltä, kuin eivät he olisi hänestä olleet huolissaankaan. Mutta toisinpa olikin. Emäntä oli pari kertaa sanonut miehelleen: Ulihan tekee askareensa kovin kunnottomasti; hän ei ole nähnyt Ulia koskaan ennen tällaisena; eiköhän mies vain ollut lukenut hänelle liian kovia sanoja? Mies ei myöntänyt. Ei Uli ollut äissään yksin hänelle, vaan koko maailmalle, sanoi hän. Hänen mielestään Uli oli äissään etupäässä vain itselleen, vaikka puski sisuaan muihin. Sunnuntaina sanoi isäntä aikovansa vielä puhella Ulin kanssa, näin ei elämä voinut jatkua, Ulin täytyisi nyt viimein joko viisastua tai lähteä talosta. Mutta emäntä sanoi, ettei isännän vain pitäisi puhutella Ulia kovin tylysti. Uli ei emännän mielestä ollut kaikkein pahimpia. Kyllähän sen tietää, millainen hän nyt on, mutta ei, mikä siitä vielä voi tulla.
TOINEN LUKU
Sunnuntai valkeni kirkkaana, selkeänä ja ihanana. Tumman vehreät ruohot olivat koristaneet otsansa timanttiseppeleillä ja kimaltelivat ja tuoksuivat kuin hempeät morsiamet Jumalan määrättömässä temppelissä. Tuhannet peipposet, tuhannet rastaat, tuhannet leivoset lauloivat häälauluja; valkopartaisina, totisina ja juhlallisina, mutta nuoruuden ruusut ryppyisillä poskillaan, katselivat vanhat vuoret todistajina suloisiin morsiamiin, ja Jumalan papittarena kohosi korkealle kaiken yli kultainen aurinko ja tuhlasi säihkyvinä säteinä hääsiunaustaan. Tuhatääninen laulelo ja maailman ihanuus olivat herättäneet aikaisin isännän, ja hän vaelteli hartain mielin vastaan ottamaan sitä siunausta, jota Jumala hänelle antoi. Hän kahlasi, harppaili pitkin askelin valtavassa ruohikossa; seisoi hiljaa upean viljapellon pientarella, hyvin järjestettyjen kasvilavain ja hiljaa keinuvan pellavamaan ääressä; katseli paisuvia kirsikoita ja villihedelmäpuita, jotka olivat raskaanaan pieniä hedelmiä, sitoi oksan, nyppi pois silloin tällöin vahingollisen toukan. Isäntä ei iloinnut ainoastaan itselleen tulevasta kiitoksesta ja voitosta, jonka oli saava, vaan myöskin Herrassa, jonka hyvyyttä
Batzi, vanha sveitsiläinen vaihtoraha, arvoltaan n. 14 penniä. Suoment. muist.