Vitsataipaleen kulta. Jorma Rotko
punakka ja hirmuisen lihava mies, mutta työteliäs ja tunnollinen. Hän on ollut talonmiehenä siitä saakka, kun talo rakennettiin kymmeniä vuosia sitten.
Johtaja Guggenhof tulee aamuisin töihin säännöllisesti kuin kello. Puolen päivän maissa hän lähtee Espilään syömään lounasta. Jos mitään liiketapaamista ei ole sovittuna iltapäiväksi, hän jää pelaamaan biljardia ja naukkailemaan konjakkia. Niinpä holvin avaimet pitää uskoa Erikille, jotta tämä saa pankin sulkemisaikaan panna rahat käteiskassasta talteen. Tietenkin Erik samalla tutkii mitä jännittävää holvista löytyy. Kaikki on muuten niin kuin kuvittelisi, mutta minkä ihmeen takia siellä on noin 400 000 kultamarkkaa 10 ja 20 markan kolikkoina, puisiin laatikoihin pakattuina?
“Minustakin se on typerää”, selittää johtaja. “Mutta se on ollut isäni tahto. Hän ei luota paperirahaan, ei vaikka keskuspankki olisi sen kuinka taannut kultavarannolla. Osakkeisiin ja obligaatioihin hän luottaa vielä vähemmän. Hän haluaa, että pankilla on koko ajan tukeva vararahasto olemassa. Osti aina kultarahoja kun sai. Ja siellä ne nyt jököttävät holvissa eivätkä tuota mitään. Panisi vaikka naapuripankkiin säästötilille, niin jotain korkoa varoille saisi, mutta kun ei.”
Erik saa vuokrattua huoneen ja keittiön kivitalosta maalauksellisen Punaisenlähteentorin varrelta ja elämä alkaa muutenkin järjestyä. Sukupuolisessa huollossa vain on vaikeuksia. Kaupungissa tosin työskentelee ilolintuja enemmän kuin kylliksi, mutta samalla tiedetään, että useimmat heistä sairastavat kuppaa. Lääninlasaretin sairaansijoistakin puolet eli 60 paikkaa on varattu kuppatautisille.
Tietenkin komean Erikin onnistuu silloin tällöin puhua kämpilleen joku palvelijatar tai torikauppiaan apulainen Punaisenlähteentorilta. Riemua syntyy kuitenkin vähän ja huolta paljon, sillä vuokraisäntä ilmoittaa heti vuokrasuhteen alkajaisiksi, että “jos herra alkaa viettää huonoa elämää, niin silloin herra saa lähteä”.
Sitten eräänä lauantai-iltana hän törmää Espilässä maailman kauneimpaan naiseen. Annan hiukset ovat hunajanvaaleat, silmät syvänsiniset, valkohampaista hymyä kaunistaa hymykuoppa poskessa, vartalonmuodot ovat kohdallaan ja vieläpä luonnollisen kiinteinä. Sen Erik huomaa tyttöä tanssittaessaan, kun ei kopeloinnista huolimatta löydä ei liiviä, ei korsettia. Ainoan pienen riitasoinnun tähän täydellisyyteen aiheuttaa havainto, että Anna on maksullinen nainen. Se selviää kun Erik alkaa tehdä ehdotuksia, kuinka iltaa voitaisiin jatkaa. Maksu on sitä paitsi peräti kymmenen markkaa, kun yleensä Viipurissa pyydetään vain kolme. Anna tietää arvonsa.
Koska ilta on kaunis he astelevat Torkkelinkatua Punaisenlähteentorille ja sieltä edelleen Pietarinkadun loppupäähän, jossa Anna asuu. Erik vakuuttuu perusteellisesti, että kymmenestä markasta ei penniäkään mennyt hukkaan. Kiusallista on tuhertaa kondomin kanssa, mutta ilman sitä ei Erik rohkene käydä toimeen. Tauteja liikkuu Viipurissa pelottavan paljon. Kumi vie puolet nautinnosta ja entäpä sitten niiden hankkiminen! Apteekki on myös Punaisenlähteentorilla, mutta sinne ei Erik olisi mennyt suurin surminkaan, paitsi tietysti jotain kunniallista lääkettä hakemaan. Tottahan ne hänet tuntevat, kun hän joka päivä menee kotiinsa apteekin ohi. Erik tekee kondomiostoksensa Viipurin kuudennessa apteekissa Pantsarlahden kaupunginosassa. Se sijaitsee niin kaukana keskustasta, että hän arvelee olevansa siellä tuntematon. Hävettää se silti.
Vuoteessa Anna taituroi kuin todellinen mestari, se pitää tunnustaa, vaikka kuinka olisi ollut Pariisissa opiskelemassa. Anna tosin tuoksuu vähän samalle, kuin vanhempien huvilalla kahdeksi päiväksi pöydälle unohtuneet keitetyt ravut. Ehkäpä se jotenkin liittyy tytön ammattiin. Vaan ihanahan Anna on. Erik ei nyt suorastaan rakastu, mutta ei se ole kaukanakaan. Höperyyksissään hän haluaa kuulla perustelut Annan ammatinvalinnalle ja Anna kertoo.
Hän on kotoisin Koivistolta. Perhe oli yhdeksänlapsinen, mutta toimeentulohuolia ei ollut. Päinvastoin perhettä voitiin sanoa pikkuvarakkaaksi, koska jo kolmannessa sukupolvessa rakennettiin rannikkojaaloja ja tehtiin niillä sitten pientä kuljetustointa ympäri Suomenlahtea.
Anna pääsee opiskelemaan Viipurin suomalaiseen tyttökouluun. Hän on jo menossa neljännelle eli viimeiselle luokalle, kun kesällä tapahtuu vahinko. Koiviston satamaan tulee Virosta laiva, josta puretaan maihin punaisia Aserin tehtaan tiilejä. Merimiehet puskevat töitä, mutta laivan komea nuori perämies Jaan taluttaa pusikkoon Annan, joka on muiden tyttöjen kanssa tullut laivoja katselemaan – tärkein ja samalla ainoa huvittelumuoto Koivistolla. Anna tulee raskaaksi.
Hän ei tiedä mitä tehdä ja niinpä hän ei sitten tee mitään, vaan lähtee syksyllä kouluun. Virolainen laiva käy vielä kerran ennen jäiden tuloa Koivistolla, mutta Jaania ei näy. Kun hän kyselee miestä sanovat virolaiset vain, että “läks kaugsõidukapteniks” mistä Anna ymmärtää, ettei Jaania tarvitse ihan heti Koivistolle odotella.
Anna on kyllä kuullut sikiönlähdetyksestä, mutta ei osaa sitä mistään etsiä ja sikiö puolestaan sen kuin kasvaa ja kasvaa. Lopulta raskaus havaitaan niin kotona kuin koulussakin. Isä haukkuu huoraksi ja ajaa menemään sanoen, ettei takaisin tarvitse tulla. Koulusta annetaan potkut. Vanhan isotädin luona Viipurissa Anna odottelee hetkensä koittamista.
Synnytyslaitoksella hän saa kärsiä hoitajien ylenkatsetta ja moralisoivaa sönkötystä. Synnytyksestä tulee pitkä ja tuskallinen. Sen päätteeksi lapsi kuolee ja Annan omakin henki on katkolla. Halveksittuna, koko sukunsa hylkäämänä ja rahattomana hän ajautuu tähän maailman vanhimpaan ammattiin, kun ei oikein muutakaan osannut.
Erik liikuttuu Annan kovasta kohtalosta sydänjuuriaan myöten. Tytön murheellinen tarina herättää hänessä todellista myötätuntoa. Olisipa vielä sanakin siitä ollut totta.
Hän haluaa uusinnan heti seuraavaksi päiväksi. Ja sitä seuraavaksi, vaikka on maanantai. Sitten hän alkaa udella Annalta voisiko tämä ajatella, että kuuluisi vain Erikille.
Anna on yllättynyt ja kysyy aikooko Erik naida hänet? No ihan siitä ei ole kysymys:
“Tiedätkö, pankkipiirit ovat aika vanhoillisia. Pankkimiehen tulee naida esimiehensä tytär tai sitten ottaa vaimo jostain rikkaasta suvusta, niin kuin Hackman tai Wahl tai Tichanoff. Ajattelin että alkaisin pitää sinua yllä. Sinun ei tarvitsisi ottaa vastaan kaiken maailman kuppatautisia roikaleita. Olisit vain minun kanssani silloin tällöin ja muut ajat voisit viettää rouvasmaista elämää.”
Anna miettii ja laskeskelee. Erik kyllä miellyttää häntä, mutta Anna ansaitsee kuukaudessa vähintään 300 markkaa. Se saattaa hyvinkin olla enemmän kuin pankkipuksun kuukausipalkka. Anna maksaa vuokraakin 20 markkaa kuussa.
“Minä tarvitsen sellaisessa tapauksessa vähintään 100 markkaa kuussa. Riittävätkö sinun rahasi?”
Erik nieleskelee. Wiipurin Kauppa-Osake-Pankki maksaa hänelle vain 150 markkaa ja vuokra Punaisenlähteentorilla on 25 markkaa. Tiukkaa tekee, mutta hän voisi varmaan löytää jotain sivutuloja. Sitä paitsi hänelle luvattiin puolen vuoden päästä palkankorotus, jos kaikki menee hyvin. Ja eikös kauppa ole edullinen? 100 markkaa on vain kymmenen panon hinta. Jos käyn joka päivä, niin voitto on 200 prosenttia. Vai onko se 300? Erik suostuu.
Annakin suostuu. 100 markkaa on tietysti pilipaliraha, mutta ainahan voi ottaa jonkun asiakkaan sivusta. On hänestä maksettu joskus 50 markkaakin kerralta. Maksajina miehet rikkaista suvuista, niin kuin Hackman tai Wahl tai Tichanoff.
Seuraavana päivänä tulee pankkiin kuten aina tiistaisin tohtori Emil Juselius. Hän tuo talteen viikon kassan omistamastaan yksityissairaalasta, joka on Vaasankadun ja Katrinankadun kulmassa. Hän on myös sen sairaalan ylilääkäri. Kun raha-asiat on hoidettu Erik yskäisee ja kysyy saisiko tiedustella erästä asiaa.
“Kun olen ajatellut ottaa sellaisen, no, sellaisen pikku ystävättären. Mutta kun on niin paljon liikkeellä niitä tauteja. Niin että voisinko minä lähettää hänet teille tutkittavaksi? Minä tietysti maksan.”
Juselius tuijottaa hetken ankarasti ja sanoo sitten römeällä äänellään:
“Nuori mies, minähän olen silmälääkäri. En minä perssilmästä mitään ymmärrä. Mutta lähettäkää vaan likka meille, kyllä