Jenkkejä maailmalla I. Марк Твен
tuota korkeata kukkulata tuolla sanotaan 'Kuningattaren tuoliksi'" —
"Hyvä herra, minä olen turvaton orpo vieraassa maassa. Armahtakaa minua. Älkää – älkää kiduttako minua tuolla kirotulla vanhalla jutulla enää tänäpäivänä!"
Siinä se – minä olin käyttänyt voimakkaita sanoja, luvattuani ensin, että se olisi viimeinen kerta; mutta kiusaus oli niin suuri, ettei sitä ihmisluonto enää kestänyt. Jos teitä olisi sillä tavalla ikävystytetty, juuri kun Espanja ja Afrikka ja sininen Välimeri jalona panoraamana levisi jalkainne juuressa ja te tahdoitte vain katsella ja nauttia, hiljaisuudessa ahmia sen ihanuutta, niin teistä ehkä olisi puhjennut voimakkaampiakin sanoja kuin minusta.
Gibraltar on kestänyt monta pitkällistä piiritystä, joista yksi kesti lähes neljä vuotta (epäonnistuen) ja englantilaiset saivat sen haltuunsa vain sotajuonella. Ihmettä, kuinka kukaan voi uneksiakaan mitään niin mahdotonta kuin sen valloittamista väkirynnäköllä – ja sitäkin on kuitenkin koetettu enemmän kuin yhden kerran.
Paikka oli maurien hallussa tuhatkaksisataa vuotta takaperin, ja kaupungin keskellä seisoo vielä kulmiaan rypistellen heikäläinen jäykkä vanha linna sammalta kasvavine sakaroineen ja seinineen, jotka ammoin unhotetuissa taisteluissa ja piirityksissä ammutuista laukauksista ovat arpia täynnään. Joku aika takaperin löydettiin sen takaa kalliosta salakammio, jossa oli erinomaisen hienotekoinen miekka ja vanha haarniska muinaistutkijoille tuntematonta mallia, ehkä roomalaisajalta. Gibraltarin merenpuoleisesta päästä on eräästä luolasta löydetty Rooman aikaisia haarniskoita ja monenlaisia muita esineitä. Historia kertoo, että Rooma ajanlaskumme alussa piti tätä maata hallussaan, ja nämä esineet näyttävät vahvistavan tuon tiedon oikeaksi.
Luolasta on niinikään löydetty sangen paksun kivettymäsilauksen verhoomia ihmisluita, ja tietoviisaat ovat uskaltaneet väittää, että nuo ihmiset elivät ennen vedenpaisumusta, vieläpä kymmenentuhatta vuotta ennen sitä. Voi olla totta – tuntuu kylläkin otaksuttavalta – mutta kun asianomaiset eivät enää pysty äänestämään, ei asialla näytä olevan sen enempää yleistä merkitystä. Ja vielä tuosta samasta luolasta löydettiin semmoisten eläinten kivettyneitä luurankoja ja muita fossiilijäännöksiä, joita on Afrikassa kaikkialla, mutta joita ei muiston ja perintätiedon mukaan ole ollut Espanjassa missään muualla kuin tällä Gibraltarin yksinäisellä kukkulalla! Ja siitä on päätetty, että Gibraltarin ja Afrikan välinen salmi on kerran ollut kuivaa maata ja että tuo matala, asiaankuulumaton kannas Gibraltarin ja takana kohoavien kukkulain välillä kerran on ollut merta, ja tietenkin että nämä afrikkalaiset eläimet suuren mullistuksen tapahtuessa tulivat erotetuiksi ja jäivät tälle kalliolle. Salmen toisella puolella ovat Afrikan mäet täynnään apinoita ja samoin Gibraltarin kalliolla on apinoita ja on aina ollut – mutta muualla Espanjassa ei missään! Asia on mieltäkiinnittävä. Apinat tietysti voisivat matkustaa pitkin Espanjaa, jos mieli tekisi, ja epäilemättä niiden tekee mieli; kuinka kilttiä, kuinka kieltäytyvää niiden puolelta on se, että ne kaikesta huolimatta pysyvät tällä ikävällä kalliolla, tuli mikä tuli, ei muuta kuin tieteellistä teoriaa tukeakseen. Missä maailmassa on moista puhdasta laimentamatonta epäitsekkäisyyttä ja uskollisuutta kristinuskon periaatteita kohtaan kuin Gibraltarin apinoissa.
Gibraltarissa on englantilaista sotaväkeä 6000 tai 7000 miestä, ja niinpä on siellä paljon tulipunaisia univormuja; ja punaisia ja sinisiä; ja lumivalkoisia sivilipukuja; ja paljaspolvisten Skotlannin ylämaalaisten omituisia univormuja; ja siellä näkee sulosilmäisiä San Roquen espanjattaria ja Tarifan hunnullisia maurilaisia kaunottaria (minä otaksun, että ne ovat kaunottaria) ja Fezistä turbaanipäisiä, kirjovöisiä, roimahousuisia maurilaisia kauppiaita, ja pitkäkauhtanallisia, paljassäärisiä, repaleisia muhamettilaisia maankulkureita Tetuanista ja Tangerista, toiset ruskeita, toiset keltaisia, toiset mustia kuin veres kirjoitusmuste – ja juutalaisia jos jostain, päässään gabardini-patalakki, jalassa tohvelit, aivan kuin kuvissa ja teatterissa ja kuten heillä epäilemättä oli jo kolmetuhatta vuotta takaperin. Helposti ymmärrätte, että semmoinen heimo kuin meidän on (pyhiinvaeltajistamme syystä tai toisesta tekee mieli käyttää tuota sanaa, ehkä sen vuoksi, että he näiden ulkomaisten paikkain kautta kulkevat hajanaisessa jonossa muodossaan semmoinen intiaaninen tyytyväisyys ja suositteleva tietämättömyys), joka on viidestä- tai kuudestatoista unionivaltiosta koottu, tapasi jos kuinka paljon töllistelemisen aihetta tässä vaihtelevassa muotipanoraamassa.
Pyhiinvaeltajista puhuessani johtuu mieleeni, että meillä joukossamme on yksi tai kaksi, joista toisinaan on todellista harmia. Oraakkelia en kuitenkaan lue näitten joukkoon. Sallittakoon minun selittää, että oraakkeli on viaton vanha aasi, joka syö yhtä paljon kuin neljä muuta ja näyttää viisaammalta kuin koko Ranskan akatemialla olisi oikeutta näyttää, eikä koskaan käytä yksitavuista sanaa, kun muistaa pitemmän, eikä milloinkaan sattumaltakaan tiedä minkään pitkän sanan merkitystä, mitä hän käyttää, taikka milloinkaan osaa sitä oikeaan paikkaan: mutta siitä huolimatta hän rauhallisesti tokaisee mielipiteensä mitä oudoimmistakin asioista ja itse tyytyväisenä tukee sitä sitaateilla auktoreista, joita ei ole milloinkaan ollut olemassakaan, ja lopulta ahtaalle pantuna luiskahtaa asian päinvastaiselle puolelle ja sanoo olleensa sillä puolella koko ajan, ja käy sitten uudelleen kimppuunne teidän omilla vastikään lausumillanne argumenteilla, suuret sanat vain kaikki yhtenä sekasotkuna, ja heittää ne vasten naamaanne omina alkuperäisinä mielipiteinään. Hän lukee matkaoppaista luvun, sekoittaa huonossa muistissaan kaikki asiat ja lähtee sitten rankaisemaan jotakuta koko tällä sekasotkulla, esittäen sen viisautena, joka on vuosikausia hänen aivoissaan märkinyt, jonka hän muka on yliopistossa koonnut oppineista, nykyään jo kuolleista ja loppuunmyydyistä auktoreista. Tänä aamuna hän aamiaista syötäessä viittasi akkunasta ja sanoi:
"Näettekö te tuota mäkeä tuolla Afrikan rannalla? – It's one of them Pillows of Herkeleus, I should say – ja tuolla on äärimmäinen sen vieressä."
"Äärimmäinen – hyvä sana kyllä – but the Pillars are not both on the same side of the strait." (Minä huomasin, että matkaoppaan huolimattomasti kirjoitettu lause oli vienyt hänet harhaan.)
"Well, sitä ette voi sanoa te, sen enempää kuin minäkään. Muutamat auktorit sanovat niin, toiset näin. Vanha Gibbons ei sano siitä mitään – kiertää koko jutun – Gibbons aina tekee niin, kun takertuu kiinni – mutta onhan Rolampton, mitä hän sanoo? Hän sanoo, että ne olivat molemmat samalla puolella, ja samoin tekee Trinculian ja Sobaster ja Syraccus ja Langomargaubl – "
"So so, jo riittää – . Jos teidän täytyy tässä ruveta auktoreita ja todistuksia keksimään, ei minulla ole enää mitään sanottavaa – olkoot vaan samalla puolella."
Emme ole oraakkelista millämmekään. Paremminkin pidämme hänestä. Suvaitsemme oraakkelia vallan helposti; mutta laivallamme on eräs runoilija ja eräs hyvänluontoinen toimihaluinen idiootti ja nämä ne tuottavat harmia seuralle. Toinen antaa runojensa jäljennöksiä konsuleille, upseereille, hotellinisännille, arabialaisille, alamaalaisille – sanalla sanoen vaikka kenelle, ken vain antautuu mitä ystävällisimmin tarkoitetun kidutuksen alaiseksi. Hänen runoilunsa käy vallan hyvin laatuun laivalla, vaikka aiheiden valintaa pidettiinkin vähän liian jyrkkänä, kun hän ensin kirjoitti "oodin myrskyävälle merelle" ja sitten ennen puolen tunnin kulumista "apostrofin kukolle, joka on laivan vyötärössä", mutta kun hän lähettää otteen runojaan Fayalin kuvernöörille ja toisen Gibraltarin ylipäällikölle ja muille arvon miehille ja vielä laivan "poeta lauraetuksen" terveisin, ei tämä saavuta matkustajain suosiota.
Se toinen mainitsemani on nuori ja keltainen, vailla sukkeluutta, oppia ja järjen paljouttakin. Mutta varmaan hänessä vielä on näitä avuja viljaltakin, jos hän muistaa kaikki kysymyksiinsä saamansa vastaukset. Laivalla häntä sanotaan "kysymysmerkiksi", joka paljossa käytännössä on kulunut "kysymykseksi." Jo kahdesti hän on kunnostanut itseään. Fayalissa näyttivät hänelle kukkulaa ja sanoivat, että se oli kahdeksansataa jalkaa korkea ja tuhat ja sata jalkaa pitkä. Ja he kertoivat hänelle, että kukkulan päästä päähän kulki tunneli, joka oli kaksituhatta jalkaa pitkä ja tuhat korkea. Hän uskoi sen. Kertoi sitä sitten jokaiselle ja luki taskukirjastaan.