Waverley. Вальтер Скотт
laiva ilman luotsia tahi peräsintä. Ja kuitenkin, hänen saatuaan ahdetuksi tietoonsa paljon sellaista mitä harvat tietävät, häntä saattoi täydellä syyllä sanoa oppimattomaksi, sillä hän tiesi vähän sellaista, mikä antaa miehelle arvokkuutta ja tekee hänet kykeneväksi hankkimaan hyvän aseman muiden kansalaisten joukossa. Edwardin äiti kuoli seitsemän vuotta sen jälkeen kuin veljekset olivat tehneet sovinnon, ja Richard Waverley itse, alettuaan tuon tapauksen johdosta yhä vakituisemmin asustella Lontoossa, oli liiaksi vaipunut omiin kunnianhimoisiin aikeisiinsa, huomatakseen pojastaan muuta kuin, että tämä oli kovin ahkera lukumies ja nähtävästi piispan-alku. Olisipa hän vain arvannut poikansa unelmat ja tunteet, niin olisi johtunut aivan toisenlaiseen päätökseen.
Kuudentoista vuoden ikäisenä Edward Waverley ei ainoastaan ollut kykenemätön vakaviin ja järkeviin opintoihin, vaan myöskin oli suuressa määrin kyllästynyt kaikkeen lueskeluun ylimalkaan. Hänen hajamielisyytensä ja yksinäisyyden-rakkautensa kävivät niin silmäänpistäviksi, että herättivät hellää huolestumista Sir Everardissa. Tämä koetti vastapainoksi noille taipumuksille saada veljenpoikaansa innostumaan metsästykseen, oman nuoruutensa parhaaseen huvitukseen. Mutta kun Edward pääsi siinä urheilussa saavuttamaan jonkinlaisen taidon, sekin herkesi olemasta huvia hänelle. Seuraelämästäkään hänellä ei tullut mitään; muutamia hyväsukuisia nuoria miehiä kyllä oli lähistöllä, vaan Edward tunsi jonkinlaista kömpelyyttä heidän parissaan, yksinäisten elämäntapojensa vuoksi. Hänen herkkätuntoisuutensa ei suurin surminkaan olisi tahtonut tulla huomion alaiseksi jonkin pikku seurasäännön rikkomisesta, ja kun ei ollut varma, ettei niin tapahtuisi, hän luuli olevansa vastahakoinen ja soveltumaton seurustelemaan muiden piireissä.
Ne hetket, mitkä hän vietti setänsä ja tätinsä seurassa, kuluivat entisajan jo monasti toisteltujen kertomusten kuuntelussa. Vaan siitäkin hänen mielensä vallitseva puoli, mielikuvitus, sai useasti kiihdytystä. Wilibert Waverleyn urotyöt Pyhässä maassa, hänen pitkällinen poissaolonsa ja vaaralliset seikkailunsa, luultu kuolemansa, ja paluunsa samana iltana, jona hänen sydämensä rakastettu oli ottanut puolisokseen sen sankarin, joka noiden vuosien kuluessa oli suojellut häntä loukkauksilta ja sorrolta; jalomielisyys, jolla ristiretkeilijä luopui vaatimuksistaan ja haki läheisestä luostarista sen rauhan, jota ei mikään voi riistää – tällaiset sukutarinat saivat hänen sydämensä hehkumaan ja silmänsä säihkymään. Eikä häneen vähemmin vaikuttanut tätinsä kertomus lady Alice Waverleyn kärsimyksistä ja urhoudesta suuren kansalaissodan aikana. Kunnianarvoisan vanhuksen lempeät kasvot saivat majesteetillisemman ilmeen, hänen kertoessaan miten Kaarlo-kuningas Worcesterin taistelun jälkeen oli saanut kokonaiseksi päiväksi suojan Waverley-Honourissa, ja miten, kun joukko ratsumiehiä läheni rakennusta tutkimaan, lady Alice lähetti nuorimman poikansa muutamien palvelijain keralla heitä vastaan, käskien näiden hengellään hankkimaan kuninkaalle tunnin pelastumisajan. "Ja Jumala armahtakoon", oli Rachel-tädillä tapana jatkaa, luoden pitkän silmäyksen sankarittaren muotokuvaan, "kuninkaansa pelastuksen hän sai kyllin kalliisti maksaa lempilapsensa kuolemalla. He toivat hänet tänne vankinaan, kuolettavasti haavotettuna; ja vielä tänä päivänä voit seurata hänen verisiä jälkiään suurelta pääovelta pikku käytävää myöten saliin asti, missä he laskivat hänet äitinsä jalkojen juureen kuolemaan. Mutta hänellä oli se lohdutus, että sai äitinsä katseesta lukea epätoivoisen puolustuksensa saavuttaneen mitä tarkotettiin. Oi, muistan", jatkoi hän, "hyvin muistan nähneeni erään, joka tunsi hänet ja rakasti häntä. Miss Lucy St. Aubin eli ja kuoli neitona hänen tähtensä, vaikka oli maan kauneimpia ja rikkaimpia. Koko maailma häntä tavotteli, vaan hän kantoi kaiken ikänsä surupukua William paran vuoksi, sillä he olivat kihlatut, ja kuoli vuonna – no, sitä en muista, mutta sen kyllä muistan, että saman vuoden marraskuussa, tuntiessaan voimiensa riutuvan, hän tahtoi vielä kerran tulla Waverley-Honouriin ja täällä kävi kaikissa rakkaissa paikoissa, joissa oli oleskellut isosetäni kanssa, ja siirrätti pois lattiamatot, tarkastellakseen hänen verijälkiään. Jos kyyneleet olisivat voineet pestä ne pois, niitä ei enää olisikaan nähtävissä, sillä koko talossa ei ainoakaan silmä jäänyt kuivaksi. Olisi voinut luulla, Edward, että yksinpä puutkin säälivät hänen murhettaan, sillä niiden lehdet putoilivat hänen ympärilleen ilman hienointakaan tuulen henkäystä, ja tosiaan hän näytti sellaiselta, joka ei enää milloinkaan ollut näkevä niitä vihreinä."
Sellaisten tarinain jälkeen sankarimme tavallisesti vetäytyi yksinäisyyteen, antautuakseen haaveiluihin, joita ne olivat hänessä herättäneet. Avaran ja synkän kirjastohuoneen kolkassa, jonne ei valoa tunkeutunut muualta kuin tilavan lieden hiipuvista kekäleistä, hän tuntikausiksi antautui tuollaiseen sisäiseen lumoukseen, joka saattaa menneet tahi kuvitellut tapahtumat elämään mietiskelijän silmien edessä. Silloin avautui hänen eteensä Waverley-linnan hääjuhlan upea loistokkuus; sen oikean isännän kookas ja kuihtunut vartalo, hänen seisoessaan pyhiinvaeltajapuvussaan tuntemattomana katselemassa juhlaa, jota vietettiin luullun perillisensä ja aijotun morsiamensa muistoksi; hänen tuntemisensa aiheuttama sähköinen isku; vasallien tarttuminen aseihinsa; sulhasen hämmästys; morsiamen kauhistus ja hämi; Wilibertin tuska hänen huomatessaan, että lemmittynsä oli myöntymyksensä mukana antanut sydämensäkin; arvokkuuden ja samalla syvän surun ilme, jolla hän painoi alas jo puoliksi vedetyn säilänsä ja kääntyi ainiaaksi pois isäinsä linnasta. Sitte hän muutti näkymön; mielikuvitus esitti hänelle Rachel-tädin murhenäytelmän. Hän näki lady Waverleyn istumassa kamarissaan, korva jännitettynä kuulemaan heikoimmankin rasahduksen, sydämen pamppaillessa kaksinaisesta tuskasta, ensin kuunnellessaan kuninkaan ratsun loittonevaa töminää ja sen haihduttua luulotellessaan jokaista puiston latvoja humisuttavaa tuulenhenkeä etäisen ottelun kaiuksi. Kaukaa kuuluu ikäänkuin tulvavirran pauhu; se lähenee, ja Edward kuulee selvästi ratsujen nelistyksen ja miesten huutojen lähenevän linnaa muutamien pistoolinlaukausten keskeyttäminä. Lady Alice hypähtää seisaalleen – kauhistunut palvelija ryntää sisälle – vaan miksi pitkittäisinkään kuvausta?
Waverley-Honourin laajalla metsäalueella nuori Edward löysi monta lempipaikkaa, unelmoiden harhaillessaan pitkin puolittain umpeen kasvaneita polkuja ja käytäviä. Eräs niistä, vähitellen noustuaan ylöspäin neljän penikulman matkan, kapeni rosoiseksi jalkatieksi, johti Mirkwood-laakson louhikkoisen ja metsäisen solan läpi ja sitte äkkiä avautui syvän, tumman ja pienen Mirkwood-Mere nimisen järven luona. Sen kaltaalla oli entisaikaan miltei veden ympäröimällä kalliolla yksinäinen torni, joka oli nimitetty Waverleyn suojaksi, se kun oli vaarallisina aikoina useasti ollut perheen turvapaikkana. Sieltä olivat Yorkin ja Lancasterin sodissa Punasen Ruusun viimeiset uljaat puoltajat käyneet rohkeaa ja tuhoisaa sissisotaa, kunnes kuulu Gloucesterin Richard hävitti varustuksen. Siellä myöskin oli kauvan pidellyt puoliaan joukko ritareita, joita johti Nigel Waverley, Rachel-tädin kuvaileman Williamin veli. Tällaisissa paikoissa Edward antausi suloisten ja kaihoisien unelmiensa valtaan, ja leluillaan leikkivän lapsen tapaan pöyhi ja järjesteli mielikuvituksensa loistavasta vaan hyödyttömästä kuva-aartehistosta niin kirkkaita ja nopeaan hiipuvia näkyjä kuin illan taivaan värivaihdokset.
III.
Ammatin valinta
Vielä varovammaksi tunteidensa salaamisessa kävi nuori Waverley tullessaan siihen ikään, jolloin alkoi tuntea heräävän lemmenkaipuun vaikutusta. Viehkeät naiset saivat vähitellen sijansa hänen kuvittelunsa seikkailuissa; ja pianpa hän alkoi vertailla haaveidensa haamuja todellisen elämän naisolentoihin.
Pitkä tai valikoitukaan ei ollut niiden kaunotarten luettelo, jotka Waverleyn kirkossa näyttivät sunnuntaikoreuttaan. Ehdottomasti sopivin oli miss Sissly eli kuten hän mieluummin piti nimenään, miss Cecilia Stubbs, squire Stubbsin tytär. En tiedä, oliko "ihan pelkkä sattuma" – mikä sanantapa naishuulten lausumana ei suinkaan aina epää tarkotuksellista temppua – tahi johtuiko maun yhtäläisyydestä, että miss Cecilia useampiakin kertoja kohtasi Edwardin, tämän lempikävelyillä Waverleyn metsäalueella. Edward Waverley ei vielä ollut saanut rohkeutta puhutellakseen häntä näissä tilaisuuksissa; mutta kohtaukset eivät jääneet vaikutusta vaille. Romanttinen rakastaja on ihmeellinen kuvainpalvelija, joka ei toisinaan pidä lukua, mistä pölkystä veistää jumaloimisensa esineen; ainakin, jos luonto ei ole tuolle esineelle suonut sopivaa määrää