Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt I. Dumas Alexandre
vain tyytyisikin?" sanoi kardinaali ivallisesti, tehostaen italialaista ääntämistapaansa. "Vaivainen miljoona vain, olkaa hyvä, veliseni! Siinäpä oikea kerjäläisperhe!"
"Kardinaali", muistutti Ludvig XIV päätänsä kohottaen, "tämä kerjäläisperhe on minun sukuni haara."
"Oletteko kyllin rikas lahjoittaaksenne miljoonia muille, sire? Onko teillä miljoonia?"
"Voi", vastasi Ludvig XIV tuntien ääretöntä mielenkarvautta, jonka hän kuitenkin voimakkaalla ponnistuksella esti ilmenemästä kasvoillaan, "voi, niin, herra kardinaali, tiedän olevani köyhä, mutta Ranskan kruunu on lopultakin miljoonan arvoinen, ja tehdäkseni hyvän teon panttaisin kruununi, jos on tarpeellista. Hakisin käsille juutalaisia, jotka hyvinkin antaisivat minulle miljoonan."
"Sanotte siis tarvitsevanne miljoonan, sire?" kysyi Mazarin.
"Niin sanon, monsieur."
"Te erehdytte suuresti, sire: te tarvitsette paljon enemmänkin. Bernouin!.. Saatte nähdä, sire, kuinka paljon te toden teolla tarvitsette… Bernouin!"
"Kuinka, kardinaali", oudoksui kuningas, "aiotteko neuvotella lakeijan kanssa minun asioistani?"
"Bernouin!" kutsui kardinaali vieläkin, olematta huomaavinaan nuoren hallitsijan nöyryytystä. "Tulehan tänne ja sano minulle se numero, jota sinulta juuri äsken kysyin, ystäväiseni."
"Kardinaali, kardinaali, ettekö kuullut huomautustani?" vastusti Ludvig vaaleten suuttumuksesta.
"Älkää pahastuko, sire; minä käsittelen teidän majesteettinne asioita aina julkisesti. Koko Ranska tietää, että tilinpitoni on avointa. Mitä määräsinkään sinulle äsken tehtäväksi, Bernouin?"
"Teidän ylhäisyytenne käski minun suorittaa erään yhteenlaskun."
"Ja sinä teit sen, vai mitä?"
"Niin, monseigneur."
"Todetakseni summan, jota hänen majesteettinsa tällä hetkellä tarvitsi? Enkö sanonut sinulle sitä? Puhu suoraan, hyvä mies."
"Niin teidän ylhäisyytenne sanoi."
"No, minkä summan halusin saada kokoon?"
"Neljäkymmentäviisi miljoonaa muistaakseni."
"Ja mihin määrään pääsimme yhdistäessämme kaikki varamme?"
"Kolmeenkymmeneenyhdeksään miljoonaan kahteensataankuuteenkymmeneentuhanteen frangiin."
"Hyvä, Bernouin, sitä vain tahdoin tietää; jätä meidät nyt", sanoi kardinaali tähdäten säihkyvän katseensa nuoreen kuninkaaseen, joka oli mykistynyt ällistyksestä.
"Mutta kuitenkin…" änkytti kuningas.
"Ah, te epäilette vielä, sire", sanoi kardinaali. "No, katsokaa, tässä on todiste sanoilleni."
Ja Mazarin veti patjansa alta numeroilla täytetyn paperisuikaleensa, ojentaen sitä kuninkaalle, joka käänsi pois katseensa – niin katkera oli hänen pettymyksensä.
"Kun haluatte nyt miljoonan, sire, ja sitä miljoonaa ei ole merkitty tähän, tarvitsee teidän majesteettinne siis neljäkymmentäkuusi miljoonaa. No, maailmassa ei ole juutalaisia, jotka antavat sellaisen summan Ranskan kruunuakaan vastaan."
Puristaen nyrkkiänsä kalvosintensa suojassa kuningas työnsi lepotuolinsa syrjään.
"Sille ei siis voi mitään", hän sanoi; "serkkuni Englannin kuningas kuolee nälkään."
"Sire", vastasi Mazarin entiseen tapaansa, "muistakaa sananlaskua, jonka teille tässä esitän mitä terveimmän politiikan ohjeena: 'Iloitse köyhyydestäsi, milloin naapurisikin on köyhä.'" Ludvig mietti tuokion, luodessaan uteliaan silmäyksen paperiin, jonka toinen pää kätkeysi patjan alle.
"On siis mahdoton tyydyttää rahantarvistani, herra kardinaali?" yritti hän vielä.
"Ehdottomasti, sire."
"Ajatelkaa, että täten saan myöhemmällä vihollisen, jos hän minun avuttani nousee jälleen valtaistuimelle."
"Jollei teidän majesteettinne muuta pelkää, niin olkaa vain huoletta", tyynnytti kardinaali vilkkaasti.
"Hyvä on, en kiusaa pitempään", sanoi Ludvig XIV.
"Olenko ainakin saanut teidät vakuutetuksi, sire?" kysyi kardinaali laskien kätensä kuninkaan kädelle.
"Täydellisesti."
"Pyytäkää mitä tahansa muuta, sire, niin olen onnellinen voidessani sen teille myöntää, evättyäni tämän toivomuksenne."
"Mitä tahansa muutako, monsieur?"
"Niin, enkö ole ruumiineni ja sieluineni teidän majesteettinne palvelija? Hei, Bernouin, soihtuja, vartiosotureita hänen majesteetilleen! Hänen majesteettinsa lähtee takaisin huoneistoonsa."
"Ei vielä, monsieur, ja koska tarjoatte minulle hyväntahtoisuuttanne, aion sitä käyttää."
"Itseänne varten, sire?" kysyi kardinaali toivoen, että lopultakin tulisi kysymys hänen sisarentyttärestään.
"En, monsieur, en itseäni varten", vastasi Ludvig, "vaan yhä Kaarle-serkkuni hyväksi."
Mazarinin kasvot synkistyivät jälleen, ja hän murisi muutamia sanoja, joita kuningas ei kuullut.
11.
Mazarinin politiikkaa
Sen epäröimisen sijasta, jolla nuori kuningas oli neljännestunti takaperin lähestynyt kardinaalia, saattoi hänen silmistään nyt nähdä tuon sitkeän tahdon, jota vastaan voitiin taistella ja joka kenties taittui omaan voimattomuuteensa, mutta joka ainakin säilytti tappionsa muistoa sydämen syvyydessä kuin kirvelevänä haavana.
"Tällä kertaa, herra kardinaali, on kysymys paljon helpommin saatavasta edusta kuin miljoonasta."
"Niinkö oletatte, sire?" virkahti Mazarin katsellen kuningasta viekkailla silmillään, jotka näkivät syvimpiinkin sydänsopukkoihin.
"Niin oletan, ja kun saatte tietää pyyntöni sisällön…"
"Ja luuletteko siis, että minä en sitä tiedä, sire?"
"Tiedättekö muka, mitä minulla vielä on teille sanottavaa?"
"Kuulkaahan, sire, mainitsenpa teille Kaarle-kuninkaan omat sanat…"
"Oh, jopa jotakin!"
"Kuulkaahan vain: Ja jos tuo saituri, tuo halpamainen italialainen, on hän sanonut…"
"Herra kardinaali!.."
"Se oli ajatuksena, elleivät sanat ihan siten sattuneet. No, hyvä Jumala, en minä hänelle siitä pahastu, sire, jokainen näkee mielenkuohujensa mukaan. Hän on siis puhellut: Ja jos tuo halpamainen italialainen kieltää teiltä sen miljoonan, jota häneltä pyydämme, sire, – jos meidän on rahan puutteessa pakko luopua käyttämästä valtiotaitoa, niin pyydämmepä häneltä viisisataa aatelismiestä…"
Kuningas hätkähti, sillä kardinaali oli erehtynyt ainoastaan numerosta.
"Eikö niin ole asia, sire?" huudahti ministeri voitokkaasti. "Sitten hän on lisännyt kauniita sanoja, hän on haastanut: Minulla on ystäviä salmen toisella puolella; heiltä puuttuu ainoastaan päällikköä ja lippua. Kun he näkevät minut, kun he näkevät Ranskan lipun, he kerääntyvät ympärilleni käsittäen, että minulla on teidän tukenne. Ranskalaisen sotilaspuvun väreillä on minun joukossani sama teho kuin miljoonalla, jonka Mazarin on meiltä evännyt. (Sillä hän tiesi hyvin, että minä en sitä miljoonaa myöntäisi.) Voitan näillä viidelläsadalla aatelismiehellä, sire, ja siitä tulee kaikki kunnia teille. Siten hän on sanonut tai likipitäin, eikö niin? Ja sanoihinsa hän on sommitellut loistavia vertauksia, mahtipontisia mielikuvia, sillä hänen sukunsa on suurellista väkeä! Isä piti puheita mestauslavalle asti!"
Häpeän hiki helmeili Ludvigin otsalla. Hän tunsi, ettei ollut hänen arvonsa mukaista kuunnella siten häväistävän serkkuansa, mutta hän ei vielä osannut esiintyä itsenäisesti, olletikaan