.
eikä näyttänyt mitään huolivan siitä, että Olli seisahtui juuri hänen tuolinsa viereen; mutta sitä selvemmin näki Olli, että Martta oli itkenyt.
– Oletko vihassa minulle, Martta, että taas pikastuin. Siitä olen pahoillani – minkä tähden noin katsot päälleni?
– Sentähden, että tämä on ensi kerta kun siitä olet pahoillasi. Muulloin et ole koskaan huolinut, miten mikin asia minulle tuntuu, ja sama se voi olla sinusta tänäkin päivänä.
Ääni kuului kylmältä ja poistavaiselta, mutta Olli ei antanut itseään säikytellä. Isän ilmoitus lienee voimallisesti vaikuttanut hänen uppiniskaiseen luonteesensa, sillä äänensä helähti tavattoman lempeältä, kun hän vastasi:
– Tiedän kyllä olevani melkoista huonompi muita, mutta sitäpä en nyt auttaa voi. Saat nyt ottaa minun semmoisena kuin olen, ja kentiesi voit tehdä minusta paremman.
Tyttö oli jo ensimmäiset sanat kuultuaan hämmästyneenä katsahtanut ylös, ja tottapa Ollin kasvoissa oli jotakin tavatonta, sillä tyttö liikahti yhtäkkiä, noustaksensa seisaalle. Olli piti hänestä kiini.
– Jää tänne, Martta! Minä tahdon puhutella sinua, minä tahdon puhutella sinua! – Noh, pitkiä puheita en osaa pitää eikä niitä meidän välillä tarvitakaan. Me olemme serkukset ja olemme jo monta vuotta asuneet tässä talossa; sinä tiedät paraiten minkälainen olen, ja sinä tiedät myös, että aina olen pitänyt sinusta, vaikka pikku-kinastusta on ollut välillämme – tahdotko ruveta vaimokseni, Martta?
Tämä kosiminen oli niin kiivasta, rajuista ja väkinäistä, kuin kosijan oma luonnekin oli. Hän vetäisi pitkään henkeänsä, ikään kuin näillä ratkaisevilla sanoilla joku taakka olisi pudonnut rinnastansa. Martta istui vielä liikkumattomana hänen edessään; hänen muuten kukoistavat kasvonsa olivat muuttuneet kalman kalpeiksi; mutta hän ei epäröinyt eikä viipynyt silmänräpäystäkään, ennenkuin hiljaisella, puolimasennetulla äänellä tuota pikaa vastasi: en.
Olli ei luullut oikein kuulleensakaan.
– Etkö?
– En, Olli, en tahdo! toisti Martta vakaasti. Nuori mies oikaisi itsensä loukkautuneena suoraksi.
– Noh, siispä koko puheeni meni hukkaan. Isä on siis erehtynyt ja samoin minäkin. Ei vahinkoa mitään ole tapahtunut, Martta!
Miehuullisen uljuutensa puolesta tästä lyhyestä kiellosta ylen loukkauksissaan oli hän juuri tuvasta lähtemäisillään, kun silmäys Martan puoleen pakoitti hänen vielä viipymään. Martta oli noussut seisomaan ja tarttunut tuolin selkäimeen molemmin käsin, ikään kuin sillä varotakseen itseänsä. Ei sanaakaan vastaukseksi tahi selitykseksi tullut hänen huuliltaan, mutta huulensa vapisivat niin ankarasti ja kalpeissa kasvoissa värähteli niin sanomaton tuska, että Olli alkoi aavistaa, isän ainakin olevan oikeassa.
– Minä luulin sinun pitävän minusta, Martta! sanoi hän hienosti ja nuhtelevaisesti.
Martta pyörähti kiivaasti hänestä pois ja peitti kasvonsa käsillään, mutta Olli kuuli ikäänkuin vaivoin pidätetyn nyyhkytyksen.
– Minun olisi pitänyt ymmärtää, että olen sinulle kovin kova ja kiivas. Sinä pelkäät sitä ja ajattelet, että häiden jälkeen kävisi vielä pahemmin; – Laurista, joka kaikissa tekee tahtosi mukaan, varmaan saat paremman miehen.
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.