Miten Uli-renki tulee onnelliseksi. Gotthelf Jeremias
aikaista, heidän on vielä tultava tupaan ja kun Eisi yhä hätäisemmin maanitteli, niin suostuttiinkin. Sisällä oli valmiina oiva kahvipannu, voikukkura, kukkoja, kaunista valkeaa leipää, hunajakakkuja, kirsikkamuhennosta, juustoa, kinkkua ja imelää viiniä. Trini melkein kopaisi päätään käsillään ja kysyi: "Mikä Elsillä oikeastaan on mielessä? Mehän olemme juuri murkinoineet, täynnä ruokaa kurkkuun saakka, kylläisiä kai aina huomisiltaan? Kun te tulette meille, en minä voi teitä tällä tavoin kestitellä. En tiedä, mistä moiset herkut ottaisin." Mutta Eisi sanoi, että Trini häntä vain pilkkaa. Triniltähän Eisi oli kestityksen oppinut; Trinin luona ei koko päivänä niin pöydästä pääse. Kuitenkin löytyi sija parille kukolle tai voileivälle, kahvipannu päästi viinipullon paikalleen ja siitä nautittiin monien kursailujen jälkeen. Sanottiin sitten hyvästit ja noustiin vankkureihin, jotka jo kauan olivat odottaneet. Trinin täytyi kolmasti hypätä, Johanneksen pidellessä istuinta toisesta päästä kiinni, ennenkun pääsi ylös; sitten sullottiin ajoneuvoihin lapset, joiden taskuista vielä vehnäspalaset tirkistelivät, ja viimein nousi lanko itse rattaille. Ei ymmärretty, mihin hän oikeastaan sijoittuisi, ennenkun hän putkahti keskelle muita. Näytti kuin olisi ihmissyöjä siinä ajellut; sillä lapset joutuivat aivan piiloon hänen leveän vartalonsa taakse; vain sieltä täältä kurotteli pieniä käsiä kuten suoraan langon vatsasta.
Kun vieraissa käynti oli päättynyt, seurasivat järjestelypuuhat ja myöhemmin syötiin illallista kuten tavallista. Illallisella sanoi Johannes: "Muori, sinun on varustettava lyhty; Ulin ja minun täytyy vahtia tänä yönä lehmää, sillä se poikii ennen aamua." Uli sanoi: "Michelin Hannu on luvannut auttaa minua tänä yönä valvonnassa, ja jos rupeisi näyttämään pahalta, niin ennättäähän sittenkin herättää isännän." Mutta isäntä sanoi, ettei Ulin pidä ottaa Hannua avuksi. Isännästä ei ollut hyvä se, että vieraita renkejä käytetään tarpeettomasti ja lupaa kysymättä apuna. Michel tarvitsee itse huomenna Hannua ja joka päivähän tässä saa kokea, mihin se renki kelpaa, joka ei ole yöllä nukkunut. Tällä kertaa on hän itse alunpitäen läsnä, sanoi hän. Viime kerralla oli käynyt huonosti, voisi nyt tulla sama eteen. Ja Ulin täytyi ottaa isäntä toverikseen.
KOLMAS LUKU
Kun he olivat ripustaneet lyhdyn talliin, ja antaneet hevosille ruokaa yöksi, levitteli isäntä vielä olkia lehmälle, joka levottomasti sinne tänne kömpelehti eikä voinut maata. Sanoi vielä kuluvan parisen tuntia tälleen. He voisivat mennä ulos istuskelemaan penkille ja polttamaan piipun tupakkaa. Lehmä ilmaisisi kyllä milloinka sen aika lähestyy.
Oli lauhkean lämmin yö, puoleksi keväinen, puoleksi kesäinen. Vähin kimalteli tähtiä taivaan sinisessä meressä, raikkaat ilohuudot ja kaukainen ajelun kumina keskeyttivät silloin tällöin yön hiljaisuutta.
"Oletko sinä nyt tuuminut asiaa, Uli?" kysyi isäntä kun he istuivat penkillä tallin edustalla. Uli sanoi olevansa entisellään, mutta ei ollut kuitenkaan tällä kertaa vihainen. Kaikkeen ei sanonut voivansa myöntyä, mutta voihan tässä ehkä taipua jäämäänkin. Hänellä oli näet jo tuo nyt yleisesti käytäntöön otettu periaate, ettei saa koskaan ilmaista muille omia ajatuksiaan, muuten käyttäisi vastustaja tuota tietoa omaksi hyväkseen. Siitäpä johtuu tuo merkillinen levollisuus ja kylmäverisyys, jonka vuoksi valtiomiehet ihailevat talonpoikia. Mutta yleisyytensä ja käytäntönsä vuoksi on se tuhoisa periaate, joka saa sanomattoman paljon pahaa aikaan, eroittaa lukemattomia ihmisiä kanssakäymisestä, saattaa heidät toisilleen vihamieliseen asemaan ja tekee ihmisen samalla toisaalta kylmäveriseksi sellaisissakin asioissa, joissa pitäisi palaa pyhän innostuksen. Ja se muuttaa kylmäverisyyden välinpitämättömyydeksi, se tekee hitaaksi hyvään senkin ihmisen, joka rakastaa hyvää.
Onneksi oli isäntäkin kylmäverinen eikä pannut Ulin sanoja pahakseen, vaan sanoi: "Minunkin laitani on ihan kuin sinun." Isännällä ei ollut Ulia vastaan mitään erikoista, mutta tälleen ei voida asiaa jättää. Isäntä kyseli, kenessä tässä vika on? Eikö hän saa talossaan enää virkkaa mitään, jos haluaa jonkun kerran viikossa kuulla hyvän sanasen tai välttää näkemästä murjottelevaa naamaa? Uli sanoi, ettei hän sille mitään voi. Hän ei voi olla muun näköinen vaikka olisi miten ystävällinen. Jos hän on murjottanut, ei hän ole murjottanut isännän vuoksi. Hänellä ei ole mitään valittamista isäntää vastaan eikä yleensä muitakaan vastaan. Mutta hän on köyhä renki eikä saa käydä missään eikä iloita yhtään. Hänen pitää olla maailmassa vain kärsiäkseen ja jos hän kerrankin tahtoo unohtaa viheliäisyytensä ja pitää hauskaa, niin heti kaikki hyökkäävät hänen kimppuunsa ja koettavat häntä sortaa. Häntä polkee onnettomuuteen kuka ikinä vain voi. Ihmekö sitten, jos ei aina voi olla imelillä huulin.
Isäntä sanoi, että Ulin on toki tiedettävä, ettei hän koeta polkea häntä onnettomuuteen, päinvastoin. Uli itsehän suistaa itseään onnettomuuteen, eikä muut. Kun nuori mies antautuu huonojen tyttöjen peliin, on hän oman kovan onnensa seppä, eikä muiden. Isäntä sanoi tietävänsä hyvin, että jokainen lohduttelee itseään ja tuumii: ei tämä kohtalon isku satu minuun, vaikka muihin. Mutta johonkuhun se aina sattuu ja vaikka joku olisi päässyt pintehistä seitsemän kertaa ja toinen jäänyt hänen asemastaan ansaan, niin lankeaa hän itse siihen kahdeksannen kerran, siitä saa hän olla patentti. Mutta silloin kun ei vielä ole kiikkiin joutunut, nauraa vain kaikille vasten naamaa ja soimaa niitä, jotka siitä varoittavat. Ja kun vihdoin on siihen joutunut, ovat tietysti muut vikapäät ja haukutaan taas muita siksi etteivät he muka pelastaneet häntä onnettomuudesta. "Etkös, Uli, ole saanut pelätä jo kylliksi tämän yhden viikon aikana, että olet ansassa? Kyllä minä olen nähnyt, miten sinä olet paennut jokikistä naisihmistä ja luullut Anna Liisan olevan joka pensaan takana. Pelkosi vuoksi olet sinä antanut meidän ja meidän elukkaimme kärsiä. Monet palvelijat puskevat kaikki elämänsä vihat ja vastahakoisuudet isäntäväkeen tai heidän omaisuuteensa, lehmiin tai työkaluihin. Sinun tämänviikkoinen pelkosi johtui pahasta olostasi, ja siihen olet sinä yksin syypää. Sinulla olisi voinut olla yhtä hyvää ja pelotonta kuin meilläkin. Ei, Uli, sinun täytyy hylätä kehno elämäsi, sinä teet itsesi onnettomaksi ja sellaista harmia, jollaista olen saanut sietää sinun tähtesi tällä viikolla, en huoli enempää."
Uli sanoi, ettei hän ollut tehnyt mitään pahaa. "Häh, sepä on kummaa", sanoi isäntä. "Onko humalassa olo sitten hyvää? Ja sinun pelisi Anna Liisan kanssa ei myös liene kaikkein siistintä! Lienee kuudennessa käskyssä pantu arvoonsa." "Voi, on niitä vielä paljon huonompiakin ihmisiä kuin minä", sanoi Uli. "On niitä paljon tilallisiakin, joiden vertaiseksi minä en vaan tahtoisi lukeutua." "Sitä vastaan en väitä", sanoi isäntä, "mutta huono ihminen ei tee toista paremmaksi ja vaikkapa moni tilallinen olisikin juoppolallus tahika lurjus, niin ei asia lainkaan parane sillä, että sinä olet hutilus tai ehkä pahempaakin." "Pitäisihän tuota toki sallia ihmiselle vähän iloakin", sanoi Uli, "kukapa viitsisi elää, jos ei saisi enää lainkaan iloita." "Mutta, Uli, mitäs iloa siitä on, ettet voi koko viikkoon oleskella missään, ettei ole hyvä olla missään? Mitä iloa se on? Sehän saattaa tehdä ihmisen koko pitkäksi ijäkseen kurjaksi ja onnettomaksi? Sellaiset ilot ovat paholaisen houkutuksia. Niin, kyllä sinä iloita saat, joka ihminen tarvitsee iloa, mutta iloa hyvistä ja luvallisista asioista. Ihmiset tietääkin yleensä arvioida hyväksi tai pahaksi siitä, tuleeko hänen ilonsa hyvistä vai huonoista asioista."
"Niin, sinun on hyvä puhua", sanoi Uli, "sinulla on hyvä tila, avara ja lavea, sinulla on pilttuut täynnä kaunista karjaa, varastot tavaraa, ja hyvä vaimo, maan paraita naisia. Sinulla on kauniita lapsia; sinä voit iloita, sinulla on mistä iloita. Jos minulla ne olisi, ei minua haluttaisi lorvehtia, en haluaisi Anna Liisakaan. Mutta mitäs minulla? Minä olen köyhä poika, ei ole ainoaa ihmistä maailmassa, joka minulle toivoisi hyvää. Isäni on kuollut, samoin äiti, ja sisarukset pitävät kukin huolta vain itsestään. Kärsimys on minun osani maailmassa: jos minä tulen kipeäksi, ei minusta kukaan piittaa, jos minä kuolen, niin paiskataan minut maahan kuten koira eikä kukaan minua kujertele. Voi, ettei meikäläisiä lyödä kuoliaaksi jo maailmaan syntyessä". Ja tuo suuri, vahva Uli alkoi katkerasti itkeä.
"Älähän nyt, Uli", sanoi isäntä,