Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt I. Dumas Alexandre
lunnaat."
"Paljonko?"
"Peijakas, tuollainen veitikka on hyvinkin sadantuhannen écun arvoinen."
"Onpa kyllä."
"Näet siis: ensiksikin saattaa tulla kysymykseen sadantuhannen écun lunastussumma…"
"Tai sitten?.."
"Taikka – mikä on vielä parempi – minä luovutan hänet Kaarle-kuninkaalle. Tällä ei sitten enää ole mitään sotapäällikköä pelättävänä eikä valtiomiestä petettävänä, joten hän tuotapikaa itse korjaa kuntoon vallanperimyksensä ja siitä hyvästä lukee minulle pöytään ne satatuhatta écuta. Sellainen on aatokseni; mitä sanot siitä, Planchet?"
"Erinomainen tuuma, monsieur!" huudahti Planchet vapisten kiihtymyksestä. "Mutta miten johduittekaan siihen?"
"Sain sen päähäni eräänä aamuna Loiren rannalla, kun Ludvig XIV, meidän rakastettu kuninkaamme, vetisteli mademoiselle de Mancinin kädestä hellittäessään."
"Menen takuuseen siitä, monsieur, että se on suurenmoinen. Mutta…"
"Ka, siihen tulee mutta?"
"Sallikaa minun sanoa… hankkeemme laita on hiukan kuten karhun taljan, joka myytiin sen ollessa vielä elävän karhun selässä. Herra Monkin sieppaaminen ei käy päinsä ilman käsirysyä."
"Ei kyllä, mutta kokoanhan armeijani…"
"Kah, parbleu, jo ymmärrän! Yllätys! Voi, silloin te onnistutte, monsieur, sillä teillä ei ole vertaistanne tuollaisissa yrityksissä!"
"Minulla on tosiaan ollut onnea niissä puuhissa", myönsi d'Artagnan luontevan ylpeästi. "Käsitäthän, että jos minulla olisi hankkeessa mukana hyvä Atokseni, urhea Portokseni ja ovela Aramikseni, juttu olisi ihan selvä; mutta he näkyvät olevan kadoksissa, eikä kellään ole heistä vihiä. Minun on senvuoksi uskallettava yksinäni. No, huomaatko keinottelun hyväksi ja rahojen sijoittamisen siihen edulliseksi?"
"Liiaksikin!"
"Kuinka niin?"
"Syystä että aivan edulliset suunnitelmat eivät juuri koskaan käy toteen."
"Tämä on pettämätön, Planchet, ja siitä on parhaana todistuksena, että minä ryhdyn siihen. Se tuottaa sinulle varsin sievän voiton ja on minulle hyvin mielenkiintoinen yritys. Sanotaan sitten: 'Noin teki d'Artagnan vanhoilla päivillään', minä saan sijani kertoelmissa ja historiassakin, Planchet. olen kunnianhimoinen."
"Monsieur", innostui Planchet, "kun ajattelen, että tämä jättiläissuunnitelma on kypsynyt täällä minun luonani, minun jauhosokerini, luumujeni ja kanelini keskellä, tuntuu puotini palatsilta!"
"Pidähän varasi, pidähän varasi, Planchet; jos tästä tulee hiventäkään kuuluviin, niin se merkitsee Bastiljia meille molemmille. Ole varuillasi, hyvä ystävä, sillä mehän ryhdymme salavehkeeseen: herra Monk on Mazarinin liittolainen!"
"Monsieur, kun miehellä on ollut kunnia palvella teitä, ei hän juuri arkaile, ja vaiti osaa kyllä olla se, jolla on onni päästä teidän osakkaaksenne."
"Hyvä on; se koskee enemmän sinua kuin minua, koska minun on oltava Englannissa kahdeksan päivän kuluttua."
"Lähtekää, monsieur, lähtekää, mitä pikemmin, sen parempi."
"Rahat ovat siis käsillä?"
"Huomenna ne ovat; huomenna saatte ne omasta kädestäni. Tahdotteko kultaa vai hopeata?"
"Kulta on mukavampaa. Mutta miten järjestämme kumppanuuden? Sanohan."
"Ka, hyväinen aika, sehän käy mitä yksinkertaisimmin: te annatte minulle vain kuitin."
"Ei, ei", vastusti d'Artagnan vilkkaasti, "järjestys pitää olla kaikessa."
"Se on minunkin mielipiteeni; mutta teidän kanssanne, herra d'Artagnan…"
"Jos kuolisin tuolla meren takana, – jos kaadun musketinluotiin, jos pakahdun liialliseen olueen?"
"Uskokaa minua, monsieur, – siinä tapauksessa olisin niin tuskissani kuolemastanne, etten rahoja ajattelisikaan."
"Kiitos, Planchet, mutta se ei ole mikään este. Me rupeamme yhdessä laatimaan välipuhetta niinkuin kaksi lakimiehen kirjuria, – asiakirjaa, jota voimme sanoa yhtiösopimukseksi."
"Kernaasti, monsieur."
"Tiedän kyllä, että sitä on vaikea panna kokoon, mutta yritämme kuitenkin."
"Niin, koetetaanpa."
Planchet kävi hakemassa kynän, mustetta ja paperia. D'Artagnan otti kynän, kastoi sen musteeseen ja kirjoitti: "Herra d'Artagnan, entinen muskettisoturien luutnantti ja nykyään asuva Tiquetonne-kadun varrella La Chevrette-hotellissa, toiselta puolen, ja herra Planchet, maustekauppias Rue des Lombardsin varrella Kultaisessa Huhmaressa, toiselta puolen, ovat keskinäisesti sopineet seuraavaa:
"Herra d'Artagnanin esittämän aatoksen toteuttamiseksi muodostetaan yhtiö neljänkymmenentuhannen livren pääomalla.
"Herra Planchet, joka tuntee tämän aatoksen ja kaikin puolin hyväksyy sen, luovuttaa kaksikymmentätuhatta livreä hra d'Artagnanin huostaan.
"Hän ei vaadi summaa takaisin eikä korkoa sille, ennen kuin herra d'Artagnan on palannut matkalta, jonka hän tekee Englantiin.
"Herra d'Artagnan puolestaan sitoutuu panemaan yhtiöön niinikään kaksikymmentätuhatta livreä, jotka lisätään herra Planchetin luovuttamiin varoihin.
"Sanottua neljänkymmenentuhannen livren summaa hän saa käyttää niinkuin hyväksi näkee, sitoutuen kuitenkin ehtoon, joka tässä alempana mainitaan.
"Sinä päivänä, jolloin herra d'Artagnan tavalla tai toisella toimittaa takaisin Englannin valtaistuimelle hänen majesteettinsa kuningas Kaarle II: n, hän suorittaa herra Planchetille käteissummana…"
"Sataviisikymmentätuhatta livreä", täydensi Planchet mutkattomasti, nähdessään d'Artagnanin pysähtyvän.
"Ei hitossa, ei", vastusti d'Artagnan; "jakoa ei voi tehdä tasan, se ei olisi kohtuullista."
"Panemme kuitenkin peliin puolet kumpainenkin, monsieur", muistutti Planchet arasti.
"Kyllä, mutta kuuntele nyt ensin välilausetta, hyvä Planchet, ja jollet pidä sitä kaikin kohdin oikeudenmukaisena, sitten kun se on kirjoitettu, pyyhimme sen pois."
Ja d'Artagnan kirjoitti:
"Jäännöksen kolmestasadastatuhannesta livrestä, otettuaan oman osuutensa, ja siihen nähden, että herra d'Artagnan paitsi kahdenkymmenentuhannen livren pääomaa panee yhtiöön aikansa, aatoksensa, aherruksensa ja nahkansa, joita hän pitää suuressa arvossa, varsinkin viimemainittua, herra d'Artagnan pidättää siten itselleen kaksisataatuhatta livreä, joten hänen osuutenaan on kaksi kolmannesta."
"Hyvä on!" sanoi nyt Planchet.
"Onko kohtuullista?" kysyi d'Artagnan.
"Kerrassaan kohtuullista, monsieur."
"Ja sinä tyydyt sadantuhannen livren osinkoon?"
"Hitto, kelpaapa tyytyä! Satatuhatta livreä kahdestakymmenestätuhannesta!"
"Ja kuukauden ajalta, muista se."
"Mitä! Kuukaudenko vain?"
"Niin, pyydän vain kuukauden aikaa."
"Monsieur", sanoi Planchet jalomielisesti, "myönnän mieluusti kuusi viikkoa."
"Kiitos!" vastasi muskettisoturi kohteliaasti.
Senjälkeen yhtiökumppanukset lukivat asiakirjan vielä kertaalleen.
"Se on mitä parhaiten sommiteltu, monsieur", kehui Planchet; "herra Coquenard-vainaja, paroonitar du Vallonin ensimmäinen mies, ei olisi suoriutunut siitä osuvammin."
"Siltäkö tuntuu? No niin, kirjoittakaamme alle."
Ja kumpikin vahvisti yhtiösopimuksen nimellään.
"Tällä