Jenkkejä maailmalla I. Марк Твен
siihen toisenkin kerran vakuuttaaksensa itsensä siitä, etteivät hänen aistimensa olleet pettäneet, ja sitten luki ääneensä postit, äänen pettäessä ja ruusujen muuttuessa tuhkaksi hänen poskillaan.
"'Kymmenen päivällistä à 600 reitä, 6000 reitä!' Tuho ja hävitys!
"'Viisikolmatta sikaria, à 100 reitä, 2,500 reitä!' Voi pyhä äiti!
"'Yksitoista pulloa viiniä, à 1,200 reitä, 13,200 reitä!' Ole meidän kaikkien kanssamme!
"'YHTEENSÄ, KAKSIKYMMENTÄYKSI TUHATTA SEITSEMÄN SATAA REITÄ!' Voi kärsivä Mooses! – Koko laivassa ei ole niin paljon rahaa, että tämä lasku voitaisiin maksaa! Menkää – jättäkää minut, pojat, kurjuuteeni, minä olen kukistunut yhteiskunta."
Se oli luullakseni kalpeanaamaisin seura, mitä olen koskaan nähnyt. Ei kukaan saanut sanaa suustaan. Oli kuin olisi joka sielu halvaantunut mykäksi. Viinilasit laskettiin hitaasti pöydälle, sisällystä maistamatta. Sikarit putosivat huomaamatta hervottomista sormista. Joka mies etsi naapurinsa silmää, mutta ei siitä löytänyt ainoatakaan toivon, ei rohkaisun sädettä. Vihdoin tämä kamala vaitiolo keskeytettiin. Kuin pilvi vaipui Blucherin kasvoille epätoivoisen päättäväisyyden varjo ja hän nousi ja sanoi: —
"Isäntä, tämä on alhaista, halpamaista petosta, minä en koskaan, koskaan myönny siihen. Tässä on sataviisikymmentä dollaria, hyvä herra, enempää ette saa – minä uin veressä, ennenkuin maksan senttiäkään enempää."
Meidän rohkeutemme nousi ja isännän laski – ainakin meistä näytti siltä; ainakin hän oli ymmällään, vaikk'ei hän ymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä oli sanottu. Hän vilkaisi pienestä kultakasasta Blucheriin moneen kertaan ja lähti sitten ulos. Varmaankin hän oli käynyt jonkun amerikkalaisen luona, sillä hän toi takaisin laskunsa käännettynä kielelle, jota kristitty ymmärsi – näin: —
10 päivällistä, 6000 reitä, eli...... Doll. 6.00
25 sikaria, 2500 reitä, eli ......... " .. 2.50
11 pulloa viiniä, 13,200 reitä, eli ..... ". 13,20
Yhteensä, 21,700 reitä, eli Doll. 21.70
Taas vallitsi ilo Blucherin päivällisseurassa. Tilattiin lisää virvoituksia.
VI LUKU
Kiinteitä tosiasioita – Fossiilinen yhteiskunta – Ihmeellisiä teitä ja tapoja – Jesuiitta-humpuukia – Haaveellista pyhiinvaellusta – Erään kivityksen alkuperä – Tilinteko fossiilien keralla – Jälleen merellä.
Azorit luullakseni ovat Amerikassa sangen vähän tunnetut. Ei koko laivassa ollut ainoatakaan, joka olisi niistä mitään tiennyt. Jotkut seuramme jäsenistä, jotka olivat paljon lukeneet useimmista muista maista, tiesivät Azoreista sen verran, että niihin kuului yhdeksän tai kymmenen pientä saarta ja että ne olivat kaukana Atlantin meren keskellä, vähän enemmän kuin puolitiessä New Yorkista Gibraltariin mentäissä. Siinä kaikki. Tämän seikan huomioon ottaen pistän juuri tähän väliin pykälän kuivia tosiasioita.
Tämä yhteiskunta on silmäänpistävän portugalilainen – se toisin sanoen on hidas, köyhä, kykenemätön, uninen ja laiska. Siellä on sivilikuvernööri, jonka Portugalin kuningas nimittää, ja on sotilaskuvernöörikin, joka voi ottaa ylijohdon käsiinsä ja antaa sivilikuvernöörille virkavapautta, koska hyväksi näkee. Saarilla asuu 200.000 ihmistä, melkein paljaita portugalilaisia. Kaikki on asuttua ja vakaantunutta, sillä maa oli sadan vuoden vanha jo silloin kun Columbus löysi Amerikan. Tärkein vilja on vehnä, ja sitä viljellään ja jauhetaan aivan samoin kuin iso-iso-iso-isoisän aikana. He kyntävät laudalla, joka on vähään matkaan raudoitettu; heidän mitättömiä piskuisia karhejaan vetävät miehet ja naiset; pienet tuulimyllyt jauhavat viljan, kymmenen bushelia päivässä, ja erikoinen superintendentin apulainen syöttää viljaa tuuttiin ja kenraalisuperintendentti seisoo vieressä ja pitää huolta siitä, että hän pysyy hereillä. Kun tuuli kääntyy, valjastetaan myllyn eteen moniaita aaseja ja käännetään ympäri myllyn koko yläosa, kunnes siivet ovat oikeassa asennossa, sen sijaan että juttu järjestettäisiin sillä tavalla, että käännettäisiin siipiä, ei myllyä. Härät tallaavat vehnän irti tähkistä sen mallin mukaan, joka oli yleinen Methusalemin aikana. Ei ainoitakaan työntörattaita ole koko maassa – kaikki kannetaan pään päällä, tai aasin selässä, tai vasukärryillä, joiden pyörinä ovat täysinäiset puunkappaleet ja akselit pyörivät pyöräin keralla. Ei ole koko saaristossa ajanmukaista auraa eikä puimakonetta. Kaikki yritykset tuoda niitä maahan ovat menneet myttyyn. Katolinuskoinen harras portugalilainen teki ristinmerkin ja rukoili Jumalaa varjelemaan häntä kaikelta jumalaapilkkaavalta halulta tietää enemmän kuin mitä hänen isänsä tiesi ennen häntä. Ilmasto on lauhkeata; siellä ei koskaan jäädy eikä sada lunta, enkä nähnyt kaupungissa savupiippuja. Aasit ja miehet, vaimot ja perheen lapset, kaikki syövät ja nukkuvat samassa huoneessa ja ovat likaisia, syöpäläisten raatelemia ja todellisesti onnellisia. Kansa valehtelee ja pettää vierasta ja on toivottoman tietämätöntä, ja vainajiaan kohtaan sillä tuskin on mitään kunnioitusta. Viimeksimainittu piirre osoittaa, kuinka vähän parempia he ovat kuin aasit, joiden kanssa he syövät ja nukkuvat. Ainoat hyvin puetut portugalilaiset koko yhteiskunnassa ovat puolenkymmentä varakasta perhettä, jesuiittapapit ja pienen varusväen sotamiehet. Työmiehelle maksetaan kahdestakymmenestä kahteenkymmeneenneljään senttiin päivässä ja niille, joiden koneisto toimii tavallista paremmin, kaksi sen vertaa. Kaikki he laskevat reissä, joita menee tuhat dollariin, ja se tekee heidät rikkaiksi ja onnellisiksi. Oivallisia rypäleitä kasvoi näillä saarilla ja niistä puserrettiin mainiota viiniä, jota vietiin maasta. Mutta viisitoista vuotta takaperin tauti tappoi kaikki köynnökset eikä viiniä ole sen koommin tehty. Kun saaret ovat kokonaan tulivuorien tuotteita, niin on maanlaatukin tietenkin sangen lihavaa. Melkein joka jalanleveys maata on viljelyksessä ja kustakin kasvajasta saadaan vuodessa pari kolme satoa, mutta maasta ei viedä mitään, paitsi vähän oransseja – pääasiallisesti Englantiin. Ei ketään käy täällä, ei ketään täältä lähde. Uutinen on Fayalissa tuntematon asia. Ja yhtä tuntematon intohimo on niiden jano. Muuan portugalilainen, jonka äly näytti edustavan keskitasoa, kysyi meiltä, oliko sisällinen sotamme jo päättynyt, joku kun oli, hän sanoi, maininnut sen päättyneen – taikka ainakin hänen mieleensä johtui, että joku oli hänelle maininnut jotain sen tapaista! Ja kun eräs matkustajista antoi muutamalle varusväen upseereista "Tribunen", "Heraldin" ja "Timesin" numeroita, hämmästyi tämä siitä, kun niistä luki myöhempiä Lissabonin uutisia kuin mitä hän vast'ikää oli saanut pienellä, kuukausivuorollaan poikenneella höyrylaivalla. Hänelle kerrottiin, että ne oli saatu kaabelilla. Hän sanoi tietävänsä, että kymmenen vuotta takaperin oli yritetty laskea kaabeli, mutta hänen mieleensä oli jäänyt, ettei siitä syystä tai toisesta tullut mitään!
Tämänkaltaisissa yhteiskunnissa rehoittaa jesuiittapetos. Kävimme eräässä jesuiittakatedraalissa, joka oli lähes kahdensadan vuoden vanha, ja näimme siinä kappaleen siitä samaisesta rististä, jolle Vapahtajamme ristiinnaulittiin. Se oli kiilloitettu ja kova ja erinomaisesti säilynyt, ikäänkuin Golgathan synkkä surunäytelmä olisi tapahtunut eilen, eikä kahdeksantoista vuosisataa takaperin. Mutta nämä luottavat ihmiset uskovat arvelematta tuohon puupalaan.
Eräässä katedraalin kappelissa on alttari, jonka sivut ovat selvää hopeaa – ainakin niin sanotaan, ja minä itse luulen, että sitä olisi ainakin parisataa tonnia (puhuakseni hopeakaivosmalliin) ja sen edessä palaa aina pieni lamppu. Eräs hurskas rouva jätti jälkeensä rahoja ja tilasi niillä loppumattomat määrät messuja sielunsa autuudeksi ja sääti samalla, että tämän lampun piti aina palaa yöt, päivät. Se on sangen pieni lamppu ja sangen himmeäkin, enkä luulisi hänen ikuista lepoaan paljoakaan häiritsevän, vaikka se saisi aivan sammuakin. Katedraalin suuri pääalttari ja kolme tai neljä pienempääkin alttaria ovat paljasta kullattua joulukuusikorua. Ja sitten siellä oli koko liuta ränstyneitä, pölyttyneitä, koin syömiä apostoleita tämän rihkaman ympärillä seisomassa, toisilla vain toinen jalka, toisilta toinen silmä poissa, mutta toisessa pönäkkä ilme, ja toisilta oli katkennut pari kolme sormea, ja kaikkikin olivat