Suomalaisen teatterin historia IV. Aspelin-Haapkylä Eliel
Nuori laulajatar, jonka laulua ja näyttelemistä arvosteltiin "sielukkaaksi ja viehättäväksi" menestyi oivallisesti, ja ooppera, jossa muut esiintyjät, samoin kuin kolme vuotta ennen, olivat seurueen jäseniä, esitettiin 10 kertaa (9/12-27/1).
Tänä syksynä Emilie vielä sai kolme kirjettä Minna Canthilta, kaikki marraskuulla. Enimmäkseen niissä puhutaan päällysvaatteesta, "kapasta", jonka Minna pyysi Emilien valita ja ostaa hänelle. Emilie suorittikin asian kirjoittajan täydelliseksi tyytymykseksi. Sen ohella saamme niistä tietää, miten hänen terveytensä oli vaihteleva ja yleensä huono. Syyskuulla hän oli ollut parempi, mutta lokakuulla taas huonompi; marraskuulla unettomuus oli käynyt kovin rasittavaksi. Ymmärrettävää on että semmoisissa oloissa ei ollut puhettakaan kirjailijatoimen jatkamisesta, mutta kuitenkin Minna näyttää seuranneen teatteri- ja kirjallista elämää. Hän lausuu tyytyväisyytensä A. B. Mäkelän kappaleen johdosta. "Hänen uusi kappaleensa oli minulle aivan yllätys. Uusihan tämä on, tietysti, eikä se vanha 'Lemminkäinen'.34 Kunpa hänestä nyt vielä tulisi mies!" Hän on pahoillaan, että Kaarlo oli raihnainen. [Emilie oli kai kertonut sen]. "Hän näytti niin erinomaisen terveeltä syksyllä täällä käydessään." Hän on mielissään, että Bergbomit pitävät Teuvo Pakkalasta. "Hän on noita hiljaisia ja uskollisia, sen vuoksi niin sydämestäni soisin hänelle menestystä." Ja sitten Erkosta: "Onni ettei J. H. Erkko tullut valtiopäiville. Mitenkä hän olisi niihin toimiin soveltunut? Parasta kun pysyy omalla alallaan. Siellä hän voi pysyä eheänä ja saada jotain aikaan." Itsestään kirjoittaen hän valittaa, ettei jaksa työtä tehdä vaan täytyy maata, päivät ja yöt hautoen omia ajatuksiaan. Parempaa hän ei toivoisi kuin että voimat parantuisivat, niin että hän voisi oleskella Bergbom-sisarusten kanssa, nimittäin siten että nämä tulisivat Kuopioon kylpemään. Joulunaikana (26/12) Minnan tytär, Maiju Westerlund (Vuorisalo), ilmottaa äidin jo kaksi viikkoa maanneen lakanoiden välissä ja olevan kykenemätön itse kirjoittamaan.
Tammikuulla näyteltiin Kiven muistopäivänä Erkon Kullervo ja Topeliuksen syntymäpäivänä Regina von Emmeritz sekä niiden ohella Rykmentin tytär, Vasantasena ja kaksi ohjelmistolle uutta kappaletta. Toinen oli Ibsenin uusi draama John Gabriel Borkman, 10/1. Nimiroolin Leino suoritti älykkäästi ja vaikuttavasti, niin kuvatessaan Borkmanin hermostunutta odotusta ja luottamusta uuteen tulevaisuuteen ja niin myöskin hänen murtumistaan, kun hän huomaa erehtyneensä. Gunhildina rva Salo oli ehkä liian tyly olemukseltaan, mutta rva Poppius oli onnistanut Ella Rentheiminä, samoin Lindfors kerrassaan etevä Foldalina sekä rva Rautio hyvä pienessä rva Wiltonin roolissa. Näyttämöllepanosta ansainnee viime näytöksen talvimaisema mainitsemista. – Toinen uutuus oli 29/1 ensi kerran näytelty Z. Topeliuksen kirjoittama, Tuokon suomentama ja Paciuksen säveltämä Kyypron prinsessa. Bergbom oli kauvan miettinyt tämän oopperamaisen satunäytelmän ottamista, se kuului, niin sanoaksemme, hänen isänmaalliseen ohjelmaansa. Syntyneenä sen isänmaallisen ja taiteellisen innostuksen aikana, joka sai Helsingin ensimäisen kiviteatterin muurit nousemaan, se oli esitetty ensi kerran saman teatterin vihkijäisissä 22/11 1860, roolit yksityisten taiteen- ja musiikinystäväin käsissä; nyt se ensi kerran liitettiin varsinaisen teatterin ohjelmistoon, samalla käännettynä "oikealle kielelleen". Jos näet Topelius nähtyään Ida Aalbergin suomalaisella näyttämöllä Reginana saattoi sanoa tämän "tulleen kotia", niin oli hänellä vielä suurempi syy sanoa sitä Kyypron prinsessasta, koska näytelmän aihe on Kalevalan Lemminkäistarina ja loistava prinsessa runojemme Kyllikki. Ettei kappale draamallisena taideteoksena vastaa Erkon Ainoa, on sillä puolustettu ettei se pyydäkään olla muuta kuin "satunäytelmä", ja että sen ansiot sen mukaan ovat vienossa lyriikassa ja satumaisessa loistossa, joiden lähtökohtana on runoilijan nerollinen rohkeus yhdistää suomalaisen muinaisuuden kreikkalaiseen, sekä Paciuksen sävelmissä, korvia hivelevissä kuoroissa ja lauluissa. Oivaltaen mitä näytelmä vaati, Bergbom oli tehnyt voitavansa saadakseen näyttämölaitokset sopusointuun sen kanssa, ja kritiikki tunnustikin, että teatteri tällä kertaa "voitti itsensä". Toinen kuvaelma oli toista kauniimpi, kreikkalaisia ja suomalaisia aiheita oli uskaliaasti yhdistetty (esim. Lemminkäisen palatsissa), mutta samalla niin aistikkaasti, että irvikuva vältettiin. – Esiintyjistä Katri Rautio nimiroolissa oli etevin, varsinkin viime näytöksessä kohoten suureen taiteelliseen voimaan. Muista mainittakoon Halme – Lemminkäinen, Ahlberg – Medon, Kallio – Tiera, vieraana esiintyvä Lilli Kajanus – Anemotis ja Olga Salo – Helka. Kuoroissa oli tietenkin avustajia teatterin ulkopuolelta; Robert Kajanus orkesterineen säesti. – Ensi-illalla oli oikea juhlaleima ja suosionosotukset olivat riemukkaita. Topeliusta, joka oli saapuvilla, tervehdittiin lopussa eläköönhuudoilla, jotka uudistuivat kahta innokkaammin kun esirippu uudestaan nousi ja näyttämölle oli asetettu runoilijan ja Paciuksen seppelöidyt rintakuvat. Sitte huudettiin Bergbomkin esiin, ja kaiken lopuksi laulettiin Maamme-laulu. Bergbom itse kirjoitti 31/1 Betty Elfvingille: "Prinsessa meni loistokkaasti. Topelius ja rouva Pacius itkivät." – Miten miellyttävä, joskus melkein häikäisevä, mutta aina tunnelmallinen kokonaisuuden vaikutus oli, todistaa parhaiten se, että Kyypron prinsessa näyteltiin yhtä mittaa 9 ja myöhemmin 6 (siis yhteensä 15) kertaa täysille huoneille.
Palattuansa kotia, Koivuniemelle, Topelius 31/1 kirjoitti Bergbomille:
"Kaarlo ystävä! Kotiintulleena kiitän sinua ja Emilietä teidän ystävyydestänne, 36 vuoden päästä, herättää Lemminkäinen Tuonelasta ja siitä erinomaisesta tarmosta, jolla te tässä jälleen olette voittaneet kaikki vaikeudet. Minulla on ainoastaan hyvää sanottavaa esityksestä ja koko näyttämöllepanosta. Kiitä puolestani kaikkia myötävaikuttavia, ja sano heille että olin onnellinen kuullessani kappaleen sen oikealla kielellä, suomeksi. Kuoro ja solistit lauloivat oivallisesti, orkesteri luultavasti paranee saatuansa enemmän rauhaa Schubertilta etc. Ne heikkoudet, joista voisi muistuttaa, ovat alkuteoksen, eikä näyttämön, niinkuin esim. Kyyprolaisten esiintyminen Tuonelassa. Auringonsäde on valaiseva Helkan tietä, eikä vaan hänen päätään. Maan henki on esiintyvä jättiläiskorkeana, hän ei näkynyt pimeässä. Tämä on vähäpätöisyyksiä, kiitos kokonaisuudesta, tuottakoon se suomalaiselle näyttämölle onnea! Z. T."
Juuri mainitusta Kaarlon kirjeestä Betty Elfvingille teemme vielä seuraavan otteen, joka koskee teatteriasioita: "Kenraalisi ovat sensuurin luona – kuinka kauvan, 'sen tietää vain Jumala'. Ensiksi koko sensuurihallitus tarkastaa kappaleen, sitte se on käännettävä venäjäksi ja annettava kenraalikuvernöörille. Kuitenkaan se ei tapahdu ennen kun uusi kenraalikuvernööri on nimitetty; Blumenthal (sensori) varottaa nimittäin antamasta asiaa Gontscharoffin ratkaistavaksi, 'sillä hän varmaan kieltää näyttelemisen'. Samoin hän varotti antamasta tietoja sanomiin. 'Se ainoastaan pahentaa asiaa.' Niinkuin näet eivät toiveet ole kovin loistavia, mutta silti ei ole syytä heittäytyä epätoivoon. Parasta lienee ettet puhu asiasta kenellekään, niin ettei se tarpeettomasti toista tai toista tietä tule sanomalehtiin. Jollemme ennen pääsiäistä saa varmaa vastausta sensuurilta, lykkään näyttelemisen tulevaan näytäntökauteen, sillä pääsiäisen jälkeen ei kannata antaa 5-näytöksisiä historiallisia draamoja. Kevättuulet ovat liian vaikeita kilpailijoita. —
"Alussa [syksyllä] teatteri menestyi huononlaisesti oopperan ja (sitäkin enemmän) sirkuksen kilpailun tähden, mutta asiat ovat parantuneet, kiitos olkoon loistavan tammikuun. Nyt on Ida Aalberg tuleva, niin että voimme odottaa hyviä huoneita. – Minulla on ollut influensa, mutta voin taas paremmin. – Santeri Ingman on kirjoittanut suuren historiallisen näytelmän 'Juho Vesainen'. Toinenkin kotimainen draama, nimeltä 'Mari', on tekeillä (aiheet venäläisestä Karjalasta.)" —
Niinkuin kirjeessä sanotaan, saapui Ida Aalberg tänäkin vuonna helmikuulla vierailemaan, ja hänen esiintymisensä Magdana H.
Sudermannin näytelmässä Koti (4 kertaa 19/2-26/2) oli loistava alku.
"Hän on suurempi kuin koskaan", Bergbom kirjoitti nti Elfvingille.
W. Söderhjelm alkaa seikkaperäisen arvostelunsa sanoilla:
"Ida Aalbergin Magda oli elävä sormenpäihin asti ja pienimmässä äänenväreessä. En muista hänen yhdessäkään edellisessä roolissa antaneen niin vähän tilaisuutta muistuttaa manieroiduista elkeistä. Ylipäätään vaikutti hänen esityksensä
Lemminkäisnimisen kappaleen Mäkelä oli joku vuosi ennen tarjonut teatterille, mutta jäi se esittämättä.