Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta. Гарриет Бичер-Стоу
vielä helmikoristeen, hänen siskolta ametisteista tehdyn korun, joka kuului hää-aamu pukuun. Ja kaikki muut lahjat sitten! Olipa se oikea näyttelö! Marshallin perhe on varsin rikas ja he olivat kaikki erittäin antelijaita. Vanha setä Tom Marshall lahjoitti kauniit, kullalla koristetut hopea-astiat ja täti Tabetha Marshall lahjoitti sevresposliinisen tee-astiaston, joka ranskan valtionkumouksen aikana ryöstettiin jostakin kuninkaallisesta linnasta. Katteini Atkins oli silloin Ranskassa, kun roskaväki ryösti palatsit ja toi sieltä mukanansa monta kallisarvoista esinettä, jotka sitten ovat säilyneet vanhan Portland'in rikkaimpien perheiden omaisuutena. Marshall'in äidin äiti lahjoitti morsius hunnun, joka oli ennen ollut keisarinna Maria Antoinette'n omana, mutta jonka eräs noista innoittavista vaimoista, jotka Tuileriaa ryöstivät, varasti ja möi katteini Atkins'ille. Mistä tämä huntu on kotoisin, on melkeen sama, tosi on kuitenkin, että se oli mitä hienoimpia voi löytää".
Ajateltakoon noiden somien maatyttöjen huudahduksia ja ihastuneita huokauksia, kun heidän eteensä kuvautui tämä paratiisillinen ihanuus!
"Kaikessa tapauksessa", lausuin minä, "ei nuori nainen voi hääpäivänänsä laisinkaan arvostella niiden lahjojen kalleutta, joita hän saapi; sillä varmaankin on hänen sydämensä silloin niin täynnä helliä tunteita, ett'ei hän joudu ajattelemaan koristeita ja turhuuksia. Neiti Ellery'n sydän on luonnollisesti niin täytetty lemmeltä Will Marshalli'a kohtaan, ett'ei hän varmaankaan näitä ajattele, tuskinpa enään muistaakaan, että hän ne on saanut. Mielestäni olisi paljoa sopivampi lahjoittaa nämät kalleudet niille naisille, joilla ei ole sulhasta".
Nämät sanat, jotka minä lausuin todellisella vakuutuksella, saattoi jokaisen naisen huulille veitikkamaisen hymyn; iloisemmat heistä helähtivät makeaan nauruun. "Mutta herra Henderson", sanoi neiti Thea, "te olette liian ankara".
"Ankarako? minä en ymmärrä mitä tarkoitatte, neiti Thea", sanoin minä; "ettehän tahtone väittää ett'ei neiti Ellery lemmi sitä miestä, johon hän nyt on liittynyt?"
"Niin, herra Henderson", vastasi Thea nauraen, "sekä te että me kaikki tiedämme varsin hyvin, ett'ei tämä avio ole sellaisia, joita me nimitämme lemmen-liitoiksi sanan täydellisessä merkityksessä; ja minä puolestani kyllä tiedän, että hänellä ensin oli varsin vaikea tehdä tuo päätös, mutta hänen sukulaisensa kehoittivat häntä siihen ja Will'in sukulaiset taas pitivät tarpeellisena, että Will pian rupeaisi omiin toimiin – ja seuraus oli, että neiti Ellery myöntyi Will'in naimistarjoukseen". Naiset tekivät muistutuksiaan tästä avioliitosta. "Onhan Will Marshall varsin hyvänluontoinen mies", sanoi neiti Smith.
"Ja arvaattehan miten matkustus Europaan on viehättävä!" huudahti neiti Brown.
"Kerranhan meidän täytyy mennä naimisiin", sanoi vanha neiti Jones, "ja emmehän saa vaatia kaikkia mitä haluamme. Luulenpa varmaan, että Marshall on kohtelias vaimollensa ja antaa hänen aina saada mitä hän vaan tahtoo".
"Minä puolestani", sanoi pieni neiti Green, "myönnän ett'en moiti jos nainen tekee samoin kuin neiti Ellery, kun rikas avioliitto hänelle on tarjolla. Minä olen aina ollut köyhä, rasitettu ja vaivattu; en ole koskaan päässyt matkaamaan mihinkään, en ole saanut nähdä mitään enkä ole saanut pukeutua niinkuin itse olisin halannut; hullupa olisin jos en myöntyisi sellaiseen aviotarjoukseen kuin neiti Ellery'n oli".
"Eiköhän neiti Ellery", muistutti neiti Black, "olisi voinut odottaa siksi, että olisi saanut nerokkaamman ja sivistyneemmän miehen, jota hän olisi saattanut sekä lempiä että kunnioittaa ja joka samalla olisi ollut rikaskin. Neiti Ellery oli niin erinomaisen kaunis ja soma käytökseltänsä, että hän varmaankin olisi piakkoin saanut sellaisen".
"Niinpä kyllä sekin on", sanoi neiti Thea, "mutta hän oli jo kolmenkolmatta vanha, eikä vielä kenkään tuollaisilla ominaisuuksilla ollut ilmaantunut. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen metsässä, sanotaan. Kaikessa tapauksessa luulen minä, että hän rakastaa Will Marshall'ia kyllin".
"Mitä te, sulo neitonen, ymmärrätte kyllin rakastamisella?" kysyin minä kummastellen sitä filosofillista kylmyyttä, jolla hän tämän lausui.
"Sillä ymmärrän, että aviopuolisot rakastavat toisiansa niin paljon, ett'eivät riitele keskenänsä ja antavat kummankin seurata omaa tahtoansa", vastasi neiti Thea.
Tuosta seurasta palasin varsin ihmisiä-vihaavalla mielipiteellä ja vetäyin tykkänään kaikesta seura-elämästä X:ssä. Minä ostin mustan merimiehen päähineen, jonka minä rosvojen tapaan painoin silmilleni, kun kadulla tapasin jonkun tuttavan, lemmittävän tyttö-kullan. Äidilleni kirjoitin minä synkkämielisiä kirjeitä, ihmiselämän suuresta turhamaisuudesta ja tyhjyydestä, lu'in Platonin ja Aiskylon kirjoituksia ja olin mielestäni vanha, kuolleista herännyt filosofi. Kaikki lukemiseni ja muut toimeni tapahtuivat varsin synkkämielisesti, ja silmäilin muita nuorukaisia ja vasta tulleita ylioppilaita, niinkuin se tekee, joka jo on käynyt elämän kiirastulen läpi ja on huomannut, että kaikki on paljasta turhuutta.
Olkoonpa vaan totta, että nöyryytyksen laaksossa kasvaa monta ihanaa kukkaa, joita emme muualla tapaa; totta on kuitenkin sekin, että nuorukainen aina kulkee äreänä ja kiukkuisena tämän laakson alku-osan läpi.
Jos olisin ollut ymmärtäväinen, olisin polvillani kiittänyt Jumalaa, että olin hairahtunut. Kaikeksi onneksi huomasin erehdykseni ennenkuin se oli liian myöhäistä, ennenkuin olisin tuomittu läpi koko elämäni turhaan koettamaan saada marmori kuvaa lempeäksi ystäväksi. Tosin kyllä on moni nuori mies saanut ensi-idealinsa, mutta hän on usein sen kautta menettänyt koko elämänsä onnen.
Minä olen elänyt voidakseni tyynenä ja levollisena kuulla puhuttavan rouva Marshall'in iltahuveista ja huvimatkoista, joissa hän, entinen neiti Ellery, valtikallansa hallitsee Newyorkin ylimys-maailmaa ja nähdäkseni hänet yhä vielä, kirkkaan kuvastimen kaltaisena, miellyttävällä suloudella heijastavan jokaisen tunteet, mietteet ja aatteet, samassa unohtaen henkilön, kuin tämä on poistunut hänen luotansa ja olen huomannut että rouva Marshall'in oikea paikka on ruunattuna ruhtinattarena hallita turhamaisuuden markkinoilla.
Nyt suvaitsen paremmin ja nuhtelen vähemmin niitä naisia, jotka samoin kuin neiti Ellery käyttävät kauneuttansa rahan asemesta, hankkiaksensa itsellensä rikkautta ja arvoa. Mitä ne muuta saattavat tehdäkään? Eikö kaikki portit, joiden kautta nainen omin voimin voisi päästä arvoon ja rikkauteen, ole monet vuosisadat olleet heiltä suljettuna? Ainoastaan naimisiin meneminen avaa heillekin tämän tien. Sama työ ja toimeliaisuus, jota mies käyttää elämän kultaisen avaimen saavuttamiseen, sama työ ja toimi pidetään naisen arvolle varsin sopimattomana; ja se nainen korkeimmista säädyistä, joka koettaa omin voimin, vapaalla ja itsenäisellä työllä, ko'ota tavaraa, on maailman mielestä väärin käsittänyt naisellisen tehtävänsä. Tuhansien äänet kohoavat häntä vastaan ja maailma osoittaa hänelle pilkallisesti sormea, pitäen häntä varsin eriskummallisena ilmiönä. Sitävastoin ei pidetä laisinkaan epä-naisellisena, jos nainen, jolle luonto on runsaasti kauneutta lahjoittanut, käyttää tätä kauneuttansa, rahaa ja rikkauksia saadaksensa. Luonnollista siis on, että sellaisia avioliittoja, kuin tämä neiti Ellery'n ja Will Marshall'in välillä solmittu oli, pidetään aivan sopivina, niinkauan kuin tämän käsitystavan puolustajia löytyy.
KAHDEKSAS LUKU
Epätoivo.
Ylioppilas aikani päättyi vanhempieni ja ystävieni mieltä myöten. Ahkerasti olin lukenut; olin saanut monta kaunista todistusta ja kauniit arvosanat maisteritutkinnossa; sydämellisellä jäähyväis-puheella erosin sitten ystävistäni.
Kotiini palasin synkeänä, vaikka oppineempana, kuin sieltä lähtiessäni olin; syynä siihen oli, että epätoivo ja alakuloisuus olivat kahtena viimeisenä vuonna juurtuneet rintaani.
Yleensä luullaan, ja totta se onkin, että nuoret miehet varsin paljon luottavat omaan itsehensä; kuitenkin tapahtuu väliin, että he saavat kulkea epätoivon sekaisessa vedessä, jossa he usein ovat vajoamaisillaan tuohon lietoiseen mutaan. Viimeisenä vuonna yliopistossa asettui usein kysymys: "mihin sinä kelpaat?" eteeni. Yliopistoon tullessani kumoitti kaikki loistavana hämäräisessä etäisyydessä