Omatunto: Saaristokertomus. Aho Juhani
sanoi ukki, jo nuorestakin minä näen, että ne ovat pumpulipaaleja....
Kiskaistiin kuitenkin yksi miehissä maihin. Söderling ratkoi veitsellä kangasta ja sai sieltä pian esiin kuivaa, pilaantumatonta pumpulia.
–-Kauvan ne eivät ole vedessä uineet.
–-Ovat luultavasti jotain kansilastia.
–-Mitä luulet tuon painavan?
Paalia kohotettiin ja sen paino arvioitiin noin sadaksi kiloksi.
–-Paljonko edestä luulette olevan tavaraa tuommoisessa?
–-Mitä maksanee kilo pumpulia?
–-Koivistolainen kertoi kerran löytäneensä pumpulipaalin ja saaneensa löytäjäisiä viisikymmentä markkaa, kolmanneksen sen hinnasta.
–-Tuommoinen olisi siis sadanviidenkymmenen arvoinen?
–-Kuinka monta niitä siinä on?
Kaikki laskivat, osoitellen sormillaan kutakin paalia erikseen, ja saivat kahdeksantoista.
–-Tuolla on vielä kaksi ja salmen suussa tulee kolmas.
–-Niitä on siis jo nyt ainakin kaksikymmentäyksi.
–-Se tekee siis noin kolmetuhatta markkaa! huudahti Hanna.
–-Ja meressä voi olla vielä kuinka paljon tahansa.
–-Se on tietysti vain pieni osa, joka on osunut salmen suusta sisään.
–-Vaan kuinka ne ollenkaan ovat siitä osuneet?
–-Se on ikuinen ihme!
–-Se on niinkuin isä jumala itse olisi ne tänne ohjannut … ajanut kuin lampaat karsinaan.
–-Niin onkin … minä tiedän, että niin onkin! kuiskasi Helga, joka oli tullut jälestä, kättään heikosti huiskuttaen, saaden tuskin ääntä.
–-Tulivathan ne halotkin silloin … viisi syltä yhtenä yönä.
–-Silloin oli sama tuuli kuin nytkin.
Oli pian valmiina selitys siihen, miten ihme oli tapahtunut. Tavara oli nähtävästi joutunut mereen niin, että aalto yhdellä pyyhkäisyllä oli heittänyt kansilastin laidan yli ja meri sitten ajanut niitä edellään kuin lampaita karsinaan. Koska ne eivät olleet tarttuneet Ulkokareille, mihin tavallisesti kaikki meren tuoma tarttuu, niin ne olivat kulkeneet sen kären ohi itäpuolitse. Sieltä tänne ajautuessaan oli niiden täytynyt hajaantua, mutta kun ne kohtasivat tämän Käärmesaaren, oli tuuli, joka puhalsi viistoon rantaa vastaan, hiljalleen sujuttanut niitä salmen suuhun, josta eivät päässeet ohi, koska siitä pisti pieni niemen sarvi mereen. Se oli kuin otsaverkko, joka käänsi ne salmeen kuin rysän nieluun.
Tämä oli ukin arvelu.
Helga hymähti itsekseen. Hän tiesi, kuinka ne olivat tulleet–omia teitään … suoraan siihen, missä olivat … kolme tuhatta… kolme tuhatta markkaa … kuin taivaan tietä!
–-Tulivatpahan miten tahansa … ne ovat nyt nostettavat heti maihin, sanoi emäntä melkein hätäillen.
–-Olisi se Kallekin saanut olla apuna, sanoi Söderling.
–-Saadaan nämä ilman häntäkin. Ei vitkastella nyt. Antaa Kallen olla siellä, missä on… niitä voi olla meressä vielä kuinka paljon tahansa.
Конец ознакомительного фрагмента.
Текст предоставлен ООО «ЛитРес».
Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.
Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.