Miten Uli-renki tulee onnelliseksi. Gotthelf Jeremias
riihen ovea. Vietävän otus, yllyttää sillä tavoin sinua minua vastaan. Mutta tee nyt vielä miten tahdot; jos tulet ensi yönä, olkoon menneeksi! Minä unohdan, millainen olet, ja avaan sinulle! Mutta jos et tule, niin katso eteesi miten käy. Vieköön minut piru, jos vasta sitten sinulle avaan! Aivan niin, rupeat kunnottomaksi ja ylpeäksi!" Uli vain epäröi ja oli vastahakoinen ja sanoi, ettei Anna Liisan tarvitse hänen vuokseen ensi yönä valvoa kyynäröisillään, hän jää kernaammin kotiin kuin syö toisille keitettyä soppaa, hän ei tahdo enää tahrata itseään moisen kanssa seurustelemalla. Anna Liisa menköön vaan matkaansa ja jättäköön hänet .rauhaan, hän on jo saanut Anna Liisasta kyllänsä. – Silloin alkoi Anna Liisa uudelleen mekastaa: milloin sätti hän Ulia mitä hävyttömimmin, milloin haukkui miesväen kurjuutta, milloin ylisti hyvää sydäntään, jota oli niin häpeällisesti petetty hyvyyden tähden. Olikin uskonut mokomaan raukkaan! Sitten imarteli hän Ulia jälleen mitä hellimmin ja sanoi, ettei hän ollut vielä ketään rakastanut niin kovin kuin Ulia. Hän olisi antanut vaikka elävältä nylkeä itsensä Ulin vuoksi, hänen sydämensä oli nyt pakahtua tuskasta. Mutta Uli ei heltynyt ja kun hän oli kuullut kyllikseen metakkaa, lähti hän heinähäkkineen taloon ja jätti Anna Liisan seisomaan apilaspellolle. Mutta sen painoi hän mieleensä tarkasti, että koska hän nyt tällä kertaa oli päässyt pakoon pujahtamaan, pitää hän tämän tapauksen vasta varoituksena. Kukaan ei vasta pääse näin hyökkäämään hänen kimppuunsa pähkinäpensaan takaa.
Ja riemuiten kahleittensa katkeamisesta, alkoi hän joikua niin että lehmät teutaroivat pilttuissaan, hevoset riuhtoivat riimujaan, kissa kavahti pankolta ja koira kömpi kopistaan ja piika sanoi: "Mikähän nyt Ulilla on, kun se on niin iloissaan; en ole pitkään aikaan kuullut sen pitävän tuota ääntä."
Pian tämän jälkeen vedättivät isäntä ja renki kiviä uutta tuvan uunia varten. Kotimatkalla pistäytyivät he ravintolaan, koska tie oli pitkä ja mäkinen. Isäntä ei ollut mikään kitupiikki. Hän käski tuomaan pöytään viiniä rengin ollessa hänen mukanaan ja tilasi leipää kahdelle hengelle puolella batzilla. Silloin kävi Uli loppumatkalla puheliaaksi. Hän kertoi isännälle kohtauksestaan Anna Liisan kanssa. Iloinen hän nyt oli, kun oli päässyt erilleen niistä huolista ja siitä ihmisestä ikipäiviksi. Kukaan ei uskonut, miten hyvältä tämä Ulista tuntui. Nyt vasta ymmärsi hän sen sananlaskun, jossa sanotaan: "putosi kuin leiviskän kivi sydämeltä". Isäntä iloitsi Ulin sanoista, mutta varoitti häntä tekemästä kuten monet muut, jotka ovat katuvaisia niin kauan kun tuntevat rikoksensa seuraukset, mutta sitten jälleen hyörivät synnin lähitteillä kuten kärpäset tulen ympärillä, kunnes ehkä kokonaan polttavat siipensä. Niinpä tunsi hän monta juoppolallusta, jotka rahansa loppuun ja päänsä sekaisin juotuaan päättävät olla vasta koskaan pökertelemättä – ja heti kun taas joutuvat viinin lähitteille, kurnivat kuin vasikat; samoin käy monasti hamekansankin asioissa. Niille, jotka luulevat olleensa kaikkein viisaimpia, käy useasti kaikkein pahimmin. "Ei, Uli, pysy nyt vain lujana, niin tulee sinusta vielä mies, kuten olen väittänyt", sanoi isäntä.
"Kuulkaa, isäntä", vastasi Uli, "minä olen asiaa nyt aprikoinut, ja rovasti, joka sinua neuvoi, ei kai ollut ihan narri miehiään. Mutta talonpoikaisen rengin palkoista ja siitä minkä verran rahaa rengiltä kuluu, ei hän kai ole paljoa tiennyt. On kai arvellut: saman verran kuin apulaiselta. Mutta sinun, isäntä, pitäisi tuntea tämä asia paremmin kuin hän ja tietää, ettei tässä voi säästää ja rikastua. Minä olen laskenut monta päivää niin että pääkuoreni on ollut haleta. Mutta aina olen vain päässyt samaan tulokseen: tyhjästä tulee tyhjää ja tyhjästä ei tule mitään." "Mitenkäs sinä sitten olet laskenut?" sanoi isäntä. Uli selitteli koko laskelmat nivel niveleltä jälleen ja sen tehtyään kysyi hän kuten ivalla isännältä: "Ja mitäs nyt sanot, eikö asia ole niin?" Isäntä vastasi: "Sinun laskusi mukaan nousevat menot kyllä näin suuriksi. Mutta voidaanpa sitä aivan toisellakin tapaa laskea, poika paha! Kuulehan nyt, minäkin lasken oman kuosini mukaan; hauska kuulla, mitä siitä arvelet."
"Sitä kohtaa, minkä panit vaatetuksesi osalle, en minä paljoa muuttele. On mahdollista, että alussa siihen tarvitset vieläkin enemmänkin, jos aiot varustautua hyvään kuntoon ja hankkia itsellesi paitoja pesupaikkaa säästääksesi ja ylipäänsä esiintyä pyhin ja arin puettuna kuten kunnon pojan sopii. Tupakkaan olet sitävastoin arvioinut kaksi kruunua. Se on liian paljon. Rengin, jonka täytyy liikkua tallissa ja riihessä, ei pidä tupakoida pitkin päivää, ei pyhäillan perästä. Nälkää sammuttaaksesi ei sinun tarvitse minun luonani tupakoida. Jos voisit totuttaa itsesi kokonaan tupakoimasta, olisi siitä sinulle, renkimiehelle, suurta hyötyä. Tupakoimaton saa kaikkialla enimmän palkkaa."
"Muut kymmenen kruunua, jotka sinä olet arvioinut kaikellaisiin huvituksiin, pyyhin minä kokonaan pois, jok'ikisen kreutzerin. Niin, katso töllötä nyt minuun vain kuin lehmä uuteen konttiin! Jos sinä aiot parantua ja tulla joksikin, täytyy sinun kerrankin ryhtyä johonkin kunnolliseen, päättää olla tuhlaamatta palkastasi kreutzeriäkään millään tavoin. Jos sinä päätät juoksennella vain vähän vähemmän kuin ennen, tuhlata vain vähän vähemmän kuin ennen, on päätös hölyn pölyä. Jos kerran joudut kapakkaan, et enää ole oma herrasi, sinut valtaa vanha toveruus, entiset tottumukset, ja sinä hukkaat jälleen parin viikon palkat. Sitten seuraa kohmelojano, jota sinun täytyy toisena iltana parannella ja sinulta katoaa yhä enemmän usko ja ajattelet, ettet voi enää koskaan parantua ja tulet päivä päivältä kehnommaksi ja epäilet yhä enemmän voimiasi. Tämä ei muuten ole niin kauhistavaa, että siitä kannattaisi olla noin nyrein naamoin. Ajatteles, miten monet eivät saa vuosikausiin niin pisaraakaan maistaa viiniä eikä käydä ravintoloissa! Eivätkä ne ole pelkästään köyhiä päiväpalkkalaisia, joilla on kylliksi tekemistä ahertaessaan pois puutetta niskoiltaan, vaan heissä on varakkaita, jopa rikkaitakin miehiä, joille on tullut tavaksi olla mitään turhaan tuhlaamatta. Ja he voivat hyvin. He voivat vähemmin käsittää sitä, miten järjellinen ihminen voi elää hulttiona, kuin sinä sitä, miten ihminen voi elää olematta hulttio. Minä läksin kerran erään langenthalermarktilaisen kanssa aikaisin ravintolasta kotiin. Hän ihmetteli, kun näki minutkin jo kotiin menossa. Hänen oli tavallisesti lähdettävä yksin kotiin, sanoi hän. Minä vastasin hänelle, ettei minulla enää ollut siellä mitään tekemistä ja ravintolassa istuminen aina iltaan saakka on minusta vastenmielistä. Siihen menee rahat ja aikakin ja lopulta ei tiedä, miten ja milloin pääsee kotiin. Saman sanoi hänkin olevan mielipiteensä. Hän oli alottanut tyhjästä ja saanut elää sangen niukalla. Kauan oli hän elättänyt yksinään isää ja äitiä, mutta nyt oli hänellä kuitenkin koti ja velaton kontu ja joka vuosi kaksi lehmää, joista kumpikin painoi aina kuusi sentneriä. Mutta hän ei ollutkaan koskaan hukannut niin ainoaa kreutzeriä turhaan. Vain kerran muisti hän ostaneensa Burgdorfissa pienen, puolen batzin hintaisen vehnäleivän. Olisi voinut jättää senkin ostamatta, ellei hänellä olisi ollut niin kova nälkä, ettei jaksanut sietää kunnes tuli kotiin saamaan huokeaa ruokaa. Vai niin, sanoin minä, niin paljolla minä en voi kehua, moni batzi on minun käsistäni luisunut; mutta niin pitkälle ei kuitenkaan pitäisi mennäkään, täytyyhän ihmisen toki vähän nauttiakin."
"Aivan niin", vastasi hän. "Minä nautin myös ja iloitsen elämästäni. Kreutzeri, jonka säästän, ilahuttaa minua enemmän kuin taalari7 tuhlaajaa. Ellen olisi aloittanut sillä tapaa, niin en varmaankaan olisi edistynyt hituistakaan. Köyhällä poikapahaisella ei tavallisesti ole älyä lopettaa tuhlausta ajoissa kun on päässyt alkuun. Jos hän on hukannut yhden batzin, vie se kymmenen jälestään. Mutta ei sinun tarvitse kuitenkaan luulla, että minä siksi olisin kunnoton kitupiikki. Moni on jättänyt suuret talonsa tyhjin taskuin ja on saanut minulta avun tarpeeseensa. Minä en ole unohtanut sitä, joka minun työtäni on siunannut ja jolle minun pitää pian tiliä tehdä." Tämän puheen kuultuani oli tuo mies minusta kovin kunnioitettava. Kukaan ei olisi puusta katsoen aavistanut, mikä mies hän oli. Ennen kun erosimme, tahdoin minä vielä kustantaa hänelle pullon viiniä hänen antamastaan opetuksesta. Mutta hän ei huolinut ja sanoi, ettei hänen tarvitse hukata omia eikä minunkaan rahojani. Sehän on samantekevä kerran tilinteossa, kenen varoja tuhlaa. Sen jälkeen en minä ole sitä miestä nähnyt; hän on varmaan jo tilinsä tehnyt. Ja ollapa
1 Taalari = 3 mk. 75 p: iä.