Romeo ja Julia. Уильям Шекспир

      Tulemme. – Julia, kreivi odottaa.

      Öin hauskoin hauskat päivät jatkakaa!

      Tuon puheen lausummeko puolusteeksi,

      Vai astummeko sisään ilman muuta?

      Ei enää moiset mutkat tapana.

      Pois koko Amor1 sokkorättineen

      Ja kirjavine ruodejousinensa,

      Mi naiset karkoittaa kuin linnunpelko!

      Ja ulkolukuja me tullessamme

      Kuiskaajan avull' emme kangerra;

      Vaan pyöritelkööt silmiään jos kuinka,

      Me pyöryn pyörimme ja katoamme.

      Minulle soihtu! Mieleni ei juosta;

      Se raskas, synkkä on; ma pidän tulta.

      Ei, Romeo hyvä, tanssia sun pitää.

      En, totta. Teillä kevyet on kengät

      Ja kevyt mieli; mun on lyijyn-raskas,

      Se liikkumattomaks mun maahan kiintää.

      Sa, lemmen-orja! Lainaa lemmen siivet,

      Yl ahtaan tomun kiidä.

                             Syvään kiiti

      Sen nuoli rintaan, ett'en kiitää voi sen

      Keveillä siivillä; niin ahtaass' olen,

      Ett'en voi tuskain ahdett' ylös nousta:

      Ma lemmen raskaan taakan alle vaivun.

      Vai siihen vaivut? Raskautat näin lempes;

      Liiaksi painoa niin hellän kestää.

      Lempikö hellä? Liiaksikin tyly,

      Kesytön, hurja; pistelee kuin oka.

      Jos lemp' on tyly, ole tyly vastaan,

      Ja pisto pistost' anna, niin sen suistat. —

      Kotelo tänne, kasvojeni peitoksi

      Noin, naama naaman eteen! – Mitä huolin,

      Vaikk' ilkisilmä rumuuttani tarkkaa?

      Hävetköön puolestani naamakoppa,

      Nyt kolkutus ja sisään! Sitten tulee

      Jokaisen olla virkku jaloiltaan.

      Minulle soihtu! Huimapäiset houkot

      Kannoillaan kaislaa turtaa kutkutelkoot.2

      Ma iso-isän sananpartta käytän:

      Saan katsella, kun valkeata näytän.

      Se pila sopii nyt; ma muass' olen.

      Muassa, mies! yövartijan on käsky.

      Jos muass' olet, autamme sun tuosta,

      Suo anteeks, lemmenmuasta, joss' istut

      Sa korviasi myöten kiinni. – Tulkaa!

      Näin päivää valaisemme.

                              Emme suinkaan.

      Ma tarkoitan: näin jouten valkeitamme,

      Kuin tulta päivällä me kulutamme.

      Hyvän aikeen tajumus se viisi kertaa

      Viisille älyillesi vetää vertaa.

      Hyv' aikeemme on mennä pitohon,

      Tok' älykkäält' ei näytä se.

                                   Mik' on?

      Näin unta taannoin.

                          Minä myös.

      Mit' unta?

                 Ett' uneksijan lepo todetonta.

      Totuutta uneksii hän levätessään.

      Oo, kuningatar Mab on luonas käynyt,

      Tuo keijukaisten kätilö. Hän tulee

      Niin piennä muodoltaan kuin kiiltokivi,

      Jok' oltermannin sormuksessa hohtaa,

      Ja päivän-hiuteisella valjakollaan

      Makaajain nokkain ajaa poikitse.

      Hämähäkin sääristä on pyörän puolat

      Ja kuomi heinäsirkkain siivistä,

      Hienointa seittiä on valjashihnat,

      Kuun koste'ista säteistä on päitset;

      On ruoska kettä, varsi sirkanluuta;

      Ajuri – hento, harmaatakki sääski,

      Niin suur' ei puolinkaan kuin mato pieni,

      Mi laiskan immen sormess' asustaa:

      Vaunuina ontto pähkinä, jonk' uursi

      Puuseppä Orava tai vanhus Toukka,

      Ammoiset keijukaisten vaunusepät.

      Tuoss' asuss' öisin lempiväin kun aivot

      Hän kiertää, lemmest' uneksivat oiti;

      Hovikkoin polvet, – kumarruksist' oiti;

      Lainmiesten sormet, – sivutuloist' oiti;

      Neitosten huulet, – oiti suuteloista;

      Ja noihin usein häijy Mab luo rakot,

      Jos hajumakeisilta henki löyhkää.

      Hovikon nenitse hän joskus kiitää,

      Tuo silloin köllin haistaa unissaan;

      Tihuntiporsaan saparolla joskus

      Rovastin nokkaa uness' ärryttää,

      Tuo silloin uutta paikkaa uneksii;

      Soturin niskall' ajelee, ja tämä

      Unissaan vihollisen kaulan-leikkuut,

      Väijykset näkee, rikot, Turkin

      Viis syltä syvät muistomaljat: – silloin

      Hän rummun kuulee, pystyyn karkaa, herää,

      Peloissaan pari rukousta noituu,

      Ja nukkuu taas. Se oikea on Mab,

      Jok