Suomalaisen teatterin historia IV. Aspelin-Haapkylä Eliel
– uutuuksien että taiteellisen työn puolesta ollut huomattavimpia, mutta huolimatta kaikista ponnistuksista lopputulos ei kuitenkaan ollut niin suotuisa kuin Emilie Bergbom oli toivonut. Tulot näytännöistä olivat kyllä noin 21,000 mk suuremmat kuin edellisenä vuonna, mutta matkakustannusten y.m. kautta kohosivat menotkin samassa määrässä.
Syksyllä tapahtuneiden kiertomatkojen johdosta olivat varsinkin perheelliset näyttelijät valittaneet, että ne tuottivat heille vaikeuksia. Sentähden päätettiin, ettei ensi vuonna pitempiä turneita tehtäisi sekä että jos myöhemmin tarpeelliseksi katsottaisiin lähettää seurue pitemmäksi aikaa maaseuduille, niin olisi niille jäsenille, jotka siitä enimmin kärsivät, kohtuullinen korvaus annettava. – Kasimir Leinon sijaan, joka (niinkuin jo ylempänä on sanottu) erosi teatterista, otettiin ohjaajaksi Jalmari Finne.31 Muutoin erosi tänä keväänä nti Hanna Kunnas ja tuli seurueen jäseneksi ylempänä mainittu rva Olga Leino. Uusia oppilaita oli Eino Salmela ja nti Helmi Talas.32
Näytäntöjen luku oli 144 ja esitettiin niissä: 26 kertaa Anna Liisa; 11 Kullervo; 10 Lemmen leikki, Onnen sopukka; 9 Antonius ja Kleopatra, Mustalainen; 7 Figaron häät; 5 Kotoa pois, Uramon torppa, Regina von Emmeritz, Pimeyden valta; 4 Nummisuutarit, Kumarrusmatka, Talvinen tarina; 3 Aino, Haavoja, Kyökissä, Lääkäri vastoin tahtoansa, Voimakkaita naisia, Yhdistysjuhla, Puolan juutalainen, Macbeth, Sigurd Slembe; 2 Pappilan tuvassa, Amalia ystävämme, Ei voi, Vasantasena, Rouva Suorasuu, Elämä on unelma, Reviisori, Wilhelm Tell, Setä Bräsig, Kotikahakka, Luulosairas, Kirjeen kujeet, Vanhoillisten leirissä, Tanquerayn toinen vaimo; 1 Kuopion takana, Naimiskauppa, Pahassa pulassa, Vuodenajat, Saituri, Jeppe Niilonpoika.
Näistä 43 kappaleesta oli kotimaisia 17 ja uusia 14 (5 kotimaista).
XXV
Viideskolmatta näytäntökausi, 1896-97.
Kaarlo Bergbom lähti jo ennen toukokuun loppua ulkomaille ja ensiksi Kööpenhaminaan. Viivyttyään siellä jonkun päivän oli hänen lähdettävä Berliniin, jossa hän odottaisi sisartaan ja josta he yhdessä matkustaisivat Marienbadiin. Oleskelu tällä kylpypaikalla oli näet edellisenä kesänä heistä tuntunut niin virkistävältä, että olivat päättäneet tänäkin vuonna palata sinne. Syy miksi Emilie ei kohta seurannut veljeänsä ei ollut ainoastaan se että pari näytäntöä oli vielä toimeenpantavana ennen seurueen hajaantumista, vaan myöskin kesäkuun 1 p. tapahtuva asunnon muutto. Koska asuminen neljännessä kerroksessa oli epämukava Augusta af Heurlinille, joka ei vieläkään ollut täysin toipunut pitkällisestä taudistaan, oli sovittu että he muuttaisivat saman talon kahteen toiseen, pienempään huoneustoon, joista rouva Heurlin ottaisi alimmassa kerroksessa olevan sekä Emilie ja Kaarlo toisessa kerroksessa olevan, ja yhdistettäisiin asunnot keskenään kiertoportailla. Näin muuttivat jälkimäiset niihin huoneisiin, joissa he sitten asuivat kuolemaansa saakka. Aivan suuri muutos edelliseen verraten tämä ei sentään ollut, sillä nytkin niinkuin ennen oli heidän silmiensä edessä Vanhan kirkon tuuhea puisto, läntiseltä taivaalta paistoi aurinko heidän huoneihinsa, ja vihdoin he entiseen tapaan elivät yhdessä vanhan tätinsä, rva Sanmarkin, ja sisaren perheen kanssa.
Matkalta ei ole ainoatakaan kirjettä. Luultavasti Emilie tapansa mukaan tuli kotia heinäkuun keskivaiheilla, jota vastoin Kaarlo viipyi myöhempään ulkomailla. Kumminkin hän jo elokuun alkupuolella oli Helsingissä, sillä silloin hän sieltäpäin tiedusteli sopisiko hänen käydä Kuopiossa tapaamassa Minna Canthia, jonka terveydentila oli muuttunut arveluttavaksi.
Jo keväällä 30/3 Minna Canth oli kirjoittanut itsestään: – "Minä tänä talvena en ole elänyt ensinkään. Paitse sydänvikaa, jonka sain viime syksynä, ja joka kuitenkin on vaarallisinta ja pahinta, olen kolme kuukautta potenut influensaa ja reumatismia, vuoteenomana melkein koko ajan. Nyt ne ovat niinkuin toivon minut heittäneet, muutamia päiviä olen jo ollut liikkeelläkin, mutta voimat ovat yhä vieläkin huonot." —
Alkukesästä hän sitte kylpi Naantalissa, mutta sai siellä "lievemmän" sydänkohtauksen – niinkuin luuli liiallisista kylvyistä – jonka tähden keskeytti kylpemisen ja matkusti kotiin. Siellä hän jonkun päivän päästä sai kahta kovemman kohtauksen, johon liittyi ankara hengenahdistus. Kun Elli tytär 13/8 vastasi Kaarlon kysymykseen, oli äiti jo viidettä viikkoa ollut vuoteenomana, ainoastaan välistä jaksaen pukea vaatteet päälleen maatakseen peitteen päällä. Lääkäri oli ehdottomasti kieltänyt päästämästä vieraita sairaan luokse, mutta hän luuli, että "Tohtorin" käynti voisi vaikuttaa virkistävästi. Kun tytär tästä neuvotteli lääkärin kanssa, sai sairas vihiä ja sitte tietoakin mistä kysymys oli. Seuraavana päivänä Minna-rouva itse kirjoitti Bergbomille:
"Rakas Tohtori! Olipa se ilosanoma, Tohtori! Eivät yrittäneet minulle vielä mitään virkata, mutta illalla kuulin, kun lääkärini ja Elli keskustelivat jotain erikoisempaa toisessa huoneessa, ja sitten urkin sen tietooni. – En voi sanoa, kuinka iloinen olen Tohtorin tulosta ja siitä ystävyydestä, jota se odottaa. Olenkin täällä niin paljon ajatellut Teitä sairauteni aikana. Sekä Teitä että Emielietä. – Herttaisesti tervetullut, Tohtori! Meillä on huone Tohtorin varalta. Ystävänne Minna Canth."
Bergbom kävi siis Kuopiossa, ja silloin hän viimeisen kerran näki Minnan, sillä vaikka tämä syksympänä yhteen aikaan oli parempi, niin ei hänellä enään ollut vuottakaan jälellä. Mitään lähempiä tietoja käynnistä meillä ei ole, mutta ilmankin se osottaa Kaarlo Bergbomin sydämenlaatua, kuinka hän (niinkuin Minna Canth, ensi kerran tavattuansa hänet, kesällä 1882 oli kirjoittanut Olga Kiljanderille) oli "kaukana kaikesta pikkumielisyydestä", kuinka hän itse tahtoi unohtaa ja saada Minna-rouvankin unohtamaan mitä katkeraa heidän välillään oli ollut.
Syyskauden toimi alkoi taas kansannäytännöillä, joista ensimäinen, Anna Liisa, oli 30/8. Ohjelmistolle uusi kappale, Jalmari Finnen suomentama Alex. Bissonin ja Ferd. Carrén 3-näytöksinen huvinäytelmä Herra ylitirehtööri (Monsieur le directeur), annettiin 18/9. Pääroolit tässä kevyessä – ehkä liiankin kevyessä – mutta hienossa ja hupaisessa näytelmässä olivat Lindforsilla ja Katri Rautiolla. Heidän oivallisen näyttelemisensä ansioksi on luettava, että kappale pääsi täyteen arvoonsa – se meni syksyllä 6 kertaa. Sitä vastoin voitiin vain 4 kertaa antaa Jalmari Finnen kääntämä Franz von Schönthanin ja Franz Koppel-Ellfeldin niinikään 3-näytöksinen huvinäytelmä Kreivitär Kirkassilmä, jonka ensi-ilta oli 30/9. Senkään esitys ei ollut arvoton – opintomatkalta juuri palannut rva Suonio pääroolissa sekä rva Poppius, Rautio, Weckman, Salo, nti Lähteenoja j.n.e. toisissa – mutta koomillisuus oli jokapäiväisempää ja teennäisempää.
Lokakuun päävaltti oli Orleansin neitsyt, yhdeksän vuoden päästä uusittuna. Ensi-ilta oli 14/10, eikä Schillerin romanttinen draama ollut tehoomatta, joskaan ei Maiju Rängman nimiroolissa muuta kuin paikottain kohonnut tehtävän tasalle; se meni syksyllä 8 kertaa. Samalta kuukaudelta on mainittava Molière-ohjelma (28/10), joka käsitti huvinäytelmät George Dandin ja Sievistelevät hupsut, edellinen uusi, jälkimäinen uusinto. Kummassakin oli päätehtävä Lindforsilla, jonka George Dandin ei kuitenkaan luonteen varmassa käsittämisessä kohonnut hänen parhaimpien Molièrehahmojensa rinnalle.
Vihdoin voitiin tänäkin syksynä esittää kotimainen alkuteos, nimittäin A. B. Mäkelän 5-näytöksinen näytelmä Ruukin jaloissa (18/11). Vaikka kappale oli juoneltaan jotenkin sekava ja vailla selvää aatteellista pohjaa, oli sillä Karjalan murteella sepitetyn vuoropuhelun sekä yksityisten luonteiden ja kohtausten luontevuudessa siksi ansioita, että menestys varsinkin ensi-iltana oli sangen hyvä.33 Näyttämöllä uutuus pysyi vain kolme iltaa. Esityksen ja yleisön suosion huippukohta oli neljännessä näytöksessä, missä Vallinkorva (Rautio) lauloi O. Merikannon säveltämän surunvoittoisen laulun.
Joulukuulla näyteltiin vielä yksi ohjelmistolle uusi kappale: A. Leinon suomentama A. Blanchen 2-näytöksinen ilveily Kuleksiva teatteriseura (2/12). Kumarrusmatkan jälkeen esitettynä vanha farssi hullunkurisine kohtauksineen
Pöytäkirjoista (15/9 ja 5/11) näkyy, että tekijä "Bergbomin avulla" oli korjannut kappalettaan, ennen kun se lopullisesti hyväksyttiin näyteltäväksi.