Jenkkejä maailmalla I. Марк Твен
Rikkaudesta minä en suuria välitä.
Maureilla on joitakuita pieniä hopearahojakin ja muutamia hopeapötköjäkin – dollarin arvoisia kappale. Nämä viimemainitut ovat tavattoman harvinaisia – jopa siihen määrään, että köyhät repaleiset arabialaiset pyytävät saada sitä suudella, kun sattuvat joskus näkemään.
Ja on täällä pieni kultarahakin, jonka arvo on kaksi dollaria. Ja siitä johtuu mieleeni eräs asia. Kun Marokossa soditaan, kuljettavat arabialaiset postimiehet kirjeet paikasta toiseen ja ottavat vaivastaan runsaan postimaksun. Aina vähän väliä heitä joutuu rosvojoukkojen käsiin ja nämä ryöstävät heidät putipuhtaiksi. Kokemuksesta viisastuneina he sen vuoksi, paikalla kun ovat saaneet kokoon kahden dollarin verran rahaa, vaihtavat ne tämmöiseen kultarahaan ja rosvojen tavatessa nielevät sen. Tämä sotajuoni menestyi mainiosti, niin kauan kuin se pysyi salassa, mutta se tuli tunnetuksi, ja sen jälkeen rosvot vain antoivat Yhdysvaltain konsulin kekseliäälle postimiehelle ulostusainetta ja istuivat viereen odottamaan.
Marokon keisari on sieluton hirmuhallitsija, ja hänen korkeimmat upseerinsa ovat hirmuhallitsijoita pienemmässä mittakaavassa. Säännöllistä verotusta ei ole, mutta kun keisari tai pasha tarvitsee rahaa, vippaavat he sitä joltain rikkaalta, jonka täytyy marssia tyrmään, ellei tahdo antaa. Harva Marokossa sen vuoksi uskaltaa olla rikas. Se on liian vaarallista ylellisyyttä. Turhamaisuus joskus saa ihmiset rikkauksillaan ylpeilemään, mutta ennemmin tai myöhemmin keisari keksii heitä vastaan syytä – minkälaista tahansa, kaikki kelpaa – ja panee sinetin rikkaan tavaroille. Valtakunnassa on tietenkin enemmänkin rikkaita, mutta he kaivavat rikkautensa maahan ja teeskentelevät köyhyyttä. Vähän väliä keisari pistää tyrmään miehen, jota epäillään siitä rikoksesta, että hän on rikas, ja ikävystyttää häntä siihen määrään, että hänen lopulta täytyy ilmaista, kuhun on rahansa kaivanut.
Toisinaan maurit ja juutalaiset rupeavat ulkomaiden konsulien suojeluksen alaisiksi ja voivat silloin vaaratta näytellä rikkauksiaan keisarin nenän edessä.
IX LUKU
Pyhiinvaeltaja hengenvaarassa – Kuinka kello korjuutettiin – Maurilaisten rangaistuksia – Häätapoja – Erilaista sunnuntain viettoa – Muhammedilaisten pyhiinvaeltajain neuvokkuutta – Kunnioitus kissoja kohtaan – Mikä siunaus ylikonsulin virka on.
Ensimmäiset seikkailut, mitä meillä oli eilen täällä maihin tulomme jälkeen, olivat vähällä tehdä lopun tuosta päättömästä Blucherista. Olimme juuri nousseet muulien ja aasien selkään ja lähteneet matkaan komean, ruhtinaallisen, uhkean Hadji Mohammed Lamartyn siipien suojassa (lisääntyköön hänen heimonsa!), kun satuimme kauniin maurilaisen moskean kohdalle, jossa oli korkea torni ja monivärisestä posliinista tehtyjä ruutusommitteluja ja rakennuksen joka kohta koristettu Alhambran omituiseen tyyliin, ja Blucher yritti ratsastaa sisään avoimesta portista. Säikähtynyt "Hi-hi!", joka pääsi vartijoiltamme, ja erään mukana olevan englantilaisen äänekäs "seis!" seisauttivat seikkailijan ja sitten meille, ilmoitettiin, että niin kamalana häväistyksenä pidetään sitä, jos kristitty koira astuu jalkansa maurilaisen moskean kynnyksen yli, ettei mikään puhdistus enää sinä ilmoisna ikänä voi tehdä sitä arvolliseksi paikaksi uskovaisten rukoilla. Jos Blucherin olisi onnistunut päästä sisään, olisi häntä epäilemättä ajettu takaa kautta kaupungin ja kivitetty. Ja on ollut semmoinenkin aika, eikä siitä vielä ole monia vuosia kulunutkaan, jolloin kristitty olisi armotta murhattu, jos hänet olisi moskeassa saatu kiinni. Näimme vilaukselta sivustan siroja ruudullisia kivilaskoksia ja uskovaisia, jotka altaiden luona peseytyivät; mutta maurilaiset, joita oli siinä ääressä, pitivät jo tätäkin liikana.
Muutamia vuosia takaperin joutui moskean tornissa oleva kello epäkuntoon. Tangerin maurit ovat siihen määrään rappeutuneet, että on kauan kulunut siitä, kun heidän joukossaan oli ainoatakaan siksi taitavaa, että hän olisi kyennyt auttamaan niin hellävaroin pideltävää potilasta kuin vanha kello on. Kaupungin suuret miehet tulivat koolle juhlalliseen konklaaviin pohtiakseen, miten pulasta oli suoriuduttava. Asia pohdittiin juurta jaksain, voimatta kuitenkaan keksiä ratkaisua. Lopulta nousi muuan patriarkka ja sanoi:
"Voi te profeetan lapset, teille on tunnettu, että portugalilainen kristitty koira, kellojen korjaaja, saastuttaa Tangeria läsnäolollaan. Ja te myös tiedätte, että kun moskeoja rakennetaan, kantavat aasit kiviä ja laastia ja kulkevat pyhän kynnyksen poikki. Lähettäkää siis tuo kristitty koira pyhään paikkaan paljain jaloin ja nelin kontin kelloa korjaamaan ja käyköön hän aasista!"
Ja tällä tavalla tehtiinkin. Jos Blucher siis tahtoo milloinkaan nähdä moskean sisustan, täytyy hänen luopua ihmisyydestään ja mennä sisään oikeassa luonnossaan. Kävimme tyrmässäkin ja siellä maurilaiset vangit tekivät mattoja ja vasuja. (Tämä tapa käyttää hyödyllisellä tavalla rikollisuutta haiskahtaa sivistykseltä.) Murha rangaistaan kuolemalla. Joku aika takaperin vietiin kolme murhamiestä kaupungin ulkopuolelle ammuttaviksi. Maurilaisilla on huononlaiset pyssyt ja huononlaisia he ovat ampumaankin. Tällä kerralla he asettivat murhamiesparat tavallista pitemmän matkan päähän maalitauluiksi ja alkoivat ampua pilkkaan – ja siinä poloisten sitten täytyi hyppiä ja väistellä luoteja puolen tuntia, ennenkuin sattui paikalle.
Kun joku saadaan kiinni karjan varkaudesta, hakataan häneltä poikki oikea käsi ja vasen reisi ja nämä naulataan Markkinapaikalle julki kaikille varoitukseksi. Leikkaustaito ei täällä ole kovin taiteellista. Vähän viilletään auki luun ympäriltä, jonka jälkeen jäsen murretaan poikki. Joskus potilas paranee, useimmiten hän sentään kuolee. Mutta maurilla on jäykkä sydän. Maurit ovat aina olleet urheita. Nämä rikolliset kestävät tuon kamalan operation ääntäkään päästämättä, vapisematta millään tavalla, valittamatta! Ei ole sitä kärsimystä, joka voisi maurin ylpeyden lannistaa taikka saada hänet huudolla häpäisemään arvonsa.
Naimiskaupan sopivat täällä asianomaisten vanhemmat. Ei tarvita minkäänlaisia rakkauskirjeitä, salaisia kohtauksia, ei yhteisiä ratsastusretkiä, ei hakkailua hämärissä saleissa, ei rakastavain riitoja eikä jälleen sopimisia – ei mitään semmoista, jota me pidämme avioliittoon mentäessä asiaan kuuluvana. Nuori mies ottaa tytön, jonka hänen isänsä on hänelle valinnut, menee hänen kanssaan naimisiin ja vasta tämän jälkeen nainen esiintyy hunnutta ja nuori aviomies saa nähdä hänet ensi kerran. Jos mies asianomaisen tutustumisen jälkeen mieltyy tyttöön, niin hän pitää tämän; mutta jos hän epäilee tämän puhtautta, lähettää hän hänet muitta mutkitta takaisin isän luo; jos hän huomaa hänessä tautia, samoin; taikka jos nainen kohtuullisen väliajan jälkeen laiminlyö lapsen synnyttämisen, niin mars vain takaisin lapsuuden kotiin. Kuinka omituisia nämä barbaarit sentään ovat; meidän sivistyneemmässä maassamme hedelmätöntä vaimoa pidetään onnena.
Täkäläiset muhammedilaiset pitävät monta vaimoa, kenellä vain varoja on. Niitä sanotaan vaimoiksi, vaikka koraani luullakseni myöntää vain neljä laillista vaimoa – loput ovat jalkavaimoja. Marokon keisari ei tiedä, montako vaimoa hänellä on, mutta luulee niitä olevan viisisataa. Osapuilleen tuo luku lieneekin oikea – tusina sinne tai tänne ei suuria merkitse.
Sisämaassa on juutalaisillakin monta vaimoa.
Olen vilaukselta nähnyt monenkin maurilaisen naisen kasvot (sillä ihmisiähän ovat hekin ja näyttävät kasvonsa kristitylle koiralle, kun ei miehistä mauria ole näkyvissä), ja minä olen täynnään kunnioitusta sitä viisautta kohtaan, joka saa heidät peittämään niin anteeksiantamattoman rumuuden.
Lapsiaan he kantavat selässään pussissa, kuten muutkin raakalaiset kautta maailman.
Neekereistä suurin osa on maurien orjia. Mutta paikalla kun naisorja pääsee herransa jalkavaimoksi, katkeavat orjan kahleet, ja heti kun miesorja pystyy lukemaan koraanin ensimmäisen luvun (joka sisältää uskontunnustuksen), ei häntä enää voida pitää orjuudessa.
Tangerilaisilla on viikossa kolme sunnuntaita. Muhammedilaisten sunnuntai on perjantaina, juutalaisten lauantaina ja kristittyjen konsulien sunnuntaina. Juutalaiset ovat radikaalisimmat. Maurilainen menee sabattinaan moskeaansa puolenpäivän aikaan, samoin kuin muinakin päivinä, riisuu ovipieleen kenkänsä,