Panu. Aho Juhani
hyvä ja istukaa!—Pirkko hoi! huusi vouti sitten unohtaen juhlallisuutensa.
Sisään tuli keski-ikäinen, pulska nainen, vyötäisillään avainnippu, jota hän emännän vallalla oli kantanut jo voudin vaimon eläessä.
–Tuo olutta, Pirkko!—Pyydän saada juoda terveydeksenne!
–Tulen virka-asiassa, sanoi pastori, kun tervetuliaismenot vihdoin oli suoritettu ja hän hiukan kostuttanut huuliaan oluthaarikassa. Tulen pyytämään apuanne.
–Kuninkaallisen majesteetin käskynhaltijana olen minä yhtä velvollinen kuin halullinenkin ojentamaan avullista kättäni … onko markkinaväki rauhaanne häirinnyt? Jos niin on, niin sanokaa vain, ja syyllinen on saava rangaistuksensa.
–Minun rauhaani ei kukaan ole häirinnyt, mutta sitä pahemmin on täällä häiritty kirkon ja kristillisen seurakunnan rauhaa, loukattu sen arvoa tavalla, joka on Herralle kauhistus. Täällä on läheisyydessämme harjoitettu törkeintä noituutta.
–Noituutta? Vai noituutta? Velhoutta? Ainahan ne näin markkina-aikoina…
–Tulen pyytämään, että pahennuksen aikaansaaja ja rikoksen tekijä, joka minun on onnistunut saada paljastetuksi, vangittaisiin. Kun tehtäviini kuninkaallisen majesteetin ja korkea-arvoisen tuomiokapitulin käskyn mukaan kuuluu ei ainoastaan ilmianto-oikeus, vaan myöskin—velvollisuus, pyydän teitä antamaan minulle sitä avustusta, jota kirkko tällaisissa asioissa on maalliselta vallalta oikeutettu saamaan.
–On varmaan oikeutettu. Mutta kuka on noitunut? Ku—ketä on noiduttu?
–Tulen juuri metsäsaunasta tästä läheltä, tältä niemeltä, muutamia kivenheittoja asunnostanne.
–Sitä sanotaan suuren kuusen saunaksi … vai siellä ne taas?
–Siellä on juuri nyt, hetki sitten tapahtunut jumalaton teko … siellä on pirun voimalla rampa parannettu.
Vouti virnisti ikeniään niinkuin hänen tapansa oli, kun oli jotakin pulmallista tapahtunut, ja raapi korvallistaan.
–Jopahan on taas se Panu … mutta paransiko se todellakin! Noh, kah, osaahan se, mutta mitäs pahaa siinä, jos paransi? Antaa tohtorin tehdä terveeksi.
–Asia on minusta liian totinen leikin laskuksi.
–En minä leikkiä … se Panuko minun pitäisi vangita?
–Ette suinkaan tahtone puolustaa sitä, että täällä kirkon nurkkajuuressa taiotaan ja noidutaan ja inhoittavaa, pakanallista menoa harjoitetaan.
–Panu on hyvä mies, mainio metsästäjä ja verojen maksaja, kuningaskin on kiittänyt hänen nahkojaan, niinkuin mestari Eerikki voi todistaa, ja hän pitää hyvää järjestystä erämaillaan.
–Hän on liitossa pahojen henkien kanssa, on noita ja velho ja kristinuskon pahin vihollinen.
–Mitä te sitten minulta tahdotte?
–Tahdon, että jo tänä yönä panetatte hänet kiinni ja toimitatte hänet Turkuun tutkittavaksi ja tuomittavaksi.
–En tee kumpaakaan.
–Sallitteko minun kysyä, miksette?
–Se ei kuulu tähän.
–Oletteko hänelle ehkä jossakin kiitollisuuden velassa? Vai pelkäättekö häntä?
–Parasta olisi, jos tekin häntä pelkäisitte.
–Minulla ei ole mitään omallatunnollani niinkuin teillä ehkä on.
–En ole kutsunut teitä tänne ripittämään itseäni.
–Hyvä olisi, jos joskus senkin tekisitte.
Vouti ja pastori olivat nousseet seisomaan.
–Mitä tarkoitatte? kivahti vouti.
–Varoitan teitä asettumasta kirkkoa ja papistoa vastaan sille kannalle, jolle olette osoittanut taipumusta asettua. En ole teitä vielä kirkossa nähnyt, herra Fincke, te suojelette noitia ja velhoja, vieläpä niitä käytättekin.
–Kuka sen on sanonut?
–Minulle ei ole tuntematonta, minkä koko maailma tietää, että vaimo vainajaanne parantaaksenne noitaan turvasitte.
–Olette kai sitten myöskin kuullut, että hän parani, vaikka sitten taas muuta heikkouttaan kuolikin. Panu on mainio tohtori.
–Se on siis totta kuitenkin?
–Ka, miksei tosi totta olisi!
–Tiedättekö, mikä rangaistus niitä odottaa, jotka noitiin turvauvat?
–Tiedän olevan kaikenlaisia vanhoja, tyhmiä asetuksia, jotka eivät minua liikuta.
–Ette siis suostu vangitsemaan Panua?
–Ei maksa vaivaa.
Pastori nousi lähteäkseen.
–Silloin täytyy minun valittaa piispalle ja jättää asia hänen edemmä ajettavakseen.
–Valittakaa minkä mielenne tekee!
–Eräs toinenkin teitä koskeva asia on minun ilmoitettava. Olen kuullut teidän mitä väkivaltaisimmalla tavalla talonpojan naisia kohtelevan, raiskaavan kaikki vihille vietävät neitoset. Olette häpeämätön mies, jonka menosta on tehtävä loppu.
–Ja kuka on se mies, joka estää minua elämästä niinkuin tahdon?
–Minä olen se mies! Ja voitte olla vakuutettu siitä, että minä pidän, mitä olen luvannut.
Ja hyvästiä heittämättä poistui pastori.
–Pöh! tuhkaisi vouti hänen jälkeensä. Sitten meni hän pöydän päähän, tarttui oluthaarikkaansa, tyhjensi sen yhdellä siemauksella ja paiskasi pöytään niin, että siitä vanteet valahtivat.
–Vai tämä uusikas rupee täällä pöyhisteleimään ja komentamaan! Minä sille näytän!—Panu! huusi hän ovesta porstuaan.—Käy tänne, mies!– Pirkko hoi! Olutta Panulle!—Lempo sinua, mihin välikäteen minut saatoit. Nyt on naapuriviha ilmitulessa sinun tauttasi. Mutta sama se! Parempi olla papin vihoissa kuin sepän vihoissa! Nyt nahkakaupan tekoon … täss' on kuninkaan ostaja. Minä olen jo hinnoista sopinut … saat enempi vielä kuin mennä vuonna.—Tiedätkö, mitä me huomenna teemme! Se haukkui sinua noidaksi ja minua noitain suojelijaksi. Me ajamme karahutamme huomenna kaksivaljakolla kirkkoon.
Panu esteli, sanoi olevan jo aamulla varhain aikomuksensa lähteä kotiin.
–Ei auta, tule pois vain, saat kunnian kuninkaan voudin kuskipukilla istua! Vai peloittaako sinua? Pidä sinä vain varasi! Se on yhtä suuri tietäjä kuin sinäkin. Katsoo niin julmasti kuin paras loihtija. Jos laulaa sinut vielä kainaloita myöten alimmaiseen helvettiin.
Panu loi oven suusta voutiin tutkivan, hiukan epävarman katseen saadakseen selville, puhuiko vouti totta vai pilas. Kirkkoon meno ei häntä miellyttänyt. Mutta ei auttanut sitä vastaan sanominen, kun se tuolla päällä oli.
Mutta kun pastori tuli kotiinsa, rutisti hän kourassaan paperilapun, johon oli alkanut saarnaansa kirjoittaa.
–Nyt minä puhun niin, että kivetkin heräävät … ja toivottavasti he nyt minua ymmärtävät.
IX
Voudin talossa oli sinä yönä suuret juomingit ja karkelot rahvaankin tuvassa. Iso oluttynnyri vuoti tuvan karsinassa kaikille, jotka sitä tahtoivat. Panu oli kieltänyt miehiään päihtymästä, mutta salli heidän hyppyyn osaa ottaa. Ylinnä muista keikkui Kuisma. Vouti itsekin kävi iloa katsomassa ja naisia tarkastamassa, joista aina kauneimmat valitsi.
Jouko seisoi ujona muiden takana katsellen kummastunein silmin outoja ihmisiä ja menoja. Aamupuoleen yötä kutsui hänen isänsä hänet pois ja määräsi hänet menemään pappilaan ja siellä metsän rantaan piiloutuen pitämään silmällä, mitä tapahtui. Aamun tultua tulisi hänen mennä kirkolle ja kuulostella, mitä ihmiset puhuisivat, mutta kirkkoon