Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II. Dumas Alexandre
vieras astui sisälle, sulki portin ja lähestyi pyöreämuotoista huvimajaa, josta ei kuulunut muuta ääntä kuin suihkukaivon kohinaa ja lintujen viserrystä.
Huvimajan ovella hän kohtasi lakeijan.
"Täällähän parooni du Vallon asuu?" sanoi d'Artagnan empimättä.
"Niin, monsieur", vastasi palvelija.
"Ilmoittakaa hänelle, että chevalier d'Artagnan, hänen majesteettinsa muskettisoturien kapteeni, odottaa häntä."
D'Artagnan osoitettiin vierashuoneeseen, missä odotus ei käynytkään pitkälliseksi: hyvin tutut askeleet piankin notkahduttelivat viereisen huoneen lattiaa, ovi avautui tai oikeastaan paiskattiin auki ja Portos heittäysi ystävänsä syliin, ilmaisten sävyssään jonkunlaista epäröimistä, joka hyvin soveltui hänelle.
"Sinä täällä?" huudahti hän.
"Entä sinä sitten?" vastasi d'Artagnan. "Parooni suvaitsee piileskellä!"
"Niin", sanoi Portos hymyillen jossakin määrin hämmentyneenä, "niin, sinua kai hiukan ihmetyttää että tapaat minut herra Fouquetin luona?"
"Ei toki; mikset sinä voisi kuulua herra yli-intendentin ystäviin? Hänellähän on paljon ystäviä, etenkin lahjakkaiden miesten keskuudessa."
Portos oli siksi vaatimaton, ettei omaksunut tätä kohteliaisuutta itselleen.
"Olethan sitäpaitsi nähnyt minut Belle-Islellä", sanoi hän vain.
"Sitä suurempi syy minun uskoa, että olet herra Fouquetin varsinaisia ystäviä."
"On kyllä totta, että minä tunnen hänet", myönsi Portos ilmeisen neuvottomana.
"Voi, veikkoseni", valitti d'Artagnan, "oletpa käyttäytynyt minua kohtaan kovin pahasti!"
"Kuinka niin?" huudahti Portos.
"Kuinkako? Sinullahan oli niin kaunis työ tekeillä kuin Belle-Islen linnoittaminen, etkä antanut minulle mitään tietoa siitä!"
Portos punastui.
"Eikä siinä kaikki", jatkoi d'Artagnan; "sinä näit minut siellä, tiesit minun olevan kuninkaan palveluksessa, etkä silti tahtonut käsittää, että kuningas oli käynyt halukkaaksi kuulemaan, kuka ansiokas mies siten oli toteuttamassa suunnitelmia, joista hänelle oli annettu mitä loistavimpia kuvauksia, – sinä et ottanut oivaltaaksesi, että kuningas oli lähettänyt minut vasiten tiedustamaan, kenen työtä se kaikki oli?"
"Mitä? Kuningasko oli lähettänyt sinut tiedustamaan…?"
"Pardieu! Mutta jääköön se nyt jo silleen."
"Ei perhanassa!" innostui Portos; "puhukaamme päinvastoin juuri siitä!
Kuningas siis tiesi, että Belle-Isleä linnoitettiin?"
"Kah, eikö muka kuningas tietäisi kaikkea?"
"Mutta hän ei tiennyt, kuka linnoitustöitä johti?"
"Ei kylläkään, mutta kuvauksista päättäen hän kuitenkin aavisteli, että sen täytyi olla etevä soturi."
"Voi pentele!" virkahti Portos; "kunpa olisin sen tiennyt!"
"Silloin et olisi livistänyt Vannesista, vai mitä?"
"En totisesti. Mitä ajattelitkaan, kun et enää saanut minua siellä käsiisi?"
"Mietiskelin yhtä ja toista, veikkonen."
"Vai niin, vai mietiskelit… Ja mihin johduit tuumittelussasi?"
"Käsittämään asiain oikean tilan."
"Kas vain, sinä olet käsittänyt?"
"Olen kuin olenkin."
"Mitä olet käsittänyt? Annahan kuulua!" sanoi Portos asettuen nojatuoliin ja tekeytyen hyvin umpinaisen näköiseksi.
"Käsitin ensiksikin, että sinä linnoitit Belle-Isleä."
"No, se ei ollut kovinkaan vaikeata, kun näit minut hommassa."
"Maltahan, käsitin muutakin, nimittäin että sinä linnoitit Belle-Isleä herra Fouquetin toimesta."
"Se on totta."
"Ja enemmänkin; vauhtiin päästessään ei aprikoimiseni pysähdy puolitiessä."
"Kunnon d'Artagnan!"
"Minä käsitin, että herra Fouquet tahtoi pitää linnoitustyöt visusti salassa."
"Se lienee tosiaan ollut hänen tarkoituksensa", tunnusti Portos.
"Niin, mutta tiedätkö, minkätähden hän niitä niin salaili?"
"Hitto vieköön, jotta asia ei tulisi tietoon!" vastasi Portos.
"Ensiksikin siitä syystä. Mutta se halu liittyi erääseen kohteliaisuuden suunnitelmaan…"
"Niin", tokaisi Portos, "olenkin kuullut sanottavan, että herra Fouquet on peräti kohtelias mies."
"Hän tahtoi nyt osoittaa erityistä kohteliaisuutta kuninkaalle."
"Ohoh!"
"Se ihmetyttää sinua?"
"Niin."
"Sinä et tiennyt siitä?"
"En."
"No, minä tiedän sen, minä."
"Olet siis ihan velho?"
"En, kaukana siitä."
"Miten olet saanut sen tietää?"
"Varsin yksinkertaisella tavalla: kuulin herra Fouquetin itse sanovan sen kuninkaalle."
"Sanovan mitä?"
"Että hän oli kuninkaan hyväksi linnoituttanut Belle-Islen, luovuttaakseen varustukset lahjaksi hallitsijalleen."
"Kas, kuulit herra Fouquetin sanovan niin kuninkaalle?"
"Kirjaimellisesti. Lisäsipä hän vielä: 'Belle-Islen on linnoittanut eräs ystäväni, hyvin lahjakas insinööriupseeri, jonka pyytäisin saada esitellä teidän majesteetillenne.' 'Hänen nimensä?' kysyi kuningas. 'Parooni du Vallon', vastasi Fouquet. 'Hyvä', sanoi kuningas, 'esitelkää hänet'."
"Sanoiko kuningas todellakin niin?"
"Niin totta kuin nimeni on d'Artagnan!"
"Kah, kah!" lausui Portos. "Mutta miksei minua sitten ole esitelty?"
"Eikö sinulle ole lainkaan puhuttu siitä?"
"On kylläkin, mutta odotella olen vain saanut."
"Ole huoletta, kyllä sitten esittelyhetkikin tulee."
"Hm, hm!" mutisi Portos.
D'Artagnan ei ollut kuulevinansa; hän muutti puheenainetta.
"Mutta sinähän näyt asuvan täällä jotensakin yksinäisenä, hyvä ystävä?" virkkoi hän.
"Olen aina pitänyt rauhallisuudesta. Luonteeni on taipuvainen raskasmielisyyteen", selitti Portos huoaten.
"Sepä merkillistä", huomautti d'Artagnan; "sitä en ole ennen huomannut."
"Niin olen ollut siitä asti kun aloin lueskella", ilmaisi Portos huolestuneesti.
"Mutta toivoakseni ei sielullinen rasitus ole sentään vahingoittanut ruumiillista vointiasi?"
"Hoo, ei millään muotoa."
"Olet yhä hyvissä voimissa?"
"Liiankin, veikkonen, liiankin."
"Katsos, kuulin sanottavan, että ensimmäisinä päivinä tännetulosi jälkeen…"
"En kyennyt jäsentäkään liikuttamaan, niinkö?"
"Mitä peijakasta!" virkahti d'Artagnan hymyillen; "ja mikä sinut niin jäykistytti?"
Portos huomasi puhuneensa tyhmästi ja yritti parantaa ajattelemattomuuttaan.
"No, näes, sain taipaleella huonoja hevosia, ja ne väsyttivät minut."
"Enpä