Syrjästäkatsojan tarina. Шарлотта Бронте
koskaan säihkynyt sydämessä syttyvä tuli, eikä siitä tulvehtiva hellyys. Hänen suunsa oli kova, se saattoi olla tylykin, ja huulet olivat ohuet. Tunsin, että madame olisi kaikkea neroa ja herkkyyttä, arkuutta ja uskallusta kohtaan ollut hameisiin pukeutunut Minos.
Ajan pitkään huomasin että hän hameissaan oli jotain muutakin. Hänen nimensä oli Modeste Maria Beck, o.s. Kint, mutta hänen nimensä olisi pitänyt olla Ignacia. Hän oli armelias nainen ja teki paljon hyvää. Lempeämpi ei voi olla kenenkään emännän valta. Minulle kerrottiin ettei hän koskaan nuhdellut edes tuota sietämätöntä rouva Sweenya, huolimatta hänen juopottelustaan, säännöttömyydestään ja laiminlyönneistään, mutta mrs. Sweenyn oli kuitenkin lähdettävä siinä hetkessä jolloin hänen lähtönsä katsottiin soveliaaksi. Minulle kerrottiin myös, ettei tämän laitoksen opettajista eikä opettajattarista koskaan löydetty mitään vikaa, ja kuitenkin sekä opettajat että opettajattaret vaihtuivat usein: he hävisivät ja toisia tuli tilalle – kukaan ei oikein voinut selittää kuinka.
Koulu oli sekä sisä- että ulko-oppilaitos: ulko-oppilaiden luku nousi yli sadan, sisäoppilaita oli parinkymmenen verran. Madame mahtoi olla etevä johtajatarkyky; hän hallitsi näitä kaikkia, lisäksi neljää opettajaa, kahdeksaa opettajatarta, kuutta palvelijaa ja kolmea lasta, ja tuli sen ohella verrattoman hyvin toimeen oppilaiden vanhempien ja ystävien kanssa, ja kaikki tämä tapahtui ilman huomattavaa ponnistusta, ilman hälinää, väsymystä, kuumetta tai mitään liikanaisen kiihtymyksen oiretta. Toimessa hän oli aina, mutta harvoin kiireissään. Totta on että madamella oli oma keinonsa hoitaa ja pitää kunnossa tätä valtavaa koneistoa, ja aika sievä keino se olikin – lukija on jo saanut siitä näytteen tuossa pikku jutussa, kun madame käänsi nurin taskuni ja luki yksityiset muistiinpanoni. "Valvonta", "vakoilu" – siinä hänen tunnussanansa.
Madame tiesi kuitenkin mitä rehellisyys on, ja piti siitä – so. kunhan se vain ei tyrkyttänyt kömpelöitä arvelujaan hänen tahtonsa ja etujensa tielle. Hän tunsi kunnioitusta Englantia kohtaan, ja mitä tulee englannittariin, ei hän tahtonut minkään muun maan naisia hoitamaan lapsiaan, jos se vain oli mahdollista.
Usein iltasilla, häärittyään kaiken päivää joka puolella, vakoiltuaan ja otettuaan vastaan vakoojain tiedonantoja, hän tuli huoneeseeni otsassaan todellisen väsymyksen jäljet, ja istahti kuuntelemaan kun lapset lukivat pieniä rukouksiaan minulle englanninkielellä – nuo pikku katolilaiset saivat istua polvellani lukemassa Isämeidän-rukousta ja virttä joka alkaa sanoilla "Rakas Jeesus". Ja kun olin pannut lapset vuoteeseen, jäi hän puhelemaan kanssani (opin pian siksi paljon ranskaa että voin ymmärtää hänen puhettaan, vieläpä vastata siihen) Englannista ja englannittarista ja niistä syistä, jotka saivat hänet katsomaan heidän älyään korkeammaksi, rehellisyyttään varmemmaksi ja luotettavammaksi kuin muiden naisten. Hän osoitti usein erittäin hyvää järkeä, lausui usein erittäin terveitä mielipiteitä: hän näytti tietävän että tyttöjen pysyttäminen epäluuloisten rajojen sisällä, sokeassa tietämättömyydessä ja sellaisen kaitsennan alla, joka ei sallinut heidän hetkeksikään vetäytyä rauhaan omaan soppeensa, ei ollut paras keino kasvattaa heistä rehellisiä ja vaatimattomia naisia. Mutta hän väitti että jos mannermaan lasten kasvatuksessa yritettäisiin käyttää muita keinoja, siitä koituisi tuhoisia seurauksia; he kun olivat niin tottuneet rajoituksiinsa, että vapaus, miten tarkan valvonnan alla tahansa, ymmärrettäisiin väärin ja johtaisi harhaan. Hän selitti olevansa lopen kyllästynyt omiin keinoihinsa, mutta käyttää hänen niitä täytyi, ja keskusteltuaan kanssani, usein hienosti ja arvokkaasti, hän hiipi pois "hiljaisuuden-kengissään" ja liukui aaveen tavoin läpi talon, valvoen ja vakoillen kaikkialla, tirkistäen joka avaimenreiästä, kuunnellen joka oven takana.
Loppujen lopuksi madamen järjestelmä ei ollut huono – sallittakoon minun olla oikeamielinen. Parempaa ei voisi ajatella kuin hänen toimenpiteensä oppilaiden ruumiillisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Ketään ei rasitettu liiaksi, läksyt jaettiin hyvin ja tehtiin verrattoman helpoiksi lukijalle, oli vapaata aikaa huvitteluun ja tilaisuutta ruumiinharjoituksiin, mikä piti tytöt terveinä; ruokaa oli yllin kyllin, ja se oli hyvää: Rue Fossettella ei näkynyt kalpeita eikä näivettyneitä kasvoja. Madame ei koskaan vastahakoisesti antanut lupapäivää, hän myönsi runsaasti aikaa nukkumiseen, pukeutumiseen, pesemiseen ja syömiseen, hänen järjestelmänsä kaikissa näissä asioissa oli helppo, vapaamielinen, terveellinen ja järkevä. Moni ynseä englantilainen opettajatar tekisi sanomattoman hyvin ottaessaan hänestä oppia – ja uskon että moni tekisikin sen mielellään, jos vaateliaat englantilaiset vanhemmat sen vain sallisivat.
Koska madame Beck hallitsi vakoilemalla, oli hänellä tietysti vakoojakuntansa. Hän tunsi tarkalleen työkalujensa laadun, ja samalla kun hän ei häikäillyt käyttää likaisinta likaisimmassa toimessa – viskaten sen luotaan kuin arvottoman hedelmän kuoren, kun mehu oli puserrettu pois – tiedän hänen olleen hyvin tarkka valitessaan puhdasta metallia siisteihin tarkoituksiin, ja kun kerran löytyi tahraton ja ruosteeton ase, antoi hän sille paljon arvoa ja säilytti sitä silkissä ja pumpulissa. Ja kuitenkin, voi sitä miestä tai naista, joka luotti häneen tuumankaan verran enemmän kuin mitä madamen hyöty vaati: hyöty oli madamen luonteen tärkein avain – hänen vaikuttimiensa pääjoustin – hänen elämänsä a ja o. Olen nähnyt vedottavan hänen tunteisiinsa ja hymyillyt itsekseni, puoleksi säälien puoleksi halveksien vetoajia. Sitä tietä ei kukaan saanut ääntään hänen kuuluvilleen eikä niillä keinoin horjuttanut hänen mieltään. Päinvastoin, yritys hellyttää hänen sydäntään oli varmin keino herättää hänen vastenmielisyytensä ja saada hänestä salainen vihollinen. Se todisti hänelle että hänellä ei ollut sydäntä hellytettävänä, se muistutti hänelle kohtaa missä hän oli kykenemätön ja kuollut. Missään ei ero hyvyyden ja hyväntekeväisyyden välillä käynyt niin selvästi ilmi kuin hänessä. Vaikka hän olikin kokonaan vailla myötätuntoa, oli hänellä riittävä määrä järkiperäistä hyväntahtoisuutta: hän oli erittäin altis antamaan apua ihmisille joita ei ollut koskaan nähnyt – mieluummin kuitenkin ihmisluokille kuin yksilöille. "Pour les pauvres"11 avasi hän kukkaronsa kernaasti – köyhältä hän piti sen säännöllisesti suljettuna. Ihmisystävällisiin tarkoituksiin koko laajan yhteiskunnan hyväksi hän antoi avustuksensa ilomielin, mutta ei ainoankaan yksityisen suru liikuttanut häntä, ei mikään kärsimyksen voima tai suuruus yhteen sydämeen keskitettynä kyennyt järkyttämään häntä. Ei Getsemanen tuska eikä kuolema Golgatalla olisi kyennyt pusertamaan kyyneliä hänen silmistään.
Sanon sen vieläkin, madame oli hyvin suuri ja hyvin kyvykäs nainen. Koulu oli vain liian rajoitettu alue hänen voimilleen, hänen olisi pitänyt hallita kansakuntaa, hänen olisi pitänyt johtaa myrskyisää lainlaatijain kokousta. Kukaan ei olisi saanut häntä säikähtämään, kukaan ei olisi ärsyttänyt hänen hermojaan, saanut hänen kärsivällisyyttään loppumaan tai voittanut häntä viekkaudessa. Hän yksin olisi pystynyt ottamaan niskoilleen pääministerin ja poliisipäällikön velvollisuudet. Viisas, luja, viekas, salaperäinen, taitava, intohimoton, valpas ja tutkimaton, teräväpäinen ja tunteeton – sitä paitsi täysin säädyllinen – mitä muuta olisi voinut toivoa?
Ymmärtäväinen lukija ei otaksune että minä kuukaudessa tai puolessa vuodessa keräsin hänestä ne tiedot, jotka tähän on tiivistetty. Ei! Ensiksi näin vain laajan ja kukoistavan oppilaitoksen kauniilta ulkopuoleltaan. Näin suuren talon täynnä terveitä vilkkaita tyttöjä, jotka kaikki olivat hyvissä vaatteissa, useat kauniita, ja jotka omaksuivat oppia ihmeen helpolla tavalla, ilman tuskallista ponnistusta ja hyödytöntä päänvaivaa. He eivät kenties edistyneet erikoisen nopeasti missään, kun kaikki kävi niin helposti, mutta aina he olivat toimessa eivätkä koskaan rasittuneita. Näin opettaja- ja opettajatarkunnan jolta kyllä vaadittiin aika paljon. Koska oppilaita koetettiin säästää, lankesi päätyö opettajien niskoille, mutta tehtävät oli järjestetty niin että toinen astui nopeasti toisen paikalle, missä vain työ oli ankaraa. Lyhyesti sanoen näin ulkomaisen koulun joka eloisuudessaan, vilkkaudessaan ja vaihtelevaisuudessaan oli viehättävä vastakohta monelle samanlaatuiselle laitokselle Englannissa.
Talon takana oli avara puutarha, ja kesällä oppilaat miltei asuivat
Köyhille.