Kaksi kaupunkia. Dickens Charles
seurakumppaniaan vasten silmiä tätä maljaa juodessaan, singahutti Carton lasinsa olkansa yli seinään, jossa se särkyi pirstaleiksi, soitti kelloa ja pyysi toisen.
"Kyllä kelpasi auttaa niin kaunista, nuorta ladyä vaunuihin pimeässä,
Darnay!" sanoi hän uudestaan täyttäessään maljansa.
Hienoinen rypistys kulmissa ja lakooninen, "niin", oli ainoana vastauksena.
"Mikä kaunis, nuori lady teitä sääli ja itki! Miltäs tuntuu. Kannattaako olla hengenvaarassa joutuakseen sellaisen osanoton alaiseksi, herra Darnay?"
Ei nytkään Darnay vastannut.
"Hän ilostui suunnattomasti saadessaan teiltä terveiset, jotka hänelle vein. Hän ei tosin näyttänyt ihastustaan, mutta minä arvelen, että hän oli ihastunut."
Tämä viittaus muistutti herra Darnayta, että tämä ikävä kumppani oli häntä vapaasta tahdostaan auttanut päivän vaikeuksissa. Hän käänsi keskustelun tähän ja kiitti häntä.
"En välitä kiitoksista, enkä niitä ansaitse", kuului penseä vastaus. "Ensiksikään ei ollut muuta tekemistä ja toiseksi, en tiedä, miksi sen tein. Herra Darnay, antakaas kun teen teille kysymyksen."
"Mielelläni, se on vähänen palkinto hyvistä töistänne."
"Luuletteko minun erityisesti pitävän teistä!"
"Todellakin, herra Carton", vastasi toinen hämillään, "sitä kysymystä en ole tehnyt itsellenikään."
"Tehkää siis se kysymys itsellenne nyt."
"Te olette menetellyt kuin pitäisitte minusta, mutta en luule teidän sitä tekevän."
"Minä en myöskään luule", sanoi Carton. "Alan saada hyvän käsityksen teidän älystänne."
"Siitä huolimatta", jatkoi Darnay, nousten soittamaan, "toivon, ettei minua mikään estä pyytämästä laskua, eikä meitä eroamasta sovinnossa."
"Ei mikään!" sanoi Carton. Darnay soitti. "Pyydättekö laskun kaikesta?" Toisen myöntävästi vastattua, jatkoi hän, "siinä tapauksessa antakaa minulle vielä pullo tätä viiniä, viinuri, ja tulkaa minua herättämään kello kymmenen."
Kun lasku oli suoritettu, nousi Charles Darnay ja toivotti hänelle hyvää yötä. Vastaamatta hänen tervehdykseensä, nousi Carton myös ja hänen olennossaan oli uhkaa, kun hän sanoi: "viimeinen sana, herra Darnay, luuletteko, että olen päihtynyt?"
"Luulen, että olette juonut, herra Carton."
"Luuletteko? Te tiedätte, että olen juonut."
"Koska pakotatte minua sanomaan, niin tiedän sen."
"Siksipä saatte myös tietää minkätähden? Minä olen tyytymätön työjuhta, sir. En välitä kenestäkään maan päällä, eikä kukaan maan päällä välitä minusta."
"Se on hyvin surkeata. Teidän olisi pitänyt käyttää lahjojanne paremmin."
"Ehkä herra Darnay, ehkäpä ei, älkää antako selvän naamanne tehdä teitä ylpeäksi, ettepä tiedä miten vielä voi käydä. Hyvää yötä!"
Jäätyään yksin, tämä outo olento otti kynttilän, meni peilin luo, joka riippui seinällä, ja tutki kuvaansa tarkasti siinä.
"Pidätkö sinä erityisesti tuosta miehestä?" mutisi hän kuvalleen, "miksi sinä pitäisit miehestä, joka on sinun näköisesi? Sinussa ei ole mitään, josta pitää, sen kyllä tiedät. Piru vieköön! Mikä muutos on sinussa tapahtunut! Onpa todellakin syytä kiintyä ihmiseen siksi että hän osottaa sinulle mitä olet menettänyt ja mitä sinusta olisi voinut tulla. Jos sinä olisit ollut hänen sijassaan, olisivatko nuo siniset silmät katsellet sinua samoin kuin häntä, ja olisivatko nuo kiihkeät kasvot säälineet sinua kuin häntä? Puhu suusi puhtaaksi! Sinä vihaat miestä."
Hän haki lohdutusta viinipullossaan, tyhjensi sen muutamassa hetkessä, ja pää käsien varassa ja hiukset hajallaan pöydällä, vaipui hän uneen kynttilän tipahdellessa talia alas hänen päälleen.
VIIDES LUKU
Shakaali.
Ne olivat juoma-aikoja ne, ja useimmat ihmiset joivat paljon. Niin suuren parannuksen on aika tehnyt sellaisissa tavoissa, että kohtuullinen lasku siitä viini- ja punssimäärästä, jonka mies taisi nielaista illan kuluessa ilman että hänen arvonsa gentlemannina lainkaan siitä aleni, tuntuisi meidän päivinämme naurettavalta liioittelulta.
Lakitieteen ammattikunta ei ollut toisia ammattikuntia huonompi mitä bakkanaalisiin taipumuksiin tulee; eikä myöskään herra Stryver, joka jo hyvässä vauhdissa lisäsi suurta ja tuottavaa praktiikkaansa, ollut vertaisiaan huonompi tässä suhteessa.
Herra Stryver alkoi varovaisesti karsia pois alimmaisia kapuloita niistä tikapuista, joita myöden hän kapusi ylös, suosikki kuin oli sekä Old Baileyssa että oikeusistunnoissa. Niitten täytyi nyt erityisesti kutsua suosikkiaan ikävöivään helmaansa, ja tuppaantuen loordi ylituomarin näkyville Kings Benchissä, näkyi herra Stryverin kukoistava naama joka päivä puhkeavan peruukkien penkillä ikäänkuin suuri auringonruusu, joka nousee kohti aurinkoa keskellä koreita kumppaneja.
Temple Barissa oli kerta tehty muistutus siitä, että vaikka herra Stryver oli suulas mies, vaikka hän oli julkea, rivakka ja rohkea mies, ei hänellä ollut kykyä löytää tosiasioiden ydintä, joka on asianajajan välttämättömimpiä ja pätevimpiä lahjoja. Mutta siinä suhteessa oli hän tehnyt ihmeellisiä edistyksiä. Mitä enemmän hänellä oli tehtävää, sitä suuremmaksi kasvoi hänen kykynsä syventyä asian sydämmeen ja ytimeen, ja juopottelipa hän kuinka myöhään yöhön tahansa Sydney Cartonin kanssa, oli hänellä aamulla kaikki selvänä.
Sydney Carton, joka oli kaikista ihmisistä laiskin ja vähiten toiveita herättävä, oli hänen paras liittolaisensa. Se määrä, minkä he molemmat yhdessä joivat Sakkanuutista Mikonpäivään, olisi kannattanut vaikka sota-alusta. Stryver ei koskaan käsitellyt mitään juttua, ellei Carton ollut läsnä kädet taskuissa ja tuijottaen oikeussalin kattoon; he tekivät yhteisiä käräjämatkoja, ja sielläkin jatkoivat he tavallisia juominkejaan myöhään yöhön, ja huhu tiesi, että Cartonin nähtiin keskellä selvää päivää horjuvana hiipivän asuntoonsa kuin kevytmielisen kissan.
Viimein kerrottiin niiden kesken, jotka olivat asiasta huvitettuja, ettei Sydney Cartonista koskaan tulisi leijonaa, mutta että hän oli erinomaisen hyvä shakaali, ja tässä vaatimattomassa toimessa seurasi ja palveli hän Stryveriä.
"Kello on kymmenen, sir", sanoi viinuri, jonka Carton oli pyytänyt itseään herättämään – "kello on kymmenen."
"Mikä on?"
"Kello on kymmenen, sir."
"Mitä tarkoitatte? Kymmenen illallako?"
"Niin, sir. Teidän armonne käski minut herättämään."
"Ah, nyt muistan, hyvä on, hyvä on."
Koetettuaan pari kertaa uudestaan nukahtaa, jota viinuri taitavasti esti liikuttamalla tulta herkeämättä viisi minuuttia, nousi hän, pani hatun päähänsä ja meni ulos. Hän meni Templeen ja virkistettyään itseään kävelemällä pari kertaa Kings Bench-walkin ja Paper-buildingssin ohi, kääntyi hän herra Stryverin luo.
Stryverin kirjuri, joka ei koskaan ollut läsnä näissä neuvotteluissa, oli mennyt kotia ja esimies Stryver avasi oven. Hän oli tohveleissa ja väljässä yötakissa ja paljas kaulainen mukavuuden vuoksi. Hänellä oli silmäinsä ympärillä tuo hurja, pinnistetty ja surkastunut piirre, jonka huomaa kaikilla juomareilla hänen luokassaan ja joka esiintyy maalauksissa ja muotokuvissa jokaiselta juoppouskaudelta.
"Sinä tulet vähän myöhään, Sydney", sanoi Stryver.
"Tavallisella ajalla; ehkäpä neljännestä myöhemmin."
He astuivat likaiseen huoneeseen, joka oli täyteen sirotettu kirjoja ja papereita. Takassa leimusi tuli, kattila höyrysi tulella ja keskellä papereita loisti pöytä