Kuninkaan mies. Вальтер Скотт
vaiti, mutta piti katseensa tähdättynä isän kasvoihin ikäänkuin haluten tietää, oliko hänen tarkoituksensa ystävällinen langonpoikaa kohtaan, mitä hän vanhuksen luonteen tuntien oli taipuvainen suuresti epäilemään.
Ritari sillävälin loi ivallisen silmäyksen ensin sukulaiseensa ja sitte tyttäreensä sekä jatkoi: "Minun ei otaksuakseni tarvitse ilmoittaa Markham Everardiile, että meidän aikomuksenamme ei voi olla kestitä häntä tai edes tarjota hänelle istuinta tässä köyhässä mökissä?"
"Saatan teitä peräti mielelläni palatsihuvilaan", tarjoutui nuori herrasmies. "Olinkin päätellyt teidän jo vetäytyneen sinne illaksi ja pelkäsin häiritseväni teitä. Mutta jos sallitte minun, hyvä eno, seurata serkkuani ja teitä takaisin palatsihuvilaan, niin uskokaa minua, että kaiken sen hyvän ja ystävällisen joukossa, mitä olette niin usein tehnyt, ette ole milloinkaan osoittanut kalliimpana pidettyä suosiollisuutta."
"Sinä erehdyt suuresti, Markham Everard", sanoi siihen ritari. "Me emme aio palata palatsihuvilaan tänä iltana emmekä totisesti huomennakaan. Tahdoin vain vihjata sinulle kaikella kohteliaisuudella, että sinä tapaat Woodstockin palatsihuvilasta niitä, joille olet soveliasta seuraa ja jotka epäilemättä suovat sinulle auliin vastaanoton, jollaista minä tässä nykyisessä turvapaikassani en rohkene tarjota niin huomattavalle henkilölle."
"Taivaan tähden", pyysi nuori mies Aliceen kääntyen, "selitä sinä minulle, miten minun on käsitettävä noin salaperäistä puhetta!"
Estääkseen hänet lisäämästä isänsä pidäteltyä äkää pakoittausi Alice vastaamaan, vaikka se oli työlästä: "Sotamiehet ovat karkoittaneet meidät palatsihuvilasta."
"Sotamiehet – karkoittaneet!" huudahti Everard kummastuneena. "Siihen ei ole mitään laillista valtuutta."
"Ei vähintäkään", lausui ritari yhäti yhtä purevan ivallisesti, "ja kuitenkin yhtä laillinen valtuus kuin mihinkään, mitä Englannissa on toimittu jo vuoden ajan ja enemmänkin. Sinä luullakseni olet taikka olit lakikoululainen – kylläpä onkin ammattisi käyttäminen sen määräkauden kaltainen, jota tuhlari toivoo varakkaan lesken omistuksessa. Sinä olet jo elänyt yli sen lain, jota tutkistelit, ja sen kuoleutuminen ei kaiketikaan ole tapahtunut perintöä jättämättä – joitakuita sieviä etuuksia, muutamia mukavia hyvityksiä, kuten sanotaan. Oletkin ansainnut sen kahdella tavalla – käytithän nahkakölteriä ja patruunavyötä niinkuin pitelit kynääkin ja mustetta – mutta en ole kuullut saarnailleesikin."
"Ajatelkaa minusta ja puhukaa minusta miten tylysti vain haluatte", sanoi Everard säveästi. "Olen vain tänä pahana aikana antanut omantuntoni ja isäni käskyjen olijata itseäni."
"Kas, jos omastatunnosta puhut", haastoi vanha ritari, "niin täytyypä minun pitää sinua silmällä, kuten Hamlet sanoo. Milloinkaan ei ole puritani pettänyt niin törkeästi kuin vedotessaan omaantuntoonsa, ja mitä isääsi tulee – " Hän aikoi jatkaa samaa solvailua, kun nuori mies keskeytti hänet lausuen lujalla äänellä: "Sir Henry Lee, teitä on aina ajateltu ylvääksi. Sanokaa minusta mitä mielitte, mutta älkää puhuko isästäni, mitä pojan korva ei saisi sietää ja mihin hänen käsivartensa ei kuitenkaan voi vastata. Sellaisen vääryyden tekeminen minulle on aseettoman miehen loukkaamista tai vangin hosumista."
Sir Henry pysähtyi ikäänkuin huomautuksen pidättämänä. "Siinä puhuit totta, Mark, vaikka olisit mustin puritani, mitä horna on ikinä syössyt kidastaan tuottamaan turmaa onnettomalle maalle."
"Olkoon se niinkuin tahdotte siitä ajatella", vastasi Everard; "mutta älkää panko minua jättämään teitä tämän viheliäisen mökin suojaan. Yö kääntyy myrskyiseksi – antakaa minun viedä teidät palatsihuvilaan ja häätää nuo häiritsijät, joilla ei voi ainakaan vielä olla mitään valtuutta toimenpiteisiinsä. En viivy hetkeäkään heidän jälkeensä, paitsi vain ilmoittaakseni isäni sanoman. Suokaa minulle vain tämän palveluksen tilaisuus sen rakkauden tähden, jota olette aikaisemmin tuntenut minua kohtaan!"
"Niin, Mark", vastasi ritari lujasti, mutta murheellisesti, "sinä puhut totta – olen tosiaan rakastanut sinua aikaisemmin. Vaaleatukkaista poikaa, jota opetin ratsastamaan, ampumaan, metsästämään – jonka onnelliset hetket kuluivat minun parissani, missä hyvänsä hän viettikään vakavamman työskentelyn tovit – minä rakastin sitä poikaa – niin, ja heikkoudessani rakastan sen muistoakin, mitä hän oli. Mutta hän on mennyt, Mark – hän on mennyt, ja hänen sijassaan näen ainoastaan uskontoansa ja kuningastansa vastaan nousseen julkisen ja päättäväisen kapinoitsijan – kapinoitsijan, joka on menestyksensä johdosta yhä vihattavampi, yhä suuremman häpeän leimaama niiden rosvottujen rikkauksien takia, joilla hän toivoo saavansa kullatuksi kataluutensa. Mutta minä olen köyhä, ajattelet sinä, ja minun pitäisi mielestäsi pysyä hiljaa, jotteivät ihmiset sanoisi: 'Puhu silloin, mies, kun sinua pyydetään.' Tiedä kuitenkin, että niin puutteenalainen ja ryöstetty kuin olenkin, minä tunnen joutuvani häpeään siitä, että tämänkään verran puhun kapinallisten anastajien kätyrin kanssa. Mene palatsihuvilaan, jos haluat – tuosta käy tie – mutta älä luule, että minä saadakseni takaisin sen asuntoni tai kaiken rikkaudenkaan, mitä minulla milloinkaan oli varakkaimpinakin päivinäni, vapaaehtoisesti saattaisin sinua kolmea askeltakaan nurmikolla. Jos minun täytyy olla kumppaninasi, niin se tapahtukoon ainoastaan silloin kun punatakit ovat sitoneet käteni selän taakse ja köyttäneet jalkani hevosen vatsan alle. Silloin saat olla matkatoverinani, jos mielesi tekee, sen sinulle myönnän, mutta et varemmin."
Alice oli julmasti kärsinyt tämän keskustelun aikana, mutta tiesi hyvin, että enempi väittely olisi vain yllyttänyt ritarin äkää yhä kiukkuisemmaksi. Nyt uskalsi hän viimein tuskallisessa jännityksessään tehdä serkulleen merkin, jotta tämä lopettaisi puhelun ja vetäytyisi pois, koska hänen isänsä niin jyrkästi käski hänen mennä tiehensä. Valitettavasti huomasi hänet Sir Henry ja päätteli nähneensä todisteen serkuksien salaisesta keskinäisestä ymmärryksestä. Hänen raivostuksensa sai siitä uutta virikettä, ja hänen oli mitä tiukimmin käytettävä hillitsemiskykyään ja muistettava kaikkea oman arvokkuutensa vaatimaa, kyetäkseen verhoamaan todellisen vimmastuksensa samaan ivallisuuteen, jonka hän oli omaksunut tämän vihaisen haastelun alussa.
"Jos sinua peloittaa", hän sanoi, "samota puistopolkujamme pimeällä, kunnioitettava vieras, jota minun kenties on pakko pitää arvossa seuraajanani tämän puiston hoitajanvirassa, niin tässä näkyy olevan kaino neitonen, joka on mitä halukkain palvelemaan sinua ja olemaan metsävoutinasi. Mutta hänen äitinsä tähden toimita sentään joku pikku naimismuoto teidän molempien kesken kuntoon. Mitään lupakirjaahan tai pappia ei näinä onnellisina päivinä tarvita, vaan parit voivat solmiutua yhteen kuin mierolaiset tien sivussa, pensasaita kirkonkattona ja kattilanpaikkuri hengenmiehenä. Pyydän sinulta anteeksi, kun tunkeudun tekemään näin yksinkertaisen esityksen – kenties oletkin ranter — tai lempijäin lahkoa, taikka pidät avioliittomenoja turhanaikaisina, kuten Knipperdoling tai Leydenin Jaakko?"
"Taivaan tähden, luovu noin kamalasta pilanteosta, isä! Ja sinä, Markham, lähde Jumalan nimessä ja jätä meidät kohtaloomme – läsnäolosi saa isäni hourimaan."
"Vai pilanteosta!" sanoi Sir Henry; "en ole koskaan ollut niin tosissani. Ja hourimaanko! En ole ikinä ollut rauhallisempi. En ole milloinkaan kyennyt sietämään, että petollisuus lähestyy minua – en tahtoisi sen paremmin pitää vierelläni häväistyä tytärtä kuin kantaa kupeellani häpeän tahraamaa miekkaa, ja tämä onneton päivä on osoittanut, että ne molemmat voivat pettää."
"Sir Henry", pyyteli nuori Everard, "älkää raskauttako sieluanne suurella rikoksella, jonka varmasti teette kohdellessanne tytärtänne noin väärin. Siitä on nyt pitkä aika, kun kielsitte hänet minulta, meidän ollessamme köyhiä ja teidän ollessanne mahtavassa asemassa. Minä alistuin antamaan teidän ehkäistä kaiken seurustelumme. Jumala tietää, mitä kärsimyksiä se minulle tuotti – mutta minä taivuin. Enkä tänne nyt tullutkaan kosintaani uudistaakseni, vaikka tunnustankin pyrkineeni hänen puheilleen – en ainoastaan hänen itsensä tähden, vaan myöskin teidän. Tuho häilyy yllänne valmiina syöksymään alas saaliiseensa. Niin, näyttäkää vain halveksivalta, mutta siten