Minna von Barnhelm. Gotthold Ephraim Lessing
isäntämmekö? – Sisään vain kokonaan.
ISÄNTÄ
(kynä korvan takana, kädessä paperilehti ja kirjoituskojeet). Minä tulen, armollinen neiti, toivottamaan teille nöyrimmästi hyvää huomenta, – (Franziskalle) ja myöskin teille, kaunis lapseni —
FRANZISKA.
Kohtelias mies!
NEITI.
Me kiitämme.
FRANZISKA.
Ja toivotamme teillekin hyvää huomenta.
ISÄNTÄ.
Rohkenenko kysyä, miten teidän armonne on levännyt ensimäisen yönsä minun kehnon kattoni alla? —
FRANZISKA.
Katto ei ole niinkään kehno, herra isäntä, mutta vuoteet olisivat voineet olla paremmat.
ISÄNTÄ.
Mitä kuulen? Huonostiko nukuttu? Kenties ylenpalttinen väsymys matkan jälkeen —
NEITI.
Mahdollista kyllä.
ISÄNTÄ.
Tietysti! tietysti! sillä muuten – — jos kuitenkin jokin seikka ei olisi täysin vastannut teidän armonne vaatimuksia, niin suvaitkoon teidän armonne vain käskeä.
FRANZISKA.
Hyvä, herra isäntä, hyvä! Emme me kursastelekaan, ja kaikkein vähimmin käy ravintolassa kitsasteleminen. Kylläpähän sanomme, mitä haluamme.
ISÄNTÄ.
Tämän lisäksi tulen samalla – (vetäen kynän esiin korvan takaa).
FRANZISKA.
No? —
ISÄNTÄ.
Epäilemättä teidän armonne jo tuntee poliisilaitoksemme viisaat määräykset —
NEITI.
En laisinkaan, herra isäntä —
ISÄNTÄ.
Meitä isäntiä on kielletty antamasta asuntoa neljääkolmatta tuntia kauvemmaksi kenellekään vieraalle, mitä säätyä ja sukua hän lieneekin, jättämättä asianomaiseen paikkaan kirjallista ilmoitusta hänen nimestään, kotipaikastaan, arvostaan ja siitä, missä asioissa ja kuinka kauvan hän täällä aikoo viipyä, ja niin edespäin.
NEITI.
Hyvä on.
ISÄNTÄ.
Teidän armonne suvainnee siis – (astuen erään pöydän luo ja valmistautuen kirjoittamaan).
NEITI.
Varsin mielelläni. – Nimeni on —
ISÄNTÄ.
Lyhyt silmänräpäys kärsivällisyyttä! (Kirjoittaa.) »Dato, 22:s p. elokuuta a. c. tänne Espanjan Kuninkaaseen saapunut» – Nyt teidän nimenne, armollinen neiti?
NEITI.
Neiti von Barnhelm.
ISÄNTÄ
(kirjoittaa) »von Barnhelm» – Saapuen? mistä, armollinen neiti?
NEITI.
Tiluksiltani Saksista.
ISÄNTÄ
(kirjoittaa) »Tiluksilta Saksista» – Saksista! Kas, kas, Saksista, armollinen neiti? Saksista?
FRANZISKA.
No? miksikäs ei? Ei kai tässä maassa pidetä syntinä, että on Saksista kotoisin?
ISÄNTÄ.
Syntinä! Varjelkoon! sehän olisi sitten aivan uuden uutukainen synti! —
Saksista siis? Kas, kas, Saksista! Se rakas Saksi! – Saksi ei ole
pieni, vaan on siellä useita – kuinka sanoisin? – alueita, maakuntia.
– Poliisilaitoksemme on tuiki tarkka, armollinen neiti. —
NEITI.
Ymmärrän: siis tiluksiltani Thüringistä.
ISÄNTÄ.
Thüringistä! Niin, se on parempi, armollinen neiti, se on täsmällisempää. (Lukee ja kirjoittaa) »Neiti von Barnhelm, saapuen tiluksiltaan Thüringistä, ynnä kamarirouva ja kaksi palvelijaa» —
FRANZISKA.
Kamarirouva? se olen kai minä?
ISÄNTÄ.
Niin, kaunis lapseni.
FRANZISKA.
No, herra isäntä, niinpä pankaa siis kamarirouvan asemasta kamarineitsyt – Kuulin, että poliisilaitos on tuiki tarkka; siitä voisi syntyä väärinkäsitys, josta minua kuulutuksiin pantaessa saattaisi vielä koitua ikävyyksiä. Sillä minä olen todellakin vielä neitsyt ja nimeni on Franziska; sukunimeltä Willig; Franziska Willig. Minäkin olen Thüringistä. Isäni oli mylläri eräällä armollisen neidin maatilalla. Sen nimi on Klein-Rammsdorf. Mylly on nyt veljelläni. Minä tulin hyvin nuorena kartanoon ja minut kasvatettiin yhdessä armollisen neidin kanssa. Me olemme samanikäiset, ensi kynttilänmessunpäivänä yhdenkolmatta vuoden vanhoja. Minä olen oppinut kaiken mitä armollinen neitikin on oppinut. Minua ilahduttaa, jos poliisilaitos tuntee minut perinpohjin.
ISÄNTÄ.
Hyvä, kaunis lapseni, panen tuon muistiini lähempien kyselyjen varalta – Mutta sitten, armollinen neiti, tehtävänne täällä? —
NEITI.
Tehtäväni?
ISÄNTÄ.
Anooko teidän armonne jotakin hänen kuninkaalliselta majesteetiltaan?
NEITI.
Oi en!
ISÄNTÄ.
Tahi meidän ylimmiltä oikeusvirastoiltamme?
NEITI.
En niiltäkään.
ISÄNTÄ.
Tahi —
NEITI.
En, en Olen täällä yksinomaan omissa asioissani.
ISÄNTÄ.
Aivan niin, armollinen neiti, mutta millä nimellä käyvät nämä omat asianne?
NEITI.
Niitä sanotaan – Franziska, luulenpa, että meitä kuulustellaan.
FRANZISKA.
Herra isäntä, ei suinkaan poliisilaitos voi vaatia tietoonsa naisen salaisuuksia?
ISÄNTÄ.
Totta kai, kaunis lapseni; poliisilaitos tahtoo tietää kaikki ja erittäinkin juuri salaisuudet.
FRANZISKA.
No niin, armollinen neiti, mitä on tehtävä? – Kuulkaa siis, herra isäntä – mutta jääköön tämä kaikin mokomin vain meidän ja poliisin tiedoksi! —
NEITI.
Mitähän tuo hupakko nyt hänelle sanoo?
FRANZISKA.
Me olemme tulleet kaapataksemme kuninkaalta